Miten niin suomalaista ruokakulttuuria ei ole?

Kuuntelin Hans Välimäen haastattelua täällä. Vähän pisti korvaan. Hänen mielestään suomalaista ruokakulttuuria "ei oikeastaan ole käytännössä laisinkaan olemassa". Siis mitä ihmettä? Suomalainen huippukokkiko on tosissaan tätä mieltä?

Välimäen mielestä suomalaista ruokakulttuuria ei ole, koska olemme ottaneet syömisiimme niin vahvasti vaikutteita idästä ja lännestä. Jaaha. Hän ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että harvan maan perinteet ovat pläjähtäneet eloon maan rajojen sisäpuolella, tyhjästä ja vailla vaikutteita. Italialaiseksi mielletty pasta on paljon ennen saapasmaata tunnettu Kiinassa ja Kreikassa. Koska emme elä tyhjiössä, otamme mallia muilta ja sovellamme oppimaamme omiin tarkoituksiimme sopiviksi - joskus tahallamme, usein vahingossa. Näin kullekin yksilölle syntyy oma kulttuurinsa. Välimäen mukaan tämä toimintamalli todistaa, että "perinteistä suomalaista ruokaa tai siihen liittyvää kulttuuria ei puhtaasti suomalaisena ole olemassa".

Samalla perusteella voisi sanoa että suomen kieltä ei ole olemassa. Hyllyssämme majaileva etymologinen sanakirja nimittäin paljastaa karun totuuden: älyttömän suuri osa sanoista on peräisin ihan toisesta kielestä, ja ne ovat jossakin vaiheessa kulkeutuneet meille lainoina kielistä, joihin ne ehkä myöskin on lainattu. Aluksi tällaisia sanoja usein pelätään: lainojen pelätään köyhdyttävän kieltä. Silloin ei oteta huomioon, että uusia lainoja ovat joskus olleet sellaisetkin sanat kuin ruoka (germaaninen), kulttuuri (latinasta ruotsin kautta) ja nauttia (germaaninen). Nykyään ne ovat ihan tunnustettua suomea.

Uskon, että sama periaate toimii ruokien kanssa. Minusta me voimme olla rohkeasti ylpeitä ruotsalaisilta lainatuista lihapullista ja itärajan takaa vaikutteensa saaneista karjalanpiirakoista. Me olemme suomalaisia ja teemme ne suomalaisittain, ja meistä ne ovat maailman parhaita.

Ja jos nyt vielä halutaan sanoa, että suomalaisilla ei ole ruokakulttuuria, niin ei ole sitten kyllä italialaisilla tai ranskalaisillakaan. Heillähän on maiden sijainnin vuoksi jopa erityinen vaara saada vaikutteita naapureilta. Meillä sentään kestää jonkin aikaa, ennen kuin vaikutteet vyöryvät vaikka nyt sinne Etelä-Pohjanmaalle, jonka klimppisopasta Chez Dominique -nimisen ravintolan omistaja ei kuulostanut oikein innostuneelta. Meidän äidin pöydässä se teki kyllä hyvin kauppansa. Olisi pitänyt kutsua Hans mukaan.

Pari sanaa vihollisesta

Läski on taas kuuma puheenaihe, kuten aina uuden vuoden alkupuolella. Yleensä läskistä - tai sen sulattamisesta - puhuvat naistenlehdet, mutta tänä vuonna ovat kunnostautuneet miehet.

Käyttöön on nyt otettu armeijaterminologia. Puolustusvoimain tuleva komentaja Ari Puheloinen nimesi läskin Suomen armeijan pahaksi viholliseksi. Miesten niin armeijassa kuin muuallakin kannattaisi nyt kurkistella naistenlehtiin. Ne esittelevät nimittäin tukuittain strategioita sotaan läskivihollista vastaan.


Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen neuvoo Kauneudessa & terveydessä laihtumaan helppojen ja nopeiden keittojen avulla. Samassa lehdessä on myös ylimääräisestä painosta eroon pyrkivien Annan ja Teijan blogi. Fit-lehdessä opastetaan löytämään vyötärö tiedostamisen avulla: ruokapäiväkirjan pitäminen paljastaa, mitä suuhun todella tulee mätettyä, ja auttaa muuttamaan piintyneitä tapoja.

Olen myös huomannut, että nykyään ravintoasiantuntijat puhuvat mieluusti ateriarytmistä. Kerrotaan, että se on terveellisen syömisen kulmakivi. Meidän perheessä on tupannut usein käymään niin, että ilta-ateria venähtää jonnekin kymmenen korville - eikä kyse ole nyt mistään iltateestä, vaan ihan kunnon päivällisestä. Ateriarytmi-mantra mielessä kaikuen päätimme nyt muuttaa tapoja. Uudessa elämässämme syödään iltaisin maittava keittoateria, ja mielellään jo ennen kahdeksaa. Aloitimme eilen herkullisella misokeitolla, ja tänään uutta elämää ravitsee kaapin antimia hyödyntävä nauriskeitto.

Kaappinauriskeitto

1 kg nauriita
2 perunaa
4 porkkanaa
3 sellerinvartta
2 punasipulia
2 kynttä valkosipulia
1 kasvisliemikuutio
1 dl ruokakermaa
vettä niin, että ainekset peittyvät
nokare voita
lipstikkaa
suolaa
mustapippuria
keiton päälle tuoretta persiljaa

Paista sipuleita voissa hetki ja lisää sitten muut ainekset. Keittele puolisen tuntia.
Soseuta keitto ja lisää mausteita maun mukaan.

Jo pari sellerinvartta toi keittoon hyvän tujauksen selleristä makua, joten sellerivihaajien kannattaa unohtaa se. Minun piti oikeastaan pärjätä ilman kasvisliemikuutiota, mutta hätäpäissäni lisäsin senkin joukkoon, kun pelkkä lipstikka ei tuntunut riittävän...

P.S. Edelliseen, halpaa ja hyvää esittelevään postaukseeni liittyen löysin uuden blogin: Jan T. yrittää siellä pärjäillä eurolla päivässä!

Halpaa ja hyvää

Keskustelupalstojen vakioaihe on, miten hyvää ruokaa saisi edullisesti. Eikä ihme: ruokaa laitetaan kovalla innolla televisiossa ja netissä, mutta niistä saa verrattain harvoin hyviä vinkkejä edullisten ja maittavien ruokien laittamiseen.

Kuitenkin ruoan jatkuvasti nousevaa hintaa joutuu tosissaan tarkkailemaan aika moni suomalainen. Opiskelijalle, työttömälle tai suurperheelliselle luomun ja lähiruoan ostaminen ei välttämättä ole realismia, vaikka sitä kuinka suositeltaisiin. Moni muukin hyvän ja terveellisen kuuloinen ruoka tuntuu äkkiseltään kalliilta.


Puhti-blogin kirjoittaja, kuuden lapsen äiti, toivoi lukijoiltaan syntymäpäivälahjaksi hyviä ruokavinkkejä ja talousniksejä. Seuraan innolla, mitä kaikkea ihanaa hänen kommenttilootaansa ilmestyy. Vaikuttaa jo nyt siltä, että useimmat vinkkaajat ovat huomioineet resepteissään myös edullisuuden. Mahtava idea!

Lisäksi löysin ilokseni pari uutta, edulliseen ruokaan perehtynyttä blogituttavuutta: Laman lumossa esitellään arkisia, hyviä ja edullisia ruokareseptejä. Laktovegetaristista budjettiruokaa puolestaan laitetaan Herkullista opiskelijaruokaa -blogissa. Hyviä säästöruokavinkkejä pohti tammikuisessa blogikirjoituksessaan Unelma Säleikkö, ja Nicehouse näyttää tarjoavan sentinvenyttäjälle jopa pienen reseptiarkiston!

