Ranskalaisia huomioita

Kaksi viikkoa Ranskassa tarkoittaa ihan hillittömän hyviä ruokakokemuksia. Ei siitä vain pääse mihinkään. Etelärannikolla en jättänyt käyttämättä mahdollisuutta nauttia tuoreista merenelävistä, eikä hinnoistakaan ainakaan Marseillessa tarvinnut valittaa.

Eräällä lounaalla valitsin listalta moules frites, kattilallisen simpukoita seuranaan ranskalaisia (8 e). "Ei kai haittaa että simpukoilla kestää kymmenisen minuuttia, ne saapuivat juuri?" kyseli tarjoilija. Ei haitannut! Olimme jo vanhan sataman kupeessa sijaitsevaan ravintolaan istahtaessamme seuranneet ruskettunutta nuorta miestä, joka työnsi kärryissä valtavia säkkejä simpukoita. Tuoreus on eteläisessä Ranskassa niin läsnä, että Suomessa harvoin. Vai muistatteko syöneenne suomalaisessa ravintolassa jotain, jonka tiedätte saapuneen ihan vasta?

Silmiinpistävää oli – taas kerran – myös perheiden omistamien ravintoloiden paljous. Tarjoilemassa hääräilevät niin äiti, isä kuin lapset – ja kaikki juttelevat välillä asiakkaiden kanssa, pitävät taukoja, juovat kahvia. He vaikuttavat viettävän aikaa ravintolassaan. Monet ravintolat ovat samalla paikalla, jolla ne ovat olleet 20 vuotta sitten. Vaikea kuvitella, että Ranskassa omistajaperheet vaihtaisivat ravintolan nimen, tunnelman ja sisustuksen kolmen vuoden välein, kuten olen kuullut Suomessa tehtävän. Mistä tämä ero? Onko ravintolan pitäminen ranskalaisperheelle enemmän elinkeino, josta on tarpeen saada vain jonkinlainen elanto? Riittääkö Ranskassa vähempi? Asioisin Suomessa mieluusti mutkattomassa ravintolassa (nyt ei siis puhuta mistään Michelin-paikoista), jossa tarjoilijalle on aidosti väliä sillä, millainen minun ruokakokemukseni on.

Viimeinen huomio: kouluruoka. Ranskalaisessa koulussa on kai yleensä kunnollinen parin tunnin ruokatauko, ja monet oppilaat menevät kotiin syömään. Koulussakin kuitenkin voi maksusta ruokailla, ja tarjolla on jo lapsille usean ruokalajin lounas. Viikko sitten maanantaina marseillelaisessa koulussa tarjolla oli seuraavanlainen menu:

Kauden mimosasalaatti TAI
Linssisalaatti TAI
Lettu juustotäytteellä
 ***
Pekoni-kevätsipuli-kermapasta TAI
Sinappikanaa
 ***
Vihannesgratiini TAI
Pastaa
 ***
Edamia TAI
Valikoima luonnonjukurtteja
 ***
Hedelmäkori TAI
Hedelmäjälkiruoka TAI
Kuukauden jäätelö
 ***
Valikoima jukurtteja ja vanukkaita

Pakostakin tällaisen listan edessä oppii arvostamaan rauhallista ruokahetkeä, väitän minä! Ranskalaiset hakevat oppia Suomen loistavasta koulujärjestelmästä, mutta olisiko meilläkin kuitenkin jotakin opittavaa?

Uusien perunoiden odotus

Kertovat, että loppuviikosta tulee kesä. Suomalainen on kesällä erityisen onnellinen, kun kerrankin kotimaasta saa lähellä tuotettua, värikästä ja maistuvaa ruokaa! Vähän kademielellä luen usein ulkomailla asuvien suomalaisten blogeja (vaikka tätä ja tätä), kun etelästä tietenkin löytyy herkkuja vähän toiseen malliin ympäri vuoden. Toisaalta näin ollen voimme hyvällä syyllä vähän juhlia, kun kaikki ne ihanuudet taas nousevat maasta.

Syödään yhdessä -sivulla on tänään paljastettu, mitä sesonkiherkkua kukakin odottaa kesältä eniten.  Minä odotan uusia perunoita! Voisin syödä herkkusiiklejä vaikka pelkältään voin kanssa, paljon. Lisäksi odotan maistuvia tomaatteja. Odotan ruokia, jotka raakanakin tuoksuvat!

Yksi viime vuosina löytämämme uusia perunoita loistavasti juhlistava herkku on feta-perunasalaatti, joka alun perin on Rena Salamanin kirjasta Kreikkalainen keittiö. Sovellettuna resepti menee jotakuinkin näin:

kilo uusia perunoita
200 g fetaa
puska tuoretta persiljaa
puska tuoretta minttua
5 kevätsipulia
kalamataoliiveja maun mukaan
kapriksia
anjovista tai aurinkokuivattua tomaattia maun mukaan

Kastike (joka on jutun juju):
puska tilliä
paljon oliiviöljyä
vähän vähemmän sitruunamehua
enemmän tai vähemmän turkkilaista jukurttia
1 tl tai enemmän dijonin sinappia
mustapippuria

Aluksi keitetään perunat kuorineen. Ne kuoritaan keittämisen jälkeen heti, kun kädet kärsivät. Sekoitetaan kaikki kastikkeen ainekset huolella yhteen, ja kastike sekoitetaan perunoihin. Sitten lisätään joukkoon muut ainekset. Salaatti on hyvää heti, mutta parasta seuraavana päivänä. Suosittelen lämpimästi, tästä ovat tosi monet tykänneet!

Hiljaisia signaaleja ruokatottumuksista

Ruokablogeissa on se ihastuttava puoli, että niistä voi seurata hiljaisia – ja äänekkäitäkin – signaaleja.

Viime viikon äänekäs signaali: kun ruokaharrastaja vuonna 2010 viettää vappua, hän juo yhä simaa, mutta ei suinkaan sitä ihan tavallista versiota. Simalla pitää nyt olla määrite. Okriina teki intiaanisimaa, joka on intiaanisokerin hyviin ominaisuuksiin luottavaa "raakasimaa" ja lisäksi luomua. Omenaminttu värkkäsi nimensä mukaisesti minttusimaa. Mämmi luotti viimevuotiseen raparperisimaansa. Kuukauden ruokablogiksi tänään valittu Kulinaarimuruja sentään luotti perinteiseen malliin. Kehitelläänköhän valmissimoja samoihin suuntiin?

Viimeisen vuoden ajan blogeissa selkeästi erottuneita hiljaisempia signaaleja on minusta superruoka. Luulen, että nyt jo aika suuri osa ihmisistä on joskus kuullut käsitteen: siis näitä goji-marjoja, macajauheita ja kuivattuja mustikoita. Erityisen ravintotiheää ruokaa!

Kun viikonloppuna huomasin päälle viisikymppisen tuttavani kuivaruokahyllyssä gojimarjoja pussissa, jossa luki suurin kirjaimin "superfood", tajusin, että superruoka on muuttunut valtavirraksi. Siitä pitää olla jo perillä jokaisen, joka on kiinnostunut hyvästä syömisestä. Blogeissa superruoka-termiä on maisteltu jo pitkään, ja paljon sitä on pohdittukin. Esimerkiksi Kaisa kirjoitti aiheesta jo marraskuussa 2008, Noora analysoi sitä syyskuussa 2009 ja lopulta veti viime viikon lauantaina Yle Radio 1:llä keskustelun aiheesta. Uuden mustan superfood-lähetys on vieläkin kuultavissa Yle Areenassa.

Superruoan vanavedessä ovat kulkeneet raakaruoka ja vihersmoothiet. Ne ovat vallanneet palstatilaa blogeista ja keskustelupalstoilta erityisesti viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuoliskolla.

Raakaruoka on puolestapuhujiensa mukaan "kypsentämätöntä, luonnollista ja ravitsevaa", ja kerrotaanpa sen parantaneen niin allergioiden kuin aknen oireita. Asiaan paneutunut blogi raakaruoka.com valottaa perusasioita. Sen kirjoittajat ovat täysraakailijoita, mutta olen huomannut tämän trendin jo laskeutuneen myös tavallisempien ruokabloggaajien joukkoon. Aika moni suosii nyt kypsentämätöntä silloin kuin voi, koska se mielletään hyväksi valinnaksi. Kurkatkaapa vaikka Okriinan tai Iisan keittiöön.

Vihersmoothieissa – jotka usein liittyvät raakaruokailuun – kyse on siis siitä, että hyviä aineita tuodaan elimistöön mahdollisimman helpossa muodossa. Pirtelöiksi sekoitetaan kaikenlaista vihreää salaatinlehdistä avokadoihin. Esimerkiksi Heidin Quinoaa-blogi valottaa perusperiaatteita. Herkullisia pirtelöitä viherhenkeen on värkännyt myös lifestyle-bloggari Maijja.

Nyt odottelen, tuleeko raakaruokailusta ja vihersmoothieistakin superruokien kaltaista valtavirtaa. Ja mistä puhutaan seuraavaksi? Ruokablogistit ovat muiden blogistien tavoin paljastuneet edelläkävijöiksi ja trendsettereiksi, joita kannattaisi ruoka-alalla pitää silmällä. Se on kaiken muun hyvän lisäksi hauskaa!