Luomuilua

Viime viikolla A-Talkin aiheena oli Hyvä, paha luomu. Ohjelmassa dosentti Jussi Tammisola ja viljelijä Hannu Vuorikko olivat tuikasti luomua vastaan. Luomun puolesta puhuivat taiteilija, luomuviljelijä Osmo Rauhala ja kuluttaja Hanna Pajala-Assefa.

Kauniina sunnuntaipäivänä kävelin lähitienoolla ja vastaan tuli Villa Elfvikin luomumarkkinat. Naapurustoa lapsineen kuhisi tuoreitten vihannesten ja leipien äärellä. Luontotalon yläkerrassa oli sympaattisia esitelmiä aiheesta.

Aloin pohtia, mikä ihme saa Jussi Tammisolan taistelemaan niin ponnekkaasti luomua vastaan. Motiivi jäi hämäräksi. Kyse on vieläkin vain noin 1-5% markkinasta/viljelyalasta, joka ei todella uhkaa ketään. Tämä joukko viljelijöitä jaksaa nähdä suunnattomasti vaivaa tuottaakseen puhdasta ruokaa. (Keinolannoitteet ja lisäaineet olisi helpompi tie). Kyse on myös kuluttajista, jotka oikeasti arvostavat luomun tuomia lisäetuja: puhtautta, eettisyyttä ja sitä ettei ympäristöa rasiteta liikaa. He haluavat pitää huolta itsestään ja lähimmistään ja monet pohtivat myös maapallon tulevaisuutta.

Hyvä JussiT. Ei sellaista vastaa kannata sotaa julistaa. Se sekoittaa epätietoisia ja naurattaa niitä, jotka asioita tuntevat. Siitä naurusta kertoo Kotiäiti luomulaaksosta.

Esteettisiä elämyksiä ja fenkolisalaatti

Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua ruokavieraita, koska ovat sitä mieltä, ettei heillä ole riittävää ruoanlaiton osaamista tai sopivaa tarjottavaa. He sanovat, että kutsuvat vieraita sitten, kun on uusittu astiasto tai olohuoneen matto. Tiedän myös ihmisiä, jotka kruusailematta tarjoavat, mitä talosta löytyy aina kun siellä poikkeaa tai kutsuvat pöytäänsä syömään ilman suurenpaa numeroa. Suurin osa ihmisistä on siltä väliltä: Kutsuvat ystäviä kotiinsa ja tekevät itselle ja vieraille maistuvaa ruokaa. Jokainen kokkaa ja kutsuu tyylillään - tai on kokkaamatta ja kutsumatta. On ihanaa päästä näkemään ja kokemaan, miten monella tavalla tunnelma syntyy. Kerron yhdestä - lyhyesti. Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Isäntäväen keittiö oli rakennettu niin, että vieraitten oli helppo seurata pariskunnan yhteistö ruoanlaittoa. He halusivat vieraitten istuvan ja seurustelevan, ei osallistuvan. (Heille oli mieluisaa, että tuijoitimme ja kyselimme. Minua moinen tarkkailu olisi ärsyttänyt; itse häädän vieraat isännän kanssa kanssa muualle seurustelemaan, kun teen ruokaa).

Menu oli lupaava:

- thaimaalainen kookosmaito-vihannnes-äyriäiskeitto (jolla hieno nimi, jonka unohdin)

-mätiherkku sellofaanikääreestä (reseptin saatte myöhemmin)

-karitsanfile fenkolisalaatin ja vuohenjuustoperunoiden kera - tomaattisorbet ja jäätelö (tämän reseptin löydät Eeva-lehdestä syyskuulta 2010).

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.

Fenkolisalaatti

Ota iso kulho ja tee siihen liemi:

Purista 1-2 sitruunan mehu ja raasta siihen vielä yhden sitruunan kuori. Lisää hunajaa (emäntämme käytti laventelihunajaa, tavallinenkin käy). Lisää suolaa ja pippuria sopivasti. Raasta 1-2 isoa fenkolia ohuiksi suikaleiksi kulhoon liemen päälle. Lisää suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sekoita ja tarkista, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Pilko runsaasti tuoretta minttua joukkoon. Tarjoa heti tai anna vetäytyä pari tuntia.

Ruokakokonaisuus viineineen hiveli kaikkia aisteja. Keittiö oli ruoan laiton jäljiltä siisti. Keskustelu rauhaisaa ja valaistus sopiva.
Mitä opin? Sen, että jokainen meistä on omanlaisensa kokki. Jokaisella pariskunnalla on omat tapansa. Oli ihana kohdata ainutkertainen elämys, jonka valmistamisesta ja tarjoamisesta isäntäväkikin nautti. Upea tunnelma voi syntyä monella tavalla. Tärkeää on, että keskittyy siihen, mitä tekee. Lyhyeksi tai pitkäksi hetkeksi. Senkin opin, että jatkossa kuivaan viinilasit oikein kirkkaiksi. Se lisää juhlan tunnelmaa.

Kiitos ystävät, P&R, esteettisyyden ja moniaistillisuuden mestarit!

