maanantai 23. helmikuuta 2009

Miten niin suomalaista ruokakulttuuria ei ole?

Kuuntelin Hans Välimäen haastattelua täällä. Vähän pisti korvaan. Hänen mielestään suomalaista ruokakulttuuria "ei oikeastaan ole käytännössä laisinkaan olemassa". Siis mitä ihmettä? Suomalainen huippukokkiko on tosissaan tätä mieltä?

Välimäen mielestä suomalaista ruokakulttuuria ei ole, koska olemme ottaneet syömisiimme niin vahvasti vaikutteita idästä ja lännestä. Jaaha. Hän ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että harvan maan perinteet ovat pläjähtäneet eloon maan rajojen sisäpuolella, tyhjästä ja vailla vaikutteita. Italialaiseksi mielletty pasta on paljon ennen saapasmaata tunnettu Kiinassa ja Kreikassa. Koska emme elä tyhjiössä, otamme mallia muilta ja sovellamme oppimaamme omiin tarkoituksiimme sopiviksi - joskus tahallamme, usein vahingossa. Näin kullekin yksilölle syntyy oma kulttuurinsa. Välimäen mukaan tämä toimintamalli todistaa, että "perinteistä suomalaista ruokaa tai siihen liittyvää kulttuuria ei puhtaasti suomalaisena ole olemassa".

Samalla perusteella voisi sanoa että suomen kieltä ei ole olemassa. Hyllyssämme majaileva etymologinen sanakirja nimittäin paljastaa karun totuuden: älyttömän suuri osa sanoista on peräisin ihan toisesta kielestä, ja ne ovat jossakin vaiheessa kulkeutuneet meille lainoina kielistä, joihin ne ehkä myöskin on lainattu. Aluksi tällaisia sanoja usein pelätään: lainojen pelätään köyhdyttävän kieltä. Silloin ei oteta huomioon, että uusia lainoja ovat joskus olleet sellaisetkin sanat kuin ruoka (germaaninen), kulttuuri (latinasta ruotsin kautta) ja nauttia (germaaninen). Nykyään ne ovat ihan tunnustettua suomea.

Uskon, että sama periaate toimii ruokien kanssa. Minusta me voimme olla rohkeasti ylpeitä ruotsalaisilta lainatuista lihapullista ja itärajan takaa vaikutteensa saaneista karjalanpiirakoista. Me olemme suomalaisia ja teemme ne suomalaisittain, ja meistä ne ovat maailman parhaita.

Ja jos nyt vielä halutaan sanoa, että suomalaisilla ei ole ruokakulttuuria, niin ei ole sitten kyllä italialaisilla tai ranskalaisillakaan. Heillähän on maiden sijainnin vuoksi jopa erityinen vaara saada vaikutteita naapureilta. Meillä sentään kestää jonkin aikaa, ennen kuin vaikutteet vyöryvät vaikka nyt sinne Etelä-Pohjanmaalle, jonka klimppisopasta Chez Dominique -nimisen ravintolan omistaja ei kuulostanut oikein innostuneelta. Meidän äidin pöydässä se teki kyllä hyvin kauppansa. Olisi pitänyt kutsua Hans mukaan.

5 kommenttia:

  1. Olen Haarukan kanssa samoilla linjoilla: kyllä suomalainen ruokakulttuuri on olemassa ja sen tunnistaa. Mutta kysymys saattaa olla nykyruokakulttuurin sekoittumisesta, voi ei, nyt käytän tätä inhoamaani sanaa, GLOBAALISTI. Nykyisen nopean tiedonsiirron kautta elämme samaa ruokatodellisuutta laajalti. Äkkiseltään naistenlehtiä lukien tai vaikka tavalliseen ravintolaan mennessä törmää helposti tasapäistettyyn, kansainväliseen trendiruokaan. Suomalainen klassinen ruoka on alkanut jäädä kansainvälisen keittiön jalkoihin, suomalaisista raaka-aineista puhumattakaan. Olen ollut järjestämässä työni puolesta kansainvälisia kokouksia ja konferensseja parikymmentä vuotta. Yksi suuria asioita on aina ollut ruokalistojen suunnittelu sekä menujen koordinointi yhdessä ravintoloiden kanssa. Vielä 90-luvulla piti olla tarkkana, ettei vieraille tarjottu graavia lohta ja lakkaa päivä toisensä jälkeen. Kun toissa syksynä yritin koostaa järkevää menuvalikoimaa kolmen ja puolen päivän vierailulle ja aterioille Helsingin keskustan nimekkäissä ravintoloissa, oli siinä todella työtä: listat muistuttivat kovin toisiaan ja perinteinen suomalaisuus oli listoilla muisto vain. Ja kun halusin fiilata menuja edes hieman, oli se eräille ravintoloille melko vaikeaa: listalta olisi pitänyt tilata niistä menukokonaisuuksista mitä oli tarjolla.
    Yksi parhaista muistoistani "tavallisen" suomalaisen perinneruoan tarjoamisesta oli, kun eräs ravintola keksi laittaa tarjolle "lanttukukkoa" kansainvälisen konferenssin illallisbuffetissa. Kukko oli tehty matalana tavalliseen isoon GN-astiaan, mutta oikeanlaiseen ruiskuoreen. Ja se oli menestys! En paljon suomalaisempaa keksi, eikä sitä tarvinnut hävetä.