Toki sanotaan, että kysymys on aina valinnoista, ja että vähävaraisenkin kannattaisi ostaa laatua. Se on varmasti totta - mutta kun aina ei tunnu selvältä, mikä hyöty sikakalliiden luomutomaattien popsimisesta olikaan... Sen vielä ymmärrän, että puolivalmisteiden ja valmisruokien ostaminen ei kannata, kuten Aamulehden uutinenkin tietää kertoa.

Omassa elämässäni olen todennut, että ruokavalion edullistaminen voi tarkoittaa luopumista, mutta kyllä jotain on saamapuolellakin. Koska olen karsinut lihan lähes kokonaan pois arkiostoksistani, hankin leikkeleen tilalle kotimaista kurkkua. Lihan hintaan verrattuna tuore vihannes ei nimittäin tunnukaan enää niin kallilta. Sama asia on todettu muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa, jonka päätelmä on, että terveellinen ruokavalio ei rasita kukkaroa epäterveellistä mässäilyä enempää.

Rahaa olen viime aikoina säästänyt myös ahkeran vuokaleivän leipomisen ansiosta. Superyksinkertainen ja helposti sovellettava ohje löytyy täältä. Kimmokkeen leipäilyyn sain löydettyäni kivoja ja tuoreen oloisia säästövinkkejä täältä - sinnekin kannattaa kurkata!

Inspiraatiota kotikokille

Sunnuntaibrunssilla ystävättärien kanssa nautiskelimme omenaohukaisia, karpalomuffineja sekä ciabattaa sieni- ja avokadohöystöillä. Kaikkiin löytyivät ohjeet Jennifer Donovanin mainiosta kirjasta Brunssi - täydellinen nautinto. Nam!

Ruoanlaiton lomassa tietenkin keskusteltiin ruoanlaitosta. Ystävä Ykkösen mies oli päättänyt, että perheessä on aika paneutua reseptikirjojen saloihin. Se tarkoitti sitä, että kodin lukuisista ruokakirjoista katsellaan hyvännäköisiä reseptejä ja sitten mennään kauppaan ostamaan juuri oikeat ainekset. Ja sitten nautitaan niin ruoan laittamisesta kuin syömisestäkin.

Hyvä idea, totesin. Silti: omassa arjessani ruokakirjat ovat jotenkin kärsineet inflaation. Niistä tulee tarkistettua lähinnä unohtuneita perusasioita. Kerroin etsiväni suurimman osan ruoanlaittoinspiraatiostani ruokablogeista. Kun kerran tietokoneella tulee roikuttua muutenkin.

Ystävät totesivat kuorossa, että ruokablogit eivät inspiroi heitä ensinkään. "Jotenkin se juttu ei toimi", sanoi toinen. Ystävä Kakkonen totesi käyttävänsä ruoanlaittoapuna lähinnä Kotikokki-sivustoa. Sieltä löytyy resepti joka tilanteeseen, hän kehui.

Piti mennä kurkkaamaan. Ja toden totta! Siinä on sivusto, joka on onnistunut monessa sellaisessa, mitä muut vain yrittävät. Kotikokista voi hakea reseptejä paitsi ruoka-aineen, myös esimerkiksi valmistusajan tai työläyden mukaan. Myös erityispiirteitä saa listata hakuehdoiksi, mikä ilahduttanee vaikkapa vegaaneja tai allergikkoja. Reseptit ovat arjessa koeteltuja, sillä niitä lisäävät käyttäjät itse.

Eikä siinä vielä kaikki. Minua ilahdutti se, että Kotikokki seuraa valtavaa määrää blogeja ja linkittää niiden resepteihin. Sivuilla käydään niin ikään vilkasta keskustelua ruoka-aiheista: siellä on menossa kiinnostava pohdinta muun muassa sitä, mitä on terveysruoka. Kannattaa piipahtaa katsomassa.

