Inspiraatio

Inspiraatio kirjoittaa pitkästä aikaa lähti nousuun alkuviikosta, polkiessani Lähiruokaviestiä Kyyjärveltä Alajärvelle Tarjoa tuoretta-sanomaa toistaen. Voi vain kiittää idean äitiä Immu Kärkkäistä innokkuudesta viedä lähiruokasanomaa ja viestiä. Sitä intoa on kestänyt jo viisi vuotta. Nyt tulos todella näkyy! Matkalaiset pääsivät perille ja luovuttivat tuoreussanoman päättäjille eilen Herkkujen Suomi-tapahtumassa. Upeaa, että Herkkujen Suomi-tapahtuma on saatu aikaan. Syystober-tapahtuma oli hyvä kaveri sille. Kommentokaa tähän kenelle kuuluu kiitos niistä! Ainakin MTK:lle. Kävin Rautatietorilla monta kertaa eilisen aikana. Koko ajan kova kuhina. Illalla tori näytti olevan Taiteiden yössä vieraileville lapsiperheille mieluinen paikka. Jonoiksi asti.

Paljon oli nähtävää ja maistettavaa. Ostettavaakin. Jotakin jäin kaipaamaan: tuoreutta! Tuoreita juureksia, marjoja ja omenoita kaikkien purkkien ja säilykkeiden joukkoon. Enemmän keskieurooppalaista torifiilistä ja vähemmän maatalousnäyttelyä.

Toivotaan, että Herkkujen Suomi-viikonlopusta tulee perinne, joka kehittyy vuosi vuodelta.

Pakko sanoa, että MakuMaku osaa markkinoinin ja viestinnän. Bloggareille jaettu tieto- ja herkkupaketti oli oiva. Kiitos.

Kun tänään huomasin, että kotiyrtit kukoistavat vielä ja omenapuiden sato on parhaimmillaan, innostuin etsimään resepetejä. Blogeista. Palaan niihin. Ruokabloggaus on ihana harrastus. Taidan jatkaa.

Esteettisiä elämyksiä ja fenkolisalaatti

Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua ruokavieraita, koska ovat sitä mieltä, ettei heillä ole riittävää ruoanlaiton osaamista tai sopivaa tarjottavaa. He sanovat, että kutsuvat vieraita sitten, kun on uusittu astiasto tai olohuoneen matto. Tiedän myös ihmisiä, jotka kruusailematta tarjoavat, mitä talosta löytyy aina kun siellä poikkeaa tai kutsuvat pöytäänsä syömään ilman suurenpaa numeroa. Suurin osa ihmisistä on siltä väliltä: Kutsuvat ystäviä kotiinsa ja tekevät itselle ja vieraille maistuvaa ruokaa. Jokainen kokkaa ja kutsuu tyylillään - tai on kokkaamatta ja kutsumatta. On ihanaa päästä näkemään ja kokemaan, miten monella tavalla tunnelma syntyy. Kerron yhdestä - lyhyesti. Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Isäntäväen keittiö oli rakennettu niin, että vieraitten oli helppo seurata pariskunnan yhteistö ruoanlaittoa. He halusivat vieraitten istuvan ja seurustelevan, ei osallistuvan. (Heille oli mieluisaa, että tuijoitimme ja kyselimme. Minua moinen tarkkailu olisi ärsyttänyt; itse häädän vieraat isännän kanssa kanssa muualle seurustelemaan, kun teen ruokaa).

Menu oli lupaava:

- thaimaalainen kookosmaito-vihannnes-äyriäiskeitto (jolla hieno nimi, jonka unohdin)

-mätiherkku sellofaanikääreestä (reseptin saatte myöhemmin)

-karitsanfile fenkolisalaatin ja vuohenjuustoperunoiden kera - tomaattisorbet ja jäätelö (tämän reseptin löydät Eeva-lehdestä syyskuulta 2010).

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.

