sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kukkoa punaviinissä - miesten ruokaa

Tänään siirrettiin kelloja tunti eteenpäin. Maaliskuinen sunnuntai oli täynnä kevään tuntua, mutta pakkanen piti hanget kestävinä. Ilma houkutteli ulkoilemaan. Tottakai ennen kävelylenkkiä piti laittaa ruoka uuniin. Tällä kertaa valinta osui Kukkoon punaviinissä. En tiedä, olivatko koivet ja rintapalat kukkoa vai kanaa, mutta viini oli aitoa bourgognelaista. Resepti löytyi moneen kertaan kahlatusta ranskalaisesta keittokirjasta. Jaksan huonosti kirjoittaa reseptejä, mutta tässä kuva kirjasta. Suunnilleen sama resepti löytyy Umamin sivuilla. Kun tulimme kävelylenkiltä, olisimme osanneet kotiin myös tuoksua seuraten. Kuten monien muidenkin pataruokien, niin myös tämän rinnalle kypsytimme rikottuja esikypsytettyjä ohrasuurimoita. Ohraa saa hyvin luomuna. Jotenkin luomuohra tekee ruoasta erityisen täyteläisen. Mikä tästä ruoasta tekee miesten ruoan. Tietysti kukko itse ja pullo viiniä kukkoon lisättynä. Yksi miehinen elementti on tähän reseptiin kuuluva flambeeraus konjakilla. Meillä isäntä on innostunut yrttien kasvatuksesta erityisesti sen jälkeen kun hankki Zen Grow-laitteen. Siis laitteen, jonka eri ominaisuuksia voi testata arjessa. Tässä reseptissä tuoreita yrttejä ei tarvinnut säästää. Punaviini ja yrtit täydensivät toisiaan.
Keväinen aurinko paistoi, kun pienellä joukolla nautimme hyvästä ruoasta. Maailman murheet eivät tämän ruoan ääressä ole mielessä. Teki mieli katsella kesäkuvia. Ollaanhan taas tunti kesää lähempänä.





4 kommenttia:

  1. Onko reseptissä tosiaankin EMObroileri? etten nolaa itseäni kun ryntään kauppaan aineksia hankkimaan. Tunnelmaa!

    VastaaPoista
  2. Mun biologian mukaan kaupassa myytävät broilerit voivat olla yhtä hyvin tyttöjä tai poikia. Nehän kasvatetaan pikaisesti pannaan lihoiksi niin nuorena ettei ne ehdi emoiksi eikä isiksi. Raakaa aikuista kukkoa tai kanaa ei juuri meidän kaupoista saa.

    Niin härkä ja kukkokin ovat enemmänkin fantasianimiä. Vai onko jollakin parempaa tietoa?

    VastaaPoista
  3. käsittelin satumalta vähän samaa asiaa tässä taannoin ja siinä sen ohessa tätä kana asiaakin mietin.
    http://lautasella.blogspot.com/2011/03/coq-au-vin.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos Herkkusuu. Sinun ohjeesi ja tietosi reseptin raaka-aineista oli tyhjentäviä. Meillä on paljon yhteistä: lautasella, haarukka, reseptit... tosin minun tyylini on hyvin suurpiirteinen, myös ruoanlaitossa. Sinä teet tarkalla otteella. Hienoa! Siitä otan oppia.

    VastaaPoista