Kaivattu kalapuikkokeskustelu

Vantaalainen 13-vuotias teki viime viikolla arvaamattoman ison palveluksen kouluruokailulle. Hän otti lautaselleen neljä kalapuikkoa, kun sallittu määrä oli kolme. Poika ei kouluhenkilökunnan kehotuksista huolimatta suostunut siirtämään ylimääräistä puikkoaan takaisin kalapuikkolaariin. Paikalle kutsuttiin poliisi tilannetta selvittelemään.

Siinä kohtaa kiinnostui media. Asiasta uutisoitiin ainakin Hesarissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Facebookiin perustettiin ryhmä Neljäs kalapuikko. Blogeissa tapaus näkyi myös: sitä kommentoivat esimerkiksi Aamiainen ruohikolla, Lauluntekijän lautatarha ja Valpurin vinttikamari.

(kuva: Icecool)
Kyseessä on hyvä esimerkki siitä, että tärkeäkin asia ylittää uutiskynnyksen vasta, kun tapahtuu jotakin oikeasti hämmentävää. Sehän on ollut tiedossa, että kouluruokailun määrärahat sallivat yhden hengen annoksen maksaa 60-70 senttiä. Kuka tahansa joskus ruokaa laittanut ymmärtää, että siinä ei kalapuikoilla (tai paljon millään muullakaan) mässäillä. Toisaalta jokainen kasvuikäisen kanssa samassa pöydässä istunut ymmärtää, että kolme kalapuikkoa (tai kalapalaa, kuten Vantaalta tarkennetaan) on onnettoman vähän. Sitä on vilkkaissa nettikeskusteluissa kauhistuneina päiviteltykin.

Jotta keskustelu jatkuisi, ehdotan leikkimielisiä vaihtokauppoja koululuokkien ja työpaikkojen kesken. Koulun lähellä töissä oleva porukka söisi viikon kouluruokailussa, ja tietyn luokan oppilaat puolestaan pääsisivät tutustumaan työpaikkaruokailun antiin. Tulokset olisivat mielenkiintoista kuultavaa.

Suomessa on ollut ilmainen kouluruokailu yli 60 vuotta, ja se mainitaan usein tärkeäksi vaikuttimeksi hyviin oppimistuloksiimme. Ei varmaankaan syyttä. Minusta olisi syytä joko pitää ilmaissysteemiä kuin kukkaa kämmenellä - siis tarjota sille resurssit, joilla voidaan tehdä tarpeeksi terveellisiä ja syöjille maistuvia ruokia - tai sitten vaihtaa laakista maksulliseen systeemiin. Jos koulussa saa syödä korkeintaan kolme kalapuikkoa, ei ihme että nuorison tekee aterian jälkeen mieli juosta tankkaamaan McDonald'siin. Silloin ilmainen kouluruokailu vesittää itse itsensä.

Kalapuikkojupakan kiinnostavin anti on minusta tämä: vaadittiin (ehkä huonosti käyttäytyvä) 13-vuotias, että kouluruokailu oikeasti nousi puheenaiheeksi. Niin kuin olisi yhtäkkiä tajuttu, että on kasvavia ihmisiä, joille se neljäs kalapuikko olisi tarpeen ihan oikeasti.

P.S. Kulinaarimuruissa kokattiin taannoin Jessy-sarjakuvalehden inspiroimana perunalastulettuja. Sellaiset voisivat koulussakin tehdä kauppansa, vaikka 70 senttiin niitä olisi vaikea saada mahtumaan...

Puuro on parasta!

Minusta ovat mainioita nämä blogimaailmassa pyörivät ruokahaasteet. Tammikuussa ruokahaasteena on härkäviikkojen kunniaksi puuro. Blogeissa onkin jo luotu perinteisestä aamupuurosta mitä kekseliäämpiä sovelluksia: esimerkiksi kookosriispuuroa, luumukaurapuuroa ja intialaista pongalia.


Minä olen yksinkertaisen ystävä. Siksi en kannata pyörän keksimistä uudelleen, vaan vanhojen ja hyviksi todettujen ohjeiden esiin nostamista. Perinteinen vispipuuro on lapsuuteni herkkua, ja se on turhaan vajonnut unohduksiin!

