Tänään, toisena adventtina olin jouluostoksilla. Aamuvarhain parkkeerasin Helsingin suurimman kirpputorin, Valtterin pihaan. Kokemuksesta tiedän, että aikainen kana aarteet löytää. Mielessä oli eilinen, kun kävelin Stokkan kaikkien osastojen läpi - ihan kaikki aistit viritettynä: ostan, jos jotakin oikein sopivaa löytyy. En ostanut kynttilänjalkoja, enkä koristeita - kynttilöitä kyllä. Vasta Stokkan Herkussa aistit virisivät.
Valtterista. Paikka oli tupaten täynnä. Sekä ostajia että myyjiä oli paljon. Ja tavaraa. Jos tarvitsee leluja ja kirjoja (jotka eivät ole määrättyjä uutuuksia) tai kankaita tai kynttilänjalkoja, niitä sieltä saa eurolla. Ero Stokkan tuotteisiin on 100-kertainen - hinnassa. Laadussa ero on pienempi. Ei ihme, että paikka oli täynnä ihmisiä, joille kirpparikäynti ei ole harrastus, vaan tapa saada välttämättömat hyödykkeet. Myös keräilyä harrastavat voivat tehdä kirpparilta löytöjä. Suurimmat löydöt ovat kohtaamisia ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka kertovat, miksi ovat siellä myymässä. 

Tapasin miehen, joka myi kaunista Kastehelmen näköistä lasikulhoa. Hänellä oli pöytä täynnä samanlaisia, jos ei nyt Iittalaa, niin kotimaista kuitenkin. "Pantiin tyttöystävän kanssa hyntyyt yhteen, nyt pitää päästä tavarasta eroon, kaapit pursuavat". Vieressä oli pöytä, jossa pari vanhempaa rouvaa myi ihania joulutavaroita. "Äiti kuoli, myydään jäämistöä sisarusten kanssa". Vanhempi herra myi lapsille sopivia aarteita. Ei halunnut itse kuvaan, mutta kuvan keskellä olevaa possua piti kuvauskelpoisena.
Harmi, kun en ostanut. Olisi ollut hyvä euron lahja jollekin. Ostin barbinukkeja. Kolme kympillä. Vaatteineen. Aitoja Matteleita. Ehkä 80-luvulta. Kerään niitä.
Harmi, kun en ostanut. Olisi ollut hyvä euron lahja jollekin. Ostin barbinukkeja. Kolme kympillä. Vaatteineen. Aitoja Matteleita. Ehkä 80-luvulta. Kerään niitä. Mitä me tästä opimme: tavaraa on. Suurin ongelma on, miten ihmiset pääsevät tavarasta eroon. Joulu pahentaa tätä ongelmaa. Sama näkyi viime viikolla Thaimaassa. Tavaraa oli. Halpaa ja krääsää. Sitä myytiin ja tyrkytetiin. Ruoka ja palvelut olivat siellä myös edullisia. Se on suomalaisille paratiisi. Yli 30 astetta - plussaa ja varma aurinko.

Pikkusen säpsähdin, kun kuljimme Phuketin katuja ja vastaan tuli tämä suomenkielinen teksti. Miettikää! Siellä Thaimaassa, Phuketissakin halvan aterian saa 100 batilla eli 2,5 eurolla ja hyvän aterian kaljoineeen saa 500 batilla eli vähän yli kympillä. Sielläkin on löydetty suomalaisille sopiva markkinointikeino: erityisen halpaa ruokaa ja kaljaa. Sellaisiako olemme? En halua tunnustaa. Hyvää ruokaa ja palvelua Thaimaassa oli, ja bonuksena se, että vain yksi päivä meni lievän ruokamyrkytyksen kourissa. Jossakin oli tainnut kylmäketju vähän katketa.
Tämän päivän päätteeksi menin Sellon Citymarketin hyvään ruokakauppaan ja valitsin ison kasan hyvää ruokaa, josta riittää moneksi päiväksi. Kaikki oli tuoretta. Ei tarvinnut pelätä ruokamyrkytyksiä. Voi hyvä tavaton, miten ruoka onkaan hintansa väärtti! Tämä kaikki maksoi alle 80€. Siitä riittää moneksi päiväksi - ja siitä saa vaikka mitä hyvää.
Ruoka ei ole kallista. Eikä se ole turhaa. Eikä viisas laita sitä hukkaan. Kun ajelin reissulta kotiin, pilkahti aurinko. Kannoin kaksi isoa ruokakassia jääkaappiin.
Ruokaa annan myös jouluna lahjaksi. Kun annan lahjan kutsumalla tutut kokoon ja syömään, siitä tulee elämys, joka saan kokea myös itse. (Muita hyviä elämyslahjoja löytyy mainioilta HSY:n sivuilta http://joulu.hsy.uxi.fi/.) Tästä kokemuksesta ei tarvitse maksaa pääsymaksua eikä sitä tarvitse kaupitella myöhemmin kirpparilla. Lahjan, jota ei tarvitse edes valokuvata. Se jää mieleen ja aisteihin - antajalle ja saajalle.

Viime viikolla 
Inspiraatio kirjoittaa pitkästä aikaa lähti nousuun alkuviikosta, polkiessani Lähiruokaviestiä Kyyjärveltä Alajärvelle Tarjoa tuoretta-sanomaa toistaen. Voi vain kiittää idean äitiä 


Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman päätösjuhlan ruokararjoilu oli yksi Tellon mestariteoksista. Täydellinen. Sen saivat kaikki noin 200 vierasta kokea. Paikalla oli ruokaihimisiä ja muita kutsuvieraita, joista muun muassa USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck palasi yhä uudelleen hakemaan lisää ruokaa. Voi miten iloinen Tello olisi ollut, jos olisi päässyt senkin näkemään ja kokemaan. Lähetimme juhlasta kiitosviestin Tellon puhelinvastaajaan. Sen viestin sanoma oli: Kiitos Tello. Olet upea. Toivomme, että hän ehti kuunnella sen viestin.
Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.
Tänään sen tajusin. Ymmärsin, mistä ruokaharrastukseni oikeasti alkoi. Elettiin vuotta 1978, kun nuorena rouvana aloin järjestää kestejä vieraille. Ostin ensimmäisen oman keittokirjani: Kestikirjan (WSOY 1978).
Burgundinpataa syödessäni päätin vastata Sre-kuukauden bloggareille annettuun tehtävään: "Mitä haluat säilyttää suomalaisesta ruokakulttuurista tuleville sukupolville?" Ainakin
