Ostetaan ruokaa - ei krääsää

Tänään, toisena adventtina olin jouluostoksilla. Aamuvarhain parkkeerasin Helsingin suurimman kirpputorin, Valtterin pihaan. Kokemuksesta tiedän, että aikainen kana aarteet löytää.

Mielessä oli eilinen, kun kävelin Stokkan kaikkien osastojen läpi - ihan kaikki aistit viritettynä: ostan, jos jotakin oikein sopivaa löytyy. En ostanut kynttilänjalkoja, enkä koristeita - kynttilöitä kyllä. Vasta Stokkan Herkussa aistit virisivät.

Valtterista. Paikka oli tupaten täynnä. Sekä ostajia että myyjiä oli paljon. Ja tavaraa. Jos tarvitsee leluja ja kirjoja (jotka eivät ole määrättyjä uutuuksia) tai kankaita tai kynttilänjalkoja, niitä sieltä saa eurolla. Ero Stokkan tuotteisiin on 100-kertainen - hinnassa. Laadussa ero on pienempi. Ei ihme, että paikka oli täynnä ihmisiä, joille kirpparikäynti ei ole harrastus, vaan tapa saada välttämättömat hyödykkeet. Myös keräilyä harrastavat voivat tehdä kirpparilta löytöjä. Suurimmat löydöt ovat kohtaamisia ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka kertovat, miksi ovat siellä myymässä.

Tapasin miehen, joka myi kaunista Kastehelmen näköistä lasikulhoa. Hänellä oli pöytä täynnä samanlaisia, jos ei nyt Iittalaa, niin kotimaista kuitenkin. "Pantiin tyttöystävän kanssa hyntyyt yhteen, nyt pitää päästä tavarasta eroon, kaapit pursuavat". Vieressä oli pöytä, jossa pari vanhempaa rouvaa myi ihania joulutavaroita. "Äiti kuoli, myydään jäämistöä sisarusten kanssa". Vanhempi herra myi lapsille sopivia aarteita. Ei halunnut itse kuvaan, mutta kuvan keskellä olevaa possua piti kuvauskelpoisena. Harmi, kun en ostanut. Olisi ollut hyvä euron lahja jollekin. Ostin barbinukkeja. Kolme kympillä. Vaatteineen. Aitoja Matteleita. Ehkä 80-luvulta. Kerään niitä.

Mitä me tästä opimme: tavaraa on. Suurin ongelma on, miten ihmiset pääsevät tavarasta eroon. Joulu pahentaa tätä ongelmaa. Sama näkyi viime viikolla Thaimaassa. Tavaraa oli. Halpaa ja krääsää. Sitä myytiin ja tyrkytetiin. Ruoka ja palvelut olivat siellä myös edullisia. Se on suomalaisille paratiisi. Yli 30 astetta - plussaa ja varma aurinko.

Pikkusen säpsähdin, kun kuljimme Phuketin katuja ja vastaan tuli tämä suomenkielinen teksti. Miettikää! Siellä Thaimaassa, Phuketissakin halvan aterian saa 100 batilla eli 2,5 eurolla ja hyvän aterian kaljoineeen saa 500 batilla eli vähän yli kympillä. Sielläkin on löydetty suomalaisille sopiva markkinointikeino: erityisen halpaa ruokaa ja kaljaa. Sellaisiako olemme? En halua tunnustaa. Hyvää ruokaa ja palvelua Thaimaassa oli, ja bonuksena se, että vain yksi päivä meni lievän ruokamyrkytyksen kourissa. Jossakin oli tainnut kylmäketju vähän katketa.

Tämän päivän päätteeksi menin Sellon Citymarketin hyvään ruokakauppaan ja valitsin ison kasan hyvää ruokaa, josta riittää moneksi päiväksi. Kaikki oli tuoretta. Ei tarvinnut pelätä ruokamyrkytyksiä. Voi hyvä tavaton, miten ruoka onkaan hintansa väärtti! Tämä kaikki maksoi alle 80€. Siitä riittää moneksi päiväksi - ja siitä saa vaikka mitä hyvää.

Ruoka ei ole kallista. Eikä se ole turhaa. Eikä viisas laita sitä hukkaan. Kun ajelin reissulta kotiin, pilkahti aurinko. Kannoin kaksi isoa ruokakassia jääkaappiin.

Ruokaa annan myös jouluna lahjaksi. Kun annan lahjan kutsumalla tutut kokoon ja syömään, siitä tulee elämys, joka saan kokea myös itse. (Muita hyviä elämyslahjoja löytyy mainioilta HSY:n sivuilta http://joulu.hsy.uxi.fi/.) Tästä kokemuksesta ei tarvitse maksaa pääsymaksua eikä sitä tarvitse kaupitella myöhemmin kirpparilla. Lahjan, jota ei tarvitse edes valokuvata. Se jää mieleen ja aisteihin - antajalle ja saajalle.

Esteettisiä elämyksiä ja fenkolisalaatti

Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua ruokavieraita, koska ovat sitä mieltä, ettei heillä ole riittävää ruoanlaiton osaamista tai sopivaa tarjottavaa. He sanovat, että kutsuvat vieraita sitten, kun on uusittu astiasto tai olohuoneen matto. Tiedän myös ihmisiä, jotka kruusailematta tarjoavat, mitä talosta löytyy aina kun siellä poikkeaa tai kutsuvat pöytäänsä syömään ilman suurenpaa numeroa. Suurin osa ihmisistä on siltä väliltä: Kutsuvat ystäviä kotiinsa ja tekevät itselle ja vieraille maistuvaa ruokaa. Jokainen kokkaa ja kutsuu tyylillään - tai on kokkaamatta ja kutsumatta. On ihanaa päästä näkemään ja kokemaan, miten monella tavalla tunnelma syntyy. Kerron yhdestä - lyhyesti. Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Isäntäväen keittiö oli rakennettu niin, että vieraitten oli helppo seurata pariskunnan yhteistö ruoanlaittoa. He halusivat vieraitten istuvan ja seurustelevan, ei osallistuvan. (Heille oli mieluisaa, että tuijoitimme ja kyselimme. Minua moinen tarkkailu olisi ärsyttänyt; itse häädän vieraat isännän kanssa kanssa muualle seurustelemaan, kun teen ruokaa).

Menu oli lupaava:

- thaimaalainen kookosmaito-vihannnes-äyriäiskeitto (jolla hieno nimi, jonka unohdin)

-mätiherkku sellofaanikääreestä (reseptin saatte myöhemmin)

-karitsanfile fenkolisalaatin ja vuohenjuustoperunoiden kera - tomaattisorbet ja jäätelö (tämän reseptin löydät Eeva-lehdestä syyskuulta 2010).

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.

Fenkolisalaatti

Ota iso kulho ja tee siihen liemi:

Purista 1-2 sitruunan mehu ja raasta siihen vielä yhden sitruunan kuori. Lisää hunajaa (emäntämme käytti laventelihunajaa, tavallinenkin käy). Lisää suolaa ja pippuria sopivasti. Raasta 1-2 isoa fenkolia ohuiksi suikaleiksi kulhoon liemen päälle. Lisää suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sekoita ja tarkista, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Pilko runsaasti tuoretta minttua joukkoon. Tarjoa heti tai anna vetäytyä pari tuntia.

Ruokakokonaisuus viineineen hiveli kaikkia aisteja. Keittiö oli ruoan laiton jäljiltä siisti. Keskustelu rauhaisaa ja valaistus sopiva.
Mitä opin? Sen, että jokainen meistä on omanlaisensa kokki. Jokaisella pariskunnalla on omat tapansa. Oli ihana kohdata ainutkertainen elämys, jonka valmistamisesta ja tarjoamisesta isäntäväkikin nautti. Upea tunnelma voi syntyä monella tavalla. Tärkeää on, että keskittyy siihen, mitä tekee. Lyhyeksi tai pitkäksi hetkeksi. Senkin opin, että jatkossa kuivaan viinilasit oikein kirkkaiksi. Se lisää juhlan tunnelmaa.

Kiitos ystävät, P&R, esteettisyyden ja moniaistillisuuden mestarit!

Kukkoa punaviinissä - miesten ruokaa

Tänään siirrettiin kelloja tunti eteenpäin. Maaliskuinen sunnuntai oli täynnä kevään tuntua, mutta pakkanen piti hanget kestävinä. Ilma houkutteli ulkoilemaan. Tottakai ennen kävelylenkkiä piti laittaa ruoka uuniin. Tällä kertaa valinta osui Kukkoon punaviinissä. En tiedä, olivatko koivet ja rintapalat kukkoa vai kanaa, mutta viini oli aitoa bourgognelaista. Resepti löytyi moneen kertaan kahlatusta ranskalaisesta keittokirjasta. Jaksan huonosti kirjoittaa reseptejä, mutta tässä kuva kirjasta. Suunnilleen sama resepti löytyy Umamin sivuilla. Kun tulimme kävelylenkiltä, olisimme osanneet kotiin myös tuoksua seuraten. Kuten monien muidenkin pataruokien, niin myös tämän rinnalle kypsytimme rikottuja esikypsytettyjä ohrasuurimoita. Ohraa saa hyvin luomuna. Jotenkin luomuohra tekee ruoasta erityisen täyteläisen. Mikä tästä ruoasta tekee miesten ruoan. Tietysti kukko itse ja pullo viiniä kukkoon lisättynä. Yksi miehinen elementti on tähän reseptiin kuuluva flambeeraus konjakilla. Meillä isäntä on innostunut yrttien kasvatuksesta erityisesti sen jälkeen kun hankki Zen Grow-laitteen. Siis laitteen, jonka eri ominaisuuksia voi testata arjessa. Tässä reseptissä tuoreita yrttejä ei tarvinnut säästää. Punaviini ja yrtit täydensivät toisiaan.

Keväinen aurinko paistoi, kun pienellä joukolla nautimme hyvästä ruoasta. Maailman murheet eivät tämän ruoan ääressä ole mielessä. Teki mieli katsella kesäkuvia. Ollaanhan taas tunti kesää lähempänä.

Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.

Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

"Soitin ensin äidille..."

Tänäkin vuonna Sre kutsui vuoden aikana valitut ruokabloggarit yhteiseen blogimiittiin. Tapasimme viikko sitten ja vasta nyt ehdin kirjoittaa tapaamisesta. Hyvä puoli myöhäisessä raportoinnissa on, että voin rohkeasti referoida muitten paikallaolleitten kirjoituksia ja kuvia. Kiitos teille aktiiviset bloggarit!

Heti aluksi tunnustus. En olisi itse ikinä blogillani yltänyt tähän seuraan, mutta olen niin onnekas, että kuulun järjestävään organisaatioon. Toinen tunnustus: Nämä kuvat ovat Chez Jasun ja Kulinaarimurujen blogeista. Myös Hannan soppa-blogissa on upeita kuvia. Linkit alla.

Puolet kutsutuista pääsi perjantai-illan miittiin paikalle. Suurin osa Helsingistä, myös Turusta oli edustus paikalla. Ilta alkoi Tasavallan Presidentin keittiömestarin, Sirkka-Liisa Ruottisen tarinoilla. Aihe oli ajankohtainen. Onhan hänellä huomattavat bileet valmistelun alla ja toisaalta esimies oli juuri saanut tärkeän tunnustuksen. Ruottinen kertoi meille työstään ja urastaan ympäri maailmaa. Täytyy sanoa: ei ole ihme, että hänelle on tullut maailmalta työtarjouksia ja paluupyyntöjä, niin luonnekas ihminen hän on. Kiitos hersyvästä esityksestäsi.

Yhdessä syömiseen olimme varanneet pöydän lokakuussa avatusta luomua suosivasta ravintola Chez&Sommelieristä. Ravintolassa Sasu, Johan ja Max panivat parastaan. Kommentteja voit lukea alla olevista linkeistä (joista osa toimii huonosti).

Bloggareissa on sekä ruoka-alalla työtä tekeviä että harrastajia. Lähes kaikille oma blogi on ruoanlaiton, valokuvauksen ja päiväkirjan yhdistelmä, josta jokainen bloggari haluaa tehdä juuri oman näköisensä. Bloggarin luonteessa tuntuu olevan aimo annos uteliaisuutta. Huomasin, miten innolla bloggarit seuraavat ja kannustavat toinen tosiaan.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten tämä joukko oli ottanut vastaan tiedon siitä, että oli valittu Sre:n kuukauden blogiksi: "Soitin ensin äidille!" oli monen vastaus. Se oli hyvä uutinen myös palkinnon antajalle, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre:lle. Virallinen täydentyypuolivirallisella, totesi myös itse pääsihteeri, ruokabloggari hänkin.

Ympyrä sulkeutui
Ensimmäinen kuukauden ruokablogi, tammikuussa 2009 oli Pastanjauhantaa. Viimeinen, Ruokahommia valittiin joulukuussa 2010. Yhteensä 24 ruokablogia kantaa blogissaan Kuukauden Ruokablogi-tunnusta. Onnea vielä kaikille!
Kahden vuoden aikana valitut 24 bloggaria ovat tärkeitä sanansaattajia, kuten ovat ne monet muutkin ruokablogit, jotka eivät mahtuneet valittujen joukkoon. Monta hyvää ja kriteerit täyttävää jäi listalle. Yhteisesti kiiteltiin kaikkia blogeja, mutta erityisesti työtä, jota Pastanjauhajat ovat tehneet ruokabloggauksen saralla. Kiitos Pastanjauhajat. Sre-bloggarit tapaavat taas helmikuun lopussa.

Valmistautukaa Tehtävään bloggareille!

Mitä muille jäi mieleen?
Sen saa selville helposti, kun lukee paikalla olleiden blogeja. Kas tässä yhteenveto.

Hanna kertoi blogissaan Hannan Soppa, miten oli Suomalaista ruokakulttuuria edistämässä. Hän kirjoittaa nykään Makulehden blogissa, vaikka vielä blogia valitessa oli toisaalla. Hanna oli laittanut kuvat ja kiitokset Facebook-sivuille.
Unelias Kokki seuraa alan tapahtumia aktiivisesti - eikä hän todellakaan ollut unelias. Jäi kysymättä, mistä tämä nimi on saanut alkunsa.
Kulinaarimurujen Jaana kertoi hersyvllä tavallaan Kulinaarisista kokoontumisajoista.
Myös Omenaminttu oli paikalla ja kertoikin tapahtumasta pääasian eli kaalin ja lampaan lomassa. Ja ne kuvat. Aah. Siis jalustalta. Ja omenaminttu on oikeasti olemassa oleva kasvi.
Ruokahommien Janna kirjoitti mukavasti yllärihommista. Ruokahommien valintaa suositteli myös Pastanjauhajat.
Chez Jasu oli kirjoittunut aiheesta pitkän raportin: Ilta kaltaistensa seurassa. Jos olisin kehannut, olisin suoraan kopioinut sen tähän ihan sellaisenaan. Tässä yksi kuva hänen blogistaan.

Keitä me kaipasimme? Kaikkia muita kuukauden bloggaajia tietysti. Paljastan tässä, mitä teistä puhuimme:

Tammikuun Sre-bloggari Viva Ciabattan Aleksi on seurattu blogi. Hänen rento leivontatyylinsä ihastuttaa. Helmikuun Faktasta&Farfallesta oltais haluttu tietää, kumpi on se fiilistelijä ja kumpi tykkää nippeleistä. Toukokuun Sre-bloggari olisi varmaan tuonut meille Kirjeitä Japanin ja Ranskan keittiöstä. Kesäkuussa valittua Chocochiliä eli puutarhuri Elinaa kaivattiin. Hän on tuonut syvyttä kasvisruokien maailmaan. Syyskuun Tuulenhumina todettiin niiiiiiin rauhoittavaksi. Monelle oli syntynyt into tehdä ruokaa metsässä ja vaikkapa savustaa kalaa retkikeittimellä.

