perjantai 17. joulukuuta 2010

On se hyvää. Ruoka.

Oli tulossa pöydällinen ruokavieraita. Piti pohtia kaikille sopiva menu. Jotenkin olin saanut päähäni, että jouluun on hyvä virittäytyä ruokalistalla, joka koostuu maa-artisokkakeitosta, jostakin hirviruoasta ja vadelmajäädykkeestä.
Kaikki lähti kahden kilon hirven paahtopaistista, joka odotti pakkasessa pataan pääsyä. Suhde tähän ruokaan oli varsin läheinen. Yksi vieraista oli elukan syksyllä ampunut. Tästä lisää myöhemmin. Ensin pitää valmistaa alkuruoka.

Aloitin tietysti maa-artisokkakeitosta. Kevyesti googlaten löytyi Kaikki äitini reseptit-blogista tarinaa Tajunnan räjäyttävästä keitosta. Resepti vaikutti hyvältä ja se oli niin lennokkaasti kirjoitettu ja kommentoitu, että pitihän sitä kokeilla. Keiton erikoisuus on siinä, että valmiin keiton pinnalle lisätään paahdettuja pekaanipähkinöitä ja savuporomurua. Keitto yhdessä Wolfbergerin Riesling Pinot Cris-viinin ja hyvän leivän kera oli varsin miellyttävä kokomus. Tajunnan räjäytys tuli myöhemmin.

Ja pääruoka. Se hirvi. Ohje löytyi metsästäjän keittokirjasta. Mukailin ohjetta, kun tein annoksen 10-12 hengelle.
Ensin valmistellaan lihat uuniin.
Leikataan noin 2 cm paloja, paistetaan pienissä erissä, lisätään kevyesti kuulotetut sipulit ja laitetaan muhimaan riistaliemessä uuniin.
- 2 kg hirvenlihaa
- sipulia (käytin 6 salottisipulia)
- suolaa ja pippuria
- n. 2 litraa tummaa riistalientä (käytin Puljongin valmista lientä)

Ohje ehdotti tunnin paistoaikaa. Pidin lihapataa ensi vaiheessa uunissa reilut kaksi tuntia. Sitten uunista ulos. Fressasin pilkotut kasvikset (6 porkkanaa, 3 paprikaa, purjoa, chilipaprikaa), lisäsin pataan ja laitoin lihan uuniin vielä tunniksi. Ohje ehdotti tässä vaiheessa vain 10 minuutin kyspymisaikaa. Silloin varmaan kasvikset olisivat olleet al`dente. Lihapadan kanssa tietysti ohraa.

Olen varsin ihastunut Chateauneuf-du-pape-viiniin. Myös tähän juhlahetkeen se toi tunnelmaa yhdessä kynttilöiden ja ulkona olevan sakean lumisateen kera.

Lihapadan maku oli hyvä. Suorastaan täyteläinen. Pata teki kauppansa. Mutta. Taas kerran vahvistui oppi siitä, että lihapataa pitää pitää uunissa vähintään 4 tuntia. Aina. Tässä tapauksessa pöydässä istunut hirven ampuja todisti, että kyseessä oli erittäin kypsään ikään ehtinyt sonni, joka vaatii padassa runsaasti yliaikaa. Seuraavana päivänä lämmitimme pataa. Nyt oli lihan mureus täydellinen. Yhteensä kuuden tunnin jälkeen.

Jälkiruokana oli vadelmajäädyke. Valinta on helppo, koska jäädyke on aina niin hyvä. Ja vadelmat ovat marjoista parhaat. Ohje löytyi Kotilieden sivuilta. Lisäsin pienen tujauksen marjalikööriä.
Laitoin mukaan purkin rahkaa keventämään kermaista vaikutelmaa.
Vuoasta irtoaminen on usein epätäydellista. Makuun se ei vaikuta.

Ruokailu sujui hyvässä tunnelmassa. Sopivan täyttävää, mutta ei ähkyn aiheuttavaa. Monen ruokalajin kanssa touhuaminen antaa aikaa istua pöydässä ja antaa puheenvirran soljua.
Tajunnan räjäytys tuli vasta illan pimetessä. Kun oli juustojen aika.

Juustojen osto ja tarjoilu on helppoa, kunhan muistaa kaksi asiaa:
- muistaa huolehtia, että juustot (varsinkin valkohomejuusto) on kypsää
- muistaa ottaa juustot lämpiämään monta tuntia ennen tarjoilua.
Juustolautanen tyhjeni vauhdilla. Suosikkeja olivat Juustoportin Viinitarhurin juusto ja Saint Agur-sinihomejuusto. Espanjan ylpeys Manchego- juusto on aina varma valinta juustotarjottimelle.

Kylmät päärynäviipaleet maistuvat kaikkien juustojen kera.

Rimmisen riimityksellä voi sanoa: On se hyvää. Ruoka.



sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Luciajuhla valmistaa jouluun




Tänä vuonna valmistauduin oikein kunnolla Lucian päivän juhlaan. Tämä valtaisan kaunis ja luminen talvi innostaa.

Tein Luciapullia, ihan sahramin kanssa. Huomasin, että sahramin annostelussa pitää olla tosi tarkkana. Ja paremmin olisi pitänyt liottaa sahrami lämpimään veteen ennen lisäystä. Pieni pussillinen litran taikinaan sanottiin olevan hyvä määrä. Laitoin alle puolet pussista ja silläkin tuli jo sekä väriä että jopa kitkeryyttäkin. On sen verran aikaa kun olen leiponut viimeksi että olin vähän laiska vaivaamaan ja taikina oli vähän vaikea käsitellä, mutta maku oli hyvä.

Kodin Kuvalehdestä (24/2009)löysin ihanan Savuporokakun reseptin.
- Pohjassa 150g murskattuja hapankorppuja ja desi voisulaa.
- Täytteessä 200g kylmäsavuruohetta, sipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkusalaattia, tuorejuustoa, kermaviiliä, 4 dl vispikermaa, persiljasilppua. Täyte kiinteytetään 5 liivatelehdellä ja maustetaan mustapippurilla.
- Päälle puolukkakiille, jossa 5 dl puolukkkamehua, joka hyydytetetään 4,5 liivatteella.
Toteutin sen. Onnistui yllättävän hyvin.Laitoin kruunun päähäni ja kutsuin naapurit kylään. Hyvää Lucian päivää!

lauantai 4. joulukuuta 2010

"Soitin ensin äidille..."

Tänäkin vuonna Sre kutsui vuoden aikana valitut ruokabloggarit yhteiseen blogimiittiin. Tapasimme viikko sitten ja vasta nyt ehdin kirjoittaa tapaamisesta. Hyvä puoli myöhäisessä raportoinnissa on, että voin rohkeasti referoida muitten paikallaolleitten kirjoituksia ja kuvia. Kiitos teille aktiiviset bloggarit!
Heti aluksi tunnustus. En olisi itse ikinä blogillani yltänyt tähän seuraan, mutta olen niin onnekas, että kuulun järjestävään organisaatioon. Toinen tunnustus: Nämä kuvat ovat Chez Jasun ja Kulinaarimurujen blogeista. Myös Hannan soppa-blogissa on upeita kuvia. Linkit alla.

Puolet kutsutuista pääsi perjantai-illan miittiin paikalle. Suurin osa Helsingistä, myös Turusta oli edustus paikalla. Ilta alkoi Tasavallan Presidentin keittiömestarin, Sirkka-Liisa Ruottisen tarinoilla. Aihe oli ajankohtainen. Onhan hänellä huomattavat bileet valmistelun alla ja toisaalta esimies oli juuri saanut tärkeän tunnustuksen. Ruottinen kertoi meille työstään ja urastaan ympäri maailmaa. Täytyy sanoa: ei ole ihme, että hänelle on tullut maailmalta työtarjouksia ja paluupyyntöjä, niin luonnekas ihminen hän on. Kiitos hersyvästä esityksestäsi.

Yhdessä syömiseen olimme varanneet pöydän lokakuussa avatusta luomua suosivasta ravintola Chez&Sommelieristä. Ravintolassa Sasu, Johan ja Max panivat parastaan. Kommentteja voit lukea alla olevista linkeistä (joista osa toimii huonosti).


Bloggareissa on sekä ruoka-alalla työtä tekeviä että harrastajia. Lähes kaikille oma blogi on ruoanlaiton, valokuvauksen ja päiväkirjan yhdistelmä, josta jokainen bloggari haluaa tehdä juuri oman näköisensä. Bloggarin luonteessa tuntuu olevan aimo annos uteliaisuutta. Huomasin, miten innolla bloggarit seuraavat ja kannustavat toinen tosiaan.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten tämä joukko oli ottanut vastaan tiedon siitä, että oli valittu Sre:n kuukauden blogiksi: "Soitin ensin äidille!" oli monen vastaus. Se oli hyvä uutinen myös palkinnon antajalle, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre:lle. Virallinen täydentyypuolivirallisella, totesi myös itse pääsihteeri, ruokabloggari hänkin.


Ympyrä sulkeutui
Ensimmäinen kuukauden ruokablogi, tammikuussa 2009 oli Pastanjauhantaa. Viimeinen, Ruokahommia valittiin joulukuussa 2010. Yhteensä 24 ruokablogia kantaa blogissaan Kuukauden Ruokablogi-tunnusta. Onnea vielä kaikille!
Kahden vuoden aikana valitut 24 bloggaria ovat tärkeitä sanansaattajia, kuten ovat ne monet muutkin ruokablogit, jotka eivät mahtuneet valittujen joukkoon. Monta hyvää ja kriteerit täyttävää jäi listalle. Yhteisesti kiiteltiin kaikkia blogeja, mutta erityisesti työtä, jota Pastanjauhajat ovat tehneet ruokabloggauksen saralla. Kiitos Pastanjauhajat. Sre-bloggarit tapaavat taas helmikuun lopussa.

Valmistautukaa Tehtävään bloggareille!

