Pikaruokaa pääsiäisenä

Teimme kauniin pääsiäinen kunniaksi retken Euroopan kulttuuripääkaupunki Turkuun. Siellä yhtenä kohteena oli Logomon näyttely. Näyttely avasi hyvin tulen teon historian sekä selitti Turun palon. Samalla pääsi näkemään monipuolisesti erilaisia kuvatataiteita. Kiinnostava yksityikohta oli Sis. Deli & Cafe Logomon sisääntulossa. Kahvilaan sisään mennessä tuntui kuin olisi asunut taideteoksen sisään.

Taideteos paikka olikin. Kahvilatila on saksalainen Tobias Rehbergin ja Artekin yhdessä suunnittelema. Mustavalkoisessa kokonaisuudessa oranssi pilkahdus loi huikean vastakohdan. Palvelu oli hyvää.

Päivän ensimmäinen pikaruoka oli Sis. Deli & Cafe´n taattu mozzarellatäytteinen sämpylä kera luomukahvin. Sämpylä maistui ihanasti viljalta ja täytteiden makuvivahteet säväyttivät. Kahvia sai santsata. Seuraavalla kerralla pukeudun oranssiin, kun menen tähän paikkaan. Sinne tekee mieli toisetkin. Vaikkapa lounasaikaan.

Matka jatkui ja pääsiäispäivänä oli moni paikka kiinni. Iltapäivällä Tampereelta tullessa nälkä yltyi ja auto piti tankata Toijalan ABC:llä. Siis tankataan itseäkin. Sananmukaisesti tankataan. Kello 4 iltapäivällä ABC:n lounaslinja ei houkutellut, siispä tiskille tilaamaan Hesen kanahampurilaista. Se on sopiva välipala. Ensimmäinen haukkaus maistui hyvältä. Vei nälkää. Kolmannella iski itseinho, joka kasvoi kun katseli paikkaa, jonka pöydissä tottakai näkyi nälkäisten perheiden jäljet. Ulos aurinkoon tullessa vatsa oli täynnä tyhjää energiaa ja suussa maistui majoneesi ja kevyt-Pepsin makeutusaine. Hmm.. pitäisikö moittia...Tankkaus käy nopeasti ja vessat ovat siistit. Matkalaisia piisaa. Hinnat sopivat kaikkien kukkarolle.

Kotiin palatessa kanahampurilaisen energia oli kulutettu. Nälkä kaiversi. Kylmiössä onneksi odotti edellisenä päivänä ostettu lohi. Kas siitä pikaruoaksi lohimedaljonki. Suolaa ja rosepippuria pintaan. Muutaman minuutin paisto voissa molemmin puolin. Vuohenjuustosilmät päälle. Rinnalle rucola-vuonankaali-salaattia vadelmilla höystettynä kera oikein mainion balsamicon. Olimme ruokapöydässä 15 minuuttia kotiin tulon jälkeen. Todellista pikaruokaa. Erittäin hyvää. Tuli onnistumisen kokemus.

Päivän opetus. Pikaruoasta syntyy monenlaisia elämyksiä ja kokemuksia.

Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.

Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

"Soitin ensin äidille..."

Tänäkin vuonna Sre kutsui vuoden aikana valitut ruokabloggarit yhteiseen blogimiittiin. Tapasimme viikko sitten ja vasta nyt ehdin kirjoittaa tapaamisesta. Hyvä puoli myöhäisessä raportoinnissa on, että voin rohkeasti referoida muitten paikallaolleitten kirjoituksia ja kuvia. Kiitos teille aktiiviset bloggarit!

Heti aluksi tunnustus. En olisi itse ikinä blogillani yltänyt tähän seuraan, mutta olen niin onnekas, että kuulun järjestävään organisaatioon. Toinen tunnustus: Nämä kuvat ovat Chez Jasun ja Kulinaarimurujen blogeista. Myös Hannan soppa-blogissa on upeita kuvia. Linkit alla.

Puolet kutsutuista pääsi perjantai-illan miittiin paikalle. Suurin osa Helsingistä, myös Turusta oli edustus paikalla. Ilta alkoi Tasavallan Presidentin keittiömestarin, Sirkka-Liisa Ruottisen tarinoilla. Aihe oli ajankohtainen. Onhan hänellä huomattavat bileet valmistelun alla ja toisaalta esimies oli juuri saanut tärkeän tunnustuksen. Ruottinen kertoi meille työstään ja urastaan ympäri maailmaa. Täytyy sanoa: ei ole ihme, että hänelle on tullut maailmalta työtarjouksia ja paluupyyntöjä, niin luonnekas ihminen hän on. Kiitos hersyvästä esityksestäsi.

Yhdessä syömiseen olimme varanneet pöydän lokakuussa avatusta luomua suosivasta ravintola Chez&Sommelieristä. Ravintolassa Sasu, Johan ja Max panivat parastaan. Kommentteja voit lukea alla olevista linkeistä (joista osa toimii huonosti).

Bloggareissa on sekä ruoka-alalla työtä tekeviä että harrastajia. Lähes kaikille oma blogi on ruoanlaiton, valokuvauksen ja päiväkirjan yhdistelmä, josta jokainen bloggari haluaa tehdä juuri oman näköisensä. Bloggarin luonteessa tuntuu olevan aimo annos uteliaisuutta. Huomasin, miten innolla bloggarit seuraavat ja kannustavat toinen tosiaan.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten tämä joukko oli ottanut vastaan tiedon siitä, että oli valittu Sre:n kuukauden blogiksi: "Soitin ensin äidille!" oli monen vastaus. Se oli hyvä uutinen myös palkinnon antajalle, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre:lle. Virallinen täydentyypuolivirallisella, totesi myös itse pääsihteeri, ruokabloggari hänkin.

