Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoan hinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoan hinta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Ostetaan ruokaa - ei krääsää


Tänään, toisena adventtina olin jouluostoksilla. Aamuvarhain parkkeerasin Helsingin suurimman kirpputorin, Valtterin pihaan. Kokemuksesta tiedän, että aikainen kana aarteet löytää.
Mielessä oli eilinen, kun kävelin Stokkan kaikkien osastojen läpi - ihan kaikki aistit viritettynä: ostan, jos jotakin oikein sopivaa löytyy. En ostanut kynttilänjalkoja, enkä koristeita - kynttilöitä kyllä. Vasta Stokkan Herkussa aistit virisivät.
Valtterista. Paikka oli tupaten täynnä. Sekä ostajia että myyjiä oli paljon. Ja tavaraa. Jos tarvitsee leluja ja kirjoja (jotka eivät ole määrättyjä uutuuksia) tai kankaita tai kynttilänjalkoja, niitä sieltä saa eurolla. Ero Stokkan tuotteisiin on 100-kertainen - hinnassa. Laadussa ero on pienempi. Ei ihme, että paikka oli täynnä ihmisiä, joille kirpparikäynti ei ole harrastus, vaan tapa saada välttämättömat hyödykkeet. Myös keräilyä harrastavat voivat tehdä kirpparilta löytöjä. Suurimmat löydöt ovat kohtaamisia ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka kertovat, miksi ovat siellä myymässä.
Tapasin miehen, joka myi kaunista Kastehelmen näköistä lasikulhoa. Hänellä oli pöytä täynnä samanlaisia, jos ei nyt Iittalaa, niin kotimaista kuitenkin. "Pantiin tyttöystävän kanssa hyntyyt yhteen, nyt pitää päästä tavarasta eroon, kaapit pursuavat". Vieressä oli pöytä, jossa pari vanhempaa rouvaa myi ihania joulutavaroita. "Äiti kuoli, myydään jäämistöä sisarusten kanssa". Vanhempi herra myi lapsille sopivia aarteita. Ei halunnut itse kuvaan, mutta kuvan keskellä olevaa possua piti kuvauskelpoisena. Harmi, kun en ostanut. Olisi ollut hyvä euron lahja jollekin. Ostin barbinukkeja. Kolme kympillä. Vaatteineen. Aitoja Matteleita. Ehkä 80-luvulta. Kerään niitä.
Mitä me tästä opimme: tavaraa on. Suurin ongelma on, miten ihmiset pääsevät tavarasta eroon. Joulu pahentaa tätä ongelmaa. Sama näkyi viime viikolla Thaimaassa. Tavaraa oli. Halpaa ja krääsää. Sitä myytiin ja tyrkytetiin. Ruoka ja palvelut olivat siellä myös edullisia. Se on suomalaisille paratiisi. Yli 30 astetta - plussaa ja varma aurinko.
Pikkusen säpsähdin, kun kuljimme Phuketin katuja ja vastaan tuli tämä suomenkielinen teksti. Miettikää! Siellä Thaimaassa, Phuketissakin halvan aterian saa 100 batilla eli 2,5 eurolla ja hyvän aterian kaljoineeen saa 500 batilla eli vähän yli kympillä. Sielläkin on löydetty suomalaisille sopiva markkinointikeino: erityisen halpaa ruokaa ja kaljaa. Sellaisiako olemme? En halua tunnustaa. Hyvää ruokaa ja palvelua Thaimaassa oli, ja bonuksena se, että vain yksi päivä meni lievän ruokamyrkytyksen kourissa. Jossakin oli tainnut kylmäketju vähän katketa.
Tämän päivän päätteeksi menin Sellon Citymarketin hyvään ruokakauppaan ja valitsin ison kasan hyvää ruokaa, josta riittää moneksi päiväksi. Kaikki oli tuoretta. Ei tarvinnut pelätä ruokamyrkytyksiä. Voi hyvä tavaton, miten ruoka onkaan hintansa väärtti! Tämä kaikki maksoi alle 80€. Siitä riittää moneksi päiväksi - ja siitä saa vaikka mitä hyvää.
Ruoka ei ole kallista. Eikä se ole turhaa. Eikä viisas laita sitä hukkaan. Kun ajelin reissulta kotiin, pilkahti aurinko. Kannoin kaksi isoa ruokakassia jääkaappiin.
Ruokaa annan myös jouluna lahjaksi. Kun annan lahjan kutsumalla tutut kokoon ja syömään, siitä tulee elämys, joka saan kokea myös itse. (Muita hyviä elämyslahjoja löytyy mainioilta HSY:n sivuilta http://joulu.hsy.uxi.fi/.) Tästä kokemuksesta ei tarvitse maksaa pääsymaksua eikä sitä tarvitse kaupitella myöhemmin kirpparilla. Lahjan, jota ei tarvitse edes valokuvata. Se jää mieleen ja aisteihin - antajalle ja saajalle.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.


Sitten pamahti järki mukaan!
Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?
Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!
Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.
Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!
Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?


maanantai 16. elokuuta 2010

Millä perusteella valitset lähikauppasi?

