Kaivattu kalapuikkokeskustelu

Vantaalainen 13-vuotias teki viime viikolla arvaamattoman ison palveluksen kouluruokailulle. Hän otti lautaselleen neljä kalapuikkoa, kun sallittu määrä oli kolme. Poika ei kouluhenkilökunnan kehotuksista huolimatta suostunut siirtämään ylimääräistä puikkoaan takaisin kalapuikkolaariin. Paikalle kutsuttiin poliisi tilannetta selvittelemään.

Siinä kohtaa kiinnostui media. Asiasta uutisoitiin ainakin Hesarissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Facebookiin perustettiin ryhmä Neljäs kalapuikko. Blogeissa tapaus näkyi myös: sitä kommentoivat esimerkiksi Aamiainen ruohikolla, Lauluntekijän lautatarha ja Valpurin vinttikamari.

(kuva: Icecool)
Kyseessä on hyvä esimerkki siitä, että tärkeäkin asia ylittää uutiskynnyksen vasta, kun tapahtuu jotakin oikeasti hämmentävää. Sehän on ollut tiedossa, että kouluruokailun määrärahat sallivat yhden hengen annoksen maksaa 60-70 senttiä. Kuka tahansa joskus ruokaa laittanut ymmärtää, että siinä ei kalapuikoilla (tai paljon millään muullakaan) mässäillä. Toisaalta jokainen kasvuikäisen kanssa samassa pöydässä istunut ymmärtää, että kolme kalapuikkoa (tai kalapalaa, kuten Vantaalta tarkennetaan) on onnettoman vähän. Sitä on vilkkaissa nettikeskusteluissa kauhistuneina päiviteltykin.

Jotta keskustelu jatkuisi, ehdotan leikkimielisiä vaihtokauppoja koululuokkien ja työpaikkojen kesken. Koulun lähellä töissä oleva porukka söisi viikon kouluruokailussa, ja tietyn luokan oppilaat puolestaan pääsisivät tutustumaan työpaikkaruokailun antiin. Tulokset olisivat mielenkiintoista kuultavaa.

Suomessa on ollut ilmainen kouluruokailu yli 60 vuotta, ja se mainitaan usein tärkeäksi vaikuttimeksi hyviin oppimistuloksiimme. Ei varmaankaan syyttä. Minusta olisi syytä joko pitää ilmaissysteemiä kuin kukkaa kämmenellä - siis tarjota sille resurssit, joilla voidaan tehdä tarpeeksi terveellisiä ja syöjille maistuvia ruokia - tai sitten vaihtaa laakista maksulliseen systeemiin. Jos koulussa saa syödä korkeintaan kolme kalapuikkoa, ei ihme että nuorison tekee aterian jälkeen mieli juosta tankkaamaan McDonald'siin. Silloin ilmainen kouluruokailu vesittää itse itsensä.

Kalapuikkojupakan kiinnostavin anti on minusta tämä: vaadittiin (ehkä huonosti käyttäytyvä) 13-vuotias, että kouluruokailu oikeasti nousi puheenaiheeksi. Niin kuin olisi yhtäkkiä tajuttu, että on kasvavia ihmisiä, joille se neljäs kalapuikko olisi tarpeen ihan oikeasti.

P.S. Kulinaarimuruissa kokattiin taannoin Jessy-sarjakuvalehden inspiroimana perunalastulettuja. Sellaiset voisivat koulussakin tehdä kauppansa, vaikka 70 senttiin niitä olisi vaikea saada mahtumaan...

Puuro on parasta!

Minusta ovat mainioita nämä blogimaailmassa pyörivät ruokahaasteet. Tammikuussa ruokahaasteena on härkäviikkojen kunniaksi puuro. Blogeissa onkin jo luotu perinteisestä aamupuurosta mitä kekseliäämpiä sovelluksia: esimerkiksi kookosriispuuroa, luumukaurapuuroa ja intialaista pongalia.


