maanantai 2. helmikuuta 2009

Inspiraatiota kotikokille

Sunnuntaibrunssilla ystävättärien kanssa nautiskelimme omenaohukaisia, karpalomuffineja sekä ciabattaa sieni- ja avokadohöystöillä. Kaikkiin löytyivät ohjeet Jennifer Donovanin mainiosta kirjasta Brunssi - täydellinen nautinto. Nam!

Ruoanlaiton lomassa tietenkin keskusteltiin ruoanlaitosta. Ystävä Ykkösen mies oli päättänyt, että perheessä on aika paneutua reseptikirjojen saloihin. Se tarkoitti sitä, että kodin lukuisista ruokakirjoista katsellaan hyvännäköisiä reseptejä ja sitten mennään kauppaan ostamaan juuri oikeat ainekset. Ja sitten nautitaan niin ruoan laittamisesta kuin syömisestäkin.

Hyvä idea, totesin. Silti: omassa arjessani ruokakirjat ovat jotenkin kärsineet inflaation. Niistä tulee tarkistettua lähinnä unohtuneita perusasioita. Kerroin etsiväni suurimman osan ruoanlaittoinspiraatiostani ruokablogeista. Kun kerran tietokoneella tulee roikuttua muutenkin.

Ystävät totesivat kuorossa, että ruokablogit eivät inspiroi heitä ensinkään. "Jotenkin se juttu ei toimi", sanoi toinen. Ystävä Kakkonen totesi käyttävänsä ruoanlaittoapuna lähinnä Kotikokki-sivustoa. Sieltä löytyy resepti joka tilanteeseen, hän kehui.

Piti mennä kurkkaamaan. Ja toden totta! Siinä on sivusto, joka on onnistunut monessa sellaisessa, mitä muut vain yrittävät. Kotikokista voi hakea reseptejä paitsi ruoka-aineen, myös esimerkiksi valmistusajan tai työläyden mukaan. Myös erityispiirteitä saa listata hakuehdoiksi, mikä ilahduttanee vaikkapa vegaaneja tai allergikkoja. Reseptit ovat arjessa koeteltuja, sillä niitä lisäävät käyttäjät itse.

Eikä siinä vielä kaikki. Minua ilahdutti se, että Kotikokki seuraa valtavaa määrää blogeja ja linkittää niiden resepteihin. Sivuilla käydään niin ikään vilkasta keskustelua ruoka-aiheista: siellä on menossa kiinnostava pohdinta muun muassa sitä, mitä on terveysruoka. Kannattaa piipahtaa katsomassa.

3 kommenttia:

  1. Mukavaa miettiä, mistä parhaat reseptit ovat löytyneet. Mulla taitaa ykkösenä olla Kodin Kuvalehti ja toisena TV:n ruokaohjelmat. Tänään tuli Foodoo. Olipa raikas ohjelma. Nyt menen nettiin hakemaan sitä kukkakaalikeittorepeptiä. Vaikkakin se oli niin helppo että jäi mieleen. - t. järkeilijä.

    VastaaPoista
  2. Omistan mainitsemasi kirjan, ja on kyllä pakko kehua!

    VastaaPoista
  3. Järkeilijä: Täytynee tutustua paremmin tuohon tv:n ruokatarjontaan, Foodootakaan en ole vielä katsonut. Ruoanlaittoa on kyllä yllättävän hauska seurata.

    Keittiövaaka: Joo, kirja vaikutti poikkeuksellisen oivaltavalta. Kivoja vinkkejä brunssiin tai muuhun mukavaan hetkeen.

    VastaaPoista