Mitä muille jäi mieleen?
Sen saa selville helposti, kun lukee paikalla olleiden blogeja. Kas tässä yhteenveto.

Hanna kertoi blogissaan Hannan Soppa, miten oli Suomalaista ruokakulttuuria edistämässä. Hän kirjoittaa nykään Makulehden blogissa, vaikka vielä blogia valitessa oli toisaalla. Hanna oli laittanut kuvat ja kiitokset Facebook-sivuille.
Unelias Kokki seuraa alan tapahtumia aktiivisesti - eikä hän todellakaan ollut unelias. Jäi kysymättä, mistä tämä nimi on saanut alkunsa.
Kulinaarimurujen Jaana kertoi hersyvllä tavallaan Kulinaarisista kokoontumisajoista.
Myös Omenaminttu oli paikalla ja kertoikin tapahtumasta pääasian eli kaalin ja lampaan lomassa. Ja ne kuvat. Aah. Siis jalustalta. Ja omenaminttu on oikeasti olemassa oleva kasvi.
Ruokahommien Janna kirjoitti mukavasti yllärihommista. Ruokahommien valintaa suositteli myös Pastanjauhajat.
Chez Jasu oli kirjoittunut aiheesta pitkän raportin: Ilta kaltaistensa seurassa. Jos olisin kehannut, olisin suoraan kopioinut sen tähän ihan sellaisenaan. Tässä yksi kuva hänen blogistaan.


Keitä me kaipasimme? Kaikkia muita kuukauden bloggaajia tietysti. Paljastan tässä, mitä teistä puhuimme:

Tammikuun Sre-bloggari Viva Ciabattan Aleksi on seurattu blogi. Hänen rento leivontatyylinsä ihastuttaa. Helmikuun Faktasta&Farfallesta oltais haluttu tietää, kumpi on se fiilistelijä ja kumpi tykkää nippeleistä. Toukokuun Sre-bloggari olisi varmaan tuonut meille Kirjeitä Japanin ja Ranskan keittiöstä. Kesäkuussa valittua Chocochiliä eli puutarhuri Elinaa kaivattiin. Hän on tuonut syvyttä kasvisruokien maailmaan. Syyskuun Tuulenhumina todettiin niiiiiiin rauhoittavaksi. Monelle oli syntynyt into tehdä ruokaa metsässä ja vaikkapa savustaa kalaa retkikeittimellä.

Hanna Jensenin siirtyi Anna-lehteen ja blogin viimeinen postaus on lokakuulta. Jensenin kiusaus on ollut monen nuoren ruokainnoittaja. Hänen kymmenen oppiaan ruoasta ja sen valmistamisesta ovat varsin köyttökelpoisia.

Tapaamisiin ystävät!

torstai 25. marraskuuta 2010

Drink Finland

Tämä raportti on hyvä.
Kannataa lukea. Meilla ruokaihmisillä on monta tehtävää.
Luonnolla, rauhalla, luomulla, isoäideillä, puhtaalla ruoalla ja hiljaisuudella on kysyntää.
Ei muuta kun hommiin!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Täydellisiä reseptejä

Valmistauduin isänpäivälounaaseen tutkailemalla ruokablogien antia.

Pastanjauhantaa oli saanut reseptikilpaansa Anulta kiinnostavantuntuisen hirvikeittoreseptin. Sitä kuvattiin perinteiseksi, jossa on pientä itämaista sävähdystä. Raaka-ainehankintoihin riitti pieni ylimääräinen kauppareissu (porkkanaa, lanttua, purjoa, palsternakkaa, valkosipulia, kylmäsavuporo-Koskenlaskijaa, lisptikkaa...). Pikkuisen varauksella suhtauduin lipstikkaan, jota harvoin käytän, mutta lopulta harmittelin, kun sitä ei kaupassani ollutkaan.

Teimme ison annoksen, puolet ilman kermaa ja juustoa - alkuviikkoa varten. Toisen osa kermalla ja juustolla, mutta ilman lipstikkaa.


Tästä reseptistä aisti, että reseptintekijä oli miettinyt makujen harmoniaa. Seuraavalla kerralla lisään myös lipstikan. Tämä keitto toimii varmasti alkukeittonakin, jos malttaa syödä riittävän pienen annoksen.

Jälkiruokana suosin usein omenaruokia. Nyt löysin viehättävästä Ruokahommia-blogista Marjan omenapiirakan. Resepti iski minuun heti. Siinä piirakkataikinassa käytettiin mantelimassaa ja sitruunankuorta. Erikseen vatkatut valkuaiset taikinassa takasivat piirakkapohjalle ihanan rakenteen.
Ikkunasta paistoi marraskuinen aurinko, kun otimme vanhat Myrnat esiin piirongista.
Kun söimme lämmintä omenapiirasta jäätelön kanssa, kera kahvin ja konjakin, myhäili koko pöytäseurue varsin tyytyväisenä.

Olin tyytyväinen, kun löysin nämäkin täydelliset reseptit - ja sain laittaa ne kiertoon muiden iloksi.










maanantai 8. marraskuuta 2010

Kohupaljastus

Olen entistä enemmän aidon ruoan kannattaja. Alan uskoa luomuun päivä päivältä enemmän.
Tunne on tärkeä, mutta sen ei saa koskaan ylittää tutkimusta ja oikeaa tietoa.
Tänään viehätyin Kemikaalikimaran kohupaljastuksesta liittyen Aitoa ruokaa-kirjaan. Vaikka Nilsson asiantuntija onkin, on Kemikaalikimaran mukaan muutamissa faktoissa ja päätelmissä menty vähän metsään. Luotatko Nilssonin vai Kemikaalikimaran lähteisiin?

Omenamintun ja Nilssonin kanssa olen yhtä mieltä liemikuutioista. Niitä kannattaa välttää. On hyvä, että vanhemmat pohtivat entistä enemmän, mitä pienille lapsilleen tarjoavat. Hyvä esimerkki on pienen tytön äiti Pauliina, joka puhuu puhtaan ruoan puolesta.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kauppareissu

Kävin läheisessä Alepassa pyhäpäivän pikasostoksilla. Hain tuotteita, joita olen ostanut ennenkin. En ole katsonut tuoteselosteita kovin tarkasti ennen. Katsonpa nyt. Mikä ilahduttaa ja ja mikä kummastuttaa? Katson asiaa tietysti Aitoa Ruokaa-kirjan tuomien silmälasien läpi.

Vaasan 100% Ruis Hapankorppu:
+ viljana vain ruista, kuitua jopa 21%
+ ei mitään lisäaineita, jos ei suolaa lasketa.

Tätä syödään edelleen. Maistuvaa.

Rainbow Tomaattimurska
+ tomaatti pääraaka-aine ja ekana ainesosana
-+ yksi happamuudensäätöaine (E330) ei kuulosta kovin pahalta. Tosin vuoteen 2012 säilyminen on liiottelua.
Seuraavalla kerralla katson, onko saatavissa ilman säilöntäainetta.

Valio Aura sinihomejuusto, laktoositon
+ minusta Valio Aura on hyvää. Vahingossa ostin laktoosittoman.
-+ yksi happamuudenäätöaine (E509) ja yksi säilöntäainen (E235), hmm...
Tarkkailenpa muitakin juustoja, mutta luotan Auraan.

Syön aika vähän näitä, koska vältän rasvaa ja suolaa, joten en ole kovin tarkka sisällöstä.

Valio Metsämansikkajogurtti (Hyla)
+30% vähemmän sokeria, tykkään sen mausta
-metsämansikkaa 0,5%, aika vähän, lisäksi mansikkaa 5,5%
-lisäaineita on, mutta E-numeroita ei ole tuoteselosteeseen merkitty
Siirryn luomujogurttiin ja oikeisiin marjoihin.

HK-Via Intialainen Kanakorma
+ tämä on mulle pikaruoaksi työpäivinä, jolloin en ehdi lounaalle. Tykkään tämän mausta ja minusta kiva että säilyy (näyttää säilyvän vielä 2 viikkoa). Enkä olekaan ennen katsonut aineksia. Tiedän myös, että suolaa on vähennetty ja tämä on Sydänmerkki-tuote
- maissimaltodekstriiniä ja muunneltua maissitärkkelystä näkyy olevan, hm...
- broileria 19% eli 320 gramman annoksessa 60g eli ei ihme, että sopii paremmin kevyttä työtä tekeville naisille...hyvä asia on että broileri on suomalaista
Ovat niin käteviä, että ostan edelleen silloin tällöin, ehkä harvennan ostoja.

Felix Voileipäkurkkuja
- etiketti kertoo, että perinteisellä osaamisella valmistettuja
- yksi stablointiaine (E509) ja säilöntöaine (E202), onkohan perinteisiä
- sokeria ja suolaa enemmän kuin arvasin.
Nämä eivät ole välttämättömiä. Vähennän ostamista. Perinteistä muka...

Tropicana-mehu, pure premium
+ ei tiivisteestä vaan mehusta tehty
+ valmistusaineissa kerrotaan että appelsiinia 45%, mandariinia 35% ja viinirypäleistä 20%.
Tämä on perheenjäsenille, ei minulle. En juo näitä mehuja, koska ovat minulle turhia. Itse pysyn vedessä.

Myllyn Paras, esikypsytetty rikottu ohrasuurimo
+ ainekset: täyssjyväohra
+ runsaskuituinen
Tämä on tuote, jota pidän aina kaapissa.

Dan Sukker, Suomalainen taloussokeri
+ suomalaisesta sokerijuurikkaasta
Pidän kaapissa, joskus sitä aina tarvitaan.

Kaiken kaikkiaan jäi tunne, että Aitoa ruokaa -kirja on kerännyt ihan pahimmat esimerkit (34 lisäainetta jne.). Tärkeä huomio itselle oli silti se, että kannattaa tutkia tuoteselosteet, jotta tietää mitä syö. Ja osaa myös perustella itselleen ja muille, miksi jättää jonkun tuotteen ostamatta - tai ostaa vaikka siinä onkin lisäaineita.

