Esteettisiä elämyksiä ja fenkolisalaatti

Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua ruokavieraita, koska ovat sitä mieltä, ettei heillä ole riittävää ruoanlaiton osaamista tai sopivaa tarjottavaa. He sanovat, että kutsuvat vieraita sitten, kun on uusittu astiasto tai olohuoneen matto. Tiedän myös ihmisiä, jotka kruusailematta tarjoavat, mitä talosta löytyy aina kun siellä poikkeaa tai kutsuvat pöytäänsä syömään ilman suurenpaa numeroa. Suurin osa ihmisistä on siltä väliltä: Kutsuvat ystäviä kotiinsa ja tekevät itselle ja vieraille maistuvaa ruokaa. Jokainen kokkaa ja kutsuu tyylillään - tai on kokkaamatta ja kutsumatta. On ihanaa päästä näkemään ja kokemaan, miten monella tavalla tunnelma syntyy. Kerron yhdestä - lyhyesti. Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Isäntäväen keittiö oli rakennettu niin, että vieraitten oli helppo seurata pariskunnan yhteistö ruoanlaittoa. He halusivat vieraitten istuvan ja seurustelevan, ei osallistuvan. (Heille oli mieluisaa, että tuijoitimme ja kyselimme. Minua moinen tarkkailu olisi ärsyttänyt; itse häädän vieraat isännän kanssa kanssa muualle seurustelemaan, kun teen ruokaa).

Menu oli lupaava:

- thaimaalainen kookosmaito-vihannnes-äyriäiskeitto (jolla hieno nimi, jonka unohdin)

-mätiherkku sellofaanikääreestä (reseptin saatte myöhemmin)

-karitsanfile fenkolisalaatin ja vuohenjuustoperunoiden kera - tomaattisorbet ja jäätelö (tämän reseptin löydät Eeva-lehdestä syyskuulta 2010).

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.

Fenkolisalaatti

Ota iso kulho ja tee siihen liemi:

Purista 1-2 sitruunan mehu ja raasta siihen vielä yhden sitruunan kuori. Lisää hunajaa (emäntämme käytti laventelihunajaa, tavallinenkin käy). Lisää suolaa ja pippuria sopivasti. Raasta 1-2 isoa fenkolia ohuiksi suikaleiksi kulhoon liemen päälle. Lisää suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sekoita ja tarkista, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Pilko runsaasti tuoretta minttua joukkoon. Tarjoa heti tai anna vetäytyä pari tuntia.

Ruokakokonaisuus viineineen hiveli kaikkia aisteja. Keittiö oli ruoan laiton jäljiltä siisti. Keskustelu rauhaisaa ja valaistus sopiva.
Mitä opin? Sen, että jokainen meistä on omanlaisensa kokki. Jokaisella pariskunnalla on omat tapansa. Oli ihana kohdata ainutkertainen elämys, jonka valmistamisesta ja tarjoamisesta isäntäväkikin nautti. Upea tunnelma voi syntyä monella tavalla. Tärkeää on, että keskittyy siihen, mitä tekee. Lyhyeksi tai pitkäksi hetkeksi. Senkin opin, että jatkossa kuivaan viinilasit oikein kirkkaiksi. Se lisää juhlan tunnelmaa.

Kiitos ystävät, P&R, esteettisyyden ja moniaistillisuuden mestarit!

Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.

Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

Luciajuhla valmistaa jouluun

Tänä vuonna valmistauduin oikein kunnolla Lucian päivän juhlaan. Tämä valtaisan kaunis ja luminen talvi innostaa.

Tein Luciapullia, ihan sahramin kanssa. Huomasin, että sahramin annostelussa pitää olla tosi tarkkana. Ja paremmin olisi pitänyt liottaa sahrami lämpimään veteen ennen lisäystä. Pieni pussillinen litran taikinaan sanottiin olevan hyvä määrä. Laitoin alle puolet pussista ja silläkin tuli jo sekä väriä että jopa kitkeryyttäkin. On sen verran aikaa kun olen leiponut viimeksi että olin vähän laiska vaivaamaan ja taikina oli vähän vaikea käsitellä, mutta maku oli hyvä.

Kodin Kuvalehdestä (24/2009)löysin ihanan Savuporokakun reseptin.

- Pohjassa 150g murskattuja hapankorppuja ja desi voisulaa.

- Täytteessä 200g kylmäsavuruohetta, sipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkusalaattia, tuorejuustoa, kermaviiliä, 4 dl vispikermaa, persiljasilppua. Täyte kiinteytetään 5 liivatelehdellä ja maustetaan mustapippurilla.

- Päälle puolukkakiille, jossa 5 dl puolukkkamehua, joka hyydytetetään 4,5 liivatteella.

Toteutin sen. Onnistui yllättävän hyvin.Laitoin kruunun päähäni ja kutsuin naapurit kylään. Hyvää Lucian päivää!

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.

Sitten pamahti järki mukaan!

Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?

Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!

Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.

Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!

Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?

Pakastimen pohjalta.

Lupasin paljastaa sekä vahvuuksiani että heikkouksiani - liittyen ruokaan.

Aloitetaan heikkouksista. Pakastimessani ei ole kierto minkään kotitalouskirjan mukainen. Mutta tein taas eilen parannuksen. Oli suku tulossa yhtäkkiä kylään. Muistelin mitä lihaa olen siellä säästellyt johonkin oikein tärkeään tilaisuuteen. Ja löytyihän se; parikiloinen hirvenvasan paisti.

Ja vihanneslokerosta. Sieltä löytyy aina muutama pussi porkkanoita, joista vanhimmat ovat jo alkaneet vähän kasvaa. Niin on myös sipulin laita. Mutta kaikesta tästä ja pihalla kasvavista yrteistä (joista osa vanhenemassa) tein loistavan lihapadan 12 hengelle. Ohran kanssa se maistui kaikille. Sekä jääkaappi että pakastin tyhjeni ja omatuntoni vähän väljeni.

Pakastin on sekä hyväksi että tuhoksi, sillä sinne niin helposti unohtuu ruokaa, joka pitäisi syödä ennen seuraavaa sesonkia. Uudet viinimarjat ovat tulossa...

Ja niitä vahvuuksiani. Lihapatani ovat yleensä aika lailla maukkaita ja ruokaa riittää isollekin porukalle, ja joskus seuraavaksi päiväksi lämmitykseen.

Sesonkien paluu

"30 ruokagurujen vinkkiä – löydä kausiruoka", otsikoi helmikuun Olivia-lehti. Kausiruoka-ajattelua ovat viime aikoina pohtineet myös ainakin Unelias kokki ja Kurpitsamoskan Mari. Okriina teki tammikuussa ihania talvisia salaatteja (I ja II). Onko tämä nyt uusi trendi? Hyvä hyvä!

Kas kun minä olen kasvanut 80-luvulla. Siihen aikaan ei lapsi oppinut sesonkiruoista mitään. Oltiin nimittäin innostuneita siitä, että kaupasta saa kaikkea, aina! On kestänyt kauan oppia, että suomalaiset tomaatit maistuvat oikealta vain kesällä, ja että sieniä kannattaa tähyillä erityisesti syksyllä niin kauppojen hyllyiltä kuin metsistäkin. Siksi ajattelen, että sesonkituotteiden esiin nostaminen, niistä kertominen (myös lapsille!) ja niitä hyödyntävien reseptien vinkkaaminen on ihan paikallaan. Se ei ole pelkkää äärihörhöilyä!

Olivian jutusta ei valitettavasti kummoisia kostu, jos etsii informaatiota tai hyviä vinkkejä. Jutun kausiosuus rajoittuu nimittäin siihen, että haastateltu Maatilatorin perustaja Aki Arjola kehottaa suosimaan sesonkia: "Tammikuussa voi syödä vaikka juureksia, muikkuja tai muita talvikaloja, kuivattua poroa ja muitakin kuvattuja tuotteita: sieniä ja lihaa." Okei, talvikala on ihan hyvä veto. Sitä en ole tullut ajatelleeksi! (Pitääkin ottaa lisää selvää talvikaloista. Googletus tuotti pettymyksen.)

Unelias kokki Anna puolestaan on aika innovatiivinen. Hän sesongistaa RuokaPirkan pastasalaattia: "Ohjeessa pääprotskuna edusti broileri, joka omissa näpeissä muuttui seesaminsiemenillä ja korppujauhoilla paneroiduksi tofuksi. Toinen raaka-ainevaihdos liittyy aiheeseen, jota Marikin sivusi juuri postauksessaan. Kausiajatteluun näet. Kirsikkatomaatit nappasin mukaan ohjeen mukaan, mutta kurkun kohdalla valinnanvaikeus kasvoi liian suureksi. Kasvihuone-megaenergia-suomalainen vai kasvihuone-kuljetuspäästö-espanjalainen, tiiättehän te. Totesin, että koska en ole kurkkua tarvinnut moneen kuukauteen, tuskin tarvitsen sitä nytkään ja keksin että salaatissa sen korvaa suuri lempparini ... tadaa ... suomalainen kyssäkaali!"

Kurpitsamoskassa laitetaan salaattia porkkanoista ja avokadosta ja tartutaan siihen, että talvisia reseptejä tarvitaan enemmän: "Tästä salaatista kannattaa tykätä myös sen talvisten raaka-aineiden takia, joiden listasta uupuu ne hirveät kellertävät tomaatit ja ylihintaiset kasvihuonekurkut. Fanitan sesonkiajattelua ruuanlaitossa melkein liikutukseen asti, mutta sen toteutus käytännöntasolla tökkii yhtä paljon, kuin kaikki muutkin lupaukset paremman ja fiksumman elämän aloittamisesta. En taida olla ainoa, joten lisää näitä talvikauden herkkuja kiitos, jottei kesävihanneksiin tulisi edes houkutuksia!"

Näillä perusteilla uskallan julistaa:
Sesongit esille kauppoihin! (ajatelkaa osastoa "Talven herkkuja")
Lisää talvisia reseptejä lehtiin ja blogeihin!