Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.

Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

On se hyvää. Ruoka.

Oli tulossa pöydällinen ruokavieraita. Piti pohtia kaikille sopiva menu. Jotenkin olin saanut päähäni, että jouluun on hyvä virittäytyä ruokalistalla, joka koostuu maa-artisokkakeitosta, jostakin hirviruoasta ja vadelmajäädykkeestä.

Kaikki lähti kahden kilon hirven paahtopaistista, joka odotti pakkasessa pataan pääsyä. Suhde tähän ruokaan oli varsin läheinen. Yksi vieraista oli elukan syksyllä ampunut. Tästä lisää myöhemmin. Ensin pitää valmistaa alkuruoka.

Aloitin tietysti maa-artisokkakeitosta. Kevyesti googlaten löytyi Kaikki äitini reseptit-blogista tarinaa Tajunnan räjäyttävästä keitosta. Resepti vaikutti hyvältä ja se oli niin lennokkaasti kirjoitettu ja kommentoitu, että pitihän sitä kokeilla. Keiton erikoisuus on siinä, että valmiin keiton pinnalle lisätään paahdettuja pekaanipähkinöitä ja savuporomurua. Keitto yhdessä Wolfbergerin Riesling Pinot Cris-viinin ja hyvän leivän kera oli varsin miellyttävä kokomus. Tajunnan räjäytys tuli myöhemmin.

Ja pääruoka. Se hirvi. Ohje löytyi metsästäjän keittokirjasta. Mukailin ohjetta, kun tein annoksen 10-12 hengelle.

Ensin valmistellaan lihat uuniin.

Leikataan noin 2 cm paloja, paistetaan pienissä erissä, lisätään kevyesti kuulotetut sipulit ja laitetaan muhimaan riistaliemessä uuniin.

- 2 kg hirvenlihaa

- sipulia (käytin 6 salottisipulia)

- suolaa ja pippuria

- n. 2 litraa tummaa riistalientä (käytin Puljongin valmista lientä)

Ohje ehdotti tunnin paistoaikaa. Pidin lihapataa ensi vaiheessa uunissa reilut kaksi tuntia. Sitten uunista ulos. Fressasin pilkotut kasvikset (6 porkkanaa, 3 paprikaa, purjoa, chilipaprikaa), lisäsin pataan ja laitoin lihan uuniin vielä tunniksi. Ohje ehdotti tässä vaiheessa vain 10 minuutin kyspymisaikaa. Silloin varmaan kasvikset olisivat olleet al`dente. Lihapadan kanssa tietysti ohraa.

Olen varsin ihastunut Chateauneuf-du-pape-viiniin. Myös tähän juhlahetkeen se toi tunnelmaa yhdessä kynttilöiden ja ulkona olevan sakean lumisateen kera.

Lihapadan maku oli hyvä. Suorastaan täyteläinen. Pata teki kauppansa. Mutta. Taas kerran vahvistui oppi siitä, että lihapataa pitää pitää uunissa vähintään 4 tuntia. Aina. Tässä tapauksessa pöydässä istunut hirven ampuja todisti, että kyseessä oli erittäin kypsään ikään ehtinyt sonni, joka vaatii padassa runsaasti yliaikaa. Seuraavana päivänä lämmitimme pataa. Nyt oli lihan mureus täydellinen. Yhteensä kuuden tunnin jälkeen.

Jälkiruokana oli vadelmajäädyke. Valinta on helppo, koska jäädyke on aina niin hyvä. Ja vadelmat ovat marjoista parhaat. Ohje löytyi Kotilieden sivuilta. Lisäsin pienen tujauksen marjalikööriä.

Laitoin mukaan purkin rahkaa keventämään kermaista vaikutelmaa.
Vuoasta irtoaminen on usein epätäydellista. Makuun se ei vaikuta.

Ruokailu sujui hyvässä tunnelmassa. Sopivan täyttävää, mutta ei ähkyn aiheuttavaa. Monen ruokalajin kanssa touhuaminen antaa aikaa istua pöydässä ja antaa puheenvirran soljua.

Tajunnan räjäytys tuli vasta illan pimetessä. Kun oli juustojen aika.

Juustojen osto ja tarjoilu on helppoa, kunhan muistaa kaksi asiaa:

- muistaa huolehtia, että juustot (varsinkin valkohomejuusto) on kypsää

- muistaa ottaa juustot lämpiämään monta tuntia ennen tarjoilua.
Juustolautanen tyhjeni vauhdilla. Suosikkeja olivat Juustoportin Viinitarhurin juusto ja Saint Agur-sinihomejuusto. Espanjan ylpeys Manchego- juusto on aina varma valinta juustotarjottimelle.