Eniten ärsyttää se, että tuotteen nimi tai mainosteksti vääristää totuutta. Kun kuulet sanan aito tai perinteinen, ole tarkkana. Aina ne sanat eivät merkitse sitä mitä itse luulet.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Aitoa ruokaa - ennen ja jälkeen


Olen huomaavinani, että Aitoa ruokaa kirja on jo nyt - viikko suomenkielisen painoksen ilmestymisen jälkeen - herättänyt kovasti kiinnostusta. Taloussanomat kirjoitti aiheesta tuoreeltaan. Maaseudun Tulevaisuudessa ruokakultuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi iloitsi, että ruoasta puhutaan. Kävin tänään ostamassa eepoksen. Ensi silmäys vaikutti kiinnostavalta, mutta varoitan, suhtaudun kaikkeen haihatteluun kriittisesti. Olen ns. vanhan liiton ihminen. Seuraan kiinnostuksella, miten paljon vaikkapa kriittisen Kemikaalicocktailin mielipiteet poikkeavat omistani.

Kun seuraa ruokablogimaailmaa, näyttää siltä, että suurin osa on aidon ruoan kannattajia. Aika vaikea on ikisäilyvistä einesruoista, Mehukatti-mehusta tai Pirkka-mansikanmakuisesta omenakääretortusta kirjoittaa. Itselläni on kuitenkin tunne, että näiden elintarvikekosmetiikkatuotteiden siivittämänä arvostellaan elintarviketeollisuutta kokonaisuudessaan ja kaikkia teollisesti valmistettuja tuotteita. Se on väärin: suuri osa elintarviketeollisuuden tuotteista on varsin hyviä ja kelpoja tuotteita - ilman turhia lisäaineita. Palaan tähän kun olen lukenut kirjan.
Viikonloppuna minäkin tein aitoa ruokaa. Hirvimies oli saapunut kotiin, ja oli aika valmistaa Wallenbergin pihvejä ja juuressosetta.
Tässä Jyrki Sukulan ohjeessa käytettiin taas mystistä nelimaustetta. Korvasin sen maustepippurilla ja hyvä tuli. Juuressose on mainio lisäke tämän ruoan kanssa.


Aina yhtä hyvä on rahka-omenatorttu. Leikkasin tämä ohjeen yli 15 vuotta sitten. Piiras kuuluu aina valmistaa niin, että kaivan tämän pahvitetun Valion reseptin esiin.
Kun olin ruoat tehnyt, katselin lisäaineluetteloa. Käyttämissäni aineksissa ei niitä ollut. Hmm...
Mitä luulette te muut bloggarit. Kiihtyykö lisäainekeskustelu Suomessa Ruotsin malliin? Kirjan siivittämänä tai ajan ilmiönä?







sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Äidiltä tyttärelle ja päinvastoin

Vanhemmilla on tärkeä kasvatustehtävä. He opettavat ja antavat esimerkkejä lapsilleen, miten käyttäytyä, suhtautua mihin ihmisiin, peseytyä, syödä, juoda, olla...Osan opeista lapset ottavat onkeensa, osassa valitsevat oman tiensä.

Jossain vaiheessa tulee päivä, jolloin omat opit alkavat palata takaisin. Lapset "opettavat" vanhempiaan. Sen totesin taas eilen. Olimme reilusti parikymppisen opiskelijatyttären kanssa "Turkuun päin" suuntautuvalla automatkalla. Menimme hänen valitsemiinsa paikkoihin. Minäkin löysin ihanan navettapuodin Adalmiinan Helmen, joka toi monta innoituksen lähdettä. Kattauksiin syntyi monta ideaa. Toinen löytö olivat tuoksut. Navettapuodin huumava (=hyvä) tuoksu osoitti, että kodinkin tuoksuun voi vaikuttaa: puhtaudella, hyvällä ruoalla ja hajusteilla.


Tyttären valitsema lounaspaikka oli Tuorlan majatalo. Kaarinassa, vanhan Turuntien varressa sijaitseva 1800-luvun kartano oli ihastuttava matkakohde. Minulle ennestään tuntematon paikka oli rentoa tunnelmaa täynnä. Ruoka oli mutkatonta ja hyvää. Lauantain ruokalistalla oli salaattipöytä, metsästäjän lihapata ja marjakiisseli. Kaikki tämä hintaan 10€. Sain ostaa lounaspöydän mainioita saaristolaisleipää Kartanon Luomupuodista mukaankin. Tytär löysi siltä metsästämäänsä Suomen pienimmän siideritehtaan siideriä.

Kun tulimme illaksi kotiin, teimme yhdessä ruokaa.
Tyttären intohimona on kauniit kattaukset ja ruokien raikkaus.
Siitä keskustelimme valmistaessamme ruokaa meille kahdelle.

Hän oli hankkinut myös laadukasta, oikeaa shampanjaa, joka oli viilennetty juuri sopivaksi. En muistanut koskaan erikseen antaneeni alkoholikasvatusta, joten kysyin, mistä hän on shampanjan keksinyt.

-Äiti, ainahan sinä juomia avatessa olet kertonut, miksi olet valinnut juuri sen alkujuoman tai viinin. Mun ja mun kavereiden juttu on shampanjat, joissa on hyvä hinta-laatusuhde.

- Vai niin, sanoin ja olin tyytyväinen. Myös shampanja oli hyvää.







sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Syödään yksin

Yhdessä syöminen - sen ihanuus ja autuus - on pitkään ollut esillä. Sen puolesta on oikein Facebook-ryhmäkin. Tottakai kuulun sen fanittajiin. En voi olla kuin samaa mieltä, että yhdessä syöminen on mukavaa. Aina ja kaikille se ei ole kuitenkaan mahdollista. Onko syömisen nautinto poissa, jos joutuu syömään yksin? Vai onko sekin jopa autuus, joskus ja joillekin?

Pieni haarukointi eli kirjallisuuskatsaus netin ääressä osoitti, että googlaamalla yksinsyöminen tuotti kolme kertaa enemmän osumia, yli 600 000 kpl. Menin vielä Social Mentioiin katsomaan tarkemmin, mitä erityisesti blogeissa on asiasta viime aikoina kirjoitettu. Kun syvennyin yksinsyömisen hauilla löytyneisiin teksteihin, ahdistuin. Suureen osaan liittyi surullisia tarinoita. Hmm...

Sitten löysin positiivisen tarinan Hannan Jensenin kiusaus -blogista. Hän kertoi, että tykkää joskus syödä ravintolassa yksin. Tiedän myös tuttaviani, jotka matkustelevat yksin ja nautiskelevat hyvissä ravintoloissa. Itse olen vieroksunut sitä, mutta Hannan kertomus Paraisilta innosti.

Tänään, sunnuntaina kokeilin pitkästä aikaa, miltä yksin syöminen tuntuu ja maistuu.

Mies on hirvimetsällä koko viikon ja viikonloppuisin kotona syömässä käyvä nuoriso on muilla mailla. Sain olla yksin ja syödä yksin. Ilman huolta kenestään. Huomasin, miten mukavaa vaihtelua on syödä yksin. Ainakin seuraavat 10 asiaa poikkeavat yhdessä syömisestä.

1. Ennakkosuunnittelu on vähäistä (+ ja -)
2. Kattaus jää puutteelliseksi (-)
3. Syö helposti liian nopeasti, kun ei ole juttuseuraa (-)
4. Astioita ei likaannu paljoa (+)
5. Tekee mieli lukea syödessä (- ja +)
6. Viini ei maistu yksin (+ ja -)
7. Ei voi arvioida ruoan makua toisten kanssa (-)
8. Voi tarkkailla luontoa ja ympäristöä ja ajatella omia asioita (+++)
9. Jää aikaa blogata kokemuksestaan (+)
10. Kun välillä syö yksin, on kiva taas syödä yhdessä (+)

Sunnuntailounaalleni en ollut siis suunnittelut mitään ruokalajia. Tosin olin ostanut herkkuani eli valmista puolikypsää paahtopaistia aamiaiselle. Kaapissa on aina vuohenjuustoa ja salaattaiaineksia. Siemensekoitus, jossa pinjan, kurpisan, auringonkukan ja meloninseimeniä kruunaa salaatin kuin salaatin.
Paahdoin siemenet ja vuohenjuuston. Kokosin salaatin. Maustin itselleni mieluisasti. Paahdoin hyvän leivän. Kuvasin annoksen ja söin sen syysluontoa ihaillen ja pohdin, keitä kutsuisin ensi viikonloppuna ruokavieraiksi.

Miltä Sinusta tuntuu syödä yksin? Kotona, ravintolassa?

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syksy - lihapataa ja sieniä

Tänään tuli syksy. Minulle se tarkoittaa pihatöitä ja kävelyä metsässä. Retken ajaksi laitan tuoksuvan lihapadan uuniin. Tarkoittaakohan se sitä muille? Käynpä katsomassa muutaman blogin, löydänkö hengenheimolaisia.

Tuulenhuminaa blogi vei metsään tunnelmalliselle retkelle. Esillä on sieniruoat. Vielä tämä eräopas ei ole ehtinyt ampua syksyn hirveä. Vastahan metsästys alkoi. Uskomattomalla tavalla kirjoittaja kertoo syksyisenkin luonnon ihanuudesta. Tätä lukiessa tekee itsekin mieli sieniretkelle.

Mitäs sitten Siskot kokkaavat. Hekin ovat olleet sienimetsällä. Ah, miten ihania sieniruokia.

Ja löysinhän minä liharuokaa. Kermaisia häränhäntiä ylisti Sillä Sipuli. Viimeisistä häränhännistäni onkin aikaa. Yhtä kauan kuin Occobuccosta. Heti maanantaina lihakauppaan kyselemään häränhäntiä.

Omenaminttu on tehnyt niin upeita syyskoristeita, että taidan istuttaa itsekin lyhtykoison pihaani. Hänenkin ruokansa on tehty tällä kertaa sienistä.