Kukkoa punaviinissä - miesten ruokaa

Tänään siirrettiin kelloja tunti eteenpäin. Maaliskuinen sunnuntai oli täynnä kevään tuntua, mutta pakkanen piti hanget kestävinä. Ilma houkutteli ulkoilemaan. Tottakai ennen kävelylenkkiä piti laittaa ruoka uuniin. Tällä kertaa valinta osui Kukkoon punaviinissä. En tiedä, olivatko koivet ja rintapalat kukkoa vai kanaa, mutta viini oli aitoa bourgognelaista. Resepti löytyi moneen kertaan kahlatusta ranskalaisesta keittokirjasta. Jaksan huonosti kirjoittaa reseptejä, mutta tässä kuva kirjasta. Suunnilleen sama resepti löytyy Umamin sivuilla. Kun tulimme kävelylenkiltä, olisimme osanneet kotiin myös tuoksua seuraten. Kuten monien muidenkin pataruokien, niin myös tämän rinnalle kypsytimme rikottuja esikypsytettyjä ohrasuurimoita. Ohraa saa hyvin luomuna. Jotenkin luomuohra tekee ruoasta erityisen täyteläisen. Mikä tästä ruoasta tekee miesten ruoan. Tietysti kukko itse ja pullo viiniä kukkoon lisättynä. Yksi miehinen elementti on tähän reseptiin kuuluva flambeeraus konjakilla. Meillä isäntä on innostunut yrttien kasvatuksesta erityisesti sen jälkeen kun hankki Zen Grow-laitteen. Siis laitteen, jonka eri ominaisuuksia voi testata arjessa. Tässä reseptissä tuoreita yrttejä ei tarvinnut säästää. Punaviini ja yrtit täydensivät toisiaan.

Keväinen aurinko paistoi, kun pienellä joukolla nautimme hyvästä ruoasta. Maailman murheet eivät tämän ruoan ääressä ole mielessä. Teki mieli katsella kesäkuvia. Ollaanhan taas tunti kesää lähempänä.

"Soitin ensin äidille..."

Tänäkin vuonna Sre kutsui vuoden aikana valitut ruokabloggarit yhteiseen blogimiittiin. Tapasimme viikko sitten ja vasta nyt ehdin kirjoittaa tapaamisesta. Hyvä puoli myöhäisessä raportoinnissa on, että voin rohkeasti referoida muitten paikallaolleitten kirjoituksia ja kuvia. Kiitos teille aktiiviset bloggarit!

Heti aluksi tunnustus. En olisi itse ikinä blogillani yltänyt tähän seuraan, mutta olen niin onnekas, että kuulun järjestävään organisaatioon. Toinen tunnustus: Nämä kuvat ovat Chez Jasun ja Kulinaarimurujen blogeista. Myös Hannan soppa-blogissa on upeita kuvia. Linkit alla.

Puolet kutsutuista pääsi perjantai-illan miittiin paikalle. Suurin osa Helsingistä, myös Turusta oli edustus paikalla. Ilta alkoi Tasavallan Presidentin keittiömestarin, Sirkka-Liisa Ruottisen tarinoilla. Aihe oli ajankohtainen. Onhan hänellä huomattavat bileet valmistelun alla ja toisaalta esimies oli juuri saanut tärkeän tunnustuksen. Ruottinen kertoi meille työstään ja urastaan ympäri maailmaa. Täytyy sanoa: ei ole ihme, että hänelle on tullut maailmalta työtarjouksia ja paluupyyntöjä, niin luonnekas ihminen hän on. Kiitos hersyvästä esityksestäsi.

Yhdessä syömiseen olimme varanneet pöydän lokakuussa avatusta luomua suosivasta ravintola Chez&Sommelieristä. Ravintolassa Sasu, Johan ja Max panivat parastaan. Kommentteja voit lukea alla olevista linkeistä (joista osa toimii huonosti).

Bloggareissa on sekä ruoka-alalla työtä tekeviä että harrastajia. Lähes kaikille oma blogi on ruoanlaiton, valokuvauksen ja päiväkirjan yhdistelmä, josta jokainen bloggari haluaa tehdä juuri oman näköisensä. Bloggarin luonteessa tuntuu olevan aimo annos uteliaisuutta. Huomasin, miten innolla bloggarit seuraavat ja kannustavat toinen tosiaan.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten tämä joukko oli ottanut vastaan tiedon siitä, että oli valittu Sre:n kuukauden blogiksi: "Soitin ensin äidille!" oli monen vastaus. Se oli hyvä uutinen myös palkinnon antajalle, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre:lle. Virallinen täydentyypuolivirallisella, totesi myös itse pääsihteeri, ruokabloggari hänkin.

Ympyrä sulkeutui
Ensimmäinen kuukauden ruokablogi, tammikuussa 2009 oli Pastanjauhantaa. Viimeinen, Ruokahommia valittiin joulukuussa 2010. Yhteensä 24 ruokablogia kantaa blogissaan Kuukauden Ruokablogi-tunnusta. Onnea vielä kaikille!
Kahden vuoden aikana valitut 24 bloggaria ovat tärkeitä sanansaattajia, kuten ovat ne monet muutkin ruokablogit, jotka eivät mahtuneet valittujen joukkoon. Monta hyvää ja kriteerit täyttävää jäi listalle. Yhteisesti kiiteltiin kaikkia blogeja, mutta erityisesti työtä, jota Pastanjauhajat ovat tehneet ruokabloggauksen saralla. Kiitos Pastanjauhajat. Sre-bloggarit tapaavat taas helmikuun lopussa.

