Kauppareissu

Kävin läheisessä Alepassa pyhäpäivän pikasostoksilla. Hain tuotteita, joita olen ostanut ennenkin. En ole katsonut tuoteselosteita kovin tarkasti ennen. Katsonpa nyt. Mikä ilahduttaa ja ja mikä kummastuttaa? Katson asiaa tietysti Aitoa Ruokaa-kirjan tuomien silmälasien läpi.

Vaasan 100% Ruis Hapankorppu:
+ viljana vain ruista, kuitua jopa 21%
+ ei mitään lisäaineita, jos ei suolaa lasketa.

Tätä syödään edelleen. Maistuvaa.

Rainbow Tomaattimurska
+ tomaatti pääraaka-aine ja ekana ainesosana
-+ yksi happamuudensäätöaine (E330) ei kuulosta kovin pahalta. Tosin vuoteen 2012 säilyminen on liiottelua.
Seuraavalla kerralla katson, onko saatavissa ilman säilöntäainetta.

Valio Aura sinihomejuusto, laktoositon
+ minusta Valio Aura on hyvää. Vahingossa ostin laktoosittoman.
-+ yksi happamuudenäätöaine (E509) ja yksi säilöntäainen (E235), hmm...
Tarkkailenpa muitakin juustoja, mutta luotan Auraan.

Syön aika vähän näitä, koska vältän rasvaa ja suolaa, joten en ole kovin tarkka sisällöstä.

Valio Metsämansikkajogurtti (Hyla)
+30% vähemmän sokeria, tykkään sen mausta
-metsämansikkaa 0,5%, aika vähän, lisäksi mansikkaa 5,5%
-lisäaineita on, mutta E-numeroita ei ole tuoteselosteeseen merkitty
Siirryn luomujogurttiin ja oikeisiin marjoihin.

HK-Via Intialainen Kanakorma
+ tämä on mulle pikaruoaksi työpäivinä, jolloin en ehdi lounaalle. Tykkään tämän mausta ja minusta kiva että säilyy (näyttää säilyvän vielä 2 viikkoa). Enkä olekaan ennen katsonut aineksia. Tiedän myös, että suolaa on vähennetty ja tämä on Sydänmerkki-tuote
- maissimaltodekstriiniä ja muunneltua maissitärkkelystä näkyy olevan, hm...
- broileria 19% eli 320 gramman annoksessa 60g eli ei ihme, että sopii paremmin kevyttä työtä tekeville naisille...hyvä asia on että broileri on suomalaista
Ovat niin käteviä, että ostan edelleen silloin tällöin, ehkä harvennan ostoja.

Felix Voileipäkurkkuja
- etiketti kertoo, että perinteisellä osaamisella valmistettuja
- yksi stablointiaine (E509) ja säilöntöaine (E202), onkohan perinteisiä
- sokeria ja suolaa enemmän kuin arvasin.
Nämä eivät ole välttämättömiä. Vähennän ostamista. Perinteistä muka...

Tropicana-mehu, pure premium
+ ei tiivisteestä vaan mehusta tehty
+ valmistusaineissa kerrotaan että appelsiinia 45%, mandariinia 35% ja viinirypäleistä 20%.
Tämä on perheenjäsenille, ei minulle. En juo näitä mehuja, koska ovat minulle turhia. Itse pysyn vedessä.

Myllyn Paras, esikypsytetty rikottu ohrasuurimo
+ ainekset: täyssjyväohra
+ runsaskuituinen
Tämä on tuote, jota pidän aina kaapissa.

Dan Sukker, Suomalainen taloussokeri
+ suomalaisesta sokerijuurikkaasta
Pidän kaapissa, joskus sitä aina tarvitaan.

Kaiken kaikkiaan jäi tunne, että Aitoa ruokaa -kirja on kerännyt ihan pahimmat esimerkit (34 lisäainetta jne.). Tärkeä huomio itselle oli silti se, että kannattaa tutkia tuoteselosteet, jotta tietää mitä syö. Ja osaa myös perustella itselleen ja muille, miksi jättää jonkun tuotteen ostamatta - tai ostaa vaikka siinä onkin lisäaineita.

