Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.

Sitten pamahti järki mukaan!

Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?

Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!

Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.

Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!

Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?

Heinäkuun luetuimmat ruokajutut?

Tiesittekö, että nyt kuuluu tehdä kylmää tomaattikeittoa, tai siis gazpachoa? Näin ainakin, mikäli kesän naistenlehtiin on uskominen. Tomaattikeitto suunnilleen samassa muodossa tulee esille lukupinossani kolmessa eri lehdessä – Evitan ohjetta kokeilin, ja siitä tuli hyvä aurinkoisen päivän suolainen shotti!

Kun kerran lehtipino on sopivasti käsillä, vilkaisin, mitä muuta ruoka-aiheista juuri tänä kesänä pohditaan. Kotivinkin numero 12 ja kesäkuun Talo&Koti ovat aika perinteisillä linjoilla: edellinen esittelee kesäiseksi välipalaksi sopivia kasviskeittoja ja jakaa vinkkejä viikonloppuaterioihin. Jälkimmäisessä vietetään lettukestejä – täytteitä on suolaisena ja makeana. Nämä jutut sopisivat yhtä hyvin minkä tahansa kesän lehtiin.

Heinäkuun Gloriassa ekoillaan, mutta ruokapuoli jää vähälle huomiolle – sitä vartenhan heillä on erillinen lehtensä. Gloriassa esitellään kuitenkin  sopivia viinejä kalastajille, grillaajille, juhlijoille ja makeannälkäisille, ei tosin erityisen ekoon henkeen. Suositeltavat viinit ovat hinnoiltaan 8–17 euroa, ja yhtä (yhdysvaltalaista) lukuun ottamatta kaikki eurooppalaisia. Palaavatkohan eteläamerikkalaiset ja australialaiset suositukset talvella, vai ovatko ne nyt out?

Heinäkuun Trendissä pohditaan salaatinkastikkeita. Miten syntyy täydellinen? Kiinnostava aihe: en ole oikeastaan juuri kuullut Suomessa aiemmin puhuttavan salaatinkastikkeista. Tuntuu, että meillä panostetaan niihin perinteisesti kovin vähän; ravintolassakin voi saada eteensä sinänsä freesin salaatin, joka on kuorrutettu paksulla valkoisella, keltaisella tai punaisella möyssöllä. Moni syö kokemukseni mukaan salaatin ilman kastiketta, ja suuri osa lopuista taittaa luottaa kaupan valmiskastikkeisiin. Tätä on moni ulkomaalainen minunkin kuulteni kummastellut. Itse jäin koukkuun viinietikkapohjaiseen kastikkeeseen maistettuani ensimmäistä kertaa anoppini Ranskassa opittua versiota. Sen jälkeen en ole enää koskaan väittänyt, etten tykkää salaatinkastikkeesta.

Heinäkuun Oliviassa puolestaan metsästetään suomalaisia ruokaperinteitä Kauhajoella. Toimittaja Hanna Jensen ihailee haastateltavansa, 66-vuotiaan Tuulan, nuukuutta: ravintolassa hän on käynyt elämässään kolmesti ja kahvinsa hän juo "oikeista kahvikupeista eikä mistään amerikkalaisista mukeista". Hän ei osta hedelmiä, vaan syö runsaasti marjoja, jotka tietysti kerätään omalta maalta. Hän ei ikinä mene lihatiskille miettimään päivän ruokaa, sillä siinä menisi aikaa ja rahaa. Tarpeet löytyvät omasta pakastimesta. Ehkä Tuula on trendsetter? Voi olla, että tajuamme vähitellen, että kaikkea oppia ei tarvitse hakea merten takaa.

Oliviassa etsitään heinäkuussa 2010 myös täydellistä voileipäkakkua. Otsikko "Mehukas voileipäkakku" on kuin suoraan 20 vuoden takaa! Jotain on kyllä muuttunutkin. Tämän kesän kakussa on täytteenä hernepestoa (joka sisältää muun muassa pinjansiemeniä, aurinkokuivattua tomaattia ja parmesaania), ajvar-paprika-munakoisotahnaa ja vuohenjuustotuorejuustoa. Vuonna 1990 tästä ohjeesta ei moni olisi ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.