Valmistautukaa Tehtävään bloggareille!

Mitä muille jäi mieleen?
Sen saa selville helposti, kun lukee paikalla olleiden blogeja. Kas tässä yhteenveto.

Hanna kertoi blogissaan Hannan Soppa, miten oli Suomalaista ruokakulttuuria edistämässä. Hän kirjoittaa nykään Makulehden blogissa, vaikka vielä blogia valitessa oli toisaalla. Hanna oli laittanut kuvat ja kiitokset Facebook-sivuille.
Unelias Kokki seuraa alan tapahtumia aktiivisesti - eikä hän todellakaan ollut unelias. Jäi kysymättä, mistä tämä nimi on saanut alkunsa.
Kulinaarimurujen Jaana kertoi hersyvllä tavallaan Kulinaarisista kokoontumisajoista.
Myös Omenaminttu oli paikalla ja kertoikin tapahtumasta pääasian eli kaalin ja lampaan lomassa. Ja ne kuvat. Aah. Siis jalustalta. Ja omenaminttu on oikeasti olemassa oleva kasvi.
Ruokahommien Janna kirjoitti mukavasti yllärihommista. Ruokahommien valintaa suositteli myös Pastanjauhajat.
Chez Jasu oli kirjoittunut aiheesta pitkän raportin: Ilta kaltaistensa seurassa. Jos olisin kehannut, olisin suoraan kopioinut sen tähän ihan sellaisenaan. Tässä yksi kuva hänen blogistaan.

Keitä me kaipasimme? Kaikkia muita kuukauden bloggaajia tietysti. Paljastan tässä, mitä teistä puhuimme:

Tammikuun Sre-bloggari Viva Ciabattan Aleksi on seurattu blogi. Hänen rento leivontatyylinsä ihastuttaa. Helmikuun Faktasta&Farfallesta oltais haluttu tietää, kumpi on se fiilistelijä ja kumpi tykkää nippeleistä. Toukokuun Sre-bloggari olisi varmaan tuonut meille Kirjeitä Japanin ja Ranskan keittiöstä. Kesäkuussa valittua Chocochiliä eli puutarhuri Elinaa kaivattiin. Hän on tuonut syvyttä kasvisruokien maailmaan. Syyskuun Tuulenhumina todettiin niiiiiiin rauhoittavaksi. Monelle oli syntynyt into tehdä ruokaa metsässä ja vaikkapa savustaa kalaa retkikeittimellä.

Hanna Jensenin siirtyi Anna-lehteen ja blogin viimeinen postaus on lokakuulta. Jensenin kiusaus on ollut monen nuoren ruokainnoittaja. Hänen kymmenen oppiaan ruoasta ja sen valmistamisesta ovat varsin köyttökelpoisia.

Tapaamisiin ystävät!

Kohupaljastus

Olen entistä enemmän aidon ruoan kannattaja. Alan uskoa luomuun päivä päivältä enemmän.
Tunne on tärkeä, mutta sen ei saa koskaan ylittää tutkimusta ja oikeaa tietoa.
Tänään viehätyin Kemikaalikimaran kohupaljastuksesta liittyen Aitoa ruokaa-kirjaan. Vaikka Nilsson asiantuntija onkin, on Kemikaalikimaran mukaan muutamissa faktoissa ja päätelmissä menty vähän metsään. Luotatko Nilssonin vai Kemikaalikimaran lähteisiin?

Omenamintun ja Nilssonin kanssa olen yhtä mieltä liemikuutioista. Niitä kannattaa välttää. On hyvä, että vanhemmat pohtivat entistä enemmän, mitä pienille lapsilleen tarjoavat. Hyvä esimerkki on pienen tytön äiti Pauliina, joka puhuu puhtaan ruoan puolesta.

Kauppareissu

Kävin läheisessä Alepassa pyhäpäivän pikasostoksilla. Hain tuotteita, joita olen ostanut ennenkin. En ole katsonut tuoteselosteita kovin tarkasti ennen. Katsonpa nyt. Mikä ilahduttaa ja ja mikä kummastuttaa? Katson asiaa tietysti Aitoa Ruokaa-kirjan tuomien silmälasien läpi.

Vaasan 100% Ruis Hapankorppu:
+ viljana vain ruista, kuitua jopa 21%
+ ei mitään lisäaineita, jos ei suolaa lasketa.

Tätä syödään edelleen. Maistuvaa.

Rainbow Tomaattimurska
+ tomaatti pääraaka-aine ja ekana ainesosana
-+ yksi happamuudensäätöaine (E330) ei kuulosta kovin pahalta. Tosin vuoteen 2012 säilyminen on liiottelua.
Seuraavalla kerralla katson, onko saatavissa ilman säilöntäainetta.

Valio Aura sinihomejuusto, laktoositon
+ minusta Valio Aura on hyvää. Vahingossa ostin laktoosittoman.
-+ yksi happamuudenäätöaine (E509) ja yksi säilöntäainen (E235), hmm...
Tarkkailenpa muitakin juustoja, mutta luotan Auraan.

Syön aika vähän näitä, koska vältän rasvaa ja suolaa, joten en ole kovin tarkka sisällöstä.

Valio Metsämansikkajogurtti (Hyla)
+30% vähemmän sokeria, tykkään sen mausta
-metsämansikkaa 0,5%, aika vähän, lisäksi mansikkaa 5,5%
-lisäaineita on, mutta E-numeroita ei ole tuoteselosteeseen merkitty
Siirryn luomujogurttiin ja oikeisiin marjoihin.