Eniten ärsyttää se, että tuotteen nimi tai mainosteksti vääristää totuutta. Kun kuulet sanan aito tai perinteinen, ole tarkkana. Aina ne sanat eivät merkitse sitä mitä itse luulet.

Aitoa ruokaa - ennen ja jälkeen

Olen huomaavinani, että Aitoa ruokaa kirja on jo nyt - viikko suomenkielisen painoksen ilmestymisen jälkeen - herättänyt kovasti kiinnostusta. Taloussanomat kirjoitti aiheesta tuoreeltaan. Maaseudun Tulevaisuudessa ruokakultuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi iloitsi, että ruoasta puhutaan. Kävin tänään ostamassa eepoksen. Ensi silmäys vaikutti kiinnostavalta, mutta varoitan, suhtaudun kaikkeen haihatteluun kriittisesti. Olen ns. vanhan liiton ihminen. Seuraan kiinnostuksella, miten paljon vaikkapa kriittisen Kemikaalicocktailin mielipiteet poikkeavat omistani.

Kun seuraa ruokablogimaailmaa, näyttää siltä, että suurin osa on aidon ruoan kannattajia. Aika vaikea on ikisäilyvistä einesruoista, Mehukatti-mehusta tai Pirkka-mansikanmakuisesta omenakääretortusta kirjoittaa. Itselläni on kuitenkin tunne, että näiden elintarvikekosmetiikkatuotteiden siivittämänä arvostellaan elintarviketeollisuutta kokonaisuudessaan ja kaikkia teollisesti valmistettuja tuotteita. Se on väärin: suuri osa elintarviketeollisuuden tuotteista on varsin hyviä ja kelpoja tuotteita - ilman turhia lisäaineita. Palaan tähän kun olen lukenut kirjan.

Viikonloppuna minäkin tein aitoa ruokaa. Hirvimies oli saapunut kotiin, ja oli aika valmistaa Wallenbergin pihvejä ja juuressosetta.
Tässä Jyrki Sukulan ohjeessa käytettiin taas mystistä nelimaustetta. Korvasin sen maustepippurilla ja hyvä tuli. Juuressose on mainio lisäke tämän ruoan kanssa.

Aina yhtä hyvä on rahka-omenatorttu. Leikkasin tämä ohjeen yli 15 vuotta sitten. Piiras kuuluu aina valmistaa niin, että kaivan tämän pahvitetun Valion reseptin esiin.

Kun olin ruoat tehnyt, katselin lisäaineluetteloa. Käyttämissäni aineksissa ei niitä ollut. Hmm...

Mitä luulette te muut bloggarit. Kiihtyykö lisäainekeskustelu Suomessa Ruotsin malliin? Kirjan siivittämänä tai ajan ilmiönä?

Äidiltä tyttärelle ja päinvastoin

Vanhemmilla on tärkeä kasvatustehtävä. He opettavat ja antavat esimerkkejä lapsilleen, miten käyttäytyä, suhtautua mihin ihmisiin, peseytyä, syödä, juoda, olla...Osan opeista lapset ottavat onkeensa, osassa valitsevat oman tiensä.

Jossain vaiheessa tulee päivä, jolloin omat opit alkavat palata takaisin. Lapset "opettavat" vanhempiaan. Sen totesin taas eilen. Olimme reilusti parikymppisen opiskelijatyttären kanssa "Turkuun päin" suuntautuvalla automatkalla. Menimme hänen valitsemiinsa paikkoihin. Minäkin löysin ihanan navettapuodin Adalmiinan Helmen, joka toi monta innoituksen lähdettä. Kattauksiin syntyi monta ideaa. Toinen löytö olivat tuoksut. Navettapuodin huumava (=hyvä) tuoksu osoitti, että kodinkin tuoksuun voi vaikuttaa: puhtaudella, hyvällä ruoalla ja hajusteilla.