Kylmät päärynäviipaleet maistuvat kaikkien juustojen kera.

Rimmisen riimityksellä voi sanoa: On se hyvää. Ruoka.

"Soitin ensin äidille..."

Tänäkin vuonna Sre kutsui vuoden aikana valitut ruokabloggarit yhteiseen blogimiittiin. Tapasimme viikko sitten ja vasta nyt ehdin kirjoittaa tapaamisesta. Hyvä puoli myöhäisessä raportoinnissa on, että voin rohkeasti referoida muitten paikallaolleitten kirjoituksia ja kuvia. Kiitos teille aktiiviset bloggarit!

Heti aluksi tunnustus. En olisi itse ikinä blogillani yltänyt tähän seuraan, mutta olen niin onnekas, että kuulun järjestävään organisaatioon. Toinen tunnustus: Nämä kuvat ovat Chez Jasun ja Kulinaarimurujen blogeista. Myös Hannan soppa-blogissa on upeita kuvia. Linkit alla.

Puolet kutsutuista pääsi perjantai-illan miittiin paikalle. Suurin osa Helsingistä, myös Turusta oli edustus paikalla. Ilta alkoi Tasavallan Presidentin keittiömestarin, Sirkka-Liisa Ruottisen tarinoilla. Aihe oli ajankohtainen. Onhan hänellä huomattavat bileet valmistelun alla ja toisaalta esimies oli juuri saanut tärkeän tunnustuksen. Ruottinen kertoi meille työstään ja urastaan ympäri maailmaa. Täytyy sanoa: ei ole ihme, että hänelle on tullut maailmalta työtarjouksia ja paluupyyntöjä, niin luonnekas ihminen hän on. Kiitos hersyvästä esityksestäsi.

Yhdessä syömiseen olimme varanneet pöydän lokakuussa avatusta luomua suosivasta ravintola Chez&Sommelieristä. Ravintolassa Sasu, Johan ja Max panivat parastaan. Kommentteja voit lukea alla olevista linkeistä (joista osa toimii huonosti).

Bloggareissa on sekä ruoka-alalla työtä tekeviä että harrastajia. Lähes kaikille oma blogi on ruoanlaiton, valokuvauksen ja päiväkirjan yhdistelmä, josta jokainen bloggari haluaa tehdä juuri oman näköisensä. Bloggarin luonteessa tuntuu olevan aimo annos uteliaisuutta. Huomasin, miten innolla bloggarit seuraavat ja kannustavat toinen tosiaan.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten tämä joukko oli ottanut vastaan tiedon siitä, että oli valittu Sre:n kuukauden blogiksi: "Soitin ensin äidille!" oli monen vastaus. Se oli hyvä uutinen myös palkinnon antajalle, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre:lle. Virallinen täydentyypuolivirallisella, totesi myös itse pääsihteeri, ruokabloggari hänkin.

Ympyrä sulkeutui
Ensimmäinen kuukauden ruokablogi, tammikuussa 2009 oli Pastanjauhantaa. Viimeinen, Ruokahommia valittiin joulukuussa 2010. Yhteensä 24 ruokablogia kantaa blogissaan Kuukauden Ruokablogi-tunnusta. Onnea vielä kaikille!
Kahden vuoden aikana valitut 24 bloggaria ovat tärkeitä sanansaattajia, kuten ovat ne monet muutkin ruokablogit, jotka eivät mahtuneet valittujen joukkoon. Monta hyvää ja kriteerit täyttävää jäi listalle. Yhteisesti kiiteltiin kaikkia blogeja, mutta erityisesti työtä, jota Pastanjauhajat ovat tehneet ruokabloggauksen saralla. Kiitos Pastanjauhajat. Sre-bloggarit tapaavat taas helmikuun lopussa.

Valmistautukaa Tehtävään bloggareille!

Mitä muille jäi mieleen?
Sen saa selville helposti, kun lukee paikalla olleiden blogeja. Kas tässä yhteenveto.