Fenkolisalaatti

Ota iso kulho ja tee siihen liemi:

Purista 1-2 sitruunan mehu ja raasta siihen vielä yhden sitruunan kuori. Lisää hunajaa (emäntämme käytti laventelihunajaa, tavallinenkin käy). Lisää suolaa ja pippuria sopivasti. Raasta 1-2 isoa fenkolia ohuiksi suikaleiksi kulhoon liemen päälle. Lisää suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sekoita ja tarkista, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Pilko runsaasti tuoretta minttua joukkoon. Tarjoa heti tai anna vetäytyä pari tuntia.

Ruokakokonaisuus viineineen hiveli kaikkia aisteja. Keittiö oli ruoan laiton jäljiltä siisti. Keskustelu rauhaisaa ja valaistus sopiva.
Mitä opin? Sen, että jokainen meistä on omanlaisensa kokki. Jokaisella pariskunnalla on omat tapansa. Oli ihana kohdata ainutkertainen elämys, jonka valmistamisesta ja tarjoamisesta isäntäväkikin nautti. Upea tunnelma voi syntyä monella tavalla. Tärkeää on, että keskittyy siihen, mitä tekee. Lyhyeksi tai pitkäksi hetkeksi. Senkin opin, että jatkossa kuivaan viinilasit oikein kirkkaiksi. Se lisää juhlan tunnelmaa.

Kiitos ystävät, P&R, esteettisyyden ja moniaistillisuuden mestarit!

Pienistä puroista syntyy suuri joki

Mahtoikohan arvata se päivittäistavarakaupan työntekijä, joka kirjoitti muutama viikko sitten Hesarin yleisönosastoon tuoretiskien pahoista puutteista, miten suuren haloon kirjoitus herättää? Minusta koko juttu kertoo hyvin siitä, miten pienestä kaikki lopulta on kiinni. Tässä tapauksessa siitä, että joku näki sen vaivan, että sai kirjoituksen aikaiseksi. Moni on lopulta myötäillyt, että tiedettiinhän tämä. Ja vielä väitetään, että yhden ihmisen tekemisillä ei ole merkitystä!


Evirasta ehdotettiin sitten, että pantaisiin kauppojen oville hymynaamoja ja itkupillejä kertomaan tuoretiskin laadusta. Sen tyrmäämiseen on monessa lehdessä sittemmin keskitytty pääkirjoitusta myöten. Itse ihmettelen, miksi tätä menetelmää pidetään niin nöyryyttävänä – eikö ole lopulta kohtuullisen yksinkertaista saada ovelle iloinen hymynaama? Pakkoko sitä vanhentunutta on myydä ja itkeä sitten ruttunaamaa kauppansa ovella?

Tärkeintä olisi minusta tehdä jotain, pian, kun kerran meille näytetään nykyisellä systeemillä myytävän ihan mitä sattuu. Tämän päivän Hesarissa testattiin marinoitujen lihojen laatua, ja kymmenestä testilihasta kuusi sai jonkinlaisen huomautuksen. Huh huh. Vaihtoehtoisia kannustimia tuoreen myymiseen kaipaisin niistäkin lehdistä, joissa Eviran ehdotusta on haukuttu – ja blogeista myös! Blogistania on kuitenkin täynnä tuoretiskien vakioasiakkaita. Oman kantansa ovat esittäneet jo ainakin Puolivirallista ruokaa, Kannuvalimo ja Kulutusjuhla. Herrankukkaron perjantaireseptissä kerätään aiheesta adressiakin. Tuoreutta käsittelee myös Quinoaa!-blogin parin päivän takainen postaus.

Omasta puolestani luulen, että yhä varmemmin käyttäisin erillistä lihakauppaa, jos sellainen kotini läheltä löytyisi. Olisi niin yksinkertaista, kun saisi lihat konkreettisesti ostaneelta henkilöltä kuulla, mistä ne ovat tulleet ja milloin. Näin ainakin kuvittelen.