Hanna Jensenin siirtyi Anna-lehteen ja blogin viimeinen postaus on lokakuulta. Jensenin kiusaus on ollut monen nuoren ruokainnoittaja. Hänen kymmenen oppiaan ruoasta ja sen valmistamisesta ovat varsin köyttökelpoisia.

Tapaamisiin ystävät!

Täydellisiä reseptejä

Valmistauduin isänpäivälounaaseen tutkailemalla ruokablogien antia.

Pastanjauhantaa oli saanut reseptikilpaansa Anulta kiinnostavantuntuisen hirvikeittoreseptin. Sitä kuvattiin perinteiseksi, jossa on pientä itämaista sävähdystä. Raaka-ainehankintoihin riitti pieni ylimääräinen kauppareissu (porkkanaa, lanttua, purjoa, palsternakkaa, valkosipulia, kylmäsavuporo-Koskenlaskijaa, lisptikkaa...). Pikkuisen varauksella suhtauduin lipstikkaan, jota harvoin käytän, mutta lopulta harmittelin, kun sitä ei kaupassani ollutkaan.

Teimme ison annoksen, puolet ilman kermaa ja juustoa - alkuviikkoa varten. Toisen osa kermalla ja juustolla, mutta ilman lipstikkaa.

Tästä reseptistä aisti, että reseptintekijä oli miettinyt makujen harmoniaa. Seuraavalla kerralla lisään myös lipstikan. Tämä keitto toimii varmasti alkukeittonakin, jos malttaa syödä riittävän pienen annoksen.

Jälkiruokana suosin usein omenaruokia. Nyt löysin viehättävästä Ruokahommia-blogista Marjan omenapiirakan. Resepti iski minuun heti. Siinä piirakkataikinassa käytettiin mantelimassaa ja sitruunankuorta. Erikseen vatkatut valkuaiset taikinassa takasivat piirakkapohjalle ihanan rakenteen.

Ikkunasta paistoi marraskuinen aurinko, kun otimme vanhat Myrnat esiin piirongista.

Kun söimme lämmintä omenapiirasta jäätelön kanssa, kera kahvin ja konjakin, myhäili koko pöytäseurue varsin tyytyväisenä.

Olin tyytyväinen, kun löysin nämäkin täydelliset reseptit - ja sain laittaa ne kiertoon muiden iloksi.

Äidiltä tyttärelle ja päinvastoin

Vanhemmilla on tärkeä kasvatustehtävä. He opettavat ja antavat esimerkkejä lapsilleen, miten käyttäytyä, suhtautua mihin ihmisiin, peseytyä, syödä, juoda, olla...Osan opeista lapset ottavat onkeensa, osassa valitsevat oman tiensä.

Jossain vaiheessa tulee päivä, jolloin omat opit alkavat palata takaisin. Lapset "opettavat" vanhempiaan. Sen totesin taas eilen. Olimme reilusti parikymppisen opiskelijatyttären kanssa "Turkuun päin" suuntautuvalla automatkalla. Menimme hänen valitsemiinsa paikkoihin. Minäkin löysin ihanan navettapuodin Adalmiinan Helmen, joka toi monta innoituksen lähdettä. Kattauksiin syntyi monta ideaa. Toinen löytö olivat tuoksut. Navettapuodin huumava (=hyvä) tuoksu osoitti, että kodinkin tuoksuun voi vaikuttaa: puhtaudella, hyvällä ruoalla ja hajusteilla.

Tyttären valitsema lounaspaikka oli Tuorlan majatalo. Kaarinassa, vanhan Turuntien varressa sijaitseva 1800-luvun kartano oli ihastuttava matkakohde. Minulle ennestään tuntematon paikka oli rentoa tunnelmaa täynnä. Ruoka oli mutkatonta ja hyvää. Lauantain ruokalistalla oli salaattipöytä, metsästäjän lihapata ja marjakiisseli. Kaikki tämä hintaan 10€. Sain ostaa lounaspöydän mainioita saaristolaisleipää Kartanon Luomupuodista mukaankin. Tytär löysi siltä metsästämäänsä Suomen pienimmän siideritehtaan siideriä.

Kun tulimme illaksi kotiin, teimme yhdessä ruokaa.
Tyttären intohimona on kauniit kattaukset ja ruokien raikkaus.

Siitä keskustelimme valmistaessamme ruokaa meille kahdelle.

Hän oli hankkinut myös laadukasta, oikeaa shampanjaa, joka oli viilennetty juuri sopivaksi. En muistanut koskaan erikseen antaneeni alkoholikasvatusta, joten kysyin, mistä hän on shampanjan keksinyt.

-Äiti, ainahan sinä juomia avatessa olet kertonut, miksi olet valinnut juuri sen alkujuoman tai viinin. Mun ja mun kavereiden juttu on shampanjat, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.

- Vai niin, sanoin ja olin tyytyväinen. Myös shampanja oli hyvää.

Syödään yksin

Yhdessä syöminen - sen ihanuus ja autuus - on pitkään ollut esillä. Sen puolesta on oikein Facebook-ryhmäkin. Tottakai kuulun sen fanittajiin. En voi olla kuin samaa mieltä, että yhdessä syöminen on mukavaa. Aina ja kaikille se ei ole kuitenkaan mahdollista. Onko syömisen nautinto poissa, jos joutuu syömään yksin? Vai onko sekin jopa autuus, joskus ja joillekin?

Pieni haarukointi eli kirjallisuuskatsaus netin ääressä osoitti, että googlaamalla yksinsyöminen tuotti kolme kertaa enemmän osumia, yli 600 000 kpl. Menin vielä Social Mentioiin katsomaan tarkemmin, mitä erityisesti blogeissa on asiasta viime aikoina kirjoitettu. Kun syvennyin yksinsyömisen hauilla löytyneisiin teksteihin, ahdistuin. Suureen osaan liittyi surullisia tarinoita. Hmm...

Sitten löysin positiivisen tarinan Hannan Jensenin kiusaus -blogista. Hän kertoi, että tykkää joskus syödä ravintolassa yksin. Tiedän myös tuttaviani, jotka matkustelevat yksin ja nautiskelevat hyvissä ravintoloissa. Itse olen vieroksunut sitä, mutta Hannan kertomus Paraisilta innosti.

Tänään, sunnuntaina kokeilin pitkästä aikaa, miltä yksin syöminen tuntuu ja maistuu.

Mies on hirvimetsällä koko viikon ja viikonloppuisin kotona syömässä käyvä nuoriso on muilla mailla. Sain olla yksin ja syödä yksin. Ilman huolta kenestään. Huomasin, miten mukavaa vaihtelua on syödä yksin. Ainakin seuraavat 10 asiaa poikkeavat yhdessä syömisestä.

1. Ennakkosuunnittelu on vähäistä (+ ja -)

2. Kattaus jää puutteelliseksi (-)

3. Syö helposti liian nopeasti, kun ei ole juttuseuraa (-)

4. Astioita ei likaannu paljoa (+)

5. Tekee mieli lukea syödessä (- ja +)
6. Viini ei maistu yksin (+ ja -)

7. Ei voi arvioida ruoan makua toisten kanssa (-)

8. Voi tarkkailla luontoa ja ympäristöä ja ajatella omia asioita (+++)

9. Jää aikaa blogata kokemuksestaan (+)

10. Kun välillä syö yksin, on kiva taas syödä yhdessä (+)

Sunnuntailounaalleni en ollut siis suunnittelut mitään ruokalajia. Tosin olin ostanut herkkuani eli valmista puolikypsää paahtopaistia aamiaiselle. Kaapissa on aina vuohenjuustoa ja salaattaiaineksia. Siemensekoitus, jossa pinjan, kurpisan, auringonkukan ja meloninseimeniä kruunaa salaatin kuin salaatin.
Paahdoin siemenet ja vuohenjuuston. Kokosin salaatin. Maustin itselleni mieluisasti. Paahdoin hyvän leivän. Kuvasin annoksen ja söin sen syysluontoa ihaillen ja pohdin, keitä kutsuisin ensi viikonloppuna ruokavieraiksi.

Miltä Sinusta tuntuu syödä yksin? Kotona, ravintolassa?