Ympyrä sulkeutui
Ensimmäinen kuukauden ruokablogi, tammikuussa 2009 oli Pastanjauhantaa. Viimeinen, Ruokahommia valittiin joulukuussa 2010. Yhteensä 24 ruokablogia kantaa blogissaan Kuukauden Ruokablogi-tunnusta. Onnea vielä kaikille!
Kahden vuoden aikana valitut 24 bloggaria ovat tärkeitä sanansaattajia, kuten ovat ne monet muutkin ruokablogit, jotka eivät mahtuneet valittujen joukkoon. Monta hyvää ja kriteerit täyttävää jäi listalle. Yhteisesti kiiteltiin kaikkia blogeja, mutta erityisesti työtä, jota Pastanjauhajat ovat tehneet ruokabloggauksen saralla. Kiitos Pastanjauhajat. Sre-bloggarit tapaavat taas helmikuun lopussa.

Valmistautukaa Tehtävään bloggareille!

Mitä muille jäi mieleen?
Sen saa selville helposti, kun lukee paikalla olleiden blogeja. Kas tässä yhteenveto.

Hanna kertoi blogissaan Hannan Soppa, miten oli Suomalaista ruokakulttuuria edistämässä. Hän kirjoittaa nykään Makulehden blogissa, vaikka vielä blogia valitessa oli toisaalla. Hanna oli laittanut kuvat ja kiitokset Facebook-sivuille.
Unelias Kokki seuraa alan tapahtumia aktiivisesti - eikä hän todellakaan ollut unelias. Jäi kysymättä, mistä tämä nimi on saanut alkunsa.
Kulinaarimurujen Jaana kertoi hersyvllä tavallaan Kulinaarisista kokoontumisajoista.
Myös Omenaminttu oli paikalla ja kertoikin tapahtumasta pääasian eli kaalin ja lampaan lomassa. Ja ne kuvat. Aah. Siis jalustalta. Ja omenaminttu on oikeasti olemassa oleva kasvi.
Ruokahommien Janna kirjoitti mukavasti yllärihommista. Ruokahommien valintaa suositteli myös Pastanjauhajat.
Chez Jasu oli kirjoittunut aiheesta pitkän raportin: Ilta kaltaistensa seurassa. Jos olisin kehannut, olisin suoraan kopioinut sen tähän ihan sellaisenaan. Tässä yksi kuva hänen blogistaan.

Keitä me kaipasimme? Kaikkia muita kuukauden bloggaajia tietysti. Paljastan tässä, mitä teistä puhuimme:

Tammikuun Sre-bloggari Viva Ciabattan Aleksi on seurattu blogi. Hänen rento leivontatyylinsä ihastuttaa. Helmikuun Faktasta&Farfallesta oltais haluttu tietää, kumpi on se fiilistelijä ja kumpi tykkää nippeleistä. Toukokuun Sre-bloggari olisi varmaan tuonut meille Kirjeitä Japanin ja Ranskan keittiöstä. Kesäkuussa valittua Chocochiliä eli puutarhuri Elinaa kaivattiin. Hän on tuonut syvyttä kasvisruokien maailmaan. Syyskuun Tuulenhumina todettiin niiiiiiin rauhoittavaksi. Monelle oli syntynyt into tehdä ruokaa metsässä ja vaikkapa savustaa kalaa retkikeittimellä.

Hanna Jensenin siirtyi Anna-lehteen ja blogin viimeinen postaus on lokakuulta. Jensenin kiusaus on ollut monen nuoren ruokainnoittaja. Hänen kymmenen oppiaan ruoasta ja sen valmistamisesta ovat varsin köyttökelpoisia.

Tapaamisiin ystävät!

Drink Finland

Tämä raportti on hyvä.
Kannataa lukea. Meilla ruokaihmisillä on monta tehtävää.
Luonnolla, rauhalla, luomulla, isoäideillä, puhtaalla ruoalla ja hiljaisuudella on kysyntää.
Ei muuta kun hommiin!

Täydellisiä reseptejä

Valmistauduin isänpäivälounaaseen tutkailemalla ruokablogien antia.

Pastanjauhantaa oli saanut reseptikilpaansa Anulta kiinnostavantuntuisen hirvikeittoreseptin. Sitä kuvattiin perinteiseksi, jossa on pientä itämaista sävähdystä. Raaka-ainehankintoihin riitti pieni ylimääräinen kauppareissu (porkkanaa, lanttua, purjoa, palsternakkaa, valkosipulia, kylmäsavuporo-Koskenlaskijaa, lisptikkaa...). Pikkuisen varauksella suhtauduin lipstikkaan, jota harvoin käytän, mutta lopulta harmittelin, kun sitä ei kaupassani ollutkaan.

Teimme ison annoksen, puolet ilman kermaa ja juustoa - alkuviikkoa varten. Toisen osa kermalla ja juustolla, mutta ilman lipstikkaa.

Tästä reseptistä aisti, että reseptintekijä oli miettinyt makujen harmoniaa. Seuraavalla kerralla lisään myös lipstikan. Tämä keitto toimii varmasti alkukeittonakin, jos malttaa syödä riittävän pienen annoksen.

Jälkiruokana suosin usein omenaruokia. Nyt löysin viehättävästä Ruokahommia-blogista Marjan omenapiirakan. Resepti iski minuun heti. Siinä piirakkataikinassa käytettiin mantelimassaa ja sitruunankuorta. Erikseen vatkatut valkuaiset taikinassa takasivat piirakkapohjalle ihanan rakenteen.

Ikkunasta paistoi marraskuinen aurinko, kun otimme vanhat Myrnat esiin piirongista.

Kun söimme lämmintä omenapiirasta jäätelön kanssa, kera kahvin ja konjakin, myhäili koko pöytäseurue varsin tyytyväisenä.

Olin tyytyväinen, kun löysin nämäkin täydelliset reseptit - ja sain laittaa ne kiertoon muiden iloksi.

Kauppareissu

Kävin läheisessä Alepassa pyhäpäivän pikasostoksilla. Hain tuotteita, joita olen ostanut ennenkin. En ole katsonut tuoteselosteita kovin tarkasti ennen. Katsonpa nyt. Mikä ilahduttaa ja ja mikä kummastuttaa? Katson asiaa tietysti Aitoa Ruokaa-kirjan tuomien silmälasien läpi.

Vaasan 100% Ruis Hapankorppu:
+ viljana vain ruista, kuitua jopa 21%
+ ei mitään lisäaineita, jos ei suolaa lasketa.

Tätä syödään edelleen. Maistuvaa.

