Ranskalaisia huomioita

Kaksi viikkoa Ranskassa tarkoittaa ihan hillittömän hyviä ruokakokemuksia. Ei siitä vain pääse mihinkään. Etelärannikolla en jättänyt käyttämättä mahdollisuutta nauttia tuoreista merenelävistä, eikä hinnoistakaan ainakaan Marseillessa tarvinnut valittaa.

Eräällä lounaalla valitsin listalta moules frites, kattilallisen simpukoita seuranaan ranskalaisia (8 e). "Ei kai haittaa että simpukoilla kestää kymmenisen minuuttia, ne saapuivat juuri?" kyseli tarjoilija. Ei haitannut! Olimme jo vanhan sataman kupeessa sijaitsevaan ravintolaan istahtaessamme seuranneet ruskettunutta nuorta miestä, joka työnsi kärryissä valtavia säkkejä simpukoita. Tuoreus on eteläisessä Ranskassa niin läsnä, että Suomessa harvoin. Vai muistatteko syöneenne suomalaisessa ravintolassa jotain, jonka tiedätte saapuneen ihan vasta?

Silmiinpistävää oli – taas kerran – myös perheiden omistamien ravintoloiden paljous. Tarjoilemassa hääräilevät niin äiti, isä kuin lapset – ja kaikki juttelevat välillä asiakkaiden kanssa, pitävät taukoja, juovat kahvia. He vaikuttavat viettävän aikaa ravintolassaan. Monet ravintolat ovat samalla paikalla, jolla ne ovat olleet 20 vuotta sitten. Vaikea kuvitella, että Ranskassa omistajaperheet vaihtaisivat ravintolan nimen, tunnelman ja sisustuksen kolmen vuoden välein, kuten olen kuullut Suomessa tehtävän. Mistä tämä ero? Onko ravintolan pitäminen ranskalaisperheelle enemmän elinkeino, josta on tarpeen saada vain jonkinlainen elanto? Riittääkö Ranskassa vähempi? Asioisin Suomessa mieluusti mutkattomassa ravintolassa (nyt ei siis puhuta mistään Michelin-paikoista), jossa tarjoilijalle on aidosti väliä sillä, millainen minun ruokakokemukseni on.

Viimeinen huomio: kouluruoka. Ranskalaisessa koulussa on kai yleensä kunnollinen parin tunnin ruokatauko, ja monet oppilaat menevät kotiin syömään. Koulussakin kuitenkin voi maksusta ruokailla, ja tarjolla on jo lapsille usean ruokalajin lounas. Viikko sitten maanantaina marseillelaisessa koulussa tarjolla oli seuraavanlainen menu:

Kauden mimosasalaatti TAI
Linssisalaatti TAI
Lettu juustotäytteellä
 ***
Pekoni-kevätsipuli-kermapasta TAI
Sinappikanaa
 ***
Vihannesgratiini TAI
Pastaa
 ***
Edamia TAI
Valikoima luonnonjukurtteja
 ***
Hedelmäkori TAI
Hedelmäjälkiruoka TAI
Kuukauden jäätelö
 ***
Valikoima jukurtteja ja vanukkaita

Pakostakin tällaisen listan edessä oppii arvostamaan rauhallista ruokahetkeä, väitän minä! Ranskalaiset hakevat oppia Suomen loistavasta koulujärjestelmästä, mutta olisiko meilläkin kuitenkin jotakin opittavaa?

Miten nuoret puhuvat kouluruoasta?

Minua kiusaa aina se, että kun kouluruoasta puhutaan, äänessä ovat aikuiset. Siksi tein socialmention-palvelun avulla vähän nettietsivän työtä: mitä ihkaoikeat nuoret ovat blogeissa ja YouTubessa sanoneet kouluruoasta viimeisen muutaman viikon aikana?

Minor matter -blogissa Minna kertoo 100 asiaa itsestään:

2. Tykkään ruuista mistä ihmiset ei yleensä tykkää, esim. lentokone- ja kouluruoka.
3. Mulla myös on tosi paljon kaikkia ruokia joita mä inhoan tosi paljon.
4. En oo ikinä maistanu piimää, ja piimä on mun mielestä tosi pahaa. En muuten varmaan koskaan tule maistamaan piimää.