HK-Via Intialainen Kanakorma
+ tämä on mulle pikaruoaksi työpäivinä, jolloin en ehdi lounaalle. Tykkään tämän mausta ja minusta kiva että säilyy (näyttää säilyvän vielä 2 viikkoa). Enkä olekaan ennen katsonut aineksia. Tiedän myös, että suolaa on vähennetty ja tämä on Sydänmerkki-tuote
- maissimaltodekstriiniä ja muunneltua maissitärkkelystä näkyy olevan, hm...
- broileria 19% eli 320 gramman annoksessa 60g eli ei ihme, että sopii paremmin kevyttä työtä tekeville naisille...hyvä asia on että broileri on suomalaista
Ovat niin käteviä, että ostan edelleen silloin tällöin, ehkä harvennan ostoja.

Felix Voileipäkurkkuja
- etiketti kertoo, että perinteisellä osaamisella valmistettuja
- yksi stablointiaine (E509) ja säilöntöaine (E202), onkohan perinteisiä
- sokeria ja suolaa enemmän kuin arvasin.
Nämä eivät ole välttämättömiä. Vähennän ostamista. Perinteistä muka...

Tropicana-mehu, pure premium
+ ei tiivisteestä vaan mehusta tehty
+ valmistusaineissa kerrotaan että appelsiinia 45%, mandariinia 35% ja viinirypäleistä 20%.
Tämä on perheenjäsenille, ei minulle. En juo näitä mehuja, koska ovat minulle turhia. Itse pysyn vedessä.

Myllyn Paras, esikypsytetty rikottu ohrasuurimo
+ ainekset: täyssjyväohra
+ runsaskuituinen
Tämä on tuote, jota pidän aina kaapissa.

Dan Sukker, Suomalainen taloussokeri
+ suomalaisesta sokerijuurikkaasta
Pidän kaapissa, joskus sitä aina tarvitaan.

Kaiken kaikkiaan jäi tunne, että Aitoa ruokaa -kirja on kerännyt ihan pahimmat esimerkit (34 lisäainetta jne.). Tärkeä huomio itselle oli silti se, että kannattaa tutkia tuoteselosteet, jotta tietää mitä syö. Ja osaa myös perustella itselleen ja muille, miksi jättää jonkun tuotteen ostamatta - tai ostaa vaikka siinä onkin lisäaineita.

Eniten ärsyttää se, että tuotteen nimi tai mainosteksti vääristää totuutta. Kun kuulet sanan aito tai perinteinen, ole tarkkana. Aina ne sanat eivät merkitse sitä mitä itse luulet.

Aitoa ruokaa - ennen ja jälkeen

Olen huomaavinani, että Aitoa ruokaa kirja on jo nyt - viikko suomenkielisen painoksen ilmestymisen jälkeen - herättänyt kovasti kiinnostusta. Taloussanomat kirjoitti aiheesta tuoreeltaan. Maaseudun Tulevaisuudessa ruokakultuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi iloitsi, että ruoasta puhutaan. Kävin tänään ostamassa eepoksen. Ensi silmäys vaikutti kiinnostavalta, mutta varoitan, suhtaudun kaikkeen haihatteluun kriittisesti. Olen ns. vanhan liiton ihminen. Seuraan kiinnostuksella, miten paljon vaikkapa kriittisen Kemikaalicocktailin mielipiteet poikkeavat omistani.

Kun seuraa ruokablogimaailmaa, näyttää siltä, että suurin osa on aidon ruoan kannattajia. Aika vaikea on ikisäilyvistä einesruoista, Mehukatti-mehusta tai Pirkka-mansikanmakuisesta omenakääretortusta kirjoittaa. Itselläni on kuitenkin tunne, että näiden elintarvikekosmetiikkatuotteiden siivittämänä arvostellaan elintarviketeollisuutta kokonaisuudessaan ja kaikkia teollisesti valmistettuja tuotteita. Se on väärin: suuri osa elintarviketeollisuuden tuotteista on varsin hyviä ja kelpoja tuotteita - ilman turhia lisäaineita. Palaan tähän kun olen lukenut kirjan.

Viikonloppuna minäkin tein aitoa ruokaa. Hirvimies oli saapunut kotiin, ja oli aika valmistaa Wallenbergin pihvejä ja juuressosetta.
Tässä Jyrki Sukulan ohjeessa käytettiin taas mystistä nelimaustetta. Korvasin sen maustepippurilla ja hyvä tuli. Juuressose on mainio lisäke tämän ruoan kanssa.

Aina yhtä hyvä on rahka-omenatorttu. Leikkasin tämä ohjeen yli 15 vuotta sitten. Piiras kuuluu aina valmistaa niin, että kaivan tämän pahvitetun Valion reseptin esiin.

Kun olin ruoat tehnyt, katselin lisäaineluetteloa. Käyttämissäni aineksissa ei niitä ollut. Hmm...

Mitä luulette te muut bloggarit. Kiihtyykö lisäainekeskustelu Suomessa Ruotsin malliin? Kirjan siivittämänä tai ajan ilmiönä?