Rainbow Tomaattimurska
+ tomaatti pääraaka-aine ja ekana ainesosana
-+ yksi happamuudensäätöaine (E330) ei kuulosta kovin pahalta. Tosin vuoteen 2012 säilyminen on liiottelua.
Seuraavalla kerralla katson, onko saatavissa ilman säilöntäainetta.

Valio Aura sinihomejuusto, laktoositon
+ minusta Valio Aura on hyvää. Vahingossa ostin laktoosittoman.
-+ yksi happamuudenäätöaine (E509) ja yksi säilöntäainen (E235), hmm...
Tarkkailenpa muitakin juustoja, mutta luotan Auraan.

Syön aika vähän näitä, koska vältän rasvaa ja suolaa, joten en ole kovin tarkka sisällöstä.

Valio Metsämansikkajogurtti (Hyla)
+30% vähemmän sokeria, tykkään sen mausta
-metsämansikkaa 0,5%, aika vähän, lisäksi mansikkaa 5,5%
-lisäaineita on, mutta E-numeroita ei ole tuoteselosteeseen merkitty
Siirryn luomujogurttiin ja oikeisiin marjoihin.

HK-Via Intialainen Kanakorma
+ tämä on mulle pikaruoaksi työpäivinä, jolloin en ehdi lounaalle. Tykkään tämän mausta ja minusta kiva että säilyy (näyttää säilyvän vielä 2 viikkoa). Enkä olekaan ennen katsonut aineksia. Tiedän myös, että suolaa on vähennetty ja tämä on Sydänmerkki-tuote
- maissimaltodekstriiniä ja muunneltua maissitärkkelystä näkyy olevan, hm...
- broileria 19% eli 320 gramman annoksessa 60g eli ei ihme, että sopii paremmin kevyttä työtä tekeville naisille...hyvä asia on että broileri on suomalaista
Ovat niin käteviä, että ostan edelleen silloin tällöin, ehkä harvennan ostoja.

Felix Voileipäkurkkuja
- etiketti kertoo, että perinteisellä osaamisella valmistettuja
- yksi stablointiaine (E509) ja säilöntöaine (E202), onkohan perinteisiä
- sokeria ja suolaa enemmän kuin arvasin.
Nämä eivät ole välttämättömiä. Vähennän ostamista. Perinteistä muka...

Tropicana-mehu, pure premium
+ ei tiivisteestä vaan mehusta tehty
+ valmistusaineissa kerrotaan että appelsiinia 45%, mandariinia 35% ja viinirypäleistä 20%.
Tämä on perheenjäsenille, ei minulle. En juo näitä mehuja, koska ovat minulle turhia. Itse pysyn vedessä.

Myllyn Paras, esikypsytetty rikottu ohrasuurimo
+ ainekset: täyssjyväohra
+ runsaskuituinen
Tämä on tuote, jota pidän aina kaapissa.

Dan Sukker, Suomalainen taloussokeri
+ suomalaisesta sokerijuurikkaasta
Pidän kaapissa, joskus sitä aina tarvitaan.

Kaiken kaikkiaan jäi tunne, että Aitoa ruokaa -kirja on kerännyt ihan pahimmat esimerkit (34 lisäainetta jne.). Tärkeä huomio itselle oli silti se, että kannattaa tutkia tuoteselosteet, jotta tietää mitä syö. Ja osaa myös perustella itselleen ja muille, miksi jättää jonkun tuotteen ostamatta - tai ostaa vaikka siinä onkin lisäaineita.

Eniten ärsyttää se, että tuotteen nimi tai mainosteksti vääristää totuutta. Kun kuulet sanan aito tai perinteinen, ole tarkkana. Aina ne sanat eivät merkitse sitä mitä itse luulet.

Aitoa ruokaa - ennen ja jälkeen

Olen huomaavinani, että Aitoa ruokaa kirja on jo nyt - viikko suomenkielisen painoksen ilmestymisen jälkeen - herättänyt kovasti kiinnostusta. Taloussanomat kirjoitti aiheesta tuoreeltaan. Maaseudun Tulevaisuudessa ruokakultuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi iloitsi, että ruoasta puhutaan. Kävin tänään ostamassa eepoksen. Ensi silmäys vaikutti kiinnostavalta, mutta varoitan, suhtaudun kaikkeen haihatteluun kriittisesti. Olen ns. vanhan liiton ihminen. Seuraan kiinnostuksella, miten paljon vaikkapa kriittisen Kemikaalicocktailin mielipiteet poikkeavat omistani.

Kun seuraa ruokablogimaailmaa, näyttää siltä, että suurin osa on aidon ruoan kannattajia. Aika vaikea on ikisäilyvistä einesruoista, Mehukatti-mehusta tai Pirkka-mansikanmakuisesta omenakääretortusta kirjoittaa. Itselläni on kuitenkin tunne, että näiden elintarvikekosmetiikkatuotteiden siivittämänä arvostellaan elintarviketeollisuutta kokonaisuudessaan ja kaikkia teollisesti valmistettuja tuotteita. Se on väärin: suuri osa elintarviketeollisuuden tuotteista on varsin hyviä ja kelpoja tuotteita - ilman turhia lisäaineita. Palaan tähän kun olen lukenut kirjan.

Viikonloppuna minäkin tein aitoa ruokaa. Hirvimies oli saapunut kotiin, ja oli aika valmistaa Wallenbergin pihvejä ja juuressosetta.
Tässä Jyrki Sukulan ohjeessa käytettiin taas mystistä nelimaustetta. Korvasin sen maustepippurilla ja hyvä tuli. Juuressose on mainio lisäke tämän ruoan kanssa.

Aina yhtä hyvä on rahka-omenatorttu. Leikkasin tämä ohjeen yli 15 vuotta sitten. Piiras kuuluu aina valmistaa niin, että kaivan tämän pahvitetun Valion reseptin esiin.

Kun olin ruoat tehnyt, katselin lisäaineluetteloa. Käyttämissäni aineksissa ei niitä ollut. Hmm...

Mitä luulette te muut bloggarit. Kiihtyykö lisäainekeskustelu Suomessa Ruotsin malliin? Kirjan siivittämänä tai ajan ilmiönä?