Ohh Happy Dayn Millis teki äidinkielen tunnilla ryhmätyötä kouluruoasta:

Tänää äikäntunnilla hommailtiin ryhmän kanssa uutista ja emme keksineet mitään parempaa aihetta kuin kouluruoka. Joo no se siitä sitten.

Cutting down calories -blogissa Emma tavoittelee täydellistä vartaloa ja laskee kaloreita:

Aamu: Tee, näkkileipää voilla 80kcal
Lounas: Ruisleipää, riisiä, jauhelihakastiketta 200kcal
Päivällinen: Tomaatti, tee, peruna, lohta 250kcal
Iltapala: jogurtti 70kcal
YHT. 600kcal

edit: lasken jotkut kalorit (esimerkiksi kouluruoka ja muut ruuat, joiden kaloreita ei näy pakkauksessa) kiloklubin avulla, joten oikeat luvut saattavat vähän vaihdella.

Chaotic beauty -blogin Dead tavoittelee myös laihuutta:

Tänään oon syöny aamulla yhden omenan (iskä alkoi heti valittaa, kyseli jotain et "Aiotko muka tolla selvitä koko päivän?" mutta sain sitten jotain sönkötettyä että kouluruoka on tunnin päästä jne. ja se usko selityksen) ja koulun jälkeen 2 mandariinia, ja sitten iskä äsken keitti mulle teetä ja teki leipää. Sallin nyt noi leivät itelleni kun tänään en varmaan illalla enää syö mitään.

Happiness is always free -blogissa, Wonder Emporium -blogissa ja Playfield disaster -blogissa kirjoittajat paljastavat kyselyssä lempikouluruokansa:  

74. lempi kouluruoka?
- epic, kalapuikot!

* Kouluruoka? - en o käyny tänä vuonna ku 1-5 kertaa ruokalas

* Kouluruoka? -Riippuu. Miks sitä ei syödä??

Ehdottomasti hauskin löytöni on nimimerkki haxeri05120, joka tekee YouTubeen kouluruokaa arvioivia videoita – minusta aika oivallisella otteella. Hän analysoi videoissaan esimerkiksi pinaattikeiton ja koulun karjalanpiirakan koostumusta. Jäimme miehen kanssa vähän koukkuun näihin sympaattisiin pätkiin ja katsoimme kaikki peräjälkeen... Tässä näytteeksi Haxerin arvio koulun nakkikastikkeesta ja perunasta.

Tarjolla ilmainen lounas ja leffa – kiinnostaako?

Kouluruoasta puhutaan taas, ainakin netissä. Espoolaisessa Järvenperän koulussa vanhempainyhdistys on päättänyt tehdä jotain sille, että oppilaista jopa puolet jättää kouluruoan kokonaan väliin. Maanantaina Elastinen ja Maria Jungner kävivät koulussa puhumassa koululounaan tärkeydestä. Tilaisuutta varten kasiluokkalaiset olivat kuvanneet koululaisten ruokalautasia: monelta niistä puuttui vallan salaatti, perunoita oli tyypillisesti yksi ja kastiketta saattoi olla pieni lusikallinen.

Vanhempainyhdistys on tarttunut asiaan myös järjestämällä kaksi viikkoa kestävän kilpailun, jossa koululounaan syöneet saavat ateriapassiinsa leiman palauttaessaan tarjottimen. Se luokka, joka on eniten käynyt kouluruokailussa kahden viikon aikana, saa palkinnoksi elokuvalippuja. Sre:n Syödään yhdessä -Facebook-sivulla ja muutamilla muillakin foorumeilla on käyty keskustelua siitä, onko oikein palkita lapsia syömisestä. Jotkut ovat ihmetelleet, eikö syömisen pitäisi olla palkinto itsessään?

Tietenkin pitäisi. Silti minusta on tärkeää se, että kouluruokailun epäsuosio huomataan, siihen tartutaan ja sen maineen kohentamiseksi tehdään jotain – tässä tapauksessa aika rohkeaakin. Jo se, että kasiluokkalaiset saivat tehtäväkseen kuvata kavereidensa ruokalautasia, on varmasti avannut silmiä. On hyvä, että Järvenperässä on myös selvitetty, mistä tässä kouluruokailun epäsuosiossa oppilaiden mielestä on kyse: ruokaa moititaan pahaksi, mutta moni ei käy syömässä "koska kaveritkaan eivät käy". Kannattaa käydä lukemassa aiheesta tarkemmin Kemikaalikimarassa (myös tämä postaus), jossa on myös käyty kiinnostavaa keskustelua.