Tyttären valitsema lounaspaikka oli Tuorlan majatalo. Kaarinassa, vanhan Turuntien varressa sijaitseva 1800-luvun kartano oli ihastuttava matkakohde. Minulle ennestään tuntematon paikka oli rentoa tunnelmaa täynnä. Ruoka oli mutkatonta ja hyvää. Lauantain ruokalistalla oli salaattipöytä, metsästäjän lihapata ja marjakiisseli. Kaikki tämä hintaan 10€. Sain ostaa lounaspöydän mainioita saaristolaisleipää Kartanon Luomupuodista mukaankin. Tytär löysi siltä metsästämäänsä Suomen pienimmän siideritehtaan siideriä.

Kun tulimme illaksi kotiin, teimme yhdessä ruokaa.
Tyttären intohimona on kauniit kattaukset ja ruokien raikkaus.

Siitä keskustelimme valmistaessamme ruokaa meille kahdelle.

Hän oli hankkinut myös laadukasta, oikeaa shampanjaa, joka oli viilennetty juuri sopivaksi. En muistanut koskaan erikseen antaneeni alkoholikasvatusta, joten kysyin, mistä hän on shampanjan keksinyt.

-Äiti, ainahan sinä juomia avatessa olet kertonut, miksi olet valinnut juuri sen alkujuoman tai viinin. Mun ja mun kavereiden juttu on shampanjat, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.

- Vai niin, sanoin ja olin tyytyväinen. Myös shampanja oli hyvää.

Syödään yksin

Yhdessä syöminen - sen ihanuus ja autuus - on pitkään ollut esillä. Sen puolesta on oikein Facebook-ryhmäkin. Tottakai kuulun sen fanittajiin. En voi olla kuin samaa mieltä, että yhdessä syöminen on mukavaa. Aina ja kaikille se ei ole kuitenkaan mahdollista. Onko syömisen nautinto poissa, jos joutuu syömään yksin? Vai onko sekin jopa autuus, joskus ja joillekin?

Pieni haarukointi eli kirjallisuuskatsaus netin ääressä osoitti, että googlaamalla yksinsyöminen tuotti kolme kertaa enemmän osumia, yli 600 000 kpl. Menin vielä Social Mentioiin katsomaan tarkemmin, mitä erityisesti blogeissa on asiasta viime aikoina kirjoitettu. Kun syvennyin yksinsyömisen hauilla löytyneisiin teksteihin, ahdistuin. Suureen osaan liittyi surullisia tarinoita. Hmm...

Sitten löysin positiivisen tarinan Hannan Jensenin kiusaus -blogista. Hän kertoi, että tykkää joskus syödä ravintolassa yksin. Tiedän myös tuttaviani, jotka matkustelevat yksin ja nautiskelevat hyvissä ravintoloissa. Itse olen vieroksunut sitä, mutta Hannan kertomus Paraisilta innosti.

Tänään, sunnuntaina kokeilin pitkästä aikaa, miltä yksin syöminen tuntuu ja maistuu.

Mies on hirvimetsällä koko viikon ja viikonloppuisin kotona syömässä käyvä nuoriso on muilla mailla. Sain olla yksin ja syödä yksin. Ilman huolta kenestään. Huomasin, miten mukavaa vaihtelua on syödä yksin. Ainakin seuraavat 10 asiaa poikkeavat yhdessä syömisestä.

