keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Kaivattu kalapuikkokeskustelu

Vantaalainen 13-vuotias teki viime viikolla arvaamattoman ison palveluksen kouluruokailulle. Hän otti lautaselleen neljä kalapuikkoa, kun sallittu määrä oli kolme. Poika ei kouluhenkilökunnan kehotuksista huolimatta suostunut siirtämään ylimääräistä puikkoaan takaisin kalapuikkolaariin. Paikalle kutsuttiin poliisi tilannetta selvittelemään.

Siinä kohtaa kiinnostui media. Asiasta uutisoitiin ainakin Hesarissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Facebookiin perustettiin ryhmä Neljäs kalapuikko. Blogeissa tapaus näkyi myös: sitä kommentoivat esimerkiksi Aamiainen ruohikolla, Lauluntekijän lautatarha ja Valpurin vinttikamari.

(kuva: Icecool)
Kyseessä on hyvä esimerkki siitä, että tärkeäkin asia ylittää uutiskynnyksen vasta, kun tapahtuu jotakin oikeasti hämmentävää. Sehän on ollut tiedossa, että kouluruokailun määrärahat sallivat yhden hengen annoksen maksaa 60-70 senttiä. Kuka tahansa joskus ruokaa laittanut ymmärtää, että siinä ei kalapuikoilla (tai paljon millään muullakaan) mässäillä. Toisaalta jokainen kasvuikäisen kanssa samassa pöydässä istunut ymmärtää, että kolme kalapuikkoa (tai kalapalaa, kuten Vantaalta tarkennetaan) on onnettoman vähän. Sitä on vilkkaissa nettikeskusteluissa kauhistuneina päiviteltykin.

Jotta keskustelu jatkuisi, ehdotan leikkimielisiä vaihtokauppoja koululuokkien ja työpaikkojen kesken. Koulun lähellä töissä oleva porukka söisi viikon kouluruokailussa, ja tietyn luokan oppilaat puolestaan pääsisivät tutustumaan työpaikkaruokailun antiin. Tulokset olisivat mielenkiintoista kuultavaa.

Suomessa on ollut ilmainen kouluruokailu yli 60 vuotta, ja se mainitaan usein tärkeäksi vaikuttimeksi hyviin oppimistuloksiimme. Ei varmaankaan syyttä. Minusta olisi syytä joko pitää ilmaissysteemiä kuin kukkaa kämmenellä - siis tarjota sille resurssit, joilla voidaan tehdä tarpeeksi terveellisiä ja syöjille maistuvia ruokia - tai sitten vaihtaa laakista maksulliseen systeemiin. Jos koulussa saa syödä korkeintaan kolme kalapuikkoa, ei ihme että nuorison tekee aterian jälkeen mieli juosta tankkaamaan McDonald'siin. Silloin ilmainen kouluruokailu vesittää itse itsensä.

Kalapuikkojupakan kiinnostavin anti on minusta tämä: vaadittiin (ehkä huonosti käyttäytyvä) 13-vuotias, että kouluruokailu oikeasti nousi puheenaiheeksi. Niin kuin olisi yhtäkkiä tajuttu, että on kasvavia ihmisiä, joille se neljäs kalapuikko olisi tarpeen ihan oikeasti.

P.S. Kulinaarimuruissa kokattiin taannoin Jessy-sarjakuvalehden inspiroimana perunalastulettuja. Sellaiset voisivat koulussakin tehdä kauppansa, vaikka 70 senttiin niitä olisi vaikea saada mahtumaan...

3 kommenttia:

  1. Luulen ratkaisseeni kumiperunoiden arvoituksen. Voin siitä kirjoittaa jutun, jos aihe kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, kirjoita! Tuo onkin mielenkiintoista. Ne kuuluisat kumiperunat...

    VastaaPoista