Äidiltä tyttärelle ja päinvastoin

Vanhemmilla on tärkeä kasvatustehtävä. He opettavat ja antavat esimerkkejä lapsilleen, miten käyttäytyä, suhtautua mihin ihmisiin, peseytyä, syödä, juoda, olla...Osan opeista lapset ottavat onkeensa, osassa valitsevat oman tiensä.

Jossain vaiheessa tulee päivä, jolloin omat opit alkavat palata takaisin. Lapset "opettavat" vanhempiaan. Sen totesin taas eilen. Olimme reilusti parikymppisen opiskelijatyttären kanssa "Turkuun päin" suuntautuvalla automatkalla. Menimme hänen valitsemiinsa paikkoihin. Minäkin löysin ihanan navettapuodin Adalmiinan Helmen, joka toi monta innoituksen lähdettä. Kattauksiin syntyi monta ideaa. Toinen löytö olivat tuoksut. Navettapuodin huumava (=hyvä) tuoksu osoitti, että kodinkin tuoksuun voi vaikuttaa: puhtaudella, hyvällä ruoalla ja hajusteilla.

Tyttären valitsema lounaspaikka oli Tuorlan majatalo. Kaarinassa, vanhan Turuntien varressa sijaitseva 1800-luvun kartano oli ihastuttava matkakohde. Minulle ennestään tuntematon paikka oli rentoa tunnelmaa täynnä. Ruoka oli mutkatonta ja hyvää. Lauantain ruokalistalla oli salaattipöytä, metsästäjän lihapata ja marjakiisseli. Kaikki tämä hintaan 10€. Sain ostaa lounaspöydän mainioita saaristolaisleipää Kartanon Luomupuodista mukaankin. Tytär löysi siltä metsästämäänsä Suomen pienimmän siideritehtaan siideriä.

Kun tulimme illaksi kotiin, teimme yhdessä ruokaa.
Tyttären intohimona on kauniit kattaukset ja ruokien raikkaus.

Siitä keskustelimme valmistaessamme ruokaa meille kahdelle.

Hän oli hankkinut myös laadukasta, oikeaa shampanjaa, joka oli viilennetty juuri sopivaksi. En muistanut koskaan erikseen antaneeni alkoholikasvatusta, joten kysyin, mistä hän on shampanjan keksinyt.

-Äiti, ainahan sinä juomia avatessa olet kertonut, miksi olet valinnut juuri sen alkujuoman tai viinin. Mun ja mun kavereiden juttu on shampanjat, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.

- Vai niin, sanoin ja olin tyytyväinen. Myös shampanja oli hyvää.

Syödään yksin

Yhdessä syöminen - sen ihanuus ja autuus - on pitkään ollut esillä. Sen puolesta on oikein Facebook-ryhmäkin. Tottakai kuulun sen fanittajiin. En voi olla kuin samaa mieltä, että yhdessä syöminen on mukavaa. Aina ja kaikille se ei ole kuitenkaan mahdollista. Onko syömisen nautinto poissa, jos joutuu syömään yksin? Vai onko sekin jopa autuus, joskus ja joillekin?

Pieni haarukointi eli kirjallisuuskatsaus netin ääressä osoitti, että googlaamalla yksinsyöminen tuotti kolme kertaa enemmän osumia, yli 600 000 kpl. Menin vielä Social Mentioiin katsomaan tarkemmin, mitä erityisesti blogeissa on asiasta viime aikoina kirjoitettu. Kun syvennyin yksinsyömisen hauilla löytyneisiin teksteihin, ahdistuin. Suureen osaan liittyi surullisia tarinoita. Hmm...

Sitten löysin positiivisen tarinan Hannan Jensenin kiusaus -blogista. Hän kertoi, että tykkää joskus syödä ravintolassa yksin. Tiedän myös tuttaviani, jotka matkustelevat yksin ja nautiskelevat hyvissä ravintoloissa. Itse olen vieroksunut sitä, mutta Hannan kertomus Paraisilta innosti.

Tänään, sunnuntaina kokeilin pitkästä aikaa, miltä yksin syöminen tuntuu ja maistuu.

Mies on hirvimetsällä koko viikon ja viikonloppuisin kotona syömässä käyvä nuoriso on muilla mailla. Sain olla yksin ja syödä yksin. Ilman huolta kenestään. Huomasin, miten mukavaa vaihtelua on syödä yksin. Ainakin seuraavat 10 asiaa poikkeavat yhdessä syömisestä.

1. Ennakkosuunnittelu on vähäistä (+ ja -)

2. Kattaus jää puutteelliseksi (-)

3. Syö helposti liian nopeasti, kun ei ole juttuseuraa (-)

4. Astioita ei likaannu paljoa (+)

5. Tekee mieli lukea syödessä (- ja +)
6. Viini ei maistu yksin (+ ja -)

7. Ei voi arvioida ruoan makua toisten kanssa (-)

8. Voi tarkkailla luontoa ja ympäristöä ja ajatella omia asioita (+++)

9. Jää aikaa blogata kokemuksestaan (+)

10. Kun välillä syö yksin, on kiva taas syödä yhdessä (+)

Sunnuntailounaalleni en ollut siis suunnittelut mitään ruokalajia. Tosin olin ostanut herkkuani eli valmista puolikypsää paahtopaistia aamiaiselle. Kaapissa on aina vuohenjuustoa ja salaattaiaineksia. Siemensekoitus, jossa pinjan, kurpisan, auringonkukan ja meloninseimeniä kruunaa salaatin kuin salaatin.
Paahdoin siemenet ja vuohenjuuston. Kokosin salaatin. Maustin itselleni mieluisasti. Paahdoin hyvän leivän. Kuvasin annoksen ja söin sen syysluontoa ihaillen ja pohdin, keitä kutsuisin ensi viikonloppuna ruokavieraiksi.

Miltä Sinusta tuntuu syödä yksin? Kotona, ravintolassa?

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.

Sitten pamahti järki mukaan!

Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?

Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!

Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.

Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!

Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?