Vispipuuro-ohjeita on netti täynnä (esim. täällä ja täällä). Tein niitä apuna käyttäen oman lähivispisovellukseni, jossa kaikki ainekset ovat suomalaisia. Sokerin sijaan käytin hunajaa, joka on mainio suomalainen luonnontuote ja jota lisäksi tarvitaan makeuden aikaansaamiseksi sokeria vähemmän.

Lähivispipuuro

1 l vettä
3 dl puolukoita
vajaa 1 dl hunajaa
1,5 dl mannasuurimoita
hippu suolaa

Keitä vettä ja puolukoita hetkinen. Lisää hunaja ja vispaa joukkoon mannasuurimot.
Keitä vielä kymmenisen minuuttia. Jäähdytä puuro ja vatkaa kuohkeaksi.
Ripsauta pari puolukkaa koristeeksi ja nauti puuro kylmän maidon kanssa.

Tulos maistui vähintään yhtä hyvältä kuin lapsena. Tätä useammin!

P.S. En malttanut olla testaamatta vispipuuroni ravintoarvoa mainiossa Miljömat-palvelussa (kiitos vinkistä Kemikaalicocktailiin). Sieltä paljastuu, että täysipainoiseksi lounaaksi vispipuuro olisi lähes täysin epäkelpo: vain tyydyttyneitä rasvahappoja ja hiilihydraatteja on tarpeeksi. Liian vähän on esimerkiksi energiaa, proteiinia, rasvaa, kuituja, rautaa ja c-vitamiinia. Välipalaksi puuro kuitenkin sopinee, vaikka pyyhkeitä tulee myös mannasuurimoista: kaura- tai ruispuuro kun sisältäisi enemmän kuituja, vitamiineja ja mineraaleja.

Muovipussin makua

Sunnuntain Hesarin mielipidesivulla ihmeteltiin, miksi juusto pakataan Suomessa muoviin. Kirjoittaja tuskaili, että tämä sinänsä kätevä tapa ei taida edistää juuston maun kehittymistä, vaan toimii pikemminkin päinvastoin. Hänen havaintonsa mukaan muualla maailmassa juustot pakataan paperiin - ja onnistuu se kuulemma Suomessakin, kun sitä erikseen pyytää. Automaattisesti paperipakettia ei kuitenkaan saa hienollekaan juustolle. Myönnän aprikoineeni tätä samaa, enkä suinkaan vain juuston osalta.

Suomessahan rakastetaan pakata elintarvikkeita muoviin. Siihen on kääritty juuston lisäksi niin kaupasta ostetut porkkanat, perunat kuin leivätkin. Olisi tosissaan kiinnostavaa tietää, miten muovipakkaus vaikuttaa kyseisten tuotteiden makuun. Olisikohan tästä olemassa tutkimusta?


Empiirinen havaintoni osoittaa, että jääkaapin vihanneslokerossa muovipussissa majailevat porkkanat alkavat herkästi kerätä ympärilleen epämääräistä mömmöä. Innostuin siis kokeilemaan uutta kikkaa: kaikki vihannekset pois muovipusseista ja nätisti vihanneslokeroon sanomalehden päälle. Vielä en ole saanut selville, minkä asteista syntiä tuli tehdyksi ja kuinka paljon potut tästä loukkaantuvat.

Parasta maapallonkin hyvinvoinnin kannalta toki olisi, että sitä muovipussia ei tarvitsisi edes ostaa poisheitettäväksi. Tässä kohtaa sopii kehua S-merkkistä lähikauppaamme, joka on ilahduttanut viime vuoden ajan tarjoamalla hedelmien ja vihannesten kuljetukseen myös paperipusseja. Miksi en ole nähnyt vastaavaa missään muussa kaupassa? Ja miten tämän filosofian voisi laajentaa leipäosastolle?