tiistai 6. tammikuuta 2009

Muovipussin makua

Sunnuntain Hesarin mielipidesivulla ihmeteltiin, miksi juusto pakataan Suomessa muoviin. Kirjoittaja tuskaili, että tämä sinänsä kätevä tapa ei taida edistää juuston maun kehittymistä, vaan toimii pikemminkin päinvastoin. Hänen havaintonsa mukaan muualla maailmassa juustot pakataan paperiin - ja onnistuu se kuulemma Suomessakin, kun sitä erikseen pyytää. Automaattisesti paperipakettia ei kuitenkaan saa hienollekaan juustolle. Myönnän aprikoineeni tätä samaa, enkä suinkaan vain juuston osalta.

Suomessahan rakastetaan pakata elintarvikkeita muoviin. Siihen on kääritty juuston lisäksi niin kaupasta ostetut porkkanat, perunat kuin leivätkin. Olisi tosissaan kiinnostavaa tietää, miten muovipakkaus vaikuttaa kyseisten tuotteiden makuun. Olisikohan tästä olemassa tutkimusta?


Empiirinen havaintoni osoittaa, että jääkaapin vihanneslokerossa muovipussissa majailevat porkkanat alkavat herkästi kerätä ympärilleen epämääräistä mömmöä. Innostuin siis kokeilemaan uutta kikkaa: kaikki vihannekset pois muovipusseista ja nätisti vihanneslokeroon sanomalehden päälle. Vielä en ole saanut selville, minkä asteista syntiä tuli tehdyksi ja kuinka paljon potut tästä loukkaantuvat.

Parasta maapallonkin hyvinvoinnin kannalta toki olisi, että sitä muovipussia ei tarvitsisi edes ostaa poisheitettäväksi. Tässä kohtaa sopii kehua S-merkkistä lähikauppaamme, joka on ilahduttanut viime vuoden ajan tarjoamalla hedelmien ja vihannesten kuljetukseen myös paperipusseja. Miksi en ole nähnyt vastaavaa missään muussa kaupassa? Ja miten tämän filosofian voisi laajentaa leipäosastolle?

2 kommenttia:

  1. Taisi olla Hesarissa, josta luin turhasta pakkaamisesta ja kuinka paljon se synnyttää jätettä. Suomessa ollaan vielä aika kevyitä: kun ostin Naritan kentältä sake-pullon niin se pakattiin täysin automaattisesti kahteen sisäkkäiseen paksuun muóvipussiin. Hämmästyin operaatiosta niin paljon, että en tajunnut sanoa ensimmäisen kohdalla että näin on ihan hyvä.

    Ja vaikka unohtaisi ekologisuudenkin niin pari esimerkkiä ruoka-aineista, jotka muovikelmu pilaa: vaalea leipä ja inkivääri. Vaalea leipä tarvitsee sen rapean kuoren ollakseen hyvää.

    VastaaPoista
  2. Sepä se: ostaja ei usein osaa kieltäytyä tai kyseenalaistaa, kun tuotteet on jo kääräisty muoviin. Siksi aloitteen pitäisi lähteä myyjien puolelta.

    Vaaleasta leivästä olen harvinaisen samaa mieltä - muovi lössäyttää kuoren älyttömän ikävästi.

    VastaaPoista