Jo otti ohraleipä

"Jo otti ohraleipä"-sanonta pitää laittaa hyllylle, sillä ohra on viljaa ja siis suureksi osaksi hiilihydraattia. Ja hiilihydraatti on pahasta. Sen sijaan voita voisi ottaa ja sianläskiä kanssa.


Näin meille on tällä viikolla oikein kahden ohjelman ja lukuisten lehtijuttujen kautta opetettu.

Tosin on opetettu muutakin. Se, että kannattaa uskoa suosituksiin, vaikkei uskoisikaan.

"Nyt on Liimataisen poika sekaisin", tokaisi A-talkin juontaja eilisessä ohjelmassa. Niin taitaa olla moni muukin. Jopa tässä puoliammattilainenkin meinaa pökertyä. Maanantain MOT oli eilistaä A-talkia helpompi. Siinä toimittajalla oli selvä agenda voin ja läskin puolesta Pekka Puskaa vastaan. Tietämättömäntä johdettiin - tarkoituksella.

Mitä tai keitä pitäisi uskoa? Tutkimusta, omaa oloa, kavereita - vai pitäisikö vaan kuunnella kroppaansa, moni miettinee. A-tuubin keskusteluja (jossa nyt noin 600 monisanaista mielipidettä) lukiessa näytti siltä, että kommentoijat olivat ohjelmasta saaneet vahvistusta omilla vanhoille käsitykselleen. Oli se sitten suositusten mukainen tai joku muu dieetti. Ja tottakai siellä kommentoitiin myös tykkäämisiä eli sitä, kuka ohjelmassa teki parhaan vaikutelman. Tämän Idols-yleisöäänestyksen taisi voittaa Mikael Fogelholm, kauneuskilpailun voitto meni Taija Sompille. Ärsyttävyyspisteitäkin jaettiin. Sellaista se on! A-tuubin sivut ovat olleet suosittuja viime päivinä. Yli 60 000 kävijää on iso määrä!

Yhteenvetoa facebook-keskusteluista ja blogeistakin on ansiokkaasti tehnyt Janne Huovila Ravitsemusuutisiensa sivuilla. Hän kertoo siellä, että takana oli normaalia aktiivisempi seinäkirjoitusviikko.

Tämän ohjelman ja keskustelun jälkeen nykykieleen tulee kaksi uutta sanaa: VHH-ruokavalio ja meta-analyysi. Ansio sekin. Kaikkihan jo tietävät, että ensimmäinen on vähähiilarinen eli karppaus-dietti ja toinen kokoomatutkimus.

Meta-analyysien ohella puhuttiin tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. P/S - ja muista suhteista. Parjattiin sekä pahoja rasvoja (joita toisille olivat kasvirasvojen liiallinen omega-6 ja tosille kovat rasvat) että pahoja hiilihydraatteja.

Uskottavalta ja perusteelliselta vaikutti ravitsemusasiantuntija

Reijo Laatikaisen yhteenveto hänen Pronutritionist-blogissaan. Alankin seurata tätä tarkemmin.

Miten tämä kohu vaikuttaa omaan elämääni?

No. Minunkin vanhat käsitykseni vahvistuivat.

Kotini jääkaapin tai leipäkaapin sisältöön ohjelmat eivät vaikuta. Pidän siellä edelleenkin tutut rasvat: voin, voimariinin ja Benecolin. Perheenjäsenillä on omia mieltymyksiään. Myös juustoja on kahta sorttia, 15%- ja 30%:sta + mozzarellaa + halloumia (niistä saa hyvät salaatin lisäkkeet). Öljyjä tarvitaan: pitää olla sekä oliiviöljy, että rypsiöljy. Olisi varmaan aika korkata jääkaapissa oleva pellavansiemenöljykin. Kermaa on hyvä olla varalla aina. Ja kermaviiliä. Se on hyvää moneen ruokaan. Leipäkaapissa on aina ruisleipää. Ja kuivakaapissa on kauraa ja ohraa. Ensimmäistä puurohiutaleina, toista lisäkesuurimoina. Vehnäjauhoja tarvitaan, jotta voi välillä leipoa pullaa tai suurustaa kastiketta. Sokeria tarvitaan pullaan ja marjoihin. Muuten sokeri on melkein käyttämättä, keksitkin tahtovat härskiintyä. Näistä on luovuttu lähinnä sen vuoksi, että jostain pitää luopua, jos aikoo yrittää pitää painoa kurissa.

Hassua, että ohjelmassa tästä tehtiin niin kaksijakoista. Kuitenkin molemmat puolet olivat aika monesta asiasta ihan samaa mieltä: monipuolista ruokaa, johon kuuluu ennenkaikkea
vihanneksia, juureksia, hedelmiä, maitotuotteita proteiinin lähteinä, kuitupitoisia viljatuotteita, sopivasti lihaa ja erityisesti kalaa. Rasvan laadun ja hiilareitten kokonaismäärän suhteen tarvitaan pientä tai suurempaa säätöä.

Syömisen pääasiasta on mausta ja nautinnosta ei juuri puhuttu. Niistä pitäisi puhua enemmäkin valinnan lähtökohtana. Harva meistä pysyvästi syö ruokaa, josta ei ollenkaan tykkää. Toinen asia, joka jäi huomiotta on yhä tärkeämmäksi tuleva ruoan ilmastovaikutus. Jos nyt haluttais vielä hämmentää otettais nämä ilmastosuositukset esiin. Sen aika ei ole tänään. Palataan sen sortin hyvinsyöntiin sitten myöhemmin.

Kuluttajat ovat sekaisin. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä pohtivat muut ruokabloggaajat, todelliset ruokaharrastajat? Vaikuttaako tälläiset keskustelut teidän elämämäänne ja reseptienne rasvoihin tai hiilareihin? Käynpä katsomassa sivujanne, jotta näen oletteko reagoineet vai olenko itse ylireagoinut.

Kommentteja odottaen!

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

Ruoka tekee juhlan

Blogeissa vierailu kannatti. Sain kehitetyksi lauantai-illan menun monen teidän avustuksellanne. Kiitos siitä!