Luin jostakin taannoin nuoresta naisesta, joka kertoi tekevänsä lähes kaikki ostoksensa kauppahallissa ja läheisessä kivijalkakaupassa. Hän oli todennut, että on edettävä sanoista tekoihin: ei auta vain urputtaa siitä, että isot marketit kuihduttavat pienet puodit, ja sitten kuitenkin jättää itse käymättä niissä pienissä. Välähti huono omatunto. Yritän kyllä suosia paikallisia lähikauppoja, mutta ketjuja nekin ovat. Haluaisin suosia pieniä, hyviä yrityksiä, kuten Helsingin Munkkiniemessä havaitsemaani luomukauppa Mumua. Sitten kuitenkin havaitsen, että kun se ei juuri nyt osu matkojeni varrelle, vähänpä sitä tulee käytettyä. Silti tykkään siitä, että se on olemassa.

Jäin miettimään, millä perusteella sitten valitsen kaupat, joissa käyn. (Tätä mietti celekin joskus keväällä.) Ihan tässä kodin kulmilla on neljä kauppaa. Käytän niistä kahta; kaksi muuta on suppeiden valikoimien takia poissuljettuja, paitsi pakkotapauksessa (kun kello on yli yhdeksän ja tarve ylitsepääsemätön).

Kauppaa 1 suosin siksi, että se on vähän lähempänä ja siellä palvelee useimmiten kauppias, joka juttelee hyväntuulisesti asiakkailleen (aivan mahtavaa!). Kuitenkin valikoimassa on toivomisen varaa, samoin hinnassa. Minun makuuni kaupassa 1 ei ole tarpeeksi hyvälaatuisia kasviksia eikä juustoja.

Kauppa 2 on muodostunut peruskaupakseni siksi, että valikoima on sopii ruokavaliooni parhaiten: vihannekset ovat tuoreita, liha- ja kalatiski on erikseen ja sieltä saa herkullista lähileipää. Silti myös kaupassa 2 kohtaan jatkuvasti pieniä puutteita. Se ei vastaa täydellisesti pähkinänhimooni eikä tofutoiveisiini, muun muassa. Sellaisia asioita varten suunnittelen käyväni etnisissä kaupoissa ja kauppahallissa vähän toisella puolella kaupunkia. Toivoisin, että tästä tavasta tulisi oikeasti rutiini.

Olisi kiva kuulla, mikä vaikuttaa sinun kauppavalintoihisi. Onko jollain yksittäisellä tuotteella iso merkitys?

tiistai 26. tammikuuta 2010

Paljonko ruoasta pitäisi maksaa?

Reilun viikon takaisessa ruokablogimiitissä moni osallistuja ihmetteli, miksi ihmiset valittavat ruoan hinnasta. He olivat sitä mieltä, että ruoasta jos mistä kannattaa maksaa: käytämmehän sitä sisäisesti. Allekirjoitan. En ole oikein ymmärtänyt valitusta ruoan hinnasta, kun samaan aikaan kuitenkin ostetaan iloisesti taulutelevisioita ja Thaimaan-matkoja.

Olen kuitenkin viime aikoina miettinyt, kuinka paljon vastuullisen kuluttajan sitten pitäisi maksaa ruoasta? Siis että ketjun jokainen lenkki saisi varmasti kohtuullisen korvauksen eikä ketään muutenkaan kohdeltaisi kovin ikävästi.

Söimme lauantaina illalliseksi aitoa kotimaista kukonpoikaa, jota hain Lasipalatsin Maatilatorilta. Se maksoi 19,90 euroa kilolta, ja tästä syystä meinasin jättää koko kukkoaikeen. Otin kuitenkin pienimmän mahdollisen linnun pakastimesta ja kuljetin sen tyytyväisenä kotiin: herkkua tiedossa!

Herkkua se olikin. Mies täytti kukonpojan rosmariinilla ja valkosipulilla ja valeli pintaan suolaa ja sitruunaa. Seurana oli samassa vuoassa paistuneita perunoita. Mahtavan hyvää, mutta ei se nyt minusta ihan supersupererikoista ollut. Olisi pitänyt olla normibroileri rinnalla, että olisi osannut verrata. Hintaero oli makueroa selvempi: Maatilatorin kukonpoika leikkaa lompakkoon ehkä 15 euroa peruskaupan ties-mistä-tulevaa normibroileria isomman loven. Itse tehty lauantai-ateriamme maksoi näin ollen ravintolalounaan verran.

Onko se kohtuullista? Sen verranko on pakko maksaa, että se joka kasvattaa kukonpoikaa Suomessa voi jatkaa hommiaan? Arviointi on kovin vaikeaa, kun kilpailua ei ainakaan Helsingissä paljon ole: kotimaisia erikoisuuksia halajavan on marssittava joko Maatilatorille tai vastikään avattuun Juuren puotiin. Hyvä että edes ne ovat olemassa.

P.S. Hyvät Maatilatorin ja Juuren puodin ihmiset, kaipaisin kovasti päivittyviä nettisivuja, jotka kertoisivat tarkempia tietoja tuotteistanne. Blogi sopisi tarkoitukseen hyvin.