Äidiltä tyttärelle ja päinvastoin

Vanhemmilla on tärkeä kasvatustehtävä. He opettavat ja antavat esimerkkejä lapsilleen, miten käyttäytyä, suhtautua mihin ihmisiin, peseytyä, syödä, juoda, olla...Osan opeista lapset ottavat onkeensa, osassa valitsevat oman tiensä.

Jossain vaiheessa tulee päivä, jolloin omat opit alkavat palata takaisin. Lapset "opettavat" vanhempiaan. Sen totesin taas eilen. Olimme reilusti parikymppisen opiskelijatyttären kanssa "Turkuun päin" suuntautuvalla automatkalla. Menimme hänen valitsemiinsa paikkoihin. Minäkin löysin ihanan navettapuodin Adalmiinan Helmen, joka toi monta innoituksen lähdettä. Kattauksiin syntyi monta ideaa. Toinen löytö olivat tuoksut. Navettapuodin huumava (=hyvä) tuoksu osoitti, että kodinkin tuoksuun voi vaikuttaa: puhtaudella, hyvällä ruoalla ja hajusteilla.

Tyttären valitsema lounaspaikka oli Tuorlan majatalo. Kaarinassa, vanhan Turuntien varressa sijaitseva 1800-luvun kartano oli ihastuttava matkakohde. Minulle ennestään tuntematon paikka oli rentoa tunnelmaa täynnä. Ruoka oli mutkatonta ja hyvää. Lauantain ruokalistalla oli salaattipöytä, metsästäjän lihapata ja marjakiisseli. Kaikki tämä hintaan 10€. Sain ostaa lounaspöydän mainioita saaristolaisleipää Kartanon Luomupuodista mukaankin. Tytär löysi siltä metsästämäänsä Suomen pienimmän siideritehtaan siideriä.

Kun tulimme illaksi kotiin, teimme yhdessä ruokaa.
Tyttären intohimona on kauniit kattaukset ja ruokien raikkaus.

Siitä keskustelimme valmistaessamme ruokaa meille kahdelle.

Hän oli hankkinut myös laadukasta, oikeaa shampanjaa, joka oli viilennetty juuri sopivaksi. En muistanut koskaan erikseen antaneeni alkoholikasvatusta, joten kysyin, mistä hän on shampanjan keksinyt.

-Äiti, ainahan sinä juomia avatessa olet kertonut, miksi olet valinnut juuri sen alkujuoman tai viinin. Mun ja mun kavereiden juttu on shampanjat, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.

- Vai niin, sanoin ja olin tyytyväinen. Myös shampanja oli hyvää.

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

Luomua kotiovelle

Minulla on kuulkaa hallussani 10 kiloa luomuporkkanoita ja 10 kiloa luomusipuleita! Ja luomumallisia ruisjauhoja ja kaalia ja härkäpapuja. Päätin vihdoin tehdä jotain sille jatkuvalle valitusvirrelleni, että en tiedä mistä ruokani tulee, ja tilata sitä suoraan tuottajalta (tai no, oikeastaan tämä taitaa olla kauppa, josta saa monen tuottajan tavaraa).

Sopi ottaa kunnon satsit, sillä meidän 50-lukulaisessa kerrostalossamme on sellainen oiva keksintö kuin kylmäkellari. Porkkanoita varastoidessani huomasin, että kymmenestä naapurista omaa komeroaan käyttää ehkä neljä. Vähän houkuttelisi perustaa kellariin oikein kunnollinen ruokavarasto! Haluaisinpa nähdä, mitä kaikkea noissa tiloissa on vielä 50-luvun lopussa säilytetty.

Aikamoinen luksuksen tunne tuli, kun kaksi miestä toi suuret pussit moitteettoman näköisiä ja -makuisia herkkuja kotiovelleni. Siitä maksoikin mielellään. Eipähän tarvitse raahata painavia asioita näiden kinosten läpi. Eikä tarvitse valikoida sipulilaareista niitä vähiten epäonnisia tapauksia.

Ostoksistani intoutuneena tein suuren kulhollisen tätä talvista salaattia (tosin suppisten sijasta siitakkeilla), ja oli muuten hyvää! Taas kerran osoitus kaalin arvaamattomista mahdollisuuksista.

Koska luomusilmäni ovat olleet nyt harvinaisen avoimina, olen huomannut, että moni facebook-kaveri on liittynyt luomuruokapiireihin. Näppärää on, kun ilosanomaa voi nykyään moisen yhteisöpalvelun kautta levittää. Toivottavasti ruokapiirit yleistyvät yhä niin, että jokainen kylä tai kaupunginosa saa omansa. Siinä olisi sitä kaivattua yhteisöllisyyttäkin! Luomumeiningissä on muuten viime aikoina ollut myös Puolivirallista ruokaa.

P.S. Kuvassa komeilee merkki, jollainen pitäisi löytyä kaikista EU:n luomutuotteista 1.7. lähtien. Vähän hilpeyttäkin se on herättänyt.

Vastuullinen keittiö?

Minulta kysyttiin eilen, onko meidän perheessä vastuullinen keittiö. Vaikea kysymys.

Yrittää kyllä olla. Mutta miten keittiöstä oikeastaan tulee vastuullinen? Mitä enemmän näitä asioita seuraa, sitä hankalammaksi homma käy. Aina löytää kokkauskulttuuristaan uusia syntejä, eikä aina jaksa vastustaa kiusaustakaan.

