maanantai 16. elokuuta 2010

Millä perusteella valitset lähikauppasi?

Luin jostakin taannoin nuoresta naisesta, joka kertoi tekevänsä lähes kaikki ostoksensa kauppahallissa ja läheisessä kivijalkakaupassa. Hän oli todennut, että on edettävä sanoista tekoihin: ei auta vain urputtaa siitä, että isot marketit kuihduttavat pienet puodit, ja sitten kuitenkin jättää itse käymättä niissä pienissä. Välähti huono omatunto. Yritän kyllä suosia paikallisia lähikauppoja, mutta ketjuja nekin ovat. Haluaisin suosia pieniä, hyviä yrityksiä, kuten Helsingin Munkkiniemessä havaitsemaani luomukauppa Mumua. Sitten kuitenkin havaitsen, että kun se ei juuri nyt osu matkojeni varrelle, vähänpä sitä tulee käytettyä. Silti tykkään siitä, että se on olemassa.

Jäin miettimään, millä perusteella sitten valitsen kaupat, joissa käyn. (Tätä mietti celekin joskus keväällä.) Ihan tässä kodin kulmilla on neljä kauppaa. Käytän niistä kahta; kaksi muuta on suppeiden valikoimien takia poissuljettuja, paitsi pakkotapauksessa (kun kello on yli yhdeksän ja tarve ylitsepääsemätön).

Kauppaa 1 suosin siksi, että se on vähän lähempänä ja siellä palvelee useimmiten kauppias, joka juttelee hyväntuulisesti asiakkailleen (aivan mahtavaa!). Kuitenkin valikoimassa on toivomisen varaa, samoin hinnassa. Minun makuuni kaupassa 1 ei ole tarpeeksi hyvälaatuisia kasviksia eikä juustoja.

Kauppa 2 on muodostunut peruskaupakseni siksi, että valikoima on sopii ruokavaliooni parhaiten: vihannekset ovat tuoreita, liha- ja kalatiski on erikseen ja sieltä saa herkullista lähileipää. Silti myös kaupassa 2 kohtaan jatkuvasti pieniä puutteita. Se ei vastaa täydellisesti pähkinänhimooni eikä tofutoiveisiini, muun muassa. Sellaisia asioita varten suunnittelen käyväni etnisissä kaupoissa ja kauppahallissa vähän toisella puolella kaupunkia. Toivoisin, että tästä tavasta tulisi oikeasti rutiini.

Olisi kiva kuulla, mikä vaikuttaa sinun kauppavalintoihisi. Onko jollain yksittäisellä tuotteella iso merkitys?

4 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin olla tuon nuoren naisen kaltainen! Käytän pääasiassa kivijalkakauppoja, mutta samoin kuin Haarukka, löydän jokaisen lähikaupan valikoimista paljon huomautettavaa. Meidän perheen tarpeisiin vastaa parhaiten K-kauppa, jonka valikoimiin kuuluu oikea tuoremehu ja hyvin hinnoiteltuja Pirkka-tuotteita.

    Kun haluan erityisesti hemmotella itseäni tai muita, asioin hallissa. Hakaniemen hallin eväillä on menty alkuviikko, ihanan maukasta pitkästä aikaa.

    Erityisherkkuja haen pikkukaupoista, mutta vain harvoin - ne eivät osu reiteilleni, ellen erikseen suunnittele käyntiä.

    Kun haluan kaiken helposti yhdestä paikasta, asioin Stockmannilla; se on ainoa, jonka valikoimien laajuus takaa ostosten onnistumisen. Silläkin on väliä, sillä aikansa voi käyttää paremminkin kuin kaupasta toiseen juoksemalla. Tätä mieltä on etenkin mieheni, joka on viikon sisällä etsinyt savustuspusseja ja varrellisia sipuleita, molempia neljästä kaupasta - ja tuloksetta.

    VastaaPoista
  2. Minä voisin käydä monessakin pikkukaupassa, mutta olennaista olisi, että ne olisivat vierekkäin tai jonkinlaisena ryppäänä. Vaikealta tuntuu juosta hakemassa yhtä asiaa yhdeltä puolelta kaupunkia ja toista toiselta. Ja se kuormittaa aika tavalla ympäristöäkin, jos alla pitää olla auto.

    Ranskassahan tämä monen kaupan systeemi toimii edelleen, mutta kyllä tuntuu kauppojakin olevan joka kulmalla ja moneen junaan. Ymmärrän kyllä, että Suomessa moinen ei ihmisten vähyyden takia menesty, mutta vähän yritystä voisi olla... Olen aivan ilahtunut siitä, että kotini lähellä, reittien varrella, on vanha kunnon leipomo!

    VastaaPoista
  3. aika tylsästi meen vaan tohon lähimpään suurimpaan kauppaan.. en edes muista mikä se on. stokkan herkussa tulee myös käytyä aika usein.

    mumu pitännee testata mutta sinne pitää tehdä oikeen retki koska se on aika hankalassa paikassa

    VastaaPoista