keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kasvispäivän ilo ja ahdistus

Helsingin kouluissa on lähitulevaisuudessa kasvisruokapäivä kerran viikossa, jos kaupunginhallituksen ehdotus menee läpi. Espoossa vastaavaa ehdotusta ei otettu kuuleviin korviinkaan. Helsingissäkin asiasta ollaan montaa mieltä: keskustelupalstoilla kuohuu.
Tänään Hesarin toimittaja oli kysynyt asiaa kahdelta terveyspampulta: Pekka Puskalta ja Mikael Fogelholmilta. Puska vastustaa ("sekaruokavalio on suositus"), Fogelholm kannattaa lämpimästi.

Viime keväänä sivusin kasvisruokapäivää parissakin blogauksessa. Edelleen minua inspiroi Belgian Gentin malli, jossa kaupunki viettää kasvispäivää joka torstai. Asia esiteltiin ilolla ja ylpeänä, kasvisruokia tarjoillen. Siellä nähtiin asian hyvät puolet kaupunginjohtoa myöten, ja innostus levisi laajalle. Minun on vaikea nähdä, että hyvin toteutettu kasvisruokapäivä johtaisi vain huonoihin tuloksiin, niin kuin monet koti-Suomessa arvelevat.

Haluaisin, että lähtökohtana myös kouluruoissa olisivat maku, ekologisuus ja ravitsevuus. Toivoisin, että koulun ruokalasta (koulun ravintolasta?) jäisi sesonkiajattelu selkäytimeen ja lisäksi jonkinlainen käsitys siitä, millaisia ruokavalintoja tässä maailmanajassa kannattaa suosia ja miksi. Parasta olisi, että myös kouluruoan mausta jäisi positiivinen, ehkä innostavakin muisto. Hyvällä tiellä ollaan, jos Turun Sanomien toimittajan viimeviikkoista kouluruokatestausta on uskominen.

Lisäksi toivoisin, että kasvisruokapäiväasiassakin kuultaisiin myös koululaisia – enemmänkin kuin sen verran, että lehtien toimittajat kysyvät kolmen yläkoululaisen mielipidettä asiaan. Olisi hauska kuulla, mitä koululaisporukan mietintö kasvisruokapäivästä kertoisi.

3 kommenttia:

  1. Totta on että tarvitaan laajempi selvitys koululaisten mielipiteistä. Yksittäiset otokset, jossa nuoret "Otto ja MiaPetra" kertovat näkemyksiään, ei kerrokoko totuutta. Niinkuin ei kerro Pekan ja Mikaelinkaan mielipiteet.
    t. anneli

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä tätä kohkausta kasvisruokapäivää vastaan. Eiköhän suurimmassa osassa kunnista kuljeta kuuden viikon ruokalistalla. Se tarkoittaa, että listalla pitäisi olla KUUSI kasvisruokaa? Minusta on todella yllättävää, ettei tämä ei toteudu kouluissa jo ihan automaattisesti: pinaattilettuja, pinaattikeittoa, kasvissosekeittoa, kasvislasagnea... Luulisi, että kuusi ruokaa löytyy listalle tuosta vaan. Mitä ne siellä kouluissa nykyään oikein syövät?

    VastaaPoista
  3. Anneli: Yksittäiset mielipiteet ovatkin tähän mennessä olleet tosi värikkäitä. Yksi sanoo, että kasvisruoan liputtaminen aiheuttaa anoreksiaa, ja toinen (Pekka Puska), että kasvisruoat tuppaavat olemaan liian raskaita ja juustoisia. Nuoret on saatu lehtijutuissa edustamaan pitkälti toimittajan haluamaa kantaa, kun otos on pieni.

    Heidi: Sama juttu, minustakin tässä on jotain tosi kummallista. Eikö monipuolinen ruokavalio ole perinteisesti ollut hyve, ja eikö yksi kasvispäivä viikossa nimenomaan liputa sen puolesta? Myös minä muistan syöneeni koulussa aterioita, jotka koostuivat pinaattiletuista, puolukkahillosta ja perunamuusista – ja tämä oli kuitenkin jo 80-90-luvuilla.

    VastaaPoista