sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syksy - lihapataa ja sieniä

Tänään tuli syksy. Minulle se tarkoittaa pihatöitä ja kävelyä metsässä. Retken ajaksi laitan tuoksuvan lihapadan uuniin. Tarkoittaakohan se sitä muille? Käynpä katsomassa muutaman blogin, löydänkö hengenheimolaisia.

Tuulenhuminaa blogi vei metsään tunnelmalliselle retkelle. Esillä on sieniruoat. Vielä tämä eräopas ei ole ehtinyt ampua syksyn hirveä. Vastahan metsästys alkoi. Uskomattomalla tavalla kirjoittaja kertoo syksyisenkin luonnon ihanuudesta. Tätä lukiessa tekee itsekin mieli sieniretkelle.

Mitäs sitten Siskot kokkaavat. Hekin ovat olleet sienimetsällä. Ah, miten ihania sieniruokia.

Ja löysinhän minä liharuokaa. Kermaisia häränhäntiä ylisti Sillä Sipuli. Viimeisistä häränhännistäni onkin aikaa. Yhtä kauan kuin Occobuccosta. Heti maanantaina lihakauppaan kyselemään häränhäntiä.

Omenaminttu on tehnyt niin upeita syyskoristeita, että taidan istuttaa itsekin lyhtykoison pihaani. Hänenkin ruokansa on tehty tällä kertaa sienistä.

Kävin tietysti katsomassa viisi vuotta täyttänyttä Pippurimyllyn ja Rosmariinin Pastanjauhantaa En etsinyt enää sieni- enkä liharuokia, vaikka siellä niitä riittää. Mutta löysin heidän ideansa alkaa tehdä ruokia Julie & Julia-elokuvan innoittamana.

Taas yksi uusi syy pysyä kanavalla.


Laitan lihapadan uuniin ja lähden metsään.
Mikä on teidän syysruokanne?





tiistai 21. syyskuuta 2010

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.


Sitten pamahti järki mukaan!
Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?
Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!
Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.
Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!
Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?


lauantai 18. syyskuuta 2010

Maalaismarkkinoilla

Olimme tänään Maalaismarkkinoilla. Ihan oikeilla. Siellä oli syksyinen tunnelma, papusoppaa, kyntönäytöksiä vanhoilla traktoreilla, letunpaistoa ja monenlaisia työnäytöksiä.

Mikä oli parasta? Parasta oli rento tunnelma. Pienet lapset iloitsivat juoksentelemisesta maalaismaisemassa väkijoukon keskellä sekä traktorilavalla ajelustta. Mukavaa oli ostaa mukaan perunaa, punajuuria, hunajaa ja omenoita. Mukavaa oli myös nähdä, miten hyvinkääläisen Knehtilän luomutilan isäntäpari, Eerolan Minna ja Markus olivat täydelliseti elementissään, pukeutumista myöten.

On rentouttavaa käydä retkellä ja ruoanhakumatkalla samalla reissulla. Kiitos siitä. Tullaan myös ensi vuonna.




perjantai 17. syyskuuta 2010

Jo otti ohraleipä

"Jo otti ohraleipä"-sanonta pitää laittaa hyllylle, sillä ohra on viljaa ja siis suureksi osaksi hiilihydraattia. Ja hiilihydraatti on pahasta. Sen sijaan voita voisi ottaa ja sianläskiä kanssa.


Näin meille on tällä viikolla oikein kahden ohjelman ja lukuisten lehtijuttujen kautta opetettu.

Tosin on opetettu muutakin. Se, että kannattaa uskoa suosituksiin, vaikkei uskoisikaan.

"Nyt on Liimataisen poika sekaisin", tokaisi A-talkin juontaja eilisessä ohjelmassa. Niin taitaa olla moni muukin. Jopa tässä puoliammattilainenkin meinaa pökertyä. Maanantain MOT oli eilistaä A-talkia helpompi. Siinä toimittajalla oli selvä agenda voin ja läskin puolesta Pekka Puskaa vastaan. Tietämättömäntä johdettiin - tarkoituksella.

