Klassikkoreseptit kunniaan

Minäkin kävin katsomassa kaikkien ruoanrakastajien must-elokuvan, Julie & Julian. Ja nautin! Sen jälkeen oli vaikea valita ruokapaikkaa, koska elokuva oli nostanut riman aika korkealle. Olisi tarvittu ranskalaista ruokaa, jossa voita ja kermaa ei ole säästelty.

Leffa kertoo kaksi tarinaa: ensimmäinen käsittelee amerikkalaisrouva Julia Childin matkaa ruokakirjailijaksi ja toinen amerikkalaisrouva Julie Powellin projektia kokata läpi koko Childin kirja ja blogata projektistaan. Ollaan siis – kai ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa – ruokablogien maailmassa.

Jäin miettimään, voisiko Suomessa toteuttaa vastaavan projektin. Ajattelin, että haastavimmaksi muodostuisi raaka-aineiden saatavuus; Julie näytti löytävän newyorkilaisesta lähikaupastaan tuoreita ja kummallisiakin raaka-aineita vailla suurempaa vaivaa.

Eniten mietin kuitenkin sitä, löytyisikö Suomesta Julia Childin ruokakirjaa vastaavaa klassikkoteosta, jossa kerrottaisiin paitsi ruokaohjeita, myös hyviä vinkkejä kokkaamiseen. Siis tyyliin, että uppomunia tehtäessä munien on syytä olla tuoreita.

Itselläni on kulunut käytössä Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa, josta löytyy ohje melkein mihin tahansa. Sitä en kyllä jaksaisi kokata läpi; jo sämpylöitä on kirjassa niin monta eri sorttia, että niiden tekemiseen kuluisi monta viikkoa. Enkä oikein usko, että kovin monelle olisi iloa peruspiiraiden ja makaronilaatikkojen tekemisen esittelystä.

Mutta ehkäpä on joitakin vanhempia klassikkoteoksia, joiden reseptejä voisi olla mielenkiintoista tänä päivänä kokeilla. Aika harvalla on sellaisia käsillä, joten niiden antiin tutustuisi mieluusti vaikka blogien kautta. Vanhat suomalaiset reseptit ovat nimittäin äärimmäisen kiehtovia ja usein turhaan unohdettuja. Onhan meilläkin perinteitä! Olisi kovasti kiinnostavaa tietää, voiko todellisia perinneruokia menestyksellisesti kokata vielä tänä päivänä – ja jos, niin millaisia makuelämyksiä ne tarjoavat.

Itse olen merkinnyt joitakin reseptejä muistiin lähes 90-vuotiailta eteläpohjalaisilta isovanhemmiltani. Tässä niistä yksi. Jos vaikka joku uskaltaa kokeilla...

Pullalaatikko (jälkiruoka)
"Tämoli oikeen sellasta herrasruokaa"

Kuivaa nisua
Maitoa
Voita
Puolukkahilloa
1–2 munaa
Vaniljakastiketta

Kuivat nisupalat voidellaan ja kastetaan maidossa. Sitten ladotaan uunivuokaan vuoroin nisupaloja, vuoroin makeutettua puolukkahilloa niin monta kerrosta kuin vuokaan mahtuu. Päälle kaadetaan 1–2 munan munamaito. Laatikkoa paistetaan uunissa niin, että nisut ja munamaito ovat sakeuttaneet sen.
Herkku syödään vaniljakastikkeen kera (mahtaako tämä olla uudempi idea – ei kai vaniljakastiketta kovin kauaa ole ollut saatavilla?).

Missä piileksivät ravintolablogit?

Kaipaan usein ravintola-aiheisia blogeja, sellaisia kuin Kasvissyöjän seikkailut ravintolamaailmassa. Olisi hauska lukea oikeiden ihmisten kokemuksia ulkona syömisestä, ja hyötyäkin siitä olisi silloin, kun haluaisi löytää oikein kivan ruokapaikan. Itse käyn ulkona syömässä aika harvoin, ja sellaisina kertoina haluaisin löytää jotain mutkatonta ja varmasti hyvää. Sellaista, mitä ei kotona tulisi tehtyä.

Lehdillä on tietysti omat vinkkinsä ja arvionsa, mutta minun makuuni ne eivät oikein riitä. Haluaisin aitoja kokemuksia, joissa kerrottaisiin asiasta ja sen vierestäkin. Tietenkin haluan tietää ruoasta, tunnelmasta ja palvelusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla myös esimerkiksi siitä, miten eri ravintolat suhtautuvat lapsiasiakkaisiin. Tuttavaperheet ovat nimittäin kertoneet, että eräissäkin muuten mukavissa paikoissa jälkikasvua katsotaan vähän kieroon. Sellaiseen paikkaan en haluaisi lapsiseurassa sattua.

Asian ydin on ehkä tämä: kaipaisin taviskokkaajien ja ruokabloggaajien aktiivisempaa keskustelua ravintolakulttuurista. Itselläni on usein sellainen fiilis, että suomalaisia vaaditaan tyytymään joko hienosteleviin fine dining -paikkoihin tai latteisiin ketjusyöttölöihin.

Sienessä

Rakastan sieniä, mutta en ole ikinä sienestänyt. Luit oikein. Sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalla, ja siellä ei kai sieniä ole juuri arvostettu (mistähän tämä johtuu?).

Tänä syksynä olen innostunut, enkä varmaankaan ole ainoa. Sienistä on nimittäin puhuttu viimeiset kuukaudet ihan tolkuttomasti. Ehkä syynä on lama tai poikkeuksellinen sienivuosi, mutta lehdissä on juttuja ihmisistä, jotka työkseen poimivat sieniä myyntiin ja sitten toisia, joissa kerrotaan valkokärpässienikuolemista. Tutut kuvaavat Facebookiin suurikokoisia koreja, jotka ovat pullollaan kanttarelleja. Yksi ja toinen kertoo, että löysi ihan yllättäen kilokaupalla suppilovahveroita.

En tiedä sienistä mitään. Kävin viikonloppuna metsässä, koemielessä. Kun jostain pilkotti jokin sienen näköinen, nappasin sen pussiin ja toin seurueelleni tunnistettavaksi. Porukka tunsi kuitenkin varmasti vain kanttarellin, suppilovahveron ja mustatorvisienen, ja niistä mitään ei löytynyt. Löytyi sen sijaan oikein herkullisen näköisiä muita sieniä. Internet oli paikalla, joten ei kun sen kimppuun. Mutta emme löytäneet hyvää sieniopasta! Tietääkö joku, mistä löytyisi? Tai perustaisiko joku sienituntija aiheesta blogin? Löytämissämme nettioppaissa oli vain yksi pahainen kuva per sieni, eikä kuvauksista ottanut erkkikään selvää.

Heitin sienet takaisin metsään. Harmitti!

Ehkä ensi syksynä sitten – jos kukaan ei nyt vinkkaa minulle loistavaa suppilovahveropaikkaa. Se lienee epätodennäköistä: suomalaisten tarkimmin varjeltuja salaisuuksia taitavat olla hyvät sienestys- ja marjastuspaikat. Lapissahan hermostuivat siitäkin, kun ulkomaalaiset poimijat ihan oma-aloitteisesti löysivät kyläläisten perinteiset poimintapläntit. Täytynee olla varuillaan.