    VastaaPoista
  2. En tiedä, mitä Välimäki tarkoitti, mutta itse olen huomannut monen sanovan, ettei täällä ole suomalaista ruokakulttuuria tarkoittaessaan sitä, että Suomessa ei ole erityistä ruokakulttuuria. Ruoka on pikemminkin ravintoa, ei ruokaa eikä siihen haluta, tai ehkä pikemminkin ole haluttu tai voitu käyttää aikaa tai rahaa. On ollut "tärkeämpääkin" tekemistä.

    Ranskassa voi mennä pikkukaupungissa ja suurkaupungin missä tahansa kaupunginosassa tai lähiössä ravintolaan ja olettaa saavansa hyvää ruokaa. Täällä kukaan ei edes odota, että Kontulasta tai Lammilta löytyisi kulinaristista keidasta. Pitseriatkin tarjoavat järkyttävää tavaraa ja tuoreista aineksista saa maksaa extraa.

    Suomessa lähinnä kaupunkien keskustasta löytyy hyvää ruokaa tarjoavat ravintolat, poikkeuksiakin toki löytyy ja tämäkin on ehkä muuttumassa. Onhan Suomessa nykyään monia gastronomeja, huippuravintoloita ja muuta, mutta tämä on aika viimeaikaista muutosta eikä todella kosketa koko maata tai kansaa.

    Suomessa tuntuu usein olevan ihan ok tarjota ruokaa, joka ei maistu erityisen hyvältä, kun eihän sillä ole väliä arkena tai edes tavallisena viikonloppuna (tällainen "ei pidä vaatia liikaa" -asenne). Onneksi, onneksi täälläkin alkaa olla jo ihan sallittua käyttää suuren osan rahoistaan hyvään ruokaan ja hyviin raaka-aineisiin ja ennen kaikkea nauttia ruoasta ajan kanssa.

    Itse ajattelen suomalaisen kouluruokailun olevan yksi kamalimmista "suomalaisen ruokakulttuurin" piirteistä, vaikka monta hyvääkin asiaa löytyy. Lasten täytyy syödä noin kymmenessä minuutissa ruokansa ja mielellään tietenkin mahdollisimman hiljaa. Olen ollut monta kertaa kouluissa sijaisena ja tiedän, miten lapsia käsketään olemaan puhumatta ja syömään, silloinkin kun he eivät huuda, vain juttelevat. Ruokatauolle on varattu ehkä 30 minuuttia, mikä sekin on joidenkin standardien mukaan aika vähän, ja siitä ajasta lasten pitäisi ehtiä vielä hakea ulkovaatteet ja olla ulkovälitunnilla. Eikä se suomalainen lounastaminenkaan niin hohtoisaa ole, kun yli puolen tunnin lounaalla tulee syyllinen olo, vaikka puhuisi työasioista.

    VastaaPoista
  3. Vielä lisäyksenä, olin kerran treffeillä Lappeenrannassa. Treffit olivat yleiseen tapaan illalla ja teki mieli syödä jotain. Treffikumppanini, joka oli asunut eri kaupungeissa totesi, että ei täältä oikein mitään hyvää ravintolaa löydy. Hän ei todellakaan ollut nirsoimmasta päästä eikä millään tapaa snobi. Totesi vain sen, että parasta vaihtoehtoa edusti kenties Rosso ja joku kreikkalainen, mutta se oli kiinni tai jotain. Rosso edustaakin monelle pienemmässä kaupungissa asuvalle suomalaiselle hyvää ravintolaa. Mitä se kertoo tämän maan omistautumisesta ruoalle?

    VastaaPoista
  4. ’Emme elä syödäksemme, vaan syömme elääksemme’ vai miten se oli …
    Olemme eläneet yltäkylläisyydessä riittävän kauan ja kaipaamme jo takaisin normaaliin ’rytmiin’.

    Suomalainen perusruoka nousee taas ansaitsemaansa kunniaan … vaatimaton on kaunista ja yksinkertaisuus on valttia.

    Yksinkertainen ja maukas kotiruoka on konstailematonta ja edullista.
    Se valmistetaan, jos mahdollista, kotimaisista raaka-aineista.
    Voita, suolaa ja kermaakin käytetään, mutta kohtuudella.

    Kotona tehty ruoka maistuu ja suomalaista ruokaa tarjoavalle lounasravintolallekin olisi nyt tilausta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Olen pitkälti samaa mieltä kanssanne: ruoka ei aina ole Suomessa arvossaan, ikävä kyllä. Silti ruokakulttuuria on: sitä on siellä missä ruokaa syödään!

    Laman lumo: Kiinnostavaa kuulla. Onneksi on hyviäkin kokemuksia, toivottavasti annoit palautetta.

    Leke: Olen itsekin törmännyt tuohon Rosso-ilmiöön, joka todellakin on mitä masentavin. Outoa on se, että monet muut ravintolat eivät edes pidä oviaan auki esim. sunnuntaisin!

    Ja Fanniilo: kannatan ehdottomasti suomalaista ruokaa tarjoavaa lounasravintolaa! Toivon myös kovasti kunnon kotiruokaa huoltoasemille.

    VastaaPoista