sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Luciajuhla valmistaa jouluun




Tänä vuonna valmistauduin oikein kunnolla Lucian päivän juhlaan. Tämä valtaisan kaunis ja luminen talvi innostaa.

Tein Luciapullia, ihan sahramin kanssa. Huomasin, että sahramin annostelussa pitää olla tosi tarkkana. Ja paremmin olisi pitänyt liottaa sahrami lämpimään veteen ennen lisäystä. Pieni pussillinen litran taikinaan sanottiin olevan hyvä määrä. Laitoin alle puolet pussista ja silläkin tuli jo sekä väriä että jopa kitkeryyttäkin. On sen verran aikaa kun olen leiponut viimeksi että olin vähän laiska vaivaamaan ja taikina oli vähän vaikea käsitellä, mutta maku oli hyvä.

Kodin Kuvalehdestä (24/2009)löysin ihanan Savuporokakun reseptin.
- Pohjassa 150g murskattuja hapankorppuja ja desi voisulaa.
- Täytteessä 200g kylmäsavuruohetta, sipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkusalaattia, tuorejuustoa, kermaviiliä, 4 dl vispikermaa, persiljasilppua. Täyte kiinteytetään 5 liivatelehdellä ja maustetaan mustapippurilla.
- Päälle puolukkakiille, jossa 5 dl puolukkkamehua, joka hyydytetetään 4,5 liivatteella.
Toteutin sen. Onnistui yllättävän hyvin.Laitoin kruunun päähäni ja kutsuin naapurit kylään. Hyvää Lucian päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti