Aitoa ruokaa - ennen ja jälkeen

Olen huomaavinani, että Aitoa ruokaa kirja on jo nyt - viikko suomenkielisen painoksen ilmestymisen jälkeen - herättänyt kovasti kiinnostusta. Taloussanomat kirjoitti aiheesta tuoreeltaan. Maaseudun Tulevaisuudessa ruokakultuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi iloitsi, että ruoasta puhutaan. Kävin tänään ostamassa eepoksen. Ensi silmäys vaikutti kiinnostavalta, mutta varoitan, suhtaudun kaikkeen haihatteluun kriittisesti. Olen ns. vanhan liiton ihminen. Seuraan kiinnostuksella, miten paljon vaikkapa kriittisen Kemikaalicocktailin mielipiteet poikkeavat omistani.

Kun seuraa ruokablogimaailmaa, näyttää siltä, että suurin osa on aidon ruoan kannattajia. Aika vaikea on ikisäilyvistä einesruoista, Mehukatti-mehusta tai Pirkka-mansikanmakuisesta omenakääretortusta kirjoittaa. Itselläni on kuitenkin tunne, että näiden elintarvikekosmetiikkatuotteiden siivittämänä arvostellaan elintarviketeollisuutta kokonaisuudessaan ja kaikkia teollisesti valmistettuja tuotteita. Se on väärin: suuri osa elintarviketeollisuuden tuotteista on varsin hyviä ja kelpoja tuotteita - ilman turhia lisäaineita. Palaan tähän kun olen lukenut kirjan.

Viikonloppuna minäkin tein aitoa ruokaa. Hirvimies oli saapunut kotiin, ja oli aika valmistaa Wallenbergin pihvejä ja juuressosetta.
Tässä Jyrki Sukulan ohjeessa käytettiin taas mystistä nelimaustetta. Korvasin sen maustepippurilla ja hyvä tuli. Juuressose on mainio lisäke tämän ruoan kanssa.

Aina yhtä hyvä on rahka-omenatorttu. Leikkasin tämä ohjeen yli 15 vuotta sitten. Piiras kuuluu aina valmistaa niin, että kaivan tämän pahvitetun Valion reseptin esiin.

Kun olin ruoat tehnyt, katselin lisäaineluetteloa. Käyttämissäni aineksissa ei niitä ollut. Hmm...

Mitä luulette te muut bloggarit. Kiihtyykö lisäainekeskustelu Suomessa Ruotsin malliin? Kirjan siivittämänä tai ajan ilmiönä?

Jo otti ohraleipä

"Jo otti ohraleipä"-sanonta pitää laittaa hyllylle, sillä ohra on viljaa ja siis suureksi osaksi hiilihydraattia. Ja hiilihydraatti on pahasta. Sen sijaan voita voisi ottaa ja sianläskiä kanssa.


Näin meille on tällä viikolla oikein kahden ohjelman ja lukuisten lehtijuttujen kautta opetettu.

Tosin on opetettu muutakin. Se, että kannattaa uskoa suosituksiin, vaikkei uskoisikaan.

"Nyt on Liimataisen poika sekaisin", tokaisi A-talkin juontaja eilisessä ohjelmassa. Niin taitaa olla moni muukin. Jopa tässä puoliammattilainenkin meinaa pökertyä. Maanantain MOT oli eilistaä A-talkia helpompi. Siinä toimittajalla oli selvä agenda voin ja läskin puolesta Pekka Puskaa vastaan. Tietämättömäntä johdettiin - tarkoituksella.

Mitä tai keitä pitäisi uskoa? Tutkimusta, omaa oloa, kavereita - vai pitäisikö vaan kuunnella kroppaansa, moni miettinee. A-tuubin keskusteluja (jossa nyt noin 600 monisanaista mielipidettä) lukiessa näytti siltä, että kommentoijat olivat ohjelmasta saaneet vahvistusta omilla vanhoille käsitykselleen. Oli se sitten suositusten mukainen tai joku muu dieetti. Ja tottakai siellä kommentoitiin myös tykkäämisiä eli sitä, kuka ohjelmassa teki parhaan vaikutelman. Tämän Idols-yleisöäänestyksen taisi voittaa Mikael Fogelholm, kauneuskilpailun voitto meni Taija Sompille. Ärsyttävyyspisteitäkin jaettiin. Sellaista se on! A-tuubin sivut ovat olleet suosittuja viime päivinä. Yli 60 000 kävijää on iso määrä!

Yhteenvetoa facebook-keskusteluista ja blogeistakin on ansiokkaasti tehnyt Janne Huovila Ravitsemusuutisiensa sivuilla. Hän kertoo siellä, että takana oli normaalia aktiivisempi seinäkirjoitusviikko.

Tämän ohjelman ja keskustelun jälkeen nykykieleen tulee kaksi uutta sanaa: VHH-ruokavalio ja meta-analyysi. Ansio sekin. Kaikkihan jo tietävät, että ensimmäinen on vähähiilarinen eli karppaus-dietti ja toinen kokoomatutkimus.

Meta-analyysien ohella puhuttiin tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. P/S - ja muista suhteista. Parjattiin sekä pahoja rasvoja (joita toisille olivat kasvirasvojen liiallinen omega-6 ja tosille kovat rasvat) että pahoja hiilihydraatteja.

Uskottavalta ja perusteelliselta vaikutti ravitsemusasiantuntija

Reijo Laatikaisen yhteenveto hänen Pronutritionist-blogissaan. Alankin seurata tätä tarkemmin.

Miten tämä kohu vaikuttaa omaan elämääni?

No. Minunkin vanhat käsitykseni vahvistuivat.

Kotini jääkaapin tai leipäkaapin sisältöön ohjelmat eivät vaikuta. Pidän siellä edelleenkin tutut rasvat: voin, voimariinin ja Benecolin. Perheenjäsenillä on omia mieltymyksiään. Myös juustoja on kahta sorttia, 15%- ja 30%:sta + mozzarellaa + halloumia (niistä saa hyvät salaatin lisäkkeet). Öljyjä tarvitaan: pitää olla sekä oliiviöljy, että rypsiöljy. Olisi varmaan aika korkata jääkaapissa oleva pellavansiemenöljykin. Kermaa on hyvä olla varalla aina. Ja kermaviiliä. Se on hyvää moneen ruokaan. Leipäkaapissa on aina ruisleipää. Ja kuivakaapissa on kauraa ja ohraa. Ensimmäistä puurohiutaleina, toista lisäkesuurimoina. Vehnäjauhoja tarvitaan, jotta voi välillä leipoa pullaa tai suurustaa kastiketta. Sokeria tarvitaan pullaan ja marjoihin. Muuten sokeri on melkein käyttämättä, keksitkin tahtovat härskiintyä. Näistä on luovuttu lähinnä sen vuoksi, että jostain pitää luopua, jos aikoo yrittää pitää painoa kurissa.

Hassua, että ohjelmassa tästä tehtiin niin kaksijakoista. Kuitenkin molemmat puolet olivat aika monesta asiasta ihan samaa mieltä: monipuolista ruokaa, johon kuuluu ennenkaikkea
vihanneksia, juureksia, hedelmiä, maitotuotteita proteiinin lähteinä, kuitupitoisia viljatuotteita, sopivasti lihaa ja erityisesti kalaa. Rasvan laadun ja hiilareitten kokonaismäärän suhteen tarvitaan pientä tai suurempaa säätöä.

Syömisen pääasiasta on mausta ja nautinnosta ei juuri puhuttu. Niistä pitäisi puhua enemmäkin valinnan lähtökohtana. Harva meistä pysyvästi syö ruokaa, josta ei ollenkaan tykkää. Toinen asia, joka jäi huomiotta on yhä tärkeämmäksi tuleva ruoan ilmastovaikutus. Jos nyt haluttais vielä hämmentää otettais nämä ilmastosuositukset esiin. Sen aika ei ole tänään. Palataan sen sortin hyvinsyöntiin sitten myöhemmin.

Kuluttajat ovat sekaisin. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä pohtivat muut ruokabloggaajat, todelliset ruokaharrastajat? Vaikuttaako tälläiset keskustelut teidän elämämäänne ja reseptienne rasvoihin tai hiilareihin? Käynpä katsomassa sivujanne, jotta näen oletteko reagoineet vai olenko itse ylireagoinut.

Kommentteja odottaen!

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

Illanistujaisten suunnittelua

Tunnustan heti alkuun, että olen vieraskorea. Satsaan runsaasti aikaa ja vaivaa vierastarjoiluun, mutta kotijoukoille tarjoilu menee rutiinilla. Viikon kuluttua minulle tulee vieraaksi kahdeksan naista, jotka kohtaan vuosittain syntymäpäiväviikonloppunani. Taitaa olla 12. tapaaminen samalla joukolla. Jokaiseen kohtaamiseen kuuluu oma ruokateemansa. Paljon erilaista maisteltavaa, jotta pöydän ympärillä voi viihtyä pitkään syvällisen keskustelun tuoksinassa. Ruoan pitää olla sellaista, että kaiken voi kattaa pöytään valmiiksi eikä emännän tarvitse kesken kaiken nousta ja jäädä keskusteluista paitsi.

Päätin hakea illanistujaisiin vinkkejä tämän vuoden Sre-kuukauden bloggareilta . Vierailin kaikissa näissä valioblogeissa ja ihmettelin - miten kauniita ja herkullisia kuvia ja asetelmia te teette! Teki mieleni koristella tämä oma sivuni teidän kuvillanne, mutta luvan pyytäminen olisi ollut liian vaivailloista. Joten. Katsokaa kuvat klikkauksen takaa!

Tammikuun bloggari Viva Ciapatta esittelee ihanalta kuulostavaa pähkinäleipää. Yleensä käyn ostamassa juhlahetkiin Rezen leipiä. Itse tehty tekisi kyllä vaikutuksen. Täytyypä pyytää tytärtä apuun leipuriksi.

Helmikuun bloggarin Fakta ja Farfeallen sivuilla oli ihastuttava punajuuri-aurajuustosalaatin se kilpailee mansikka-halloumisalaatin kanssa. Taidan tehdä molempia. Voisinpa ottaa tuon punajuuren kattauksen värityksen pohjaksi. Njaa..

Maaliskuun bloggari Unelias kokki herätti viime vuotisella postauksellaan himoni chorizo -makkaraan. Sitä voisi olla tarjota vaikkapa hänen ehdottamaansa tapaan kikherneiden kanssa.

Huhtikuun bloggarin, Kulinaarimurun kaalisalaatin teen varmasti. Siinä on sesonkiruoka parhaimillaan.

Toukokuun bloggari Kirjeitä keittiöstä julkaisi niin ihania kuvia persikoista ja meloneista että luovuin ajatuksesta, että kaiken pitää olla kotimaista. Tästä blogista haen vielä jälkiruoan.

Kesäkuun bloggari Chocochili muistutti minua vanhan ajan etikkakurkuista. Niistä tulee ihania lapsuusmuistoja. Puheenaihe jo sinällään.

Heinäkuun bloggari Hannan soppa esitteli viime syksynä kantarellikeittoa. Se voisi olla oiva lämmin alkuruoka - varsinkin jos tätä sadetta riittää.

Vielä ennen ensi viikonloppua valitaan elokuun Sre-bloggari. Mitähän hän ehdottaisi?

Ja sitten pitää vielä pohtia, mikä on kaikkien näiden ruokien punainen lanka. Tietysti tarkoitukseni on ylpeillä sillä, että olen alkanut bloggariksi ja saan todella paljon uskomattomia vinkkejä täältä - ja saan kaikki kahdeksan ystävääni lukemaan tätä.

Vinkkejä otan mieluusti vastaan ja lupia käyttää kuvianne - lähde mainiten!

Tulen raportoimaan tarkasti, miten illanistujaiseni onnistuvat ja mitä teidän ruoista sanotaan.

Kuukauden ruokablogia voi nyt äänestää!