Kävin tietysti katsomassa viisi vuotta täyttänyttä Pippurimyllyn ja Rosmariinin Pastanjauhantaa En etsinyt enää sieni- enkä liharuokia, vaikka siellä niitä riittää. Mutta löysin heidän ideansa alkaa tehdä ruokia Julie & Julia-elokuvan innoittamana.

Taas yksi uusi syy pysyä kanavalla.


Laitan lihapadan uuniin ja lähden metsään.
Mikä on teidän syysruokanne?





tiistai 21. syyskuuta 2010

Vispipuuroa järjellä ja tunteella

Sain eilen tuttavalta sangollisen puolukoita. Puolukoita on tänä vuonna paljon. Mukava alkaa tehdä puolukkaruokia ja viritellä puolukkamuistoja - järjellä ja tunteella.

Lapsilleni - nyt jo aikuisille - vispipuuro oli tärkeä välipala. Itselleni tavallinen lapsuuden kouluruoka ja kotiruokakin oli ruispuolukkapuuro. Pehmeä vatkattu vispipuuro toi jo 60-luvulla juhlaa arjen keskelle.

Vispipuuro on uskomaton ruoka. Niin vähillä raaka-aineilla syntyy niin paljon herkkua.
Viimeisestä vispipuurosta on itselläni aikaa - ei ole ollut entisenlaista välipalatarvetta. Resepti löytyi helposti mannaryynipakkauksen kyljestä. Myös netti oli vispipuuroa täynnä. Googlaus tuotti 11 000 osumaa. Aika alkuun sattui Sillä sipulin respepti puolukkavispipuurosta. Myllyn Parhaan reseptit eivät näissä asioissa myöskään petä. Hyvä Arja!

Keittäsessäni puolukkamehua (joka mielestäni pitää siivilöidä), mannaryynejä kypsentäsessäni, jäähdyttäessä ja vatkatessa, ehdin käydä läpi monta vispipuuromuistoa. Monta mielessä vieläkin. Tällä kertaa ehdin koristella kulhon tavalla, jota silloin aikanaan en tehnyt. Vispipuuro on tunneruokaa. Se tuo muistoja vuosikymmenten takaa.


Sitten pamahti järki mukaan!
Aloin pohtia, mitä teen. Onko tämä uusienkin oppien mukaan terveellistä ja ilmastoystävällistä? Onko se trendikästä tarjottavaa vaikkapa vieraille? Mitä kaikkea pitää huomioida ennenkuin voin alkaa kauhoa tätä kulhoon?
Päätin edetä systeemaattisesti ennen ruokailua. Pohtia rauhassa ja kaikki asianhaarat syvällisesti harkiten. Pitää myös miettiä, olenko valmis luopumaan vispipuurosta, jos se ei täytä kriteereitä.

Kriteeri 1. Rasva: Vispipuurossa ei ole rasvaa. Ei hyvää, ei huonoa. No, mitä nyt noissa kermakoristeissa, mutta koristeita ei lasketa!
Kriteeri 2. Hiilarit. Hiilareita - siis valkoista vehnää - mannasuurimoissa on huonoja hiilareita! Mjaa...Olisiko pitänyt tehdä täysjyvävehnästä. Ei ollut kaapissa, tämä piti käyttää, oli vanhenemassa. Olin siis järkevä. Mitä tulee valkoiseen vehnään, niin... mun vispipuuroa ei karppaajien opit pilaa.
Kriteeri 3. Suomalaisuus ja lähiruoka. Varmaan Myllyn parhaan vehnä on suomalaista. Siis kaikki hyvin.
Kriteeri 4. Muu terveellisyys. Puolukka on supermarja. Goji-marjoista ei vispipuuroa synny. Lisäpisteitä!
Kriteeri 5. llmastoystävällisyys. Apuva. Tästä on vaikea sanoa. Turvaudun Hyvinsyöjien kriteerihin. 1. Tiedän alkuperän, 2. On sesonkiherkku, 3. On kasvisruoka. 4. Säästi roskista 4. Ei vaatinut ylimääräistä hakumatkaa. Siis OK!

Kriteeri 5. Trendikkyys (ylimääräinen hienostelukriteeri)
Vispipuuro edustaa kotoilua ja terveellistä ja itsetehtyä ja vaikka mitä....Siis trendikästä!
Suosittu muotibloggari Moumou otti asian - ei vispipuuroa, mutta hyvinsyönnin - esiin omassa blogissaan. Hänellä oli äsken yli 150 kommenttia! Luin ne - ja nyt lisään sinne oman vispipuurokommenttini.

Kaikkien näiden kriteerien jälkeen voin kertoa teille uutisen. Söin vispipuuroa. Se maistui hyvältä. Se on edelleen tunneruokaa. Mutta mukava huomata että tunne on oikeassa myös silloin kun punnitsee asioita MYÖS järjellä. Vispipuuro on myös järkiruokaa.

Mitkä ovat sinun ruokavalintojesi kriteerit?


lauantai 18. syyskuuta 2010

Maalaismarkkinoilla

Olimme tänään Maalaismarkkinoilla. Ihan oikeilla. Siellä oli syksyinen tunnelma, papusoppaa, kyntönäytöksiä vanhoilla traktoreilla, letunpaistoa ja monenlaisia työnäytöksiä.

Mikä oli parasta? Parasta oli rento tunnelma. Pienet lapset iloitsivat juoksentelemisesta maalaismaisemassa väkijoukon keskellä sekä traktorilavalla ajelustta. Mukavaa oli ostaa mukaan perunaa, punajuuria, hunajaa ja omenoita. Mukavaa oli myös nähdä, miten hyvinkääläisen Knehtilän luomutilan isäntäpari, Eerolan Minna ja Markus olivat täydelliseti elementissään, pukeutumista myöten.

On rentouttavaa käydä retkellä ja ruoanhakumatkalla samalla reissulla. Kiitos siitä. Tullaan myös ensi vuonna.




perjantai 17. syyskuuta 2010

Jo otti ohraleipä

"Jo otti ohraleipä"-sanonta pitää laittaa hyllylle, sillä ohra on viljaa ja siis suureksi osaksi hiilihydraattia. Ja hiilihydraatti on pahasta. Sen sijaan voita voisi ottaa ja sianläskiä kanssa.


Näin meille on tällä viikolla oikein kahden ohjelman ja lukuisten lehtijuttujen kautta opetettu.

Tosin on opetettu muutakin. Se, että kannattaa uskoa suosituksiin, vaikkei uskoisikaan.

"Nyt on Liimataisen poika sekaisin", tokaisi A-talkin juontaja eilisessä ohjelmassa. Niin taitaa olla moni muukin. Jopa tässä puoliammattilainenkin meinaa pökertyä. Maanantain MOT oli eilistaä A-talkia helpompi. Siinä toimittajalla oli selvä agenda voin ja läskin puolesta Pekka Puskaa vastaan. Tietämättömäntä johdettiin - tarkoituksella.

Mitä tai keitä pitäisi uskoa? Tutkimusta, omaa oloa, kavereita - vai pitäisikö vaan kuunnella kroppaansa, moni miettinee. A-tuubin keskusteluja (jossa nyt noin 600 monisanaista mielipidettä) lukiessa näytti siltä, että kommentoijat olivat ohjelmasta saaneet vahvistusta omilla vanhoille käsitykselleen. Oli se sitten suositusten mukainen tai joku muu dieetti. Ja tottakai siellä kommentoitiin myös tykkäämisiä eli sitä, kuka ohjelmassa teki parhaan vaikutelman. Tämän Idols-yleisöäänestyksen taisi voittaa Mikael Fogelholm, kauneuskilpailun voitto meni Taija Sompille. Ärsyttävyyspisteitäkin jaettiin. Sellaista se on! A-tuubin sivut ovat olleet suosittuja viime päivinä. Yli 60 000 kävijää on iso määrä!

Yhteenvetoa facebook-keskusteluista ja blogeistakin on ansiokkaasti tehnyt Janne Huovila Ravitsemusuutisiensa sivuilla. Hän kertoo siellä, että takana oli normaalia aktiivisempi seinäkirjoitusviikko.

Tämän ohjelman ja keskustelun jälkeen nykykieleen tulee kaksi uutta sanaa: VHH-ruokavalio ja meta-analyysi. Ansio sekin. Kaikkihan jo tietävät, että ensimmäinen on vähähiilarinen eli karppaus-dietti ja toinen kokoomatutkimus.

Meta-analyysien ohella puhuttiin tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. P/S - ja muista suhteista. Parjattiin sekä pahoja rasvoja (joita toisille olivat kasvirasvojen liiallinen omega-6 ja tosille kovat rasvat) että pahoja hiilihydraatteja.

Uskottavalta ja perusteelliselta vaikutti ravitsemusasiantuntija
Reijo Laatikaisen yhteenveto hänen Pronutritionist-blogissaan. Alankin seurata tätä tarkemmin.



Miten tämä kohu vaikuttaa omaan elämääni?
No. Minunkin vanhat käsitykseni vahvistuivat.