Hanna kertoi blogissaan Hannan Soppa, miten oli Suomalaista ruokakulttuuria edistämässä. Hän kirjoittaa nykään Makulehden blogissa, vaikka vielä blogia valitessa oli toisaalla. Hanna oli laittanut kuvat ja kiitokset Facebook-sivuille.
Unelias Kokki seuraa alan tapahtumia aktiivisesti - eikä hän todellakaan ollut unelias. Jäi kysymättä, mistä tämä nimi on saanut alkunsa.
Kulinaarimurujen Jaana kertoi hersyvllä tavallaan Kulinaarisista kokoontumisajoista.
Myös Omenaminttu oli paikalla ja kertoikin tapahtumasta pääasian eli kaalin ja lampaan lomassa. Ja ne kuvat. Aah. Siis jalustalta. Ja omenaminttu on oikeasti olemassa oleva kasvi.
Ruokahommien Janna kirjoitti mukavasti yllärihommista. Ruokahommien valintaa suositteli myös Pastanjauhajat.
Chez Jasu oli kirjoittunut aiheesta pitkän raportin: Ilta kaltaistensa seurassa. Jos olisin kehannut, olisin suoraan kopioinut sen tähän ihan sellaisenaan. Tässä yksi kuva hänen blogistaan.

Keitä me kaipasimme? Kaikkia muita kuukauden bloggaajia tietysti. Paljastan tässä, mitä teistä puhuimme:

Tammikuun Sre-bloggari Viva Ciabattan Aleksi on seurattu blogi. Hänen rento leivontatyylinsä ihastuttaa. Helmikuun Faktasta&Farfallesta oltais haluttu tietää, kumpi on se fiilistelijä ja kumpi tykkää nippeleistä. Toukokuun Sre-bloggari olisi varmaan tuonut meille Kirjeitä Japanin ja Ranskan keittiöstä. Kesäkuussa valittua Chocochiliä eli puutarhuri Elinaa kaivattiin. Hän on tuonut syvyttä kasvisruokien maailmaan. Syyskuun Tuulenhumina todettiin niiiiiiin rauhoittavaksi. Monelle oli syntynyt into tehdä ruokaa metsässä ja vaikkapa savustaa kalaa retkikeittimellä.

Hanna Jensenin siirtyi Anna-lehteen ja blogin viimeinen postaus on lokakuulta. Jensenin kiusaus on ollut monen nuoren ruokainnoittaja. Hänen kymmenen oppiaan ruoasta ja sen valmistamisesta ovat varsin köyttökelpoisia.

Tapaamisiin ystävät!

Kohupaljastus

Olen entistä enemmän aidon ruoan kannattaja. Alan uskoa luomuun päivä päivältä enemmän.
Tunne on tärkeä, mutta sen ei saa koskaan ylittää tutkimusta ja oikeaa tietoa.
Tänään viehätyin Kemikaalikimaran kohupaljastuksesta liittyen Aitoa ruokaa-kirjaan. Vaikka Nilsson asiantuntija onkin, on Kemikaalikimaran mukaan muutamissa faktoissa ja päätelmissä menty vähän metsään. Luotatko Nilssonin vai Kemikaalikimaran lähteisiin?

Omenamintun ja Nilssonin kanssa olen yhtä mieltä liemikuutioista. Niitä kannattaa välttää. On hyvä, että vanhemmat pohtivat entistä enemmän, mitä pienille lapsilleen tarjoavat. Hyvä esimerkki on pienen tytön äiti Pauliina, joka puhuu puhtaan ruoan puolesta.

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.

Sitten pamahti järki mukaan!

Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?

Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!

Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.

Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!

Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?

Jo otti ohraleipä

"Jo otti ohraleipä"-sanonta pitää laittaa hyllylle, sillä ohra on viljaa ja siis suureksi osaksi hiilihydraattia. Ja hiilihydraatti on pahasta. Sen sijaan voita voisi ottaa ja sianläskiä kanssa.


Näin meille on tällä viikolla oikein kahden ohjelman ja lukuisten lehtijuttujen kautta opetettu.

Tosin on opetettu muutakin. Se, että kannattaa uskoa suosituksiin, vaikkei uskoisikaan.

"Nyt on Liimataisen poika sekaisin", tokaisi A-talkin juontaja eilisessä ohjelmassa. Niin taitaa olla moni muukin. Jopa tässä puoliammattilainenkin meinaa pökertyä. Maanantain MOT oli eilistaä A-talkia helpompi. Siinä toimittajalla oli selvä agenda voin ja läskin puolesta Pekka Puskaa vastaan. Tietämättömäntä johdettiin - tarkoituksella.

