Pakastimen pohjalta.

Lupasin paljastaa sekä vahvuuksiani että heikkouksiani - liittyen ruokaan.

Aloitetaan heikkouksista. Pakastimessani ei ole kierto minkään kotitalouskirjan mukainen. Mutta tein taas eilen parannuksen. Oli suku tulossa yhtäkkiä kylään. Muistelin mitä lihaa olen siellä säästellyt johonkin oikein tärkeään tilaisuuteen. Ja löytyihän se; parikiloinen hirvenvasan paisti.

Ja vihanneslokerosta. Sieltä löytyy aina muutama pussi porkkanoita, joista vanhimmat ovat jo alkaneet vähän kasvaa. Niin on myös sipulin laita. Mutta kaikesta tästä ja pihalla kasvavista yrteistä (joista osa vanhenemassa) tein loistavan lihapadan 12 hengelle. Ohran kanssa se maistui kaikille. Sekä jääkaappi että pakastin tyhjeni ja omatuntoni vähän väljeni.

Pakastin on sekä hyväksi että tuhoksi, sillä sinne niin helposti unohtuu ruokaa, joka pitäisi syödä ennen seuraavaa sesonkia. Uudet viinimarjat ovat tulossa...

Ja niitä vahvuuksiani. Lihapatani ovat yleensä aika lailla maukkaita ja ruokaa riittää isollekin porukalle, ja joskus seuraavaksi päiväksi lämmitykseen.

Pienistä puroista syntyy suuri joki

Mahtoikohan arvata se päivittäistavarakaupan työntekijä, joka kirjoitti muutama viikko sitten Hesarin yleisönosastoon tuoretiskien pahoista puutteista, miten suuren haloon kirjoitus herättää? Minusta koko juttu kertoo hyvin siitä, miten pienestä kaikki lopulta on kiinni. Tässä tapauksessa siitä, että joku näki sen vaivan, että sai kirjoituksen aikaiseksi. Moni on lopulta myötäillyt, että tiedettiinhän tämä. Ja vielä väitetään, että yhden ihmisen tekemisillä ei ole merkitystä!


Evirasta ehdotettiin sitten, että pantaisiin kauppojen oville hymynaamoja ja itkupillejä kertomaan tuoretiskin laadusta. Sen tyrmäämiseen on monessa lehdessä sittemmin keskitytty pääkirjoitusta myöten. Itse ihmettelen, miksi tätä menetelmää pidetään niin nöyryyttävänä – eikö ole lopulta kohtuullisen yksinkertaista saada ovelle iloinen hymynaama? Pakkoko sitä vanhentunutta on myydä ja itkeä sitten ruttunaamaa kauppansa ovella?

Tärkeintä olisi minusta tehdä jotain, pian, kun kerran meille näytetään nykyisellä systeemillä myytävän ihan mitä sattuu. Tämän päivän Hesarissa testattiin marinoitujen lihojen laatua, ja kymmenestä testilihasta kuusi sai jonkinlaisen huomautuksen. Huh huh. Vaihtoehtoisia kannustimia tuoreen myymiseen kaipaisin niistäkin lehdistä, joissa Eviran ehdotusta on haukuttu – ja blogeista myös! Blogistania on kuitenkin täynnä tuoretiskien vakioasiakkaita. Oman kantansa ovat esittäneet jo ainakin Puolivirallista ruokaa, Kannuvalimo ja Kulutusjuhla. Herrankukkaron perjantaireseptissä kerätään aiheesta adressiakin. Tuoreutta käsittelee myös Quinoaa!-blogin parin päivän takainen postaus.

Omasta puolestani luulen, että yhä varmemmin käyttäisin erillistä lihakauppaa, jos sellainen kotini läheltä löytyisi. Olisi niin yksinkertaista, kun saisi lihat konkreettisesti ostaneelta henkilöltä kuulla, mistä ne ovat tulleet ja milloin. Näin ainakin kuvittelen.