Kiitokset ja kukkia Tellolle!

Eilen kuulin suru-uutisen: Tello Anttila on siirtynyt tuonilmaisiin, kuten Päivi Palojoki sen ilmaisi. Puhuin viimeksi pari viikkoa sitten Tellon kanssa. Hän oli silloin sairaalassa. Sairaudestaan huolimatta hän halusi huolehtia, että Suomalaisen ruokakultttuurin edistämisohjelma Sre:n päätosjuhlan tarjoilu Kalevalanpäivänä 2011 tekee kunniaa sille, että hänen yksi suuri haaveensa toteutui: Suomeen saadaan ruokakulttuuriprofessuuri. Itse olin ohjelmassa viestinnän toteuttajana. Hänet Marja Innanen oli valjastanut näyttämään, mitä ruokakulttuurimme oikeasti on.

Se kunnianhimo, jolla Tello tätä juhlaa teki, ei poikennut mistään hänen tekemästään. Kaiken piti olla täydellistä! Niin täydellistä, että ne jotka eivät ymmärrä moniaistillisuuden merkitystä, jäivät paljosta paitsi. Ja ne, jotka ymmärtävät, haukkoivat henkeään. Tämän kokemuksen pääsivät tuntemaan monet Sren päätösjuhlaan kutsutut ruokabloggarit. Hyviä kuvauksia juhlasta on monissa blogeissa: Jokis eli Jokapäiväistä leipää , Pastanjauhajat, Kulinaarimuru-Jaana, Siskot kokkaa ja moni muukin bloggari kertoo blogissaan ruoasta sanoin ja kuvin.

Tello suunnitteli juhlaan kutsun, koristelun ja tarjoilun, jonka Kanrestan väki toteutti. Tilaisuudessa Jaana Husu-Kallio ja Sirkka-Liisa Anttila ojensivat pian valittavan professorin työhuoneen seinälle särkitaulun. Se oli Tellon tekemä, ehkä Tellon viimeinen. Sama kuva oli jokaisessa kutsussa. Tämä särki antaa järkeä, mutta myös uskoa siihen, että se työ mitä ihmiset tekevät sydämestään, ei valu hukkaan.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman päätösjuhlan ruokararjoilu oli yksi Tellon mestariteoksista. Täydellinen. Sen saivat kaikki noin 200 vierasta kokea. Paikalla oli ruokaihimisiä ja muita kutsuvieraita, joista muun muassa USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck palasi yhä uudelleen hakemaan lisää ruokaa. Voi miten iloinen Tello olisi ollut, jos olisi päässyt senkin näkemään ja kokemaan. Lähetimme juhlasta kiitosviestin Tellon puhelinvastaajaan. Sen viestin sanoma oli: Kiitos Tello. Olet upea. Toivomme, että hän ehti kuunnella sen viestin.

Bloggasin pari viikkoa sitten tämän Keskikirja-jutun, kiittelin kirjaa, jossa yhtenä tekijänä oli Tello. Kun olin sen kirjoittanut, Tello kiitti siitä.

Minä rakastan kukkia. Minusta on ihana saada niitä. On myös mukava lähettää niitä. Olin miettinyt etukäteen millaisen kiitoskimpun Tellolle ojennan. Olinhan tehnyt juhlia hänen kanssaan jo 80-luvulla, Cultorin aikaan. Jokaisesta kukasta olisin neuvotellut pitkään hyvän kukkakauppiaan kanssa. Tello olisi ymmärtänyt jokaisen kukan viestin. Mutta. Minulla oli seuraavana päivänä kiire. En ehtinyt kukkakauppaan. Ajattelin, että teen sen myöhemmin. Myöhemmin...

Vielä viikko sitten Tello olisi ehtinyt nähdä ne kukat. Hän olisi voinut lukea jokaisen kukan viestin.

Haudalle kukat lähettäessäni, muistan: Laita kiitoskukat heti. Koskaan ei tiedä tuleeko huomista.

Kiitos Tello.
Sinut muistetaan!