Mitä tai keitä pitäisi uskoa? Tutkimusta, omaa oloa, kavereita - vai pitäisikö vaan kuunnella kroppaansa, moni miettinee. A-tuubin keskusteluja (jossa nyt noin 600 monisanaista mielipidettä) lukiessa näytti siltä, että kommentoijat olivat ohjelmasta saaneet vahvistusta omilla vanhoille käsitykselleen. Oli se sitten suositusten mukainen tai joku muu dieetti. Ja tottakai siellä kommentoitiin myös tykkäämisiä eli sitä, kuka ohjelmassa teki parhaan vaikutelman. Tämän Idols-yleisöäänestyksen taisi voittaa Mikael Fogelholm, kauneuskilpailun voitto meni Taija Sompille. Ärsyttävyyspisteitäkin jaettiin. Sellaista se on! A-tuubin sivut ovat olleet suosittuja viime päivinä. Yli 60 000 kävijää on iso määrä!

Yhteenvetoa facebook-keskusteluista ja blogeistakin on ansiokkaasti tehnyt Janne Huovila Ravitsemusuutisiensa sivuilla. Hän kertoo siellä, että takana oli normaalia aktiivisempi seinäkirjoitusviikko.

Tämän ohjelman ja keskustelun jälkeen nykykieleen tulee kaksi uutta sanaa: VHH-ruokavalio ja meta-analyysi. Ansio sekin. Kaikkihan jo tietävät, että ensimmäinen on vähähiilarinen eli karppaus-dietti ja toinen kokoomatutkimus.

Meta-analyysien ohella puhuttiin tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. P/S - ja muista suhteista. Parjattiin sekä pahoja rasvoja (joita toisille olivat kasvirasvojen liiallinen omega-6 ja tosille kovat rasvat) että pahoja hiilihydraatteja.

Uskottavalta ja perusteelliselta vaikutti ravitsemusasiantuntija
Reijo Laatikaisen yhteenveto hänen Pronutritionist-blogissaan. Alankin seurata tätä tarkemmin.



Miten tämä kohu vaikuttaa omaan elämääni?
No. Minunkin vanhat käsitykseni vahvistuivat.

Kotini jääkaapin tai leipäkaapin sisältöön ohjelmat eivät vaikuta. Pidän siellä edelleenkin tutut rasvat: voin, voimariinin ja Benecolin. Perheenjäsenillä on omia mieltymyksiään. Myös juustoja on kahta sorttia, 15%- ja 30%:sta + mozzarellaa + halloumia (niistä saa hyvät salaatin lisäkkeet). Öljyjä tarvitaan: pitää olla sekä oliiviöljy, että rypsiöljy. Olisi varmaan aika korkata jääkaapissa oleva pellavansiemenöljykin. Kermaa on hyvä olla varalla aina. Ja kermaviiliä. Se on hyvää moneen ruokaan. Leipäkaapissa on aina ruisleipää. Ja kuivakaapissa on kauraa ja ohraa. Ensimmäistä puurohiutaleina, toista lisäkesuurimoina. Vehnäjauhoja tarvitaan, jotta voi välillä leipoa pullaa tai suurustaa kastiketta. Sokeria tarvitaan pullaan ja marjoihin. Muuten sokeri on melkein käyttämättä, keksitkin tahtovat härskiintyä. Näistä on luovuttu lähinnä sen vuoksi, että jostain pitää luopua, jos aikoo yrittää pitää painoa kurissa.
Hassua, että ohjelmassa tästä tehtiin niin kaksijakoista. Kuitenkin molemmat puolet olivat aika monesta asiasta ihan samaa mieltä: monipuolista ruokaa, johon kuuluu ennenkaikkea
vihanneksia, juureksia, hedelmiä, maitotuotteita proteiinin lähteinä, kuitupitoisia viljatuotteita, sopivasti lihaa ja erityisesti kalaa. Rasvan laadun ja hiilareitten kokonaismäärän suhteen tarvitaan pientä tai suurempaa säätöä.
Syömisen pääasiasta on mausta ja nautinnosta ei juuri puhuttu. Niistä pitäisi puhua enemmäkin valinnan lähtökohtana. Harva meistä pysyvästi syö ruokaa, josta ei ollenkaan tykkää. Toinen asia, joka jäi huomiotta on yhä tärkeämmäksi tuleva ruoan ilmastovaikutus. Jos nyt haluttais vielä hämmentää otettais nämä ilmastosuositukset esiin. Sen aika ei ole tänään. Palataan sen sortin hyvinsyöntiin sitten myöhemmin.
Kuluttajat ovat sekaisin. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä pohtivat muut ruokabloggaajat, todelliset ruokaharrastajat? Vaikuttaako tälläiset keskustelut teidän elämämäänne ja reseptienne rasvoihin tai hiilareihin? Käynpä katsomassa sivujanne, jotta näen oletteko reagoineet vai olenko itse ylireagoinut.
Kommentteja odottaen!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ruoka tekee juhlan