Mitä tai keitä pitäisi uskoa? Tutkimusta, omaa oloa, kavereita - vai pitäisikö vaan kuunnella kroppaansa, moni miettinee. A-tuubin keskusteluja (jossa nyt noin 600 monisanaista mielipidettä) lukiessa näytti siltä, että kommentoijat olivat ohjelmasta saaneet vahvistusta omilla vanhoille käsitykselleen. Oli se sitten suositusten mukainen tai joku muu dieetti. Ja tottakai siellä kommentoitiin myös tykkäämisiä eli sitä, kuka ohjelmassa teki parhaan vaikutelman. Tämän Idols-yleisöäänestyksen taisi voittaa Mikael Fogelholm, kauneuskilpailun voitto meni Taija Sompille. Ärsyttävyyspisteitäkin jaettiin. Sellaista se on! A-tuubin sivut ovat olleet suosittuja viime päivinä. Yli 60 000 kävijää on iso määrä!

Yhteenvetoa facebook-keskusteluista ja blogeistakin on ansiokkaasti tehnyt Janne Huovila Ravitsemusuutisiensa sivuilla. Hän kertoo siellä, että takana oli normaalia aktiivisempi seinäkirjoitusviikko.

Tämän ohjelman ja keskustelun jälkeen nykykieleen tulee kaksi uutta sanaa: VHH-ruokavalio ja meta-analyysi. Ansio sekin. Kaikkihan jo tietävät, että ensimmäinen on vähähiilarinen eli karppaus-dietti ja toinen kokoomatutkimus.

Meta-analyysien ohella puhuttiin tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. P/S - ja muista suhteista. Parjattiin sekä pahoja rasvoja (joita toisille olivat kasvirasvojen liiallinen omega-6 ja tosille kovat rasvat) että pahoja hiilihydraatteja.

Uskottavalta ja perusteelliselta vaikutti ravitsemusasiantuntija

Reijo Laatikaisen yhteenveto hänen Pronutritionist-blogissaan. Alankin seurata tätä tarkemmin.

Miten tämä kohu vaikuttaa omaan elämääni?

No. Minunkin vanhat käsitykseni vahvistuivat.

Kotini jääkaapin tai leipäkaapin sisältöön ohjelmat eivät vaikuta. Pidän siellä edelleenkin tutut rasvat: voin, voimariinin ja Benecolin. Perheenjäsenillä on omia mieltymyksiään. Myös juustoja on kahta sorttia, 15%- ja 30%:sta + mozzarellaa + halloumia (niistä saa hyvät salaatin lisäkkeet). Öljyjä tarvitaan: pitää olla sekä oliiviöljy, että rypsiöljy. Olisi varmaan aika korkata jääkaapissa oleva pellavansiemenöljykin. Kermaa on hyvä olla varalla aina. Ja kermaviiliä. Se on hyvää moneen ruokaan. Leipäkaapissa on aina ruisleipää. Ja kuivakaapissa on kauraa ja ohraa. Ensimmäistä puurohiutaleina, toista lisäkesuurimoina. Vehnäjauhoja tarvitaan, jotta voi välillä leipoa pullaa tai suurustaa kastiketta. Sokeria tarvitaan pullaan ja marjoihin. Muuten sokeri on melkein käyttämättä, keksitkin tahtovat härskiintyä. Näistä on luovuttu lähinnä sen vuoksi, että jostain pitää luopua, jos aikoo yrittää pitää painoa kurissa.

Hassua, että ohjelmassa tästä tehtiin niin kaksijakoista. Kuitenkin molemmat puolet olivat aika monesta asiasta ihan samaa mieltä: monipuolista ruokaa, johon kuuluu ennenkaikkea
vihanneksia, juureksia, hedelmiä, maitotuotteita proteiinin lähteinä, kuitupitoisia viljatuotteita, sopivasti lihaa ja erityisesti kalaa. Rasvan laadun ja hiilareitten kokonaismäärän suhteen tarvitaan pientä tai suurempaa säätöä.

Syömisen pääasiasta on mausta ja nautinnosta ei juuri puhuttu. Niistä pitäisi puhua enemmäkin valinnan lähtökohtana. Harva meistä pysyvästi syö ruokaa, josta ei ollenkaan tykkää. Toinen asia, joka jäi huomiotta on yhä tärkeämmäksi tuleva ruoan ilmastovaikutus. Jos nyt haluttais vielä hämmentää otettais nämä ilmastosuositukset esiin. Sen aika ei ole tänään. Palataan sen sortin hyvinsyöntiin sitten myöhemmin.