Uskoisin, että kilpailu motivoi aika monia koululaisia. Yksittäisenä asiana koululounastamisen palkitseminen elokuvalipuilla toki välittäisi ehkä vähän kummallisen viestin. Järvenperässä se ei kuitenkaan ole ainoa keino, vaan ongelmaan tartutaan myös muuten. Minusta on hyvä, että vanhempainyhdistys käyttää niitä keinoja, joita se helposti voi käyttää. Kouluruoan määrärahojen lisääminen olisi paljon hitaampi prosessi eikä vastaisi tämänhetkiseen ongelmaan.

Toivon, että Järvenperän koululaiset kertovat kampanjan aikana myös mielipiteensä siitä, miten kouluruokailu houkuttelisi heitä paremmin. Sellainen tieto olisi kullanarvoista muitakin kouluja ajatellen. Minä – vaikka en olekaan koululainen – toivoisin kovasti, että ruokaloiden sijaan puhuttaisiin ravintoloista, joille koululaiset voisivat itse keksiä nimen. "Tuutsä Pihvipaikkaan syömään" kuulostaisi ainakin minusta huomattavasti houkuttelevammalta kuin "tuutsä ruokalaan syömään". Tuttavapiirin koululaisia voi pyytää kertomaan mielipiteensä kouluruokailun parantamisesta vaikka Syödään yhdessä -Facebook-sivulla.

Paras välipala

Limsasta on puhuttu tällä viikolla Suomessa enemmän kuin pitkään aikaan, kun Pepsi kertoi vetävänsä sokerilliset juomansa pois kouluista. Suomessa asia on ollut iso uutinen, koska päätöksen suurvaikuttaja on ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Eilen muistutettiin, että puolet yläkouluista myy edelleen karkkia tai limsaa, ja että Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusitupa toivoo makeiden tuotteiden myynnin lopettamista kouluissa tykkänään. Moni totesi sitten keskustelupalstoilla lakonisesti, että lapset kyllä löytävät limsansa muutenkin.

Se voi olla totta, mutta kyllä myös tarjonta määrittelee kysyntää. Muistan itse yläkoulusta pitkät päivät, väsymyksen ja verensokerin laskun. Koska tuntien välissä oli kiire, helpointa oli ostaa berliininmunkki, joka oli kanttiinissa tyrkyllä (onneksi edes se!). Muuta järkevää ja helposti syötävää ei ollut tarjolla. Jos munkkien sijaan olisi tarjottu sämpylää, olisin ostanut sitä enkä rynnännyt läheisen kaupan munkkihyllylle.

Mikä siis lopulta olisi se hyvä ja herkullinen välipala, jota kaikkien, koulujenkin, kannattaisi suosia? Luulen, että blogeissa pyörivällä porukalla on paljon salatietoa herkullisista ja helpoista syötävistä, jotka eivät ole karkkia tai limsaa nähneetkään. Haastan siis sinut: kerro, mikä on suosikkivälipalasi! Mitä syöt mieluiten, kun äkkinälkä yllättää tai mitä pidät kaupungilla mukana?

Haarukan top 3:

1. Bulgarian jugurtti, jonka päällä on juoksevaa hunajaa, toimii aina.  Vaihtoehtoisesti kaverina voi olla banaania.

2. Mustikka-banaanismoothieta olen ylistänyt ennenkin. Laitan siihen maitoa ja maustamatonta jugurttia.

3. Ostin joitakin viikkoja sitten ekokaupasta hamppupatukan. Kuulostaa hirveältä, mutta oli tosi hyvää. En tutkinut terveellisyyttä, mutta oletan, että voittaisi kyllä vertailussa suklaan ja munkit. Ainakaan ei sisältänyt valkoista sokeria.

Edit 22.3.10: Käykääpä katsomassa myös video täällä. Siinä aiheesta puhuvat (myös) ihan oikeat koululaiset!

Kasvispäivän ilo ja ahdistus

Helsingin kouluissa on lähitulevaisuudessa kasvisruokapäivä kerran viikossa, jos kaupunginhallituksen ehdotus menee läpi. Espoossa vastaavaa ehdotusta ei otettu kuuleviin korviinkaan. Helsingissäkin asiasta ollaan montaa mieltä: keskustelupalstoilla kuohuu.
Tänään Hesarin toimittaja oli kysynyt asiaa kahdelta terveyspampulta: Pekka Puskalta ja Mikael Fogelholmilta. Puska vastustaa ("sekaruokavalio on suositus"), Fogelholm kannattaa lämpimästi.

