perjantai 21. elokuuta 2009

Sivustojen syövereissä

En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella kaikista erilaisista nettisivustoista, joita syntyy jatkuvasti kuin sieniä sateella. Ruokaankin liittyen.

Monessa on hyvää asiaa, usein paljon. Vähän harvempi on aidosti elävä. Kuka enää jaksaa käydä lukemassa nettisivuja, joissa mikään ei muutu, vaikka asia olisi kuinka tärkeää? Kiinnostavuus on varmaan se kaikkein vaikein juttu. Miten tässä tietotulvassa ylipäätään tehdään valtavia massoja houkuttelevia sivustoja?

Ymmärrän blogien suosion. Ne päivittyvät, siis elävät, ja toimivat aidosti vuorovaikutteisesti. Ne onnistuvat usein puhumaan juuri siitä, mistä monet yritysten ja yhteisöjen jättisivustot haluaisivat puhuttavan: luomusta, lähiruoasta, hiilijalanjäljestä – ja reaktioaika on oikeasti nopea.

Toisaalta on esimerkkejä siitä, että huolella ja monen ihmisen voimin rakennetut sivustotkin keräävät kävijöitä. Olin ilahtunut esimerkiksi vieraillessani pitkästä aikaa HK:n tiesydameen.fi-sivuilla. Siellä oli sitten viime käynnin tapahtunut muutoksia, ja sivut näyttivät elävän ihan kivasti. Sivustolla voi kokeilla esimerkiksi Nyyttärikonetta (sen avulla voi kuulemma jopa kutsua vieraat) ja osallistua lihakouluun (jossa voi katsella esimerkiksi Jyrki Sukulan vinkkivideoita). Blogeillekin on oma osastonsa, ja sivusto osaa jopa listata viimeksi päivittyneet blogit. Siitä kyllä miinusta, että HK:n omassa Soilen blogissa ei ole edes kommentointimahdollisuutta.

Vastikään löysin myös Raision ekologiseen ruokavalioon keskittyneen ekologia.fi-sivuston. Siinäkin on yritystä: voi esimerkiksi testata tietonsa hiilijalanjäljestä ja lukea ruoan ilmastovaikutuksista. Vähän pönäkästi etusivulla puhuvat Raision johtajat – mutta ehkä freesausta on luvassa!

Ja niin, olisihan näitä vastaavia vaikka kuinka paljon. Joskus tuntuu, että eri toimijoiden kannattaisi nettisivuasioissakin yhdistää voimansa. Olisi monen ihan hyvän sijasta yksi tosi hyvä.

Olen jo aikaisemmissa postauksissani maininnut sivustoja, joita oikeasti käytän. Yksi hauskimmista on Luonto-Liiton ylläpitämä kulutus.fi: blogien ansiosta tiheästi päivittyvä ja hauskoja vinkkejä (myös ruoanlaittoon) jakeleva sivu. Muistathan esimerkiksi sen, että liesi kannattaa puhdistaa ekologisesti ja tehokkaasti sokeripalalla? Ja jos Karpolla on asiaa kuului aikanaan suosikkeihisi, kannattaa piipahtaa Kulutusjuhlassa!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Herukkaintoa etsimässä

Olen lapsesta asti kerännyt punaisia ja mustia viinimarjoja, välillä pakotettuna, välillä vapaasta tahdostani. Isovanhempieni luona on meillekin jyvitettyjä pensaita, ja isoisä-vainaalla oli tapana vahdata, että viimeinenkin marja tulee tarkasti poimittua.

Tästä seurasi se, että viinimarjoja tuli paljon ja niille oli tehtävä pian säilöntätoimenpiteitä. Järjestettiin mittavat keittäjäiset. Pullotolkulla mehua. Jossain teini-iän korvilla kävi niin, että viinimarjamehu alkoi kerta kaikkiaan kyllästyttää ja pullot tahtoivat jäädä koskemattomina kaappiin. Miten sääli!

Nyt yritän innostua viinimarjoista uudestaan. Se olisi ekologinen into. Pensaita olisi vähän joka paikassa, löytyisi punaista, valkoista ja mustaa. Vain kouran ojennus riittäisi, ja kypsät marjat hyppisivät sankoon. Ongelma tulee vastaan, kun herukoita pitäisi käyttää johonkin muuhun kuin suoraan pensaasta syömiseen. Tarvitaan hyviä reseptejä!

Tässä muutama lupaavan kuuloinen idea, joita voisin hyvinkin kokeilla. Toivottavasti näistä on iloa muillekin herukkamehuähkyisille. Lisää hyviä vinkkejä otetaan kommenttiloodassa vastaan enemmän kuin mieluusti.

*Ystävä vinkkasi, että punaherukat ovat mainioita jäätelön ja kuuman kinuskikastikkeen kanssa. Kuulostaa uskottavalta.
*Mustaherukka-banaanivälipalaa kokeilen oikeasti, sillä vastaava mustikalla tehtynä on ikiaikainen suosikkini.
*Voisilmäpelin Punaherukkasorbetti on oikeastaan aika kiva idea.
*Punaherukka-marenkipaistokset, joihin uppoaa myös parvekkeella rehottavaa minttua, voisivat olla maittavia lomapäivän kahvileipinä.
*Tällainen vadelmilla höystetty punaherukkahillo voisi toimiakin.
*Vispipuuroa voisi kokeilla myös mustaviinimarjoista. Siihen saisi käytettyä ihanaa, tuoretta hunajaa.
*Valkoherukka-sipulichutneystä en ole ihan varma, mutta jotain kiehtovaa siinä on...

maanantai 3. elokuuta 2009

Pieni olut, kiitos!

Tiedättehän suomalaisen tuopin. Se on se sellainen puolen litran vetoinen ohut lasi, jolla on vatsamakkaran näköinen kohouma ylävartalossa. Se voi olla myös muovia, jolloin se usein esiintyy ilman vatsamakkaraa.

Suomalaiseen tuoppiin kaadetaan oluet, siiderit ja lonkerot merkistä riippumatta. Siinä kaikki näyttää samalta. Jos on sellainen kuin minä ja erehtyy tilaamaan pienen oluen, vatsamakkaratuoppi täytetään puolilleen. Se näyttää siltä, kuin joku olisi juonut siitä osan. Tulee välittömästi sellainen olo, että olisi kuulunut tilata kunnon puolilitrainen.

Ulkomailla tällaisia ongelmia kohtaa harvoin. Kun tilaa oluen, sen saa pienimmissäkin paikoissa asianmukaisessa lasissa. On väliä sillä, mitä merkkiä tilaa ja mitä kokoa. On jalallista, siroa lasia ja massiivista kolpakkoa. Siideriä saa Ranskassa monesta paikasta keraamisessa kupista, kuten bretagnelainen tapa on. Minä iloitsen eritoten siitä, että pienelle juomalle on varattu pienet lasit. Olisiko sellainen mahdotonta suomalaisessa peruspaikassa? Minusta lasillisen juomisen ravintolassa pitäisi olla myös esteettinen elämys.