Kuluttajat ovat sekaisin. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä pohtivat muut ruokabloggaajat, todelliset ruokaharrastajat? Vaikuttaako tälläiset keskustelut teidän elämämäänne ja reseptienne rasvoihin tai hiilareihin? Käynpä katsomassa sivujanne, jotta näen oletteko reagoineet vai olenko itse ylireagoinut.

Kommentteja odottaen!

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

Ruoka tekee juhlan

Blogeissa vierailu kannatti. Sain kehitetyksi lauantai-illan menun monen teidän avustuksellanne. Kiitos siitä!

Koska me kahdeksan syntymäpäivääni viettävää naista emme ole valtavia lihansyöjiä, hoidin illanistujaisten lihapuolen helpolla tavalla eli ostin Stokkan paahtopaistia ja Uneliaan Kokin innoittamana Chorizo-makkaroita, jotka katoin sellaisenaan kauniisti, osaksi romanttista kattaustani. Kattauksen pääväri oli sininen. Nimikortit toteutin pieninä kukkakimppuina, joiden silkkinauhassa vieraan tunnusväri.

Päivän pääruoka oli lopulta salaatti. Se oli, kuten edellisessä postauksessa uumoilin, Fakta ja Farfallen mansikka-halloumi. Tosin korvasin mansikat vadelmilla. Niitä oli pakkasessa ja ne näyttävät pakastuksenkin jälkeen hyviltä. Salaatti oli todella hyvää. Ja satsasin elämäni parhaaseen balsamicoon. Se kannatti. Kiitos siitä balsamico-paasauksesta Faktalle ja F:lle.

Nälkäisiä viehätti feta-perunasalaatti, jota Haarukka suositteli jo toukokuussa. Se oli hyvää. Ja se on ruoka, joka paranee seuraavaksi päiväksi.

Lisäkkeenä - vaikka se ei täysin makumaailmaan sopimutkaan oli Chocochilin vanhanajan etikkakurkut. Ne, joista kaikilla meillä 50-60-vuotiailla on ihania muistoja. Toisena ekstralisäkeenä punajuuret. Punajuurista oli innostunut myös elokuun Sre-bloggari, Omenaminttu. Ah´, Sinunkin blogisi on niiiiiiin kaunis....Minäkin olen kokeillut punajuurta ja vuohenjuustoa. Se on hyvää! Käytin nyt lopulta Valion ohjetta, josta sain idean ihanan pehmeään sinihomejuustomousseen. Se sopii myös leivän päällisenä. Murennettua aurahomejuustoa, jota pehmennetään kermalla, sekoitetaan sitten kermavaahtoon ja maustetaan vähän sitruunamehulla ja pippurilla. Annetaan makustua jääkaapissa.

Jälkiruokana itse tehtyä omenapiirasta, oman puun omenista, pieninä paloina, parasta vaniljajäätelöä, täydellisiä marenkiruusukkeita. Ne olivat ystäväni suosittelemia Uudenkaupungin Marenkeja, joita saa myös Helsingin hyvistä kaupoista. Samasta asiasta oli vakuuttunut myös Vihreä Curry.

Viininä pettämätön Pouilly Fume, johon muutama vuosi sitten ihastuin. Siitä ei meinannut millään löytyä yli 2 vuotta kypsynyttä. Hmm..Viinit myydään nykyään kovin tuoreina. Täytyy alkaa itse säilömään.

Tärkein osa pöytää on sen ympärillä olevat ihmiset. Ne keskustelut, joita syntyy, kun vaan istutaan ja istutaan ja annetaan illan tummentua.

Illanistujaisten suunnittelua

Tunnustan heti alkuun, että olen vieraskorea. Satsaan runsaasti aikaa ja vaivaa vierastarjoiluun, mutta kotijoukoille tarjoilu menee rutiinilla. Viikon kuluttua minulle tulee vieraaksi kahdeksan naista, jotka kohtaan vuosittain syntymäpäiväviikonloppunani. Taitaa olla 12. tapaaminen samalla joukolla. Jokaiseen kohtaamiseen kuuluu oma ruokateemansa. Paljon erilaista maisteltavaa, jotta pöydän ympärillä voi viihtyä pitkään syvällisen keskustelun tuoksinassa. Ruoan pitää olla sellaista, että kaiken voi kattaa pöytään valmiiksi eikä emännän tarvitse kesken kaiken nousta ja jäädä keskusteluista paitsi.

Päätin hakea illanistujaisiin vinkkejä tämän vuoden Sre-kuukauden bloggareilta . Vierailin kaikissa näissä valioblogeissa ja ihmettelin - miten kauniita ja herkullisia kuvia ja asetelmia te teette! Teki mieleni koristella tämä oma sivuni teidän kuvillanne, mutta luvan pyytäminen olisi ollut liian vaivailloista. Joten. Katsokaa kuvat klikkauksen takaa!