1. Ennakkosuunnittelu on vähäistä (+ ja -)

2. Kattaus jää puutteelliseksi (-)

3. Syö helposti liian nopeasti, kun ei ole juttuseuraa (-)

4. Astioita ei likaannu paljoa (+)

5. Tekee mieli lukea syödessä (- ja +)
6. Viini ei maistu yksin (+ ja -)

7. Ei voi arvioida ruoan makua toisten kanssa (-)

8. Voi tarkkailla luontoa ja ympäristöä ja ajatella omia asioita (+++)

9. Jää aikaa blogata kokemuksestaan (+)

10. Kun välillä syö yksin, on kiva taas syödä yhdessä (+)

Sunnuntailounaalleni en ollut siis suunnittelut mitään ruokalajia. Tosin olin ostanut herkkuani eli valmista puolikypsää paahtopaistia aamiaiselle. Kaapissa on aina vuohenjuustoa ja salaattaiaineksia. Siemensekoitus, jossa pinjan, kurpisan, auringonkukan ja meloninseimeniä kruunaa salaatin kuin salaatin.
Paahdoin siemenet ja vuohenjuuston. Kokosin salaatin. Maustin itselleni mieluisasti. Paahdoin hyvän leivän. Kuvasin annoksen ja söin sen syysluontoa ihaillen ja pohdin, keitä kutsuisin ensi viikonloppuna ruokavieraiksi.

Miltä Sinusta tuntuu syödä yksin? Kotona, ravintolassa?

Syksy - lihapataa ja sieniä

Tänään tuli syksy. Minulle se tarkoittaa pihatöitä ja kävelyä metsässä. Retken ajaksi laitan tuoksuvan lihapadan uuniin. Tarkoittaakohan se sitä muille? Käynpä katsomassa muutaman blogin, löydänkö hengenheimolaisia.

Tuulenhuminaa blogi vei metsään tunnelmalliselle retkelle. Esillä on sieniruoat. Vielä tämä eräopas ei ole ehtinyt ampua syksyn hirveä. Vastahan metsästys alkoi. Uskomattomalla tavalla kirjoittaja kertoo syksyisenkin luonnon ihanuudesta. Tätä lukiessa tekee itsekin mieli sieniretkelle.

Mitäs sitten Siskot kokkaavat. Hekin ovat olleet sienimetsällä. Ah, miten ihania sieniruokia.

Ja löysinhän minä liharuokaa. Kermaisia häränhäntiä ylisti Sillä Sipuli. Viimeisistä häränhännistäni onkin aikaa. Yhtä kauan kuin Occobuccosta. Heti maanantaina lihakauppaan kyselemään häränhäntiä.

Omenaminttu on tehnyt niin upeita syyskoristeita, että taidan istuttaa itsekin lyhtykoison pihaani. Hänenkin ruokansa on tehty tällä kertaa sienistä.

Kävin tietysti katsomassa viisi vuotta täyttänyttä Pippurimyllyn ja Rosmariinin Pastanjauhantaa En etsinyt enää sieni- enkä liharuokia, vaikka siellä niitä riittää. Mutta löysin heidän ideansa alkaa tehdä ruokia Julie & Julia-elokuvan innoittamana.

Taas yksi uusi syy pysyä kanavalla.

Laitan lihapadan uuniin ja lähden metsään.
Mikä on teidän syysruokanne?

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.

Sitten pamahti järki mukaan!

Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?

Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!

Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.

Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!

Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?

Maalaismarkkinoilla

Olimme tänään Maalaismarkkinoilla. Ihan oikeilla. Siellä oli syksyinen tunnelma, papusoppaa, kyntönäytöksiä vanhoilla traktoreilla, letunpaistoa ja monenlaisia työnäytöksiä.

Mikä oli parasta? Parasta oli rento tunnelma. Pienet lapset iloitsivat juoksentelemisesta maalaismaisemassa väkijoukon keskellä sekä traktorilavalla ajelustta. Mukavaa oli ostaa mukaan perunaa, punajuuria, hunajaa ja omenoita. Mukavaa oli myös nähdä, miten hyvinkääläisen Knehtilän luomutilan isäntäpari, Eerolan Minna ja Markus olivat täydelliseti elementissään, pukeutumista myöten.

On rentouttavaa käydä retkellä ja ruoanhakumatkalla samalla reissulla. Kiitos siitä. Tullaan myös ensi vuonna.