Koska me kahdeksan syntymäpäivääni viettävää naista emme ole valtavia lihansyöjiä, hoidin illanistujaisten lihapuolen helpolla tavalla eli ostin Stokkan paahtopaistia ja Uneliaan Kokin innoittamana Chorizo-makkaroita, jotka katoin sellaisenaan kauniisti, osaksi romanttista kattaustani. Kattauksen pääväri oli sininen. Nimikortit toteutin pieninä kukkakimppuina, joiden silkkinauhassa vieraan tunnusväri.

Päivän pääruoka oli lopulta salaatti. Se oli, kuten edellisessä postauksessa uumoilin, Fakta ja Farfallen mansikka-halloumi. Tosin korvasin mansikat vadelmilla. Niitä oli pakkasessa ja ne näyttävät pakastuksenkin jälkeen hyviltä. Salaatti oli todella hyvää. Ja satsasin elämäni parhaaseen balsamicoon. Se kannatti. Kiitos siitä balsamico-paasauksesta Faktalle ja F:lle.

Nälkäisiä viehätti feta-perunasalaatti, jota Haarukka suositteli jo toukokuussa. Se oli hyvää. Ja se on ruoka, joka paranee seuraavaksi päiväksi.

Lisäkkeenä - vaikka se ei täysin makumaailmaan sopimutkaan oli Chocochilin vanhanajan etikkakurkut. Ne, joista kaikilla meillä 50-60-vuotiailla on ihania muistoja. Toisena ekstralisäkeenä punajuuret. Punajuurista oli innostunut myös elokuun Sre-bloggari, Omenaminttu. Ah´, Sinunkin blogisi on niiiiiiin kaunis....Minäkin olen kokeillut punajuurta ja vuohenjuustoa. Se on hyvää! Käytin nyt lopulta Valion ohjetta, josta sain idean ihanan pehmeään sinihomejuustomousseen. Se sopii myös leivän päällisenä. Murennettua aurahomejuustoa, jota pehmennetään kermalla, sekoitetaan sitten kermavaahtoon ja maustetaan vähän sitruunamehulla ja pippurilla. Annetaan makustua jääkaapissa.

Jälkiruokana itse tehtyä omenapiirasta, oman puun omenista, pieninä paloina, parasta vaniljajäätelöä, täydellisiä marenkiruusukkeita. Ne olivat ystäväni suosittelemia Uudenkaupungin Marenkeja, joita saa myös Helsingin hyvistä kaupoista. Samasta asiasta oli vakuuttunut myös Vihreä Curry.

Viininä pettämätön Pouilly Fume, johon muutama vuosi sitten ihastuin. Siitä ei meinannut millään löytyä yli 2 vuotta kypsynyttä. Hmm..Viinit myydään nykyään kovin tuoreina. Täytyy alkaa itse säilömään.

Tärkein osa pöytää on sen ympärillä olevat ihmiset. Ne keskustelut, joita syntyy, kun vaan istutaan ja istutaan ja annetaan illan tummentua.

Ruokavaatimuksia

Sain tänään kortin numero 261. Tiedättekö minkä kortin? No tietenkin sellaisen, joka valtuuttaa minut Hyvinsyöjäksi. Se tarkoittaa sitä, että vähän niin kuin virallisesti suosin sesonkia ja kasviksia, vaadin tietoa ruokani alkuperästä, laihdutan roskistani ja kokkaan vailla valtavaa ympäristökuormitusta. Tärkeitä muistutuksia.

Kortti on aika söpö. Toivoisin, että voisin käytellä sitä konkreettisesti. Voisinkohan mennä se kädessä vaikka tuohon lähikaupan tiskille esittämään vaatimuksia? Tuntuisi vähän liiottelulta, mutta voisi kyllä toimia, jos vähintään puolella naapurustostani olisi samanlainen kortti. Jos me kaikki vaatisimme! (Hyvinsyöjäksi voi ryhtyä täällä.)

Edelliseen postaukseeni viitaten: opetellaan lyömään kortit pöytään ja äänestämään jaloillamme! Olen ihan varma, että ihan kampanjan mukaisia hyvinsyöjiä on paljon enemmän kuin kauppojen tarjonta ja julkinen ruokahuolto antavat ymmärtää.

***

Tarkkasilmäiset havaitsevat, että Sanoja lautaselta on saanut toisen kirjoittajan. Kahveli on innokas ruokaihminen ja monessa mukana, joten odotettavissa on kiinnostavia postauksia!

Minun kirjoitustahtini harvenee tästä eteenpäin melkoisesti, sillä lähden syksyksi maistelemaan lähiruokaa ja Atlantin antimia Länsi-Afrikkaan. Siellä taitavat olla enemmän muodissa perinteiset face-to-face-kohtaamiset. Odotan uusia makuja jo innolla, mutta sitä ennen pitää tankata vielä vähän punajuuria...

Kahveli tuli mukaan

Eilen sain kutsun Haarukalta tulla bloggamaan Sanoja Lautaselta -blogiin.
Yön mietin nimeäni. No, tietysti se on Kahveli. Kahveli on lapsuudessani käytetty nimi haarukasta ja se tuo mieleen lapsuuden ruokahetket. Hyvässä ja pahassa. Kahveli on myös ihanan lähellä kahelia. Olenhan uusi bloggaaja. Lisää tulossa kunhan opin niksit...

Kalakukkoa Shanghaihin

Shanghain maailmannäyttelyssä ei ole unohdettu suomalaista ruokakulttuuria. Tykkään tästä videosta, vaikka se typistääkin syömisemme pitkälti kalakukkoon (jota ainakaan minä en kyllä syö koskaan, pakko tunnustaa). Näiden jannujen lystikkäin oivallus on se, että luontoäiti on paras suomalainen kokki!

Bloggaavassa seurassa

Nautiskelin perjantai-iltana erinomaisessa ruokaseurassa: koolla oli 14 Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman viime vuonna palkitsemaa Kuukauden ruokabloggaajaa. Porukassa sai nauraa vedet silmissä! Suosittelen kaikille lämpimästi ruokablogimiittailua. Perjantaisesta ovat raportoineet ainakin Kulutusjuhla, Jokapäiväistä leipää, Sillä sipuli, Pastanjauhantaa ja Siskot kokkaa.