Viime keväänä sivusin kasvisruokapäivää parissakin blogauksessa. Edelleen minua inspiroi Belgian Gentin malli, jossa kaupunki viettää kasvispäivää joka torstai. Asia esiteltiin ilolla ja ylpeänä, kasvisruokia tarjoillen. Siellä nähtiin asian hyvät puolet kaupunginjohtoa myöten, ja innostus levisi laajalle. Minun on vaikea nähdä, että hyvin toteutettu kasvisruokapäivä johtaisi vain huonoihin tuloksiin, niin kuin monet koti-Suomessa arvelevat.

Haluaisin, että lähtökohtana myös kouluruoissa olisivat maku, ekologisuus ja ravitsevuus. Toivoisin, että koulun ruokalasta (koulun ravintolasta?) jäisi sesonkiajattelu selkäytimeen ja lisäksi jonkinlainen käsitys siitä, millaisia ruokavalintoja tässä maailmanajassa kannattaa suosia ja miksi. Parasta olisi, että myös kouluruoan mausta jäisi positiivinen, ehkä innostavakin muisto. Hyvällä tiellä ollaan, jos Turun Sanomien toimittajan viimeviikkoista kouluruokatestausta on uskominen.

Lisäksi toivoisin, että kasvisruokapäiväasiassakin kuultaisiin myös koululaisia – enemmänkin kuin sen verran, että lehtien toimittajat kysyvät kolmen yläkoululaisen mielipidettä asiaan. Olisi hauska kuulla, mitä koululaisporukan mietintö kasvisruokapäivästä kertoisi.

Yhä päiväkotipöydässä

Vietin eilen iltaa lastentarhanopettajaystävän kanssa. Istuimme mainioilla tapaksilla ja nautimme lasilliset viiniä. Espanjalaisten herkkujen äärellä tulivat puheeksi myös ne suomalaiset herkut, joita ystävä töissä saa nautittavakseen.

Hänen työpaikassaan espoolaisessa päiväkodissa ruoka on tullut jo vuoden verran Sodexholta. Ja kyllä: eron entiseen, lähikoulusta tulleeseen ruokaan huomaa selvästi, paljasti ystävä. Aluksi ruoka oli kuulemma aivan kauheaa, ja päiväkodissa muotoiltiin jo valituskirjeitä. Nyt on parannusta onneksi tapahtunut. Ihmettelimme yhdessä, mitä tästä uudesta ruokahuollon ulkoistamiskulttuurista seuraa – pitkällä tähtäimellä siis. Vaikea ajatella, että se opettaisi lapsille kunnioitusta ruoan laittamista ja kotiruokaa kohtaan.

Ystävä kertoi myös, että nykyään päiväkodin työntekijöiden puheenaiheena on se, miten ruokailut toimivat sitten, jos (tai kun) myös päiväkodin aikuisilta poistetaan ateriatuki. Opettajilta se on monessa kunnassa jo poistettu, kuten Puolivirallista ruokaa -blogi huomasi männäviikolla. Se tarkoittaa siis sitä, että kasvattajat joutuvat maksamaan ruoasta täyden hinnan, vaikka lounas on työaikaa ja kaikkea muuta kuin rauhallinen lepohetki. Ystävän päiväkodissa oli pohdittu, millaista viestiä lapsille välitetään, jos päiväkodin työntekijät lounaalla järsivät ruoan sijasta omia voileipiään. Todellinen yhteisen aterioinnin ilo on nähdäkseni siitä hyvin kaukana.

***

Ruoka-asioita pähkäilevien pääkaupunkiseutulaisten kannattaa muuten suunnata ensi viikon lauantaina 26.9. Dodon järjestämään Megapolis 2024 – Hyvän ruoan kaupunki -tapahtumaan Vanhalle. Siellä kysellään, miksi suomalaisen ruoan hiilijalanjälki on niin korkea, onko kaupunkiviljely ratkaisu maailman ruokaongelmaan, mihin suuntaan ruokavaliomme kehittyy ja millaisia ovat urbaanit maut vuonna 2024. Puhumassa on väkeä arvostetuista ravintolakokeista europarlamentaarikkoihin. Luvassa on myös siirtolapuutarhapeliä, elokuvia hyvästä ruoasta ja viimeaikaisiin pohdintoihini sopivasti paneelikeskustelu aiheesta Valitse vege – kotona ja koulussa.

