perjantai 4. syyskuuta 2009

Kotimaista kouluihin

Huomasinpa raitiovaunumatkalla Metro-lehden tämänpäiväisen kysymyksen: pitäisikö kouluissa tarjota kotimaista ruokaa, vaikka se olisi kalliimpaa? Kävin painamassa kyllä-nappia ja näytti siltä, että samaa nappia oli painanut suurin osa muistakin. Seuraan mielenkiinnolla, millaisia lukemia äänestys paljastaa.

Minun ihannekoulussani ruoka tulisi lähitiloilta, joissa oppilaat saisivat käydä myös tutustumisretkillä. Parhaassa tapauksessa kolmasluokkalaiset voisivat osallistua perunannostoon ja neloset porkkanoiden hoivaamiseen. Kutoset voisivat huolehtia viikon verran possujen syöttämisestä, ja eka-tokaluokkalaiset poimisivat vaikka omenoita... Joillakin kouluilla on toki ollutkin kummimaatila, jossa on käyty tutustumassa. Kuvien perusteella niillä retkillä on päästy vallan lypsämäänkin!

Siis kotimaista ruokaa kouluihin, kyllä vaan! Metron ja Vartin äänestykseen voi tämän päivän ajan osallistua täällä.

5 kommenttia:

  1. Ja mitä on tapahtunut sille tavalle, että oppilaat kävivät marjanpoimintaretkillä? Marjoja sitten tarjoiltiin syksyllä ja talvella erilaisissa muodoissa. Isäni ollessa kouluikäinen jokaisen oppilaan piti tuoda kouluun ämpärillinen marjoja! Jos tällainen käytäntö otettaisiin takaisin, oppilaat ja vanhemmat todennäköisesti nousisivat barrikadeille vastustamaan orjatyövoiman käyttöä... Ikävä kyllä monet eivät näytä tajuavan, ettei muutoksia saada aikaan pelkällä valittamisella ja päivittelyllä. Joskus täytyy tehdä jotain itsekin.

    VastaaPoista
  2. On kouluissa vielä jäljellä tapa, että kouluun tuodaan marjoja. Sen yleisyydestä en tosin tiedä, minä luulin että se on kaikkialla käytössä! Tosin jotkut tuovat marjat mieluummin rahana.

    VastaaPoista
  3. Minusta parasta olisi se, että koulu järjestäisi marjanpoiminta- tai maatilaretkiä. Motivoivimmassa tapauksessa lapset näkisivät koko prosessin, esimerkiksi sienen matkan metsästä lautaselle.
    Pidän vähän ongelmallisena velvoitetta kerätä vapaa-ajalla marjoja tms. – se kun toimii minusta usein hyvää ajatusta vastaan ja muuttaa homman ikäväksi pakoksi. Lisäksi nykyään monilla ei ole lähimailla sellaisia paikkoja, joista marjoja helposti saisi. Pahinta on, jos iso homma jää lapsen omalle vastuulle.

    VastaaPoista
  4. Kummimaatila kuulostaa ihanalta!! Siis kerrassaan kannatettava ajatus!

    VastaaPoista
  5. Aikanaan koulussamme tehtiin syksyisin kokopäiväretki, jossa tutustuttiin luontoon, sen antimiin ja kerättiin sitten marjoja talteen, isot tietysti hiukan enemmän. Marjat menivät koulun pakkaseen ja niitä sitten nautiskeltiin talven mittaan. Retkellä myös saunottiin, uitiin ja leikittiin. Opittiin paljon "siinä sivussa", ymmärrän nyt myöhemmin. Minä ainakin kaipaan tällaista opetusta. Ai niin. olen nyt 30v, joten kyse ei ole ihan ikiaikaisista jutuista ;).

    VastaaPoista