Kotini jääkaapin tai leipäkaapin sisältöön ohjelmat eivät vaikuta. Pidän siellä edelleenkin tutut rasvat: voin, voimariinin ja Benecolin. Perheenjäsenillä on omia mieltymyksiään. Myös juustoja on kahta sorttia, 15%- ja 30%:sta + mozzarellaa + halloumia (niistä saa hyvät salaatin lisäkkeet). Öljyjä tarvitaan: pitää olla sekä oliiviöljy, että rypsiöljy. Olisi varmaan aika korkata jääkaapissa oleva pellavansiemenöljykin. Kermaa on hyvä olla varalla aina. Ja kermaviiliä. Se on hyvää moneen ruokaan. Leipäkaapissa on aina ruisleipää. Ja kuivakaapissa on kauraa ja ohraa. Ensimmäistä puurohiutaleina, toista lisäkesuurimoina. Vehnäjauhoja tarvitaan, jotta voi välillä leipoa pullaa tai suurustaa kastiketta. Sokeria tarvitaan pullaan ja marjoihin. Muuten sokeri on melkein käyttämättä, keksitkin tahtovat härskiintyä. Näistä on luovuttu lähinnä sen vuoksi, että jostain pitää luopua, jos aikoo yrittää pitää painoa kurissa.
Hassua, että ohjelmassa tästä tehtiin niin kaksijakoista. Kuitenkin molemmat puolet olivat aika monesta asiasta ihan samaa mieltä: monipuolista ruokaa, johon kuuluu ennenkaikkea
vihanneksia, juureksia, hedelmiä, maitotuotteita proteiinin lähteinä, kuitupitoisia viljatuotteita, sopivasti lihaa ja erityisesti kalaa. Rasvan laadun ja hiilareitten kokonaismäärän suhteen tarvitaan pientä tai suurempaa säätöä.
Syömisen pääasiasta on mausta ja nautinnosta ei juuri puhuttu. Niistä pitäisi puhua enemmäkin valinnan lähtökohtana. Harva meistä pysyvästi syö ruokaa, josta ei ollenkaan tykkää. Toinen asia, joka jäi huomiotta on yhä tärkeämmäksi tuleva ruoan ilmastovaikutus. Jos nyt haluttais vielä hämmentää otettais nämä ilmastosuositukset esiin. Sen aika ei ole tänään. Palataan sen sortin hyvinsyöntiin sitten myöhemmin.
Kuluttajat ovat sekaisin. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä pohtivat muut ruokabloggaajat, todelliset ruokaharrastajat? Vaikuttaako tälläiset keskustelut teidän elämämäänne ja reseptienne rasvoihin tai hiilareihin? Käynpä katsomassa sivujanne, jotta näen oletteko reagoineet vai olenko itse ylireagoinut.
Kommentteja odottaen!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Palautetta Tampereelle

Sana palaute tuo tietysti mieleenne, että aion sanoa jotain negatiivista tai vähintäänkin "rakentavaa". En. En. En. Vaan aioin kehua. Kyllä.


Olin ystäväporukan kanssa historiamatkalla Tampereella. Reilun vuorokauden matka oli myös makumatka. Sellainen, jossa ei tullut yhtään pettymystä.



Aamulla oli vesisadetta, emmekä voineetkaan aloittaa suunnitellusti. Eli torikahvilla kaimani - siis Kahvelin - luona. Laukontorilla oleva kahvipaikka oli kuitenkin niin viehättävä - ja omistaja terveulleeksi toivottavan oloinen -että palaamme poudalla.


Tapasimme ystävämme puolilta päivin sukulaispojan suosittelemassa 2h+kk:ssa. Viehättävä nimensä mukainen paikka tarjoisi oivia tapaksia tehokkaasti kahdeksan hengen seuruetta palvellen.

Historiaosuus Finlaysonilta Vaprikkiin muistutti vesivoiman ympärille syntyneen Tampereen moninaisesta - verisestäkin historiasta, josta sivistyskerhojen kautta syntyi kulttuurin kehto.

Päivällispaikaksi olin varanut Näsinneulan. Ravintolan mainos kertoi vievänsä Arjen yläpuolelle ja tarjoavansa sesongin herkkuja ja lähiruokaa. Mainoslause ja hyvin suunniteltu Pohjoinen menu toimi.


Alkutervehdyksenä tarjottu kupillinen kantarellikeittoa lämmitti suun ja sielun.


Alkuruoka, maustelohi ja muikunmäti hiveli makuhermoja ja herätti nälän.

Pääruoka Kaldoaivin porovasa puolukan ja maa-artisokka-perunapaistoksen kanssa ihastutti jokaisen meistä. Lähijuustot, lakat ja suklaakakku saivat meidät helsinkiläiset tunnustamaan, että Tampere On kulinaristin kaupunki.

Kaksi asiaa kruunasi hyvän hetken. Palveleva, mutta ei häiritsevä (tiedättekö mitä tarkoitan...)henkilökunta. Ja vaihtuvat näkymät läpi syysruskassa kylpevän järvikaupungin. Näsineulasta saadun ruumiinravinnon vahvistamina laskeuduimme Työväenteatterin Kellariteatteriin. Yömyssypaikan löytyminen "varttuneelle väelle" on lauantai-iltaisin haastavaa. Paapan kapakka soi liian lujaa, mutta Kehräsaaren Fall´s tarjosi juuri sopivan pyöreän pöydän ja rennon palvelun. Ja taas upeat näkymät.

Aamiainen Ilveksessä oli hyvä. Ison hotellin aamiainen on aina vähän haastava. Esilleasettelun siisteyden ja runsauden eteen saa tehdä todella töitä. S-ryhmä keräsi palautetta. Annoin 4, kun maksimi oli 5. Erityiskiitos hymyilevälle henkilökunnalle. Tampereella ihastutti se, että siellä saa ruokaa muutenkin kuin S-etukortilla. Ja Ilves on S-ryhmää parhaimmillaan.

Vielä lounasaikaan ehdittiin tavata sukulaisia heidän mielimestassaan. Se oli Soittoruokala Saha. Taas oltiin veden äärellä. Paikka ei näytä ruokapaikalta, mutta lista on sopiva - rehtiä suomalaista ruokaa, joka sopii erityisesti nälkäisille.

Ps. 1. Seuraavaksi teen epäsuomalaisen teon: Lähetän kiitospalautetta myös suoraan kaikille näille paikoille. Hyvää palautetta ei koskaan saa liikaa.

Ps. 2. Terveisiä Hannalle. Tampereella voi nauttia jokapäiväisestä leivästä.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ruoka tekee juhlan

Blogeissa vierailu kannatti. Sain kehitetyksi lauantai-illan menun monen teidän avustuksellanne. Kiitos siitä!

Koska me kahdeksan syntymäpäivääni viettävää naista emme ole valtavia lihansyöjiä, hoidin illanistujaisten lihapuolen helpolla tavalla eli ostin Stokkan paahtopaistia ja Uneliaan Kokin innoittamana Chorizo-makkaroita, jotka katoin sellaisenaan kauniisti, osaksi romanttista kattaustani. Kattauksen pääväri oli sininen. Nimikortit toteutin pieninä kukkakimppuina, joiden silkkinauhassa vieraan tunnusväri.

Päivän pääruoka oli lopulta salaatti. Se oli, kuten edellisessä postauksessa uumoilin, Fakta ja Farfallen mansikka-halloumi. Tosin korvasin mansikat vadelmilla. Niitä oli pakkasessa ja ne näyttävät pakastuksenkin jälkeen hyviltä. Salaatti oli todella hyvää. Ja satsasin elämäni parhaaseen balsamicoon. Se kannatti. Kiitos siitä balsamico-paasauksesta Faktalle ja F:lle.

Nälkäisiä viehätti feta-perunasalaatti, jota Haarukka suositteli jo toukokuussa. Se oli hyvää. Ja se on ruoka, joka paranee seuraavaksi päiväksi.

Lisäkkeenä - vaikka se ei täysin makumaailmaan sopimutkaan oli Chocochilin vanhanajan etikkakurkut. Ne, joista kaikilla meillä 50-60-vuotiailla on ihania muistoja. Toisena ekstralisäkeenä punajuuret. Punajuurista oli innostunut myös elokuun Sre-bloggari, Omenaminttu. Ah´, Sinunkin blogisi on niiiiiiin kaunis....Minäkin olen kokeillut punajuurta ja vuohenjuustoa. Se on hyvää! Käytin nyt lopulta Valion ohjetta, josta sain idean ihanan pehmeään sinihomejuustomousseen. Se sopii myös leivän päällisenä. Murennettua aurahomejuustoa, jota pehmennetään kermalla, sekoitetaan sitten kermavaahtoon ja maustetaan vähän sitruunamehulla ja pippurilla. Annetaan makustua jääkaapissa.

Jälkiruokana itse tehtyä omenapiirasta, oman puun omenista, pieninä paloina, parasta vaniljajäätelöä, täydellisiä marenkiruusukkeita. Ne olivat ystäväni suosittelemia Uudenkaupungin Marenkeja, joita saa myös Helsingin hyvistä kaupoista. Samasta asiasta oli vakuuttunut myös Vihreä Curry.Lisää kuva

Viininä pettämätön Pouilly Fume, johon muutama vuosi sitten ihastuin. Siitä ei meinannut millään löytyä yli 2 vuotta kypsynyttä. Hmm..Viinit myydään nykyään kovin tuoreina. Täytyy alkaa itse säilömään.

Tärkein osa pöytää on sen ympärillä olevat ihmiset. Ne keskustelut, joita syntyy, kun vaan istutaan ja istutaan ja annetaan illan tummentua.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Illanistujaisten suunnittelua

Tunnustan heti alkuun, että olen vieraskorea. Satsaan runsaasti aikaa ja vaivaa vierastarjoiluun, mutta kotijoukoille tarjoilu menee rutiinilla. Viikon kuluttua minulle tulee vieraaksi kahdeksan naista, jotka kohtaan vuosittain syntymäpäiväviikonloppunani. Taitaa olla 12. tapaaminen samalla joukolla. Jokaiseen kohtaamiseen kuuluu oma ruokateemansa. Paljon erilaista maisteltavaa, jotta pöydän ympärillä voi viihtyä pitkään syvällisen keskustelun tuoksinassa. Ruoan pitää olla sellaista, että kaiken voi kattaa pöytään valmiiksi eikä emännän tarvitse kesken kaiken nousta ja jäädä keskusteluista paitsi.

Päätin hakea illanistujaisiin vinkkejä tämän vuoden Sre-kuukauden bloggareilta . Vierailin kaikissa näissä valioblogeissa ja ihmettelin - miten kauniita ja herkullisia kuvia ja asetelmia te teette! Teki mieleni koristella tämä oma sivuni teidän kuvillanne, mutta luvan pyytäminen olisi ollut liian vaivailloista. Joten. Katsokaa kuvat klikkauksen takaa!

Tammikuun bloggari Viva Ciapatta esittelee ihanalta kuulostavaa pähkinäleipää. Yleensä käyn ostamassa juhlahetkiin Rezen leipiä. Itse tehty tekisi kyllä vaikutuksen. Täytyypä pyytää tytärtä apuun leipuriksi.

Helmikuun bloggarin Fakta ja Farfeallen sivuilla oli ihastuttava punajuuri-aurajuustosalaatin se kilpailee mansikka-halloumisalaatin kanssa. Taidan tehdä molempia. Voisinpa ottaa tuon punajuuren kattauksen värityksen pohjaksi. Njaa..

Maaliskuun bloggari Unelias kokki herätti viime vuotisella postauksellaan himoni chorizo -makkaraan. Sitä voisi olla tarjota vaikkapa hänen ehdottamaansa tapaan kikherneiden kanssa.

Huhtikuun bloggarin, Kulinaarimurun kaalisalaatin teen varmasti. Siinä on sesonkiruoka parhaimillaan.

Toukokuun bloggari Kirjeitä keittiöstä julkaisi niin ihania kuvia persikoista ja meloneista että luovuin ajatuksesta, että kaiken pitää olla kotimaista. Tästä blogista haen vielä jälkiruoan.

Kesäkuun bloggari Chocochili muistutti minua vanhan ajan etikkakurkuista. Niistä tulee ihania lapsuusmuistoja. Puheenaihe jo sinällään.

Heinäkuun bloggari Hannan soppa esitteli viime syksynä kantarellikeittoa. Se voisi olla oiva lämmin alkuruoka - varsinkin jos tätä sadetta riittää.

Vielä ennen ensi viikonloppua valitaan elokuun Sre-bloggari. Mitähän hän ehdottaisi?

Ja sitten pitää vielä pohtia, mikä on kaikkien näiden ruokien punainen lanka. Tietysti tarkoitukseni on ylpeillä sillä, että olen alkanut bloggariksi ja saan todella paljon uskomattomia vinkkejä täältä - ja saan kaikki kahdeksan ystävääni lukemaan tätä.

Vinkkejä otan mieluusti vastaan ja lupia käyttää kuvianne - lähde mainiten!

Tulen raportoimaan tarkasti, miten illanistujaiseni onnistuvat ja mitä teidän ruoista sanotaan.

tiistai 24. elokuuta 2010

Punajuuri on parasta

Haarukka lähti Afrikkaan ja lähtiessään kertoi tankkaavansa punajuuria. Kahveli jatkaa ja aloittaa tarinansa punajuurilla, sillä punajuuresta on tänä syksynä tullut minulle lähes peruna. Sitä on lisäkkeenä monissa vierastarjoiluissani. Into alkoi Marjapuuron vikistä. Tein näitä punajuurinyyttejä mökillä grillissä. Nyt vastaavia syntyy kotiuunissa. Juusto on välillä vuohenjuustoa ja välillä sinihomejuustoa. Kerman määrää säätämällä voi lisäkkeestä saada kastikkeen korvikkeen. Toinen hyvä ruoka, monissa blogeissakin esitelty on paahdetut punajuuret. Myös yrttipunajuuret ovat mainion makuisia. Punajuuret näyttävät olevan myös karppaajien suosiossa. Täytyypä selvittää mistä tämä johtuu...

Punajuuri on hyvä myös siksi, että joka kaupassa myytävä pussillinen (lieneekö kilon..) on juuri sopiva 4-6 hengelle. Ja punajuuren säilyvyys on loistava.

Aiheesta innostuneena luin vielä terveysvaikutuksista. Niitä näyttää riittävän, ummetusvaivoista syövän ehkäisyyn. Että sillai.

Ja sitten maku. Kaikki, myös harvemmin punajuurta syöneet, ovat tykänneet. Punainen väri vahvistaa syksyn tunnelmaa.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Pakastimen pohjalta.

Lupasin paljastaa sekä vahvuuksiani että heikkouksiani - liittyen ruokaan.

Aloitetaan heikkouksista. Pakastimessani ei ole kierto minkään kotitalouskirjan mukainen. Mutta tein taas eilen parannuksen. Oli suku tulossa yhtäkkiä kylään. Muistelin mitä lihaa olen siellä säästellyt johonkin oikein tärkeään tilaisuuteen. Ja löytyihän se; parikiloinen hirvenvasan paisti.

Ja vihanneslokerosta. Sieltä löytyy aina muutama pussi porkkanoita, joista vanhimmat ovat jo alkaneet vähän kasvaa. Niin on myös sipulin laita. Mutta kaikesta tästä ja pihalla kasvavista yrteistä (joista osa vanhenemassa) tein loistavan lihapadan 12 hengelle. Ohran kanssa se maistui kaikille. Sekä jääkaappi että pakastin tyhjeni ja omatuntoni vähän väljeni.

Pakastin on sekä hyväksi että tuhoksi, sillä sinne niin helposti unohtuu ruokaa, joka pitäisi syödä ennen seuraavaa sesonkia. Uudet viinimarjat ovat tulossa...

Ja niitä vahvuuksiani. Lihapatani ovat yleensä aika lailla maukkaita ja ruokaa riittää isollekin porukalle, ja joskus seuraavaksi päiväksi lämmitykseen.

perjantai 20. elokuuta 2010

Ruokavaatimuksia

Sain tänään kortin numero 261. Tiedättekö minkä kortin? No tietenkin sellaisen, joka valtuuttaa minut Hyvinsyöjäksi. Se tarkoittaa sitä, että vähän niin kuin virallisesti suosin sesonkia ja kasviksia, vaadin tietoa ruokani alkuperästä, laihdutan roskistani ja kokkaan vailla valtavaa ympäristökuormitusta. Tärkeitä muistutuksia.

Kortti on aika söpö. Toivoisin, että voisin käytellä sitä konkreettisesti. Voisinkohan mennä se kädessä vaikka tuohon lähikaupan tiskille esittämään vaatimuksia? Tuntuisi vähän liiottelulta, mutta voisi kyllä toimia, jos vähintään puolella naapurustostani olisi samanlainen kortti. Jos me kaikki vaatisimme! (Hyvinsyöjäksi voi ryhtyä täällä.)

Edelliseen postaukseeni viitaten: opetellaan lyömään kortit pöytään ja äänestämään jaloillamme! Olen ihan varma, että ihan kampanjan mukaisia hyvinsyöjiä on paljon enemmän kuin kauppojen tarjonta ja julkinen ruokahuolto antavat ymmärtää.

***

Tarkkasilmäiset havaitsevat, että Sanoja lautaselta on saanut toisen kirjoittajan. Kahveli on innokas ruokaihminen ja monessa mukana, joten odotettavissa on kiinnostavia postauksia!

Minun kirjoitustahtini harvenee tästä eteenpäin melkoisesti, sillä lähden syksyksi maistelemaan lähiruokaa ja Atlantin antimia Länsi-Afrikkaan. Siellä taitavat olla enemmän muodissa perinteiset face-to-face-kohtaamiset. Odotan uusia makuja jo innolla, mutta sitä ennen pitää tankata vielä vähän punajuuria...

Kahveli tuli mukaan

Eilen sain kutsun Haarukalta tulla bloggamaan Sanoja Lautaselta -blogiin.
Yön mietin nimeäni. No, tietysti se on Kahveli. Kahveli on lapsuudessani käytetty nimi haarukasta ja se tuo mieleen lapsuuden ruokahetket. Hyvässä ja pahassa. Kahveli on myös ihanan lähellä kahelia. Olenhan uusi bloggaaja. Lisää tulossa kunhan opin niksit...

maanantai 16. elokuuta 2010

Millä perusteella valitset lähikauppasi?

Luin jostakin taannoin nuoresta naisesta, joka kertoi tekevänsä lähes kaikki ostoksensa kauppahallissa ja läheisessä kivijalkakaupassa. Hän oli todennut, että on edettävä sanoista tekoihin: ei auta vain urputtaa siitä, että isot marketit kuihduttavat pienet puodit, ja sitten kuitenkin jättää itse käymättä niissä pienissä. Välähti huono omatunto. Yritän kyllä suosia paikallisia lähikauppoja, mutta ketjuja nekin ovat. Haluaisin suosia pieniä, hyviä yrityksiä, kuten Helsingin Munkkiniemessä havaitsemaani luomukauppa Mumua. Sitten kuitenkin havaitsen, että kun se ei juuri nyt osu matkojeni varrelle, vähänpä sitä tulee käytettyä. Silti tykkään siitä, että se on olemassa.

Jäin miettimään, millä perusteella sitten valitsen kaupat, joissa käyn. (Tätä mietti celekin joskus keväällä.) Ihan tässä kodin kulmilla on neljä kauppaa. Käytän niistä kahta; kaksi muuta on suppeiden valikoimien takia poissuljettuja, paitsi pakkotapauksessa (kun kello on yli yhdeksän ja tarve ylitsepääsemätön).

Kauppaa 1 suosin siksi, että se on vähän lähempänä ja siellä palvelee useimmiten kauppias, joka juttelee hyväntuulisesti asiakkailleen (aivan mahtavaa!). Kuitenkin valikoimassa on toivomisen varaa, samoin hinnassa. Minun makuuni kaupassa 1 ei ole tarpeeksi hyvälaatuisia kasviksia eikä juustoja.

Kauppa 2 on muodostunut peruskaupakseni siksi, että valikoima on sopii ruokavaliooni parhaiten: vihannekset ovat tuoreita, liha- ja kalatiski on erikseen ja sieltä saa herkullista lähileipää. Silti myös kaupassa 2 kohtaan jatkuvasti pieniä puutteita. Se ei vastaa täydellisesti pähkinänhimooni eikä tofutoiveisiini, muun muassa. Sellaisia asioita varten suunnittelen käyväni etnisissä kaupoissa ja kauppahallissa vähän toisella puolella kaupunkia. Toivoisin, että tästä tavasta tulisi oikeasti rutiini.