Kun liikelaitos vastaa ruokahuollosta

Metro- ja Vartti-lehden viime perjantaisessa kyselyssä 79 prosenttia äänestäneistä toivoi kouluihin tarjolle kotimaista ruokaa, vaikka se olisi kalliimpaa. Tämä ei varmaankaan edusta koko kansan mielipidettä, mutta prosentti on silti minusta yllättävän korkea. Näkyisiköhän tulos lähivuosina myös konkreettisessa kouluruoassa?

Oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että otsikossa on herkullinen (ellei suorastaan maukas) tunnelma? Se syntyy, kun sanan ruoka liittää sanoihin laitos ja huolto. Otsikko on kuitenkin todenmukainen ja viittaa siihen, että eilen Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että päiväkotien ruokahuolto siirretään päiväkotien omalta vastuulta liikelaitos Palmialle. Keskustelu asiasta on ollut kiivassävyistä, myös Hesarin nettisivuilla.

Täytyy myöntää, että päätös ei varsinaisesti kuulosta tukevan ajatusta päiväkotiruoan paremmasta laadusta. Puhutaan nimittäin aika innokkaasti säästöistä; en tunne päiväkotiruoan budjettia, mutta jos minkäänlaisia johtopäätöksiä voi vetää kouluruoan vastaavasta (monilla paikkakunnilla 60–70 senttiä yhden lapsen ateriaa kohti), summat eivät ole valtavia nykyiselläänkään. Haluaisin tietää, paljonko yhden helsinkiläisen päiväkotilapsen ruokkimiseen sijoitetaan tämän säästöpäätöksen jälkeen. Kertoisiko joku?

Kauhuskenaarioissani liikelaitosruoka tulee suunnilleen valmiiksi lämmitettynä jostain toiselta puolelta kaupunkia ja on viimeistään siinä vaiheessa menettänyt kaiken sen maun, jota siinä ehkä joskus on ollut. Se on aika kaukana edellisessä postauksessani visioimastani ihannekouluruoasta. Parhaassa tapauksessa tutut tädit ja sedät valmistavat ruoan edelleen päiväkodeissa ja se on jopa parempaa kuin ennen – tätien ja setien palkka vaan tulee Palmialta.

Harmi vaan, että parempaa ruokaa kukaan ei kai ole luvannut. Lähinnä on vannottu, että se ei huonone. Jotkut Hesarin keskusteluun osallistuneet toteavat, että ei lapselle ruoan laadulla ole niin väliäkään. Eihän lapsi tiedosta, kuka ruoan on valmistanut ja mistä se on peräisin!

Minä puolestani luulen, että lapset ovat laaduntarkkailijoita parhaasta päästä, vaikka eivät käytäkään sellaisia sanapareja kuin ruoan alkuperä tai raaka-aineiden laatu. Toivottavasti Palmia kuittaa päiväkodeista hyvät palautteet tyhjennettyjen ruokalautasten ja iloisten ruokahetkien muodossa.

Kotimaista kouluihin

Huomasinpa raitiovaunumatkalla Metro-lehden tämänpäiväisen kysymyksen: pitäisikö kouluissa tarjota kotimaista ruokaa, vaikka se olisi kalliimpaa? Kävin painamassa kyllä-nappia ja näytti siltä, että samaa nappia oli painanut suurin osa muistakin. Seuraan mielenkiinnolla, millaisia lukemia äänestys paljastaa.

Minun ihannekoulussani ruoka tulisi lähitiloilta, joissa oppilaat saisivat käydä myös tutustumisretkillä. Parhaassa tapauksessa kolmasluokkalaiset voisivat osallistua perunannostoon ja neloset porkkanoiden hoivaamiseen. Kutoset voisivat huolehtia viikon verran possujen syöttämisestä, ja eka-tokaluokkalaiset poimisivat vaikka omenoita... Joillakin kouluilla on toki ollutkin kummimaatila, jossa on käyty tutustumassa. Kuvien perusteella niillä retkillä on päästy vallan lypsämäänkin!

Siis kotimaista ruokaa kouluihin, kyllä vaan! Metron ja Vartin äänestykseen voi tämän päivän ajan osallistua täällä.