Blogeissa vierailu kannatti. Sain kehitetyksi lauantai-illan menun monen teidän avustuksellanne. Kiitos siitä!

Koska me kahdeksan syntymäpäivääni viettävää naista emme ole valtavia lihansyöjiä, hoidin illanistujaisten lihapuolen helpolla tavalla eli ostin Stokkan paahtopaistia ja Uneliaan Kokin innoittamana Chorizo-makkaroita, jotka katoin sellaisenaan kauniisti, osaksi romanttista kattaustani. Kattauksen pääväri oli sininen. Nimikortit toteutin pieninä kukkakimppuina, joiden silkkinauhassa vieraan tunnusväri.

Päivän pääruoka oli lopulta salaatti. Se oli, kuten edellisessä postauksessa uumoilin, Fakta ja Farfallen mansikka-halloumi. Tosin korvasin mansikat vadelmilla. Niitä oli pakkasessa ja ne näyttävät pakastuksenkin jälkeen hyviltä. Salaatti oli todella hyvää. Ja satsasin elämäni parhaaseen balsamicoon. Se kannatti. Kiitos siitä balsamico-paasauksesta Faktalle ja F:lle.

Nälkäisiä viehätti feta-perunasalaatti, jota Haarukka suositteli jo toukokuussa. Se oli hyvää. Ja se on ruoka, joka paranee seuraavaksi päiväksi.

Lisäkkeenä - vaikka se ei täysin makumaailmaan sopimutkaan oli Chocochilin vanhanajan etikkakurkut. Ne, joista kaikilla meillä 50-60-vuotiailla on ihania muistoja. Toisena ekstralisäkeenä punajuuret. Punajuurista oli innostunut myös elokuun Sre-bloggari, Omenaminttu. Ah´, Sinunkin blogisi on niiiiiiin kaunis....Minäkin olen kokeillut punajuurta ja vuohenjuustoa. Se on hyvää! Käytin nyt lopulta Valion ohjetta, josta sain idean ihanan pehmeään sinihomejuustomousseen. Se sopii myös leivän päällisenä. Murennettua aurahomejuustoa, jota pehmennetään kermalla, sekoitetaan sitten kermavaahtoon ja maustetaan vähän sitruunamehulla ja pippurilla. Annetaan makustua jääkaapissa.

Jälkiruokana itse tehtyä omenapiirasta, oman puun omenista, pieninä paloina, parasta vaniljajäätelöä, täydellisiä marenkiruusukkeita. Ne olivat ystäväni suosittelemia Uudenkaupungin Marenkeja, joita saa myös Helsingin hyvistä kaupoista. Samasta asiasta oli vakuuttunut myös Vihreä Curry.Lisää kuva

Viininä pettämätön Pouilly Fume, johon muutama vuosi sitten ihastuin. Siitä ei meinannut millään löytyä yli 2 vuotta kypsynyttä. Hmm..Viinit myydään nykyään kovin tuoreina. Täytyy alkaa itse säilömään.

Tärkein osa pöytää on sen ympärillä olevat ihmiset. Ne keskustelut, joita syntyy, kun vaan istutaan ja istutaan ja annetaan illan tummentua.