Tammikuun bloggari Viva Ciapatta esittelee ihanalta kuulostavaa pähkinäleipää. Yleensä käyn ostamassa juhlahetkiin Rezen leipiä. Itse tehty tekisi kyllä vaikutuksen. Täytyypä pyytää tytärtä apuun leipuriksi.

Helmikuun bloggarin Fakta ja Farfeallen sivuilla oli ihastuttava punajuuri-aurajuustosalaatin se kilpailee mansikka-halloumisalaatin kanssa. Taidan tehdä molempia. Voisinpa ottaa tuon punajuuren kattauksen värityksen pohjaksi. Njaa..

Maaliskuun bloggari Unelias kokki herätti viime vuotisella postauksellaan himoni chorizo -makkaraan. Sitä voisi olla tarjota vaikkapa hänen ehdottamaansa tapaan kikherneiden kanssa.

Huhtikuun bloggarin, Kulinaarimurun kaalisalaatin teen varmasti. Siinä on sesonkiruoka parhaimillaan.

Toukokuun bloggari Kirjeitä keittiöstä julkaisi niin ihania kuvia persikoista ja meloneista että luovuin ajatuksesta, että kaiken pitää olla kotimaista. Tästä blogista haen vielä jälkiruoan.

Kesäkuun bloggari Chocochili muistutti minua vanhan ajan etikkakurkuista. Niistä tulee ihania lapsuusmuistoja. Puheenaihe jo sinällään.

Heinäkuun bloggari Hannan soppa esitteli viime syksynä kantarellikeittoa. Se voisi olla oiva lämmin alkuruoka - varsinkin jos tätä sadetta riittää.

Vielä ennen ensi viikonloppua valitaan elokuun Sre-bloggari. Mitähän hän ehdottaisi?

Ja sitten pitää vielä pohtia, mikä on kaikkien näiden ruokien punainen lanka. Tietysti tarkoitukseni on ylpeillä sillä, että olen alkanut bloggariksi ja saan todella paljon uskomattomia vinkkejä täältä - ja saan kaikki kahdeksan ystävääni lukemaan tätä.

Vinkkejä otan mieluusti vastaan ja lupia käyttää kuvianne - lähde mainiten!

Tulen raportoimaan tarkasti, miten illanistujaiseni onnistuvat ja mitä teidän ruoista sanotaan.

Punajuuri on parasta

Haarukka lähti Afrikkaan ja lähtiessään kertoi tankkaavansa punajuuria. Kahveli jatkaa ja aloittaa tarinansa punajuurilla, sillä punajuuresta on tänä syksynä tullut minulle lähes peruna. Sitä on lisäkkeenä monissa vierastarjoiluissani. Into alkoi Marjapuuron vikistä. Tein näitä punajuurinyyttejä mökillä grillissä. Nyt vastaavia syntyy kotiuunissa. Juusto on välillä vuohenjuustoa ja välillä sinihomejuustoa. Kerman määrää säätämällä voi lisäkkeestä saada kastikkeen korvikkeen. Toinen hyvä ruoka, monissa blogeissakin esitelty on paahdetut punajuuret. Myös yrttipunajuuret ovat mainion makuisia. Punajuuret näyttävät olevan myös karppaajien suosiossa. Täytyypä selvittää mistä tämä johtuu...

Punajuuri on hyvä myös siksi, että joka kaupassa myytävä pussillinen (lieneekö kilon..) on juuri sopiva 4-6 hengelle. Ja punajuuren säilyvyys on loistava.

Aiheesta innostuneena luin vielä terveysvaikutuksista. Niitä näyttää riittävän, ummetusvaivoista syövän ehkäisyyn. Että sillai.

Ja sitten maku. Kaikki, myös harvemmin punajuurta syöneet, ovat tykänneet. Punainen väri vahvistaa syksyn tunnelmaa.

Kahveli tuli mukaan

Eilen sain kutsun Haarukalta tulla bloggamaan Sanoja Lautaselta -blogiin.
Yön mietin nimeäni. No, tietysti se on Kahveli. Kahveli on lapsuudessani käytetty nimi haarukasta ja se tuo mieleen lapsuuden ruokahetket. Hyvässä ja pahassa. Kahveli on myös ihanan lähellä kahelia. Olenhan uusi bloggaaja. Lisää tulossa kunhan opin niksit...