Ravintola Lasipalatsin pöydässä käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että hyvien ruokablogien takana on rakkaus ruokaan ja kirjoittamiseen sekä kiinnostus uusien ruokien kokeilemiseen. Huippusuosituista blogeista on tullut huippusuosittuja täysin ennalta arvaamatta. Homma on voinut alkaa sunnuntai-illan päähänpistosta tai kotiäidin tylsästä hetkestä. Jutut ja valokuvat ovat ajan myötä toki jalostuneetkin.

Blogiyhteisö koetaan positiiviseksi ympäristöksi: kommentointi on aktiivista ja pääosin ystävällistä. Se kannustaa jatkamaan kirjoittamista.

Oli kiinnostavaa kuulla, että moni lukijoista etsii blogeista perusruokien ohjeita: kuukauden blogien suosituimpien hakusanojen joukossa ovat vispipuuro, perunasalaatti, kauralastut ja borssikeitto. Blogeista on tainnut tulla nykyajan keittokirjoja: tietokone tai netillinen kännykkä on aina käsillä ja helppo avata myös keittiössä. Ja tietenkin blogit tarjoavat paitsi ruokaohjeita, myös (monien ihmisten) kommentteja ruokien onnistumisesta – sekä tietysti herkullisia kuvia! Tämä yhdistelmä voittaa useimmat keitto-opukset mennen tullen.

Bloggaajaporukassa ihmeteltiin kovasti suomalaisten pihiyttä kotimaisten raaka-aineiden käytössä ja toisaalta intoa lykätä joka paikkaan rasvattomia tuotteita. Aika moni pöydän ääressä oli huolissaan siitä, että ihmiset ovat menettäneet "ymmärryksen aidosta ruoasta": tuijotetaan pelkkää rasvan määrää ja unohdetaan tyystin lisäaineet, tai katsotaan vain hintaa pohtimatta lainkaan, millaisen matkan tuote on ruokapöytään tehnyt. Sellaistakin tuskailua kyllä kuultiin, että lähikaupasta on vaikea löytää esimerkiksi suomalaisia omenia. Se rajoittaa aikalailla tavallisen kuluttajan intoa suosia kotimaista.

Perjantain ruokabloggaajajoukko oli monipuolinen, mutta vielä puuttuivat porukasta lähes tyystin ruoka-alan blogit. Perjantaikokki näytti kyllä hyvää esimerkkiä. Milloinhan muut tulevat perässä yhtä aktiivisella otteella?

Ekaa kertaa

Maukasta uutta vuotta, hyvä lukijani!

Voisilmäpeliä-blogissa Eeva paljastaa, mitä on vuonna 2009 syönyt ensimmäistä kertaa: tryffeliä, ankeriasta, viiriäistä, jänistä ja silliä. Mielenkiintoista!

Mekin mietimme toisinaan miehen kanssa, milloin olemme ensimmäisiä kertoja maistaneet mitäkin. Olemme kyselleet sitä muiltakin. Todettu on, että aika moni nykyisin yleisesti käyttämämme ruoka-aine on sellainen, jonka olemassaolosta meillä ei 15 vuotta sitten ollut aavistustakaan. Suomalainen ruokakulttuuri ottaa vaikutteita, laajenee ja muuttuu. Hyvä!

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia ensimmäisiä maistokokemuksia muut muistavat. Jakakaa siis! Meillä on ihmetelty ainakin seuraavia juttuja:

Vaarini kertoi, että maistettuaan ensimmäistä kertaa kurkkua (tämän täytyi olla joskus 1930-1940-luvulla) hän piti sitä pilallisena ja heitti sen pois: ihmeellinen vetinen hedelmä! Kurkku tuli jäädäkseen, mutta vaari ei innostunut siitä koko elinaikanaan.

Meillä mätiä (tuota taivaallista herkkua!) on ollut joulupöydässä 90-luvulta asti. Sitä ennen en edes tiennyt sellaisen syötävän olemassaolosta. 50-luvulla Helsingissä syntyneellä tuttavalla mäti taas on kuulunut jouluherkkuihin jo lapsena.

Pastastakin alettiin minun kotonani puhua vasta joskus 90-luvulla. Sitä ennen oli vain makaronia, jota käytettiin lähinnä makaronilaatikkoon.

Siskoni kehitti 90-luvun puolenvälin jälkeen herkkupastan uutuustuotteista: siihen tuli fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja pestoa. Nämäkin tuotteet ovat sittemmin vakiinnuttaneet paikkansa ainakin meidän jääkaapissamme. Herkkupastaan voi turvautua edelleen silloin, kun kaipaa jotain tosi jytkyä nopeasti.

Mies tutustui tortilloihin vieraillessaan ensimmäistä kertaa lapsuuskodissani 2000-luvun alussa. Meillä ne oli löydetty muutama vuosi aikaisemmin. Ennen tortillojen aikaa syötiin tacoja.

Muutama vuosi sitten kauppojen hyllyihin ilmestyi villisuolaheinä (edit: se on muuten viinisuolaheinä). En ole vielä oikein innostunut. Tofusta sen sijaan olen innostunut: sitä laitoin ensimmäistä kertaa ehkä 2004.

Viime vuonna löysin pakastealtaasta mainiot valkosipulietanat ja ostin ensimmäistä kertaa elämässäni seesamiöljyä. Uutena vuotena kokattiin korealaista.

P.S. The Voice etsii vuoden parhaita nettielämyksiä, mm. Vuoden ruokablogia. Käy äänestämässä täällä 10.1. mennessä.

Trendikäs suomalainen ruokavalio

Toissapäivänä ilmestyi uutinen, jonka mukaan terveellinen suomalainen ruokavalio päihittää Välimeren ruokavalion. Siihen piti ehdottomasti tutustua. Myönnän nimittäin kuuluvani heihin, joihin kreetalainen kasvisten, oliiviöljyn ja palkokasvien kulutus on tehnyt vaikutuksen. Rena Salamanin Kreikkalainen keittiö on jo joitakin vuosia ollut keittiömme ehkä käytetyin opus.