Olisi kiva kuulla, mikä vaikuttaa sinun kauppavalintoihisi. Onko jollain yksittäisellä tuotteella iso merkitys?

tiistai 3. elokuuta 2010

Me allergiset

Ihmettelettekö koskaan (suomalaisten) allergioita? Minä ihmettelen. Tuntuu siltä, että täällä melkein kaikki ovat pahasti allergisia jollekin ruoka-aineelle.

Otetaan nyt esimerkiksi laktoosi-intoleranssi. Tuttavapiirissäni on todennäköisesti enemmän niitä, jotka ainakin ajattelevat olevansa maito-ongelmaisia, kuin niitä, jotka vetelevät tavallista kevytmaitoa vailla oireita. Sellaisiakin tarinoita on ihan lähipiirissä, että laktoosikoe ei osoita mitään yliherkkyyttä, mutta vatsaoireet ovat kuitenkin aivan valtavia. Onko joku keksinyt, mistä tässä on kyse?

Itse en ole löytänyt tyydyttäviä vastauksia. Maitoasiassa olen kuitenkin huomannut, että Maatilatorilta ostamani pastöroimaton maito ei aiheuta minulle tai miehelle mitään ikävää, toisin kuin tavallinen kaupan kevari. Tämä herättää lähinnä lisää kysymyksiä: mitä ihmettä maidolle tapahtuu matkalla utareesta juomalasiin?

Tiede-lehti kertoo, että italialaistutkijat ovat nyt löytäneet yhden syyn eurooppalaisten allergisuudelle. Syömme lihaa, rasvaa ja sokeria huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi afrikkalaiset, joilla allergioita ja lihavuutta on vähemmän. Vähän kuituja ja runsaasti sokeria sisältävä ruokavaliomme elättää suolistobakteereja, jotka kytkeytyvät ylipainoon. Afrikkalaisilla niitä on vähemmän, ja vastaavasti heillä on enemmän tulehduksilta suojaavia rasvahappoja.

Kuulostaa loogiselta. Kannattaa ehkä ottaa mallia Afrikan mantereelta: lautaselle lisää viljoja, palkokasveja ja kasviksia! Nyt kelpaa harjoitella, kun kotimaiset kaalit ja kesäkurpitsat ovat kaupoissa. Mutta miten päästä eroon jo vaivaavasta allergiasta?

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Mainiot kasvispihvit

Vaikka tapanani ei ole liiemmälti jaella reseptejä, nyt pitää laittaa julkiseen muistiin yksi. Tein nimittäin eilen kasvispihvejä, jotka onnistuivat jonkin verran yli odotusten. Tiedättehän kasvispihvien haastavan lajin: ne voivat olla tosi hyviä, mutta ilman erityistä ajatusta niistä voi tulla myös vähän sellaisia puolivillaisia, tylsiä (ja sitten lihavannoutuneet päättelevät että kasvisruoka on pahaa). Tämä ruoka sopii myös päivän uutiseen, joka kehottaa välttämään roskaruokaa; suolan ja rasvan käyttö aiheuttaa edelleen mahtavia menoja valtiolle.

Näitä syötiin riisin, salaatin ja tomaatti-chilikastikkeen kanssa uusien perunoiden välipäivänä.


Mainiot kasvispihvit
1 tlk kikherneitä (minä käytin valmiiksi liotettuja)
2 porkkanaa
1 sipuli
1–2  kynttä valkosipulia
2 munaa
pari kuivaa leipäpalaa jauhettuna
puolikas persiljapuska
korianterinsiemeniä jauhettuna
hippunen juustokuminaa
loraus viinietikkaa
sopivasti suolaa ja pippuria

Tehosekoittele kikherneet, raa'at porkkanat ja sipulit. Lisää seokseen loput aineet ja tarkista sitten, että se on sopivaa paistettavaksi (lisää leipää jos on liian kosteaa). Anna taikinan tekeytyä jonkin aikaa jääkaapissa. Paista pihvit ihanan kullankeltaisiksi ja nauti hyvän kastikkeen kera.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Heinäkuun luetuimmat ruokajutut?

Tiesittekö, että nyt kuuluu tehdä kylmää tomaattikeittoa, tai siis gazpachoa? Näin ainakin, mikäli kesän naistenlehtiin on uskominen. Tomaattikeitto suunnilleen samassa muodossa tulee esille lukupinossani kolmessa eri lehdessä – Evitan ohjetta kokeilin, ja siitä tuli hyvä aurinkoisen päivän suolainen shotti!

Kun kerran lehtipino on sopivasti käsillä, vilkaisin, mitä muuta ruoka-aiheista juuri tänä kesänä pohditaan. Kotivinkin numero 12 ja kesäkuun Talo&Koti ovat aika perinteisillä linjoilla: edellinen esittelee kesäiseksi välipalaksi sopivia kasviskeittoja ja jakaa vinkkejä viikonloppuaterioihin. Jälkimmäisessä vietetään lettukestejä – täytteitä on suolaisena ja makeana. Nämä jutut sopisivat yhtä hyvin minkä tahansa kesän lehtiin.


Heinäkuun Gloriassa ekoillaan, mutta ruokapuoli jää vähälle huomiolle – sitä vartenhan heillä on erillinen lehtensä. Gloriassa esitellään kuitenkin  sopivia viinejä kalastajille, grillaajille, juhlijoille ja makeannälkäisille, ei tosin erityisen ekoon henkeen. Suositeltavat viinit ovat hinnoiltaan 8–17 euroa, ja yhtä (yhdysvaltalaista) lukuun ottamatta kaikki eurooppalaisia. Palaavatkohan eteläamerikkalaiset ja australialaiset suositukset talvella, vai ovatko ne nyt out?

Heinäkuun Trendissä pohditaan salaatinkastikkeita. Miten syntyy täydellinen? Kiinnostava aihe: en ole oikeastaan juuri kuullut Suomessa aiemmin puhuttavan salaatinkastikkeista. Tuntuu, että meillä panostetaan niihin perinteisesti kovin vähän; ravintolassakin voi saada eteensä sinänsä freesin salaatin, joka on kuorrutettu paksulla valkoisella, keltaisella tai punaisella möyssöllä. Moni syö kokemukseni mukaan salaatin ilman kastiketta, ja suuri osa lopuista taittaa luottaa kaupan valmiskastikkeisiin. Tätä on moni ulkomaalainen minunkin kuulteni kummastellut. Itse jäin koukkuun viinietikkapohjaiseen kastikkeeseen maistettuani ensimmäistä kertaa anoppini Ranskassa opittua versiota. Sen jälkeen en ole enää koskaan väittänyt, etten tykkää salaatinkastikkeesta.

Heinäkuun Oliviassa puolestaan metsästetään suomalaisia ruokaperinteitä Kauhajoella. Toimittaja Hanna Jensen ihailee haastateltavansa, 66-vuotiaan Tuulan, nuukuutta: ravintolassa hän on käynyt elämässään kolmesti ja kahvinsa hän juo "oikeista kahvikupeista eikä mistään amerikkalaisista mukeista". Hän ei osta hedelmiä, vaan syö runsaasti marjoja, jotka tietysti kerätään omalta maalta. Hän ei ikinä mene lihatiskille miettimään päivän ruokaa, sillä siinä menisi aikaa ja rahaa. Tarpeet löytyvät omasta pakastimesta. Ehkä Tuula on trendsetter? Voi olla, että tajuamme vähitellen, että kaikkea oppia ei tarvitse hakea merten takaa.

Oliviassa etsitään heinäkuussa 2010 myös täydellistä voileipäkakkua. Otsikko "Mehukas voileipäkakku" on kuin suoraan 20 vuoden takaa! Jotain on kyllä muuttunutkin. Tämän kesän kakussa on täytteenä hernepestoa (joka sisältää muun muassa pinjansiemeniä, aurinkokuivattua tomaattia ja parmesaania), ajvar-paprika-munakoisotahnaa ja vuohenjuustotuorejuustoa. Vuonna 1990 tästä ohjeesta ei moni olisi ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kerrostaloasujan kasvimaa

Asun uudessa kodissa, kerrostalossa Helsingissä. Taloyhtiö on pieni ja luonnonläheistä tonttia on jonkin verran. Pihalla on puutarhakalusteet ja yhteiskäytössä oleva grilli, ja niitä käytetään oikeasti. Meidätkin on jo kertaalleen kutsuttu grillaamaan. Mahtavaa!

Heti alkuun minulle ja miehelle kerrottiin myös taloyhtiön periaatteita: pihalle saa kuka vaan istuttaa mitä vaan, jos tulee visio. On ollut kuulemma jo puhe ainakin sellaisesta kasvimaasta, johon voisi istuttaa kaupan yrttien jämät. Olen innoissani! Jostain hyvinkin tällaisesta taisin viime syyskuussa haaveilla. Hauskaa, että toisten ideoista ei aina tarvitse etsiä vain niitä huonoja puolia. Mitähän kaikkea sitä tulevina kesinä keksisi pihan ja mahan yhteiseksi iloksi?

Juuri sopivasti vastikään on auennut Dodon kaupunkiviljely-sivusto. Siellä neuvotaan kasvattamaan ruokaa esimerkiksi parvekkeella, viljelylaarissa vaikka asfalttipihalla tai anarkistisemmassa hengessä joutomaalla. Kannatan lämpimästi dodojen puuhia: miksipä myös meillä kaupunkilaisilla ei voisi olla lähempää kosketusta pienimuotoiseen viljelyyn, kun se kerran on täysin mahdollista? Olen vakuuttunut siitä, että monien kerrostalojen pihamaita voitaisiin viljelytarkoituksessakin hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Uskon myös, että lopulta siitä olisi kaikille asukkaille vain yhteistä iloa. Minusta on kiehtovaa, että esimerkiksi Arabianrannasta Helsingissä on ryhdytty puuhaamaan "syötävää kaupunginosaa". Voisitko itse kuvitella liputtavasi tällaista projektia teidän pihallanne?