Sre on valinnut Kuukauden ruokablogin joka kuukausi tammikuusta 2009 lähtien. Kokoon on saatu ihan loistava pakkaus ruoka-aiheista lukemista.

Huhtikuun ruokablogi valitaan uudella tavalla: äänestys on pantu pystyyn Sre:n Facebook-sivulla. Jokaisella, sinullakin, on nyt siis mahdollisuus vaikuttaa!

Esiraati on valinnut kolme oivallista ehdokasta, jotka kaikki osaltaan edistävät suomalaista ruokakulttuuria ja ruokapuhetta blogillaan. Käy tutustumassa Kulinaarimurulaan, Pumpkin Jamiin ja Chez Jasuun, jos joku niistä on sinulle vielä vieras! Suosikkiasi voit äänestää Syödään yhdessä -sivulla 3.5. klo 8.00 asti.

Sekä tämän blogin kommenttilaatikossa että Facebook-sivulla otetaan mieluusti vastaan myös hyviä ehdotuksia tuleviksi Kuukauden ruokablogeiksi. Käy katsomassa täältä, keitä kaikkia on tähän mennessä valittu.

Jännitys tiivistyköön!

Bloggaavassa seurassa

Nautiskelin perjantai-iltana erinomaisessa ruokaseurassa: koolla oli 14 Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman viime vuonna palkitsemaa Kuukauden ruokabloggaajaa. Porukassa sai nauraa vedet silmissä! Suosittelen kaikille lämpimästi ruokablogimiittailua. Perjantaisesta ovat raportoineet ainakin Kulutusjuhla, Jokapäiväistä leipää, Sillä sipuli, Pastanjauhantaa ja Siskot kokkaa.

Ravintola Lasipalatsin pöydässä käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että hyvien ruokablogien takana on rakkaus ruokaan ja kirjoittamiseen sekä kiinnostus uusien ruokien kokeilemiseen. Huippusuosituista blogeista on tullut huippusuosittuja täysin ennalta arvaamatta. Homma on voinut alkaa sunnuntai-illan päähänpistosta tai kotiäidin tylsästä hetkestä. Jutut ja valokuvat ovat ajan myötä toki jalostuneetkin.

Blogiyhteisö koetaan positiiviseksi ympäristöksi: kommentointi on aktiivista ja pääosin ystävällistä. Se kannustaa jatkamaan kirjoittamista.

Oli kiinnostavaa kuulla, että moni lukijoista etsii blogeista perusruokien ohjeita: kuukauden blogien suosituimpien hakusanojen joukossa ovat vispipuuro, perunasalaatti, kauralastut ja borssikeitto. Blogeista on tainnut tulla nykyajan keittokirjoja: tietokone tai netillinen kännykkä on aina käsillä ja helppo avata myös keittiössä. Ja tietenkin blogit tarjoavat paitsi ruokaohjeita, myös (monien ihmisten) kommentteja ruokien onnistumisesta – sekä tietysti herkullisia kuvia! Tämä yhdistelmä voittaa useimmat keitto-opukset mennen tullen.

Bloggaajaporukassa ihmeteltiin kovasti suomalaisten pihiyttä kotimaisten raaka-aineiden käytössä ja toisaalta intoa lykätä joka paikkaan rasvattomia tuotteita. Aika moni pöydän ääressä oli huolissaan siitä, että ihmiset ovat menettäneet "ymmärryksen aidosta ruoasta": tuijotetaan pelkkää rasvan määrää ja unohdetaan tyystin lisäaineet, tai katsotaan vain hintaa pohtimatta lainkaan, millaisen matkan tuote on ruokapöytään tehnyt. Sellaistakin tuskailua kyllä kuultiin, että lähikaupasta on vaikea löytää esimerkiksi suomalaisia omenia. Se rajoittaa aikalailla tavallisen kuluttajan intoa suosia kotimaista.

Perjantain ruokabloggaajajoukko oli monipuolinen, mutta vielä puuttuivat porukasta lähes tyystin ruoka-alan blogit. Perjantaikokki näytti kyllä hyvää esimerkkiä. Milloinhan muut tulevat perässä yhtä aktiivisella otteella?