Uutinen perustui SALVE-tutkimusohjelman erikoistutkija Iris Erlundin näkemykseen. Hänen mukaansa Välimeren maissa ei enää syödä lainkaan niin terveellisesti kuin ennen. Erlund muistuttaa myös, että suomalainen rypsiöljy on rasvakoostumukseltaan paljon oliiviöljyä parempaa, ja Suomessa terveellisesti syöminen on muutenkin helppoa: täysjyvävilja, marjat ja kala kuuluvat jo perinteiseen ruokakulttuuriin.

Tämäntapaisissa toteamuksissa jokin aina vähän pistää korvaan. Lähinnä siksi, että samaan aikaan puhutaan suomalaisten olevan lihavia ja sairaita. Aika harva siis oikeasti noudattaa tällaista terveellistä suomalaista ruokavaliota. Me noudatamme suomalaista ruokavaliota. Terveellinen ruokavalio olisi varmasti toimiva, vaikka sanaparin väliin laitettaisi mitä tahansa maantieteellistä aluetta kuvaava määre.

Terveellisen suomalaisen ruokakulttuurin ongelma on minusta usein siinä, että sitä ei osata myydä. Siskon poimimat marjat ja serkkupojan metsästämä hirven liha ovat aivan herkullisia, mutta mitä jos kukaan lähipiirissä ei poimi eikä metsästä? Pakastealtaan perusmarjat tulevat jostain Puolasta, hirvenlihaa näkyy kaupassa erittäin harvoin ja sieniäkin saa etsimällä etsiä. Koko syksyn olen himoinnut tatteja, mutta niitä ilmeisesti myydään pelkästään jonnekin Italiaan. Kunnon kalaa pitäisi kai mennä etsimään kauppahalleihin, mutta kun niitä ei tahdo löytyä pääkaupungistakaan. Ison kaupan ruokaöljyhyllyllä voi valita kymmenistä kiehtoviksi suunnitelluista oliiviöljypurkeista, mutta kotimaista rypsiöljyä on tarjolla muutamaa peruslaatua.

Tutkija Iris Erlund uskoo, että pohjoismaisesta ruokavaliosta voisi hyvinkin tulla trendikäs myös muualla maailmassa, koska Pohjoismailla muutenkin on maine hyvinvoinnin mallialueena. Toivon mukaan näin käykin – mutta ensin siitä kai pitäisi tulla ylpeydenaihe täällä. Terveellisten suomalaisten hyvien pitäisi olla ihmisten reittien varrella, niin maalla kuin kaupungissa. Suomalaisesta kaupasta olisi helppo olla ylpeä, kun siellä myytäisiin antimia "Euroopan puhtaimmasta luonnosta", niin kuin minun hirvenliha-ateriani takaava henkilö tapaa tarjoamisiaan mainostaa.

Klassikkoreseptit kunniaan

Minäkin kävin katsomassa kaikkien ruoanrakastajien must-elokuvan, Julie & Julian. Ja nautin! Sen jälkeen oli vaikea valita ruokapaikkaa, koska elokuva oli nostanut riman aika korkealle. Olisi tarvittu ranskalaista ruokaa, jossa voita ja kermaa ei ole säästelty.

Leffa kertoo kaksi tarinaa: ensimmäinen käsittelee amerikkalaisrouva Julia Childin matkaa ruokakirjailijaksi ja toinen amerikkalaisrouva Julie Powellin projektia kokata läpi koko Childin kirja ja blogata projektistaan. Ollaan siis – kai ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa – ruokablogien maailmassa.

Jäin miettimään, voisiko Suomessa toteuttaa vastaavan projektin. Ajattelin, että haastavimmaksi muodostuisi raaka-aineiden saatavuus; Julie näytti löytävän newyorkilaisesta lähikaupastaan tuoreita ja kummallisiakin raaka-aineita vailla suurempaa vaivaa.

Eniten mietin kuitenkin sitä, löytyisikö Suomesta Julia Childin ruokakirjaa vastaavaa klassikkoteosta, jossa kerrottaisiin paitsi ruokaohjeita, myös hyviä vinkkejä kokkaamiseen. Siis tyyliin, että uppomunia tehtäessä munien on syytä olla tuoreita.

Itselläni on kulunut käytössä Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa, josta löytyy ohje melkein mihin tahansa. Sitä en kyllä jaksaisi kokata läpi; jo sämpylöitä on kirjassa niin monta eri sorttia, että niiden tekemiseen kuluisi monta viikkoa. Enkä oikein usko, että kovin monelle olisi iloa peruspiiraiden ja makaronilaatikkojen tekemisen esittelystä.

Mutta ehkäpä on joitakin vanhempia klassikkoteoksia, joiden reseptejä voisi olla mielenkiintoista tänä päivänä kokeilla. Aika harvalla on sellaisia käsillä, joten niiden antiin tutustuisi mieluusti vaikka blogien kautta. Vanhat suomalaiset reseptit ovat nimittäin äärimmäisen kiehtovia ja usein turhaan unohdettuja. Onhan meilläkin perinteitä! Olisi kovasti kiinnostavaa tietää, voiko todellisia perinneruokia menestyksellisesti kokata vielä tänä päivänä – ja jos, niin millaisia makuelämyksiä ne tarjoavat.

Itse olen merkinnyt joitakin reseptejä muistiin lähes 90-vuotiailta eteläpohjalaisilta isovanhemmiltani. Tässä niistä yksi. Jos vaikka joku uskaltaa kokeilla...

Pullalaatikko (jälkiruoka)
"Tämoli oikeen sellasta herrasruokaa"

Kuivaa nisua
Maitoa
Voita
Puolukkahilloa
1–2 munaa
Vaniljakastiketta

Kuivat nisupalat voidellaan ja kastetaan maidossa. Sitten ladotaan uunivuokaan vuoroin nisupaloja, vuoroin makeutettua puolukkahilloa niin monta kerrosta kuin vuokaan mahtuu. Päälle kaadetaan 1–2 munan munamaito. Laatikkoa paistetaan uunissa niin, että nisut ja munamaito ovat sakeuttaneet sen.
Herkku syödään vaniljakastikkeen kera (mahtaako tämä olla uudempi idea – ei kai vaniljakastiketta kovin kauaa ole ollut saatavilla?).