sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.
Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.


Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

2 kommenttia:

  1. Parhaita ruokakokemuksia tuottaa ehkä se ruoanlaittoflow, jonka silloin tällöin saavuttaa hääriessään keittiössä vailla kiireitä, hyvien raaka-aineiden kanssa. Se, kun veitsi tanssii leikkuulaudalla, pannu höyryää ja huumaavat tuoksut valtaavat keittiön. Valmis ateria lautasella, herkulliset maut saavuttavat viimeisenkin makunystyn ja vievät sinut makumatkalle. Se on aina elämys.

    Viime talvena ostin itsekin ensi kertaa mateen ja oli siinä kyllä elämystä kerrakseen. Joskus lapsena olen syönyt matikkakeittoa kaverin luona, mutta silloin se lähinnä ällötti, enkä juuri osannut antaa ruokalajille sen ansaitsemaa kunnioitusta. Nyt on kyllä eri ääni kellossa: mikä mainio kala ja mikä mainio ruoka, tuo madekeitto siis! Uusimmassa Makussa oli madereseptejä, muutakin kuin keittoa. Siitä pitäisi melkein kokeilla jotain, nyt kun mateen sesonkia eletään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Helmi uudesta sanasta. Ruoanlaittoflow. Sitä se on. Viikonloppuisin siihen on aina oiva tilaisuus, kunhan antaa sekä raaka-aineiden hankkimiselle että ruoanlaitolle aikaa.

    VastaaPoista