Minä olen yksinkertaisen ystävä. Siksi en kannata pyörän keksimistä uudelleen, vaan vanhojen ja hyviksi todettujen ohjeiden esiin nostamista. Perinteinen vispipuuro on lapsuuteni herkkua, ja se on turhaan vajonnut unohduksiin!

Vispipuuro-ohjeita on netti täynnä (esim. täällä ja täällä). Tein niitä apuna käyttäen oman lähivispisovellukseni, jossa kaikki ainekset ovat suomalaisia. Sokerin sijaan käytin hunajaa, joka on mainio suomalainen luonnontuote ja jota lisäksi tarvitaan makeuden aikaansaamiseksi sokeria vähemmän.

Lähivispipuuro

1 l vettä
3 dl puolukoita
vajaa 1 dl hunajaa
1,5 dl mannasuurimoita
hippu suolaa

Keitä vettä ja puolukoita hetkinen. Lisää hunaja ja vispaa joukkoon mannasuurimot.
Keitä vielä kymmenisen minuuttia. Jäähdytä puuro ja vatkaa kuohkeaksi.
Ripsauta pari puolukkaa koristeeksi ja nauti puuro kylmän maidon kanssa.

Tulos maistui vähintään yhtä hyvältä kuin lapsena. Tätä useammin!

P.S. En malttanut olla testaamatta vispipuuroni ravintoarvoa mainiossa Miljömat-palvelussa (kiitos vinkistä Kemikaalicocktailiin). Sieltä paljastuu, että täysipainoiseksi lounaaksi vispipuuro olisi lähes täysin epäkelpo: vain tyydyttyneitä rasvahappoja ja hiilihydraatteja on tarpeeksi. Liian vähän on esimerkiksi energiaa, proteiinia, rasvaa, kuituja, rautaa ja c-vitamiinia. Välipalaksi puuro kuitenkin sopinee, vaikka pyyhkeitä tulee myös mannasuurimoista: kaura- tai ruispuuro kun sisältäisi enemmän kuituja, vitamiineja ja mineraaleja.

Muovipussin makua

Sunnuntain Hesarin mielipidesivulla ihmeteltiin, miksi juusto pakataan Suomessa muoviin. Kirjoittaja tuskaili, että tämä sinänsä kätevä tapa ei taida edistää juuston maun kehittymistä, vaan toimii pikemminkin päinvastoin. Hänen havaintonsa mukaan muualla maailmassa juustot pakataan paperiin - ja onnistuu se kuulemma Suomessakin, kun sitä erikseen pyytää. Automaattisesti paperipakettia ei kuitenkaan saa hienollekaan juustolle. Myönnän aprikoineeni tätä samaa, enkä suinkaan vain juuston osalta.

Suomessahan rakastetaan pakata elintarvikkeita muoviin. Siihen on kääritty juuston lisäksi niin kaupasta ostetut porkkanat, perunat kuin leivätkin. Olisi tosissaan kiinnostavaa tietää, miten muovipakkaus vaikuttaa kyseisten tuotteiden makuun. Olisikohan tästä olemassa tutkimusta?


Empiirinen havaintoni osoittaa, että jääkaapin vihanneslokerossa muovipussissa majailevat porkkanat alkavat herkästi kerätä ympärilleen epämääräistä mömmöä. Innostuin siis kokeilemaan uutta kikkaa: kaikki vihannekset pois muovipusseista ja nätisti vihanneslokeroon sanomalehden päälle. Vielä en ole saanut selville, minkä asteista syntiä tuli tehdyksi ja kuinka paljon potut tästä loukkaantuvat.

Parasta maapallonkin hyvinvoinnin kannalta toki olisi, että sitä muovipussia ei tarvitsisi edes ostaa poisheitettäväksi. Tässä kohtaa sopii kehua S-merkkistä lähikauppaamme, joka on ilahduttanut viime vuoden ajan tarjoamalla hedelmien ja vihannesten kuljetukseen myös paperipusseja. Miksi en ole nähnyt vastaavaa missään muussa kaupassa? Ja miten tämän filosofian voisi laajentaa leipäosastolle?