Ainakin seuraavilla periaatteilla olen kuitenkin yrittänyt taikoa keittiöstämme vastuullisemman.

1) Yritän ostaa suomalaista. Ainakin useimmiten. Mutta onko suomalaisten tomaattien ostaminen talvella suorastaan megasynti? Tuntuu, että vastuullinen jättäisi talvella kaiken värikkään kauppaan terveydellisistä seurauksista välittämättä. Minä sen sijaan olen viime ajat ostanut hulluna satsumia.

2) Syömme kotona lähinnä kasvis- ja kalaruokaa. Silti en ole jaksanut perehtyä siihen, mitä kalalajeja eettisistä syistä pitäisi välttää, vaikka WWF tarjoaa asiaan oppaankin. Ja onko soijakin kuitenkin vähän paha juttu (sitä mietitään esim. täällä)? Suomalaista soija ei ainakaan ole.

3) Emme jätä ruokaa. Olemme kuitenkin hajamielisiä, ja jotain pilaantuu aina kaappiin huomaamatta. En tiedä miten se on toistuvasti mahdollista.

4) Uskon luomuun. Silti se näkyy ruokakorissani harvoin. Lähikauppojen luomuvihannekset eivät yhäkään vakuuta. Muiden ruoka-aineiden osalta tilanne on vähän parantunut, kun Pirkka on tuonut markkinoille monia houkuttelevia luomutuotteita: kaapissa on aika vakiona esim. luomuhiutaleita ja -mysliä.

5) Yritän vältellä lisäaineita. En oikein luota valmisruokiin enkä -marinadeihin. Teemme ruokamme mahdollisimman usein alusta asti itse. En tosin tiedä liittyykö tämä vastuullisuuteen vai ennakkoluuloihin. Syy on kuitenkin se, että haluan tietää ja olla vastuussa siitä, mitä suuhuni laitan.

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ruokaan liittyviä valintoja muut pitävät vastuullisina. Kun vastuulliselle syömiselle ei vielä ole yhteisiä mittareita (Ruotsiin tosin on tulossa ilmastosertifikaatti ruoalle, kerrotaan täällä), täytyy kuunnella hyviä mielipiteitä. Haastan siis sinut, joka olet lukenut tähän asti: paljasta edes yksi jollain tavalla vastuullisuuteen liittyvä keittiövalintasi!

P.S. Tänään on Älä osta mitään -päivä. Usein ostamatta jättäminen taitaa olla se vastuullisin valinta.

Sienessä

Rakastan sieniä, mutta en ole ikinä sienestänyt. Luit oikein. Sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalla, ja siellä ei kai sieniä ole juuri arvostettu (mistähän tämä johtuu?).

Tänä syksynä olen innostunut, enkä varmaankaan ole ainoa. Sienistä on nimittäin puhuttu viimeiset kuukaudet ihan tolkuttomasti. Ehkä syynä on lama tai poikkeuksellinen sienivuosi, mutta lehdissä on juttuja ihmisistä, jotka työkseen poimivat sieniä myyntiin ja sitten toisia, joissa kerrotaan valkokärpässienikuolemista. Tutut kuvaavat Facebookiin suurikokoisia koreja, jotka ovat pullollaan kanttarelleja. Yksi ja toinen kertoo, että löysi ihan yllättäen kilokaupalla suppilovahveroita.

En tiedä sienistä mitään. Kävin viikonloppuna metsässä, koemielessä. Kun jostain pilkotti jokin sienen näköinen, nappasin sen pussiin ja toin seurueelleni tunnistettavaksi. Porukka tunsi kuitenkin varmasti vain kanttarellin, suppilovahveron ja mustatorvisienen, ja niistä mitään ei löytynyt. Löytyi sen sijaan oikein herkullisen näköisiä muita sieniä. Internet oli paikalla, joten ei kun sen kimppuun. Mutta emme löytäneet hyvää sieniopasta! Tietääkö joku, mistä löytyisi? Tai perustaisiko joku sienituntija aiheesta blogin? Löytämissämme nettioppaissa oli vain yksi pahainen kuva per sieni, eikä kuvauksista ottanut erkkikään selvää.

Heitin sienet takaisin metsään. Harmitti!

Ehkä ensi syksynä sitten – jos kukaan ei nyt vinkkaa minulle loistavaa suppilovahveropaikkaa. Se lienee epätodennäköistä: suomalaisten tarkimmin varjeltuja salaisuuksia taitavat olla hyvät sienestys- ja marjastuspaikat. Lapissahan hermostuivat siitäkin, kun ulkomaalaiset poimijat ihan oma-aloitteisesti löysivät kyläläisten perinteiset poimintapläntit. Täytynee olla varuillaan.

Paljasta kesäruokakohteesi

Kirjoitin pari viikkoa sitten lähellä tuotetuista ruoka-aarteista. Kun ihmiset nyt vähitellen siirtyvät lomalaitumille ja mökkipaikkakunnille, olisi kovasti hauska kuulla paljatuksia parhaista ruokaisista retkikohteista tai suoramyyntitiloista. Minulla ei ainakaan ole hyvää käsitystä siitä, mitä kaikkea Suomessa oikein on tarjolla.