Hiljaisia signaaleja ruokatottumuksista

Ruokablogeissa on se ihastuttava puoli, että niistä voi seurata hiljaisia – ja äänekkäitäkin – signaaleja.

Viime viikon äänekäs signaali: kun ruokaharrastaja vuonna 2010 viettää vappua, hän juo yhä simaa, mutta ei suinkaan sitä ihan tavallista versiota. Simalla pitää nyt olla määrite. Okriina teki intiaanisimaa, joka on intiaanisokerin hyviin ominaisuuksiin luottavaa "raakasimaa" ja lisäksi luomua. Omenaminttu värkkäsi nimensä mukaisesti minttusimaa. Mämmi luotti viimevuotiseen raparperisimaansa. Kuukauden ruokablogiksi tänään valittu Kulinaarimuruja sentään luotti perinteiseen malliin. Kehitelläänköhän valmissimoja samoihin suuntiin?

Viimeisen vuoden ajan blogeissa selkeästi erottuneita hiljaisempia signaaleja on minusta superruoka. Luulen, että nyt jo aika suuri osa ihmisistä on joskus kuullut käsitteen: siis näitä goji-marjoja, macajauheita ja kuivattuja mustikoita. Erityisen ravintotiheää ruokaa!

Kun viikonloppuna huomasin päälle viisikymppisen tuttavani kuivaruokahyllyssä gojimarjoja pussissa, jossa luki suurin kirjaimin "superfood", tajusin, että superruoka on muuttunut valtavirraksi. Siitä pitää olla jo perillä jokaisen, joka on kiinnostunut hyvästä syömisestä. Blogeissa superruoka-termiä on maisteltu jo pitkään, ja paljon sitä on pohdittukin. Esimerkiksi Kaisa kirjoitti aiheesta jo marraskuussa 2008, Noora analysoi sitä syyskuussa 2009 ja lopulta veti viime viikon lauantaina Yle Radio 1:llä keskustelun aiheesta. Uuden mustan superfood-lähetys on vieläkin kuultavissa Yle Areenassa.

Superruoan vanavedessä ovat kulkeneet raakaruoka ja vihersmoothiet. Ne ovat vallanneet palstatilaa blogeista ja keskustelupalstoilta erityisesti viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuoliskolla.

Raakaruoka on puolestapuhujiensa mukaan "kypsentämätöntä, luonnollista ja ravitsevaa", ja kerrotaanpa sen parantaneen niin allergioiden kuin aknen oireita. Asiaan paneutunut blogi raakaruoka.com valottaa perusasioita. Sen kirjoittajat ovat täysraakailijoita, mutta olen huomannut tämän trendin jo laskeutuneen myös tavallisempien ruokabloggaajien joukkoon. Aika moni suosii nyt kypsentämätöntä silloin kuin voi, koska se mielletään hyväksi valinnaksi. Kurkatkaapa vaikka Okriinan tai Iisan keittiöön.

Vihersmoothieissa – jotka usein liittyvät raakaruokailuun – kyse on siis siitä, että hyviä aineita tuodaan elimistöön mahdollisimman helpossa muodossa. Pirtelöiksi sekoitetaan kaikenlaista vihreää salaatinlehdistä avokadoihin. Esimerkiksi Heidin Quinoaa-blogi valottaa perusperiaatteita. Herkullisia pirtelöitä viherhenkeen on värkännyt myös lifestyle-bloggari Maijja.

Nyt odottelen, tuleeko raakaruokailusta ja vihersmoothieistakin superruokien kaltaista valtavirtaa. Ja mistä puhutaan seuraavaksi? Ruokablogistit ovat muiden blogistien tavoin paljastuneet edelläkävijöiksi ja trendsettereiksi, joita kannattaisi ruoka-alalla pitää silmällä. Se on kaiken muun hyvän lisäksi hauskaa!

Klassikkoreseptit kunniaan

Minäkin kävin katsomassa kaikkien ruoanrakastajien must-elokuvan, Julie & Julian. Ja nautin! Sen jälkeen oli vaikea valita ruokapaikkaa, koska elokuva oli nostanut riman aika korkealle. Olisi tarvittu ranskalaista ruokaa, jossa voita ja kermaa ei ole säästelty.

Leffa kertoo kaksi tarinaa: ensimmäinen käsittelee amerikkalaisrouva Julia Childin matkaa ruokakirjailijaksi ja toinen amerikkalaisrouva Julie Powellin projektia kokata läpi koko Childin kirja ja blogata projektistaan. Ollaan siis – kai ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa – ruokablogien maailmassa.