P.s. Huomasin, että Pastanjauhajien Rosmariini kokeilee viikkoa kasvissyöjänä. Odottelen mielenkiinnolla raporttia aiheesta! Tunnustan, että olen tällaisten testien suuri fani; usein ne ehtivät paljastaa jonkin uuden, kiinnostavan piirteen itsestä – ja piristävät lisäksi arkea. SRE:n tuoreimmasta kuukauden ruokablogista kannattaa muuten hakea vinkkejä kasvissapuskoihin.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Keskikesä!


Valoisaa juhannusta! Meidän pöytäämme pääsevät tänä jussina ainakin fetalla ja parmesanilla höystetyt kesäkurpitsapihvit, jotka on moneen kertaan hyväksytty niin lihan- kuin kasvistensyöjien keskuudessa. Hyviä juhlamenuvinkkejä ovat pullollaan myös Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman valitsemat kuukauden blogit, joihin linkit löytyvät tuosta oikeasta laidasta. Nyt saadaan todella herkutella tuoreilla ihanuuksilla! (Ja jos vaikka sataakin, aina voi toivoa yhtä vaikuttavaa sateenkaarta kuin Saimaalla juhannuksena muutama vuosi sitten.)

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Onko ruokavaliolla väliä?

Minua kiehtoi maanantain Hesarissa juttu ihmisistä, joiden oloa ruokavalion muutos oli rutkasti parantanut. Yksi heistä oli blogistaniastakin tuttu Viidakkomies. Hän on saanut ms-tautinsa oireet kuriin ryhtymällä vegaaniksi ja suosimalla luomua sekä käsittelemätöntä ruokaa.

Koko tämä ruokavaliokeskustelu on minusta jotenkin kovin 2000-lukua. Muistatteko vastaavaa jostakin aikaisemmasta ajankohdasta? Minä en, nimittäin omalta elinajaltani. Onko tämä ilmentymä vakavasta omaan napaan tuijoittamisesta vai (vihdoin) terveemmästä suhtaumisesta omaan hyvinvointiin – että sisukas suomalainenkin saa voida hyvin ja pitää omaa oloa tärkeänä asiana?

Lähipiiriinikin on viimeisten muutaman vuoden aikana ilmaantunut ihmisiä, jotka väittävät olevansa paljon hyvinvoivampia jätettyään pois esimerkiksi valkoisen viljan. Moni on sillä tavoin kertonut laihtuneensakin kuin huomaamatta. Hyvä! Tällaisissa kokemuksissa on minustakin jotakin inspiroivaa, vaikka itse olen huono heittäytymään täysillä jonkin jutun kannattajaksi. Ehkä voisi ottaa erilaisten ruokavalioiden kokeilukuukausia, ihan vain itsensä hauskuuttamismielessä? Lopulta on tylsä huomata syövänsä aina vähän samoja asioita.

Sellaisiinkin ihmisiin törmää, jotka innostuvat uudesta ruokavaliostaan niin, että rupeavat evankelioimaan asiaansa muillekin. Itse olen siinä kohtaa hieman skeptinen. Jotenkin tuntuu siltä, että mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Joskus ajaudun epäilemään, voidaanko oikeastaan puhua yhtään mistään ruokaympyrän kaltaisista yleispätevistä periaatteista. Jos liha kammottaa, voiko sen syöminen olla hyvästä? Entä voiko samalla periaatteella luopua kokonaan vaikkapa salaatin syömisestä? 

Keskustelupalstoilla ja verkon syövereissä on valtava määrä ruoan ja juoman hyviin vaikutuksiin liittyvää (erittäin ristiriitaistakin) informaatiota. Yksi vannoo luomun nimeen: se on parantanut kaikki sairaudet allergioista akneen. Toinen käskee iho-ongelmaisten jättää pois suomalaiset viljat (en tajua, mihin tämä perustuu, mutta voi toki toimia). Kolmas on onnellisempi raakaruokailijana, neljäs puhuu kaiken syömisestä ja juomisesta kohtuudella (mutta näitä tyyppejä on lopulta keskusteluissa mukana vähemmän – vetääkö verkko enemmän ääri-ihmisiä?).

Syödään yhdessä -Facebook-sivun kysymys "Onko ruokavalion muutos parantanut elämänlaatuasi?" kirvoitti erään lukijan kertomaan, että veriryhmän mukainen ruokavalio on sopinut heidän perheelleen. Mielenkiintoista. Arvelitiin myös, että kaikenlainen erikoisruokavalio on hyvästä siksi, että silloin tulee syötyä vähemmän. Syömällä ja juomalla voi tietenkin saada itsensä myös sairaaksi.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kesä, kattaus, käsityöt

En tiedä onko muitakin sellaisia, jotka mieluusti pohtivat kesällä pieniä tuunausprojekteja ja käsitöitä. Lomalla kun on sitä aikaa… Esimerkiksi kesäiseen kattaukseen on ihana paneutua, kun jo tuoreet vihannekset näyttävät niin koristeellisilta.

Minä olen kovasti sitä mieltä, että kyllä kattaus ja ympäristökin vaikuttavat ruokakokemukseen. Kulutusjuhlassa käytiin joku aika sitten kiinnostava keskustelu siitä, miten jopa astiat voivat muuttaa ruokailun tunnelmaa.

En taida silti ostaa uusia astioita, mutta seuraavia juttuja voisin kokeilla kattauksessa:
  • Montaa erilaista pöytäliinaa limittäin ja lomittain
  • Erikuosisia kangaskaistaleita ommeltuna pitkäksi liinaksi
  • Juhlakoristeena naruihin viritettyjä valkoisia lakana- tai paperisuikaleita Ritvan tapaan
  • Kiviä paikkalappuina
  • Kangassuikaleita servettirenkaina
  • Kukkia ruoan koristeena tai jokaisen lautasella (syötävistä kukista vinkkejä esim. täältä)
Näiden lisäksi ruokakokemuksia kohottavia käsityöprojekteja voisivat olla vaikkapa Avotakan sivuilta löytyvät virkatut tabletit (kuvassa, joka on sieltä lainattu). Lisäksi innostuin uusimman Koti ja keittiö -lehden (6–7/2010) ideasta päällystää styroksinen kylmälaukku kernikankaalla. Meidän vanha rumilus ainakin kaipaisi uutta kuorta! Suunnittelin myös jo viime vuonna kassiksi koottavaa piknikalustaa, jonka alapuoli olisi kerniä. Ehkäpä sekin vielä toteutuu…

Muita inspiroivia ideoita otetaan ilolla vastaan.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Lahja, jolle on käyttöä

Olin viikonloppuna myymässä kirpputorilla. Ajattelin innolla luopua käyttökelpoisesta mutta meille ylimääräisestä tavarasta (josta iso osa on saatu lahjaksi). Onnistuin vähän huonosti: harva haluaa ostaa, vaikka hinta olisi 20 senttiä.  Kaikilla on liikaa kaikkea! Totesin (taas kerran), että kannattaa aika tarkasti miettiä, mitä kotinsa ovesta kantaa sisään. Siitä on nimittäin hyvin vaikea päästä eroon (ainakin kuormittamatta kaatopaikkoja).

Miten tämä liittyy ruokaan? Näin: ehdotan, että seuraavan kerran jollekin lahjaa miettiessänne ajattelisitte ensin ruokaa. Ruokalahjat ovat oivallisia, koska ne ovat kulutettavia ja herkullisia. Niitä ei tarvitse kantaa kirpputorille.

Silti: kyllä ruokalahjojenkin kohdalla kannattaa vähän miettiä. Ehkä ei ole paras idea antaa sitä kaikista eksoottisinta hillopurkkia (jolle vastaanottaja keksii kyllä käyttöä kerran, mutta joka on jo mennyt pilalle seuraavan mahdollisuuden koittaessa). Minua ainakin ilahduttavat ihan tavalliset, vähän luksuöösit ruokalahjat: yrtit näteissä purkeissa, sormisuola, ranskalainen marmeladi...

Yksi tuttu kertoi antaneensa päiväkodin ja koulun opeille eräänä vuonna luomuteetä ja -kahvia. Tänä vuonna hän aikoi lahjoa ihanissa pusseissa olevin Provencen yrttisekoituksin. Tuttava-lastentarhanopettaja kuulosti innostuneelta: vähemmän Tiimarin posliinia pölyyntymään nurkkiin! Opettaja voisi (luullakseni) ilostua myös luomujauhoista, reilusta sokerista tai hunajasta tai kesäisestä lähimehusta (sellaistahan voisi tehdä itsekin!). Tai sitten voi ottaa mallia Pieni kakkupuoti -blogissa tehdystä söpöstä kakusta päiväkodin tädeille. (Paras sokeri kakkupohjaan paljastetaan muuten tämän päivän Turun Sanomissa.)


Voisiko jopa ylioppilasta tai muuta valmistujaa lahjoa ruokaisasti? Itse yritin myydä kirpputorilla korkeaa pinoa elämänviisausopuksia, joita minulle ylioppilaaksituloni kunniaksi lahjoitettiin (eivät tahtoneet mennä kaupaksi, kuka haluaisi?), joten ainakin niille ruoka olisi hyvä kilpailija. Lahjakortti hauskaan ravintolaan, lahjakortti "meille illalliselle", sampanjapullo juhlan kunniaksi, leivontatarpeet hyvän ohjeen kera… Lopulta yksi arvokkaimmista asioista, mitä sukulaiset voivat nuorille antaa, ovat minusta sukupolvelta toiselle kulkeneet reseptit (tai ruisleivän juuri). Olen itse tosi tyytyväinen, että olen tajunnut kirjoittaa ylös joitakin lähes 90-vuotiaan mummoni ohjeista hänen vielä eläessään. Perinteet kunniaan! Niiden siivittämänä on hyvä ponnistaa omaan elämään.