Haastan siis sinut, hyvä lukijani. Paljasta jonkin kirjoitukseni kommenttilootassa hyvä kesäkahvila, kiva luomutila, mukava maatilaretkikohde. Yksi on jo mielessäni: Kotiäidin Luomulaaksossa kehuttiin joku aika sitten tuusulalaisen Lassilan tilan luomumunia. Tilalla on myös kanoihin erikoistunut kotieläinpiha! Odottelen, että minuakin kohtaa tänä kesänä monta sellaista ruokailoa, jotka on kiva tänne listata.

Makoisaa juhannusta!

Kesäruokaa läheltä

Kesä tuli. Se on viikon helpottavin ruokauutinen. Pimeä kausi on ollut niin täynnä tietoja ruoan ilmastovaikutuksista, että ainakin minusta alkoi tuntua ettei näillä leveysasteilla passaisi syödä oikein mitään.

Kesällä kotimaisia vihanneksia on kaupassa mukavasti, ne maistuvat herkullisilta eivätkä enää maksa maltaita. Niitä ei ole kuskattu maailman ääristä eikä niiden kasvattamiseen ole käytetty tolkuttomia määriä sähköä. Kesällä ei olisi kohtuuttoman vaikea syödä edes todella lähellä (parhaimmillaan omassa puutarhassa) tuotettua ruokaa. Voisi korjailla talven ilmastollisia rikkeitä...

Englanninkielisessä maailmassa markkinoidaan 100 Mile Dietia, jossa ihmiset sitoutuvat syömään vaikkapa kerran viikossa ruokaa, joka on tuotettu 100 mailin etäisyydellä heidän kotoaan. Luulen, että monelle suomalaismökkiläiselle 50 kilometriäkin riittäisi aika herkun kesäaterian pykäämiseen vaikka joka päivä. Kuka kokeilisi?

Puolivirallista ruokaa -blogissa pohditaan, miksi pientilojen tuotteet ovat päässeet niin huonosti kauppoihin. Asiaa on nyt alettu selvittää. Onneksi monen kesäpaikkakunnan kupeesta löytyy jo nyt mainioita toreja ja suoramyyntitiloja, joilta saa melkein niillä sijoilla tuotettua ruokaa.

Se ei kuitenkaan yksistään riitä. Jostakin on saatava tietoa siitä, mistä voi ostaa lähimunia tai lähilihaa. Entä saako jostain vielä vastalypsettyä maitoa? Palveluja näiden tietojen tarjoamiseen tarvittaisiin enemmänkin, mutta kannattaa aloittaa tästä Ruokatiedon palvelusta, josta voi etsiä luomua myyviä tiloja alueittain. Esimerkiksi Itä-Uudeltamaalta palvelu löytää 10 tarjokasta. Lähiruoan ostopaikkoja – muitakin kuin luomuja – taas löytyy MTK:n sivujen kautta.

Suomi on toki myös torien luvattu maa, ja niitä voi etsiä uudelta tuletorille.fi-sivustolta. Vielä se ei kyllä vaikuta pelittävän aivan asianmukaisesti. Pian olisi syytä, toreja tarvitaan jo!

Jos kesä kuluu Helsingissä, nyt on täälläkin uusi mahdollisuus ostaa lähiruokaa. Eat&Joy on tänään avannut Lasipalatsiin maatilatorin, josta kuuluu saavan kaikkea kyytöstä pienpanimojen oluisiin. Mahtavaa!

Uusin, aiheeseen liittyvä blogituttavuuteni on Vihreän langan verkkotoimittaja Lasse Leipolan blogi. Hän on huhtikuun lopussa aloittanut vähähiilisen ruokavalion ja raportoi sen sujumisesta. Sopii lukemiseksi lähiruoka-aterioitteni väliin!

Hyvää kaukaa, hyvää läheltä

Terveisiä Amsterdamista. Siellä syötiin hyvin. Osuimme monesti oivallisiin ja silti rentoihin ruokapaikkoihin - sellaisiin, joita Helsingissä on turhan vähän. Pienessä algerialaispaikassa oli vain muutama, myytävien pohjoisafrikkalaistuotteiden ympäröimä pöytä mutta sitäkin hehkeämpi tunnelma. Tiskissä oli kuskusta, riisiä, makrillia, munakoisoa, hummusta ja kanaa, joista asiakas sai valita oman yhdistelmänsä. Herkullista!

Ravintola Raïnaraï, Amsterdam

Lofissa ruokalista vaihtuu joka päivä sen mukaan, mitä kokit torilta löytävät. Ravintolan välittömässä ilmapiirissä kaikki ruoat maistuivatkin tuoreilta enemmän kuin suolalta tai mausteilta. Kiinnostava kokemus!
Sama Seboa kehutaan Amsterdamin parhaaksi indonesialaiseksi, ja viehättävä se olikin. Pähkinäiset kastikkeet meinasivat viedä kielen mennessään...
Ilahduttavaa oli myös todeta, että amsterdamilaiskaupasta sai ostettua pieniä, haarukoilla varustettuja rasioita täynnä pilkottuja hedelmiä. Sellaiset tulevat yllättävään tarpeeseen matkalla, jossa ruokavaliota tekee mieli välillä höystää jollakin helpolla, tutulla ja kuituisella.

