Burgundilaispata pysyy

Tänään sen tajusin. Ymmärsin, mistä ruokaharrastukseni oikeasti alkoi. Elettiin vuotta 1978, kun nuorena rouvana aloin järjestää kestejä vieraille. Ostin ensimmäisen oman keittokirjani: Kestikirjan (WSOY 1978).

Nyt yli 30 vuotta myöhemmin, otin taas kerran kirjan esiin. Jo rispaantuneesta Kestikirjasta avasin mielireseptini, burgundilaispadan. Valmistimme sen huolella, panimme padan uuniin ennen hiihtolenkkiä. Annoimme muhia. Muistan, että silloin 70-80-luvulla 3-5 tunnin haudutusajat olivat vielä harvinaisia. Ulkoa tullessamme kotona oli ihana tuoksu.

Katsoin kirjan takakantta entistäkin tarkemmin. Huomasin, että siellä olevat 1970-luvun tekijät - lähes kaikki heistä - ovat ruokakulttuurin tekijöitä edelleen. Vai mitä sanotte:

Burgundinpataa syödessäni päätin vastata Sre-kuukauden bloggareille annettuun tehtävään: "Mitä haluat säilyttää suomalaisesta ruokakulttuurista tuleville sukupolville?" Ainakin Pastanjauhajat, Sillä sipuli ja Perjantaikokki olivatkin jo oivallisesti vastanneet tähän tehtävään. Oma vastaukseni, kuukauden Sre-bloggaajien ulkopuolelta, on "Haluan, että säilytämme ruokakulttuurihuumassa kunnioituksemme niille ihmisille, jotka ovat tehneet töitä ruokakultuurimme eteen jo ennenkuin ruokakulttuurihypetystä on edes keksitty."

Ja siitä burgundinpadasta. Se maistui edelleen. Moni asia on 30 vuodessa muuttunut. Monet kestit on pidetty. Kaikki kolme lasta ovat jo omillaan, mieskin on vaihtunut, mutta burgundilaispata, se on ennallaan. Ja kirja on koossa edelleen. Kiitos Kestikirja.