Luomua kotiovelle

Minulla on kuulkaa hallussani 10 kiloa luomuporkkanoita ja 10 kiloa luomusipuleita! Ja luomumallisia ruisjauhoja ja kaalia ja härkäpapuja. Päätin vihdoin tehdä jotain sille jatkuvalle valitusvirrelleni, että en tiedä mistä ruokani tulee, ja tilata sitä suoraan tuottajalta (tai no, oikeastaan tämä taitaa olla kauppa, josta saa monen tuottajan tavaraa).

Sopi ottaa kunnon satsit, sillä meidän 50-lukulaisessa kerrostalossamme on sellainen oiva keksintö kuin kylmäkellari. Porkkanoita varastoidessani huomasin, että kymmenestä naapurista omaa komeroaan käyttää ehkä neljä. Vähän houkuttelisi perustaa kellariin oikein kunnollinen ruokavarasto! Haluaisinpa nähdä, mitä kaikkea noissa tiloissa on vielä 50-luvun lopussa säilytetty.

Aikamoinen luksuksen tunne tuli, kun kaksi miestä toi suuret pussit moitteettoman näköisiä ja -makuisia herkkuja kotiovelleni. Siitä maksoikin mielellään. Eipähän tarvitse raahata painavia asioita näiden kinosten läpi. Eikä tarvitse valikoida sipulilaareista niitä vähiten epäonnisia tapauksia.

Ostoksistani intoutuneena tein suuren kulhollisen tätä talvista salaattia (tosin suppisten sijasta siitakkeilla), ja oli muuten hyvää! Taas kerran osoitus kaalin arvaamattomista mahdollisuuksista.

Koska luomusilmäni ovat olleet nyt harvinaisen avoimina, olen huomannut, että moni facebook-kaveri on liittynyt luomuruokapiireihin. Näppärää on, kun ilosanomaa voi nykyään moisen yhteisöpalvelun kautta levittää. Toivottavasti ruokapiirit yleistyvät yhä niin, että jokainen kylä tai kaupunginosa saa omansa. Siinä olisi sitä kaivattua yhteisöllisyyttäkin! Luomumeiningissä on muuten viime aikoina ollut myös Puolivirallista ruokaa.

P.S. Kuvassa komeilee merkki, jollainen pitäisi löytyä kaikista EU:n luomutuotteista 1.7. lähtien. Vähän hilpeyttäkin se on herättänyt.

Kasvispäivän ilo ja ahdistus

Helsingin kouluissa on lähitulevaisuudessa kasvisruokapäivä kerran viikossa, jos kaupunginhallituksen ehdotus menee läpi. Espoossa vastaavaa ehdotusta ei otettu kuuleviin korviinkaan. Helsingissäkin asiasta ollaan montaa mieltä: keskustelupalstoilla kuohuu.
Tänään Hesarin toimittaja oli kysynyt asiaa kahdelta terveyspampulta: Pekka Puskalta ja Mikael Fogelholmilta. Puska vastustaa ("sekaruokavalio on suositus"), Fogelholm kannattaa lämpimästi.

Viime keväänä sivusin kasvisruokapäivää parissakin blogauksessa. Edelleen minua inspiroi Belgian Gentin malli, jossa kaupunki viettää kasvispäivää joka torstai. Asia esiteltiin ilolla ja ylpeänä, kasvisruokia tarjoillen. Siellä nähtiin asian hyvät puolet kaupunginjohtoa myöten, ja innostus levisi laajalle. Minun on vaikea nähdä, että hyvin toteutettu kasvisruokapäivä johtaisi vain huonoihin tuloksiin, niin kuin monet koti-Suomessa arvelevat.

Haluaisin, että lähtökohtana myös kouluruoissa olisivat maku, ekologisuus ja ravitsevuus. Toivoisin, että koulun ruokalasta (koulun ravintolasta?) jäisi sesonkiajattelu selkäytimeen ja lisäksi jonkinlainen käsitys siitä, millaisia ruokavalintoja tässä maailmanajassa kannattaa suosia ja miksi. Parasta olisi, että myös kouluruoan mausta jäisi positiivinen, ehkä innostavakin muisto. Hyvällä tiellä ollaan, jos Turun Sanomien toimittajan viimeviikkoista kouluruokatestausta on uskominen.

Lisäksi toivoisin, että kasvisruokapäiväasiassakin kuultaisiin myös koululaisia – enemmänkin kuin sen verran, että lehtien toimittajat kysyvät kolmen yläkoululaisen mielipidettä asiaan. Olisi hauska kuulla, mitä koululaisporukan mietintö kasvisruokapäivästä kertoisi.

Sesonkien paluu

"30 ruokagurujen vinkkiä – löydä kausiruoka", otsikoi helmikuun Olivia-lehti. Kausiruoka-ajattelua ovat viime aikoina pohtineet myös ainakin Unelias kokki ja Kurpitsamoskan Mari. Okriina teki tammikuussa ihania talvisia salaatteja (I ja II). Onko tämä nyt uusi trendi? Hyvä hyvä!