Ravintola Lof, Amsterdam

---
Suomessa on tietysti puhuttu viime viikot kanaloiden ja sikatilojen salmonellatapauksista. Puhua pitääkin. Sopivasti samaan aikaan, viime viikonloppuna, vietettiin Luomupäiviä Tampereella. Siellä sanottiin ääneen esimerkiksi sellainen asia, että luomu on helppo toteuttaa kouluruokailussa ja valittiin Vuoden Luomutuote: Raikastamo Oy:n Omentäysmehu. Esimerkiksi Kannuvalimossa uumoillaan, että salmonellakriisi voi olla hyvä mahdollisuus luomulle Suomessa: "Ruokakriisin kautta se on muuallakin noussut", kirjoittaa Visa Nurmi. Hän toivoo myös, että Suomessa huomattaisiin kriisin myötä, että kotimaisessa ruoassa on muutakin hyvää kuin puhtaus - kuten esimerkiksi maku.

---

Blogeissa kiertelee aamiaishaaste. Tarkoitus on paljastaa aamiaisensa (päivän tärkeimmän aterian!) salat. Toisten tavoista saakin hyviä vinkkejä, ja haastettuja seuraamalla pääsee lisäksi aistimaan ihania tunnelmia. Kurkatkaapa vaikka Kulinaarimurulan, Ketsupin tai Uneliaan kokin aamiaisia. Kemikaalicocktailissa opastetaan aiheeseen sopivasti herkullisen luomubrunssibuffetin kokoamiseen. Ehkäpä jo ensi viikonloppuna...

Luomu lamassa

Minä en osta luomua, vaikka haluaisinkin ja vaikka nykypäivän tiedostavan kansalaisen oikeastaan kuuluisi. Olen nuorehko kaupunkilainen kuluttaja, ja kuuluisin varmasti luonnollisesti terveellisten ajatusten kohderyhmäänkin. Valintaani on kuitenkin kolme pääsyytä (huutakaa hep jos tunnistatte niistä jonkin!):

Tarjonta on näivettynyttä tai muuten vaan epähoukuttelevaa. Luomua pitää kaupassa edelleen etsiä. Ja kun minimaalinen luomuhylly löytyy, se on usein sekaisin ja täyteen tupattu. Vihannekset näyttävät parhaat päivänsä nähneiltä, ja kuitenkin hinta on paljon tavistuotteita korkeampi. Herätkää kaupat!

Luomu leimautuu elitismiksi. Opiskelijat ja köyhät kuluttavat ruokaan yhä vähemmän rahaa, kertoi YLE Uutiset sunnuntaina. Joka puolelta toitotetaan lamaa, ja peruskuluttajalle tulee helposti tunne, että nyt kannattaa luomukikkailun sijasta panostaa edulliseen perusruokaan. Luomurakkauden julistaja saa tässä maailmanajassa helposti elitistin leiman: luomu ei Suomessa ole vielä osa tavallista, järkevää arkea.

En ota tarpeeksi vakavasti luomun paremmuutta. En osaa ajatella niitä kemiallisia jäämiä, joita kehooni ei-luomusta ajautuu. Kukaan ei ole kertonut niistä kovin selvästi. Kaupat vakuuttelevat tarjonnallaan, että luomu on höyrähtäneiden marginaalijuttu. Luomun puolesta ei puhuta tarpeeksi pontevasti.

Tietenkin pienempiäkin ääniä voisi kuunnella. Kuten sitä, että ruoka-alan vaikuttajista suuri osa kertoo haastatteluissa syövänsä melkein pelkästään luomua. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio kertoo Seija Kurunmäen Järkipuheita ruoasta -kirjassa (2008), että hänen luomurakkautensa taustalla on "kysymys kemiallisista jäämistä ja niiden mahdollisista yhteisvaikutuksista, vaikka pitoisuudet olisivatkin alle nykyisten sallittujen raja-arvojen. Mitä enemmän tiedän kemiallisista aineista, sitä enemmän asiaa pohdin --". Tulee vähän sellainen tunne, että tieto voisi tässä asiassa vaikuttaa muidenkin valintoihin aika paljon. Täytynee tutustua BBC:n pätevänoloisiin luomujuttuihin täällä ja perehtyä paremmin Finfoodin 12 syyhyn valita luomu. Jospa ne vakuuttaisivat.

Parhaiten uskon kyllä ihan tavallisia ihmisiä. Sunnuntain Hesarissa maanviljelijä ja kuvataiteilija Osmo Rauhala oli näyttävästi esillä ehdotuksellaan, jonka mukaan Suomella olisi nyt hyvä mahdollisuus profiloitua nimenomaan luomun tuottajana. Hyvä avaus! Toivotaan, että keskustelu jatkuu. Mahdollisuuksia on, sillä luomua ostettiin viime vuonna 19% edellisvuotta enemmän.

Blogimaailmastakin yritän jatkuvasti haarukoida luomupuheita. Aika harva ruokablogaaja kuitenkaan profiloituu luomutuotteiden käyttäjänä. Innoissani kurkistelen Kemikaalicocktailiin, jossa luomu on paljon muutakin kuin ruokaa, ja Kotiäidin luomulaaksoon, joka on saanut minut uskomaan, että luomulla oikeasti on merkitystä hyvinvointiin. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman blogeista Kestäviä keitoksia paneutuu erityisesti luomuasioihin - sieltä voi lukea esimerkiksi ihmeellisestä matkasta Saksaan, jossa luomua saa niin hotellin aamupalalla kuin Ikeassakin.