Jäin miettimään, voisiko Suomessa toteuttaa vastaavan projektin. Ajattelin, että haastavimmaksi muodostuisi raaka-aineiden saatavuus; Julie näytti löytävän newyorkilaisesta lähikaupastaan tuoreita ja kummallisiakin raaka-aineita vailla suurempaa vaivaa.

Eniten mietin kuitenkin sitä, löytyisikö Suomesta Julia Childin ruokakirjaa vastaavaa klassikkoteosta, jossa kerrottaisiin paitsi ruokaohjeita, myös hyviä vinkkejä kokkaamiseen. Siis tyyliin, että uppomunia tehtäessä munien on syytä olla tuoreita.

Itselläni on kulunut käytössä Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa, josta löytyy ohje melkein mihin tahansa. Sitä en kyllä jaksaisi kokata läpi; jo sämpylöitä on kirjassa niin monta eri sorttia, että niiden tekemiseen kuluisi monta viikkoa. Enkä oikein usko, että kovin monelle olisi iloa peruspiiraiden ja makaronilaatikkojen tekemisen esittelystä.

Mutta ehkäpä on joitakin vanhempia klassikkoteoksia, joiden reseptejä voisi olla mielenkiintoista tänä päivänä kokeilla. Aika harvalla on sellaisia käsillä, joten niiden antiin tutustuisi mieluusti vaikka blogien kautta. Vanhat suomalaiset reseptit ovat nimittäin äärimmäisen kiehtovia ja usein turhaan unohdettuja. Onhan meilläkin perinteitä! Olisi kovasti kiinnostavaa tietää, voiko todellisia perinneruokia menestyksellisesti kokata vielä tänä päivänä – ja jos, niin millaisia makuelämyksiä ne tarjoavat.

Itse olen merkinnyt joitakin reseptejä muistiin lähes 90-vuotiailta eteläpohjalaisilta isovanhemmiltani. Tässä niistä yksi. Jos vaikka joku uskaltaa kokeilla...

Pullalaatikko (jälkiruoka)
"Tämoli oikeen sellasta herrasruokaa"

Kuivaa nisua
Maitoa
Voita
Puolukkahilloa
1–2 munaa
Vaniljakastiketta

Kuivat nisupalat voidellaan ja kastetaan maidossa. Sitten ladotaan uunivuokaan vuoroin nisupaloja, vuoroin makeutettua puolukkahilloa niin monta kerrosta kuin vuokaan mahtuu. Päälle kaadetaan 1–2 munan munamaito. Laatikkoa paistetaan uunissa niin, että nisut ja munamaito ovat sakeuttaneet sen.
Herkku syödään vaniljakastikkeen kera (mahtaako tämä olla uudempi idea – ei kai vaniljakastiketta kovin kauaa ole ollut saatavilla?).

Missä piileksivät ravintolablogit?

Kaipaan usein ravintola-aiheisia blogeja, sellaisia kuin Kasvissyöjän seikkailut ravintolamaailmassa. Olisi hauska lukea oikeiden ihmisten kokemuksia ulkona syömisestä, ja hyötyäkin siitä olisi silloin, kun haluaisi löytää oikein kivan ruokapaikan. Itse käyn ulkona syömässä aika harvoin, ja sellaisina kertoina haluaisin löytää jotain mutkatonta ja varmasti hyvää. Sellaista, mitä ei kotona tulisi tehtyä.

Lehdillä on tietysti omat vinkkinsä ja arvionsa, mutta minun makuuni ne eivät oikein riitä. Haluaisin aitoja kokemuksia, joissa kerrottaisiin asiasta ja sen vierestäkin. Tietenkin haluan tietää ruoasta, tunnelmasta ja palvelusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla myös esimerkiksi siitä, miten eri ravintolat suhtautuvat lapsiasiakkaisiin. Tuttavaperheet ovat nimittäin kertoneet, että eräissäkin muuten mukavissa paikoissa jälkikasvua katsotaan vähän kieroon. Sellaiseen paikkaan en haluaisi lapsiseurassa sattua.

Asian ydin on ehkä tämä: kaipaisin taviskokkaajien ja ruokabloggaajien aktiivisempaa keskustelua ravintolakulttuurista. Itselläni on usein sellainen fiilis, että suomalaisia vaaditaan tyytymään joko hienosteleviin fine dining -paikkoihin tai latteisiin ketjusyöttölöihin.