Kas kun minä olen kasvanut 80-luvulla. Siihen aikaan ei lapsi oppinut sesonkiruoista mitään. Oltiin nimittäin innostuneita siitä, että kaupasta saa kaikkea, aina! On kestänyt kauan oppia, että suomalaiset tomaatit maistuvat oikealta vain kesällä, ja että sieniä kannattaa tähyillä erityisesti syksyllä niin kauppojen hyllyiltä kuin metsistäkin. Siksi ajattelen, että sesonkituotteiden esiin nostaminen, niistä kertominen (myös lapsille!) ja niitä hyödyntävien reseptien vinkkaaminen on ihan paikallaan. Se ei ole pelkkää äärihörhöilyä!

Olivian jutusta ei valitettavasti kummoisia kostu, jos etsii informaatiota tai hyviä vinkkejä. Jutun kausiosuus rajoittuu nimittäin siihen, että haastateltu Maatilatorin perustaja Aki Arjola kehottaa suosimaan sesonkia: "Tammikuussa voi syödä vaikka juureksia, muikkuja tai muita talvikaloja, kuivattua poroa ja muitakin kuvattuja tuotteita: sieniä ja lihaa." Okei, talvikala on ihan hyvä veto. Sitä en ole tullut ajatelleeksi! (Pitääkin ottaa lisää selvää talvikaloista. Googletus tuotti pettymyksen.)

Unelias kokki Anna puolestaan on aika innovatiivinen. Hän sesongistaa RuokaPirkan pastasalaattia: "Ohjeessa pääprotskuna edusti broileri, joka omissa näpeissä muuttui seesaminsiemenillä ja korppujauhoilla paneroiduksi tofuksi. Toinen raaka-ainevaihdos liittyy aiheeseen, jota Marikin sivusi juuri postauksessaan. Kausiajatteluun näet. Kirsikkatomaatit nappasin mukaan ohjeen mukaan, mutta kurkun kohdalla valinnanvaikeus kasvoi liian suureksi. Kasvihuone-megaenergia-suomalainen vai kasvihuone-kuljetuspäästö-espanjalainen, tiiättehän te. Totesin, että koska en ole kurkkua tarvinnut moneen kuukauteen, tuskin tarvitsen sitä nytkään ja keksin että salaatissa sen korvaa suuri lempparini ... tadaa ... suomalainen kyssäkaali!"

Kurpitsamoskassa laitetaan salaattia porkkanoista ja avokadosta ja tartutaan siihen, että talvisia reseptejä tarvitaan enemmän: "Tästä salaatista kannattaa tykätä myös sen talvisten raaka-aineiden takia, joiden listasta uupuu ne hirveät kellertävät tomaatit ja ylihintaiset kasvihuonekurkut. Fanitan sesonkiajattelua ruuanlaitossa melkein liikutukseen asti, mutta sen toteutus käytännöntasolla tökkii yhtä paljon, kuin kaikki muutkin lupaukset paremman ja fiksumman elämän aloittamisesta. En taida olla ainoa, joten lisää näitä talvikauden herkkuja kiitos, jottei kesävihanneksiin tulisi edes houkutuksia!"

Näillä perusteilla uskallan julistaa:
Sesongit esille kauppoihin! (ajatelkaa osastoa "Talven herkkuja")
Lisää talvisia reseptejä lehtiin ja blogeihin!

Talvi-iltojen iloja

Blogeilla ja keskustelupalstoilla on joskus älyttömän herkullistuttavia vaikutuksia aterioihin. Viime päivinä ne ovat ilahduttaneet poikkeuksellisen paljon.

Kaikki alkoi perjantaina. Vieraille tarjottiin jälkkäriksi neuleblogi Pujoliivistä löytynyttä sitruunaista semifreddoa. Heiteltiin vähän vielä vodkaa herkun kastikkeeksi: se toimii minusta mainiosti kirpakan sitruunan kanssa. Täydellinen jälkiruoka!

Innostuimme myös taas pastan teosta (jo ennen Hesarin torstaista pasta-artikkelia!). Pastakone on ollut pari vuotta aika vähällä käytöllä, kun ensimmäiset kokeilut kökkööntyivät pahasti. Nyt hain vinkkejä keskustelupalstoilta: paljastui, että pastataikinaa pitää vaivata KAUAN, ja valmiita tagliatelleja kannattaa kuivattaa hiukan vaikka henkariripustuksessa ennen keittämistä. Ja se auttoi! Nyt on sellainen fiilis, etten enää koskaan osta einestuorepastaa. Hesarin haastattelema Salvatore Oreto ehdotti pastantekoa kylmien iltojen huviksi, ja kyllä se television katselun voittaakin.

Sunnuntaiselle pastalle piti saada kastike, ja siinä auttoi Liemessä-blogi. Jenni on julkaissut vuosi sitten vuoden 2008 parhaaksi pastaksi valitun pekoni-sienipastan ohjeen. Maut olivat yksinkertaisia (ja aika raskaita), kokonaisuus oli mainio. Hyviä pastaohjeita ei voi koskaan olla liikaa.

Kaiken kruunasi tämänpäiväinen lounas, johon ohje löytyi Kurpitsamoskasta. Kookostofukeitto, lempeä mutta tulinen! Sekaan kotimaisia porkkanoita ja ruusukaaleja (joita ei kannata keittää neljää minuuttia pidempään, tiedettiin keskustelupalstalla kertoa). Parempaa vähän flunssaisen helmikuun aloitusta en keksi.

Surffaus kannattaa!