Keskikesä!

Valoisaa juhannusta! Meidän pöytäämme pääsevät tänä jussina ainakin fetalla ja parmesanilla höystetyt kesäkurpitsapihvit, jotka on moneen kertaan hyväksytty niin lihan- kuin kasvistensyöjien keskuudessa. Hyviä juhlamenuvinkkejä ovat pullollaan myös Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman valitsemat kuukauden blogit, joihin linkit löytyvät tuosta oikeasta laidasta. Nyt saadaan todella herkutella tuoreilla ihanuuksilla! (Ja jos vaikka sataakin, aina voi toivoa yhtä vaikuttavaa sateenkaarta kuin Saimaalla juhannuksena muutama vuosi sitten.)

Onko ruokavaliolla väliä?

Minua kiehtoi maanantain Hesarissa juttu ihmisistä, joiden oloa ruokavalion muutos oli rutkasti parantanut. Yksi heistä oli blogistaniastakin tuttu Viidakkomies. Hän on saanut ms-tautinsa oireet kuriin ryhtymällä vegaaniksi ja suosimalla luomua sekä käsittelemätöntä ruokaa.

Koko tämä ruokavaliokeskustelu on minusta jotenkin kovin 2000-lukua. Muistatteko vastaavaa jostakin aikaisemmasta ajankohdasta? Minä en, nimittäin omalta elinajaltani. Onko tämä ilmentymä vakavasta omaan napaan tuijoittamisesta vai (vihdoin) terveemmästä suhtaumisesta omaan hyvinvointiin – että sisukas suomalainenkin saa voida hyvin ja pitää omaa oloa tärkeänä asiana?

Lähipiiriinikin on viimeisten muutaman vuoden aikana ilmaantunut ihmisiä, jotka väittävät olevansa paljon hyvinvoivampia jätettyään pois esimerkiksi valkoisen viljan. Moni on sillä tavoin kertonut laihtuneensakin kuin huomaamatta. Hyvä! Tällaisissa kokemuksissa on minustakin jotakin inspiroivaa, vaikka itse olen huono heittäytymään täysillä jonkin jutun kannattajaksi. Ehkä voisi ottaa erilaisten ruokavalioiden kokeilukuukausia, ihan vain itsensä hauskuuttamismielessä? Lopulta on tylsä huomata syövänsä aina vähän samoja asioita.

Sellaisiinkin ihmisiin törmää, jotka innostuvat uudesta ruokavaliostaan niin, että rupeavat evankelioimaan asiaansa muillekin. Itse olen siinä kohtaa hieman skeptinen. Jotenkin tuntuu siltä, että mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Joskus ajaudun epäilemään, voidaanko oikeastaan puhua yhtään mistään ruokaympyrän kaltaisista yleispätevistä periaatteista. Jos liha kammottaa, voiko sen syöminen olla hyvästä? Entä voiko samalla periaatteella luopua kokonaan vaikkapa salaatin syömisestä? 

Keskustelupalstoilla ja verkon syövereissä on valtava määrä ruoan ja juoman hyviin vaikutuksiin liittyvää (erittäin ristiriitaistakin) informaatiota. Yksi vannoo luomun nimeen: se on parantanut kaikki sairaudet allergioista akneen. Toinen käskee iho-ongelmaisten jättää pois suomalaiset viljat (en tajua, mihin tämä perustuu, mutta voi toki toimia). Kolmas on onnellisempi raakaruokailijana, neljäs puhuu kaiken syömisestä ja juomisesta kohtuudella (mutta näitä tyyppejä on lopulta keskusteluissa mukana vähemmän – vetääkö verkko enemmän ääri-ihmisiä?).

Syödään yhdessä -Facebook-sivun kysymys "Onko ruokavalion muutos parantanut elämänlaatuasi?" kirvoitti erään lukijan kertomaan, että veriryhmän mukainen ruokavalio on sopinut heidän perheelleen. Mielenkiintoista. Arvelitiin myös, että kaikenlainen erikoisruokavalio on hyvästä siksi, että silloin tulee syötyä vähemmän. Syömällä ja juomalla voi tietenkin saada itsensä myös sairaaksi.

Kesä, kattaus, käsityöt

En tiedä onko muitakin sellaisia, jotka mieluusti pohtivat kesällä pieniä tuunausprojekteja ja käsitöitä. Lomalla kun on sitä aikaa… Esimerkiksi kesäiseen kattaukseen on ihana paneutua, kun jo tuoreet vihannekset näyttävät niin koristeellisilta.

Minä olen kovasti sitä mieltä, että kyllä kattaus ja ympäristökin vaikuttavat ruokakokemukseen. Kulutusjuhlassa käytiin joku aika sitten kiinnostava keskustelu siitä, miten jopa astiat voivat muuttaa ruokailun tunnelmaa.

En taida silti ostaa uusia astioita, mutta seuraavia juttuja voisin kokeilla kattauksessa:

• Montaa erilaista pöytäliinaa limittäin ja lomittain
• Erikuosisia kangaskaistaleita ommeltuna pitkäksi liinaksi
• Juhlakoristeena naruihin viritettyjä valkoisia lakana- tai paperisuikaleita Ritvan tapaan
• Kiviä paikkalappuina
• Kangassuikaleita servettirenkaina
• Kukkia ruoan koristeena tai jokaisen lautasella (syötävistä kukista vinkkejä esim. täältä)

Näiden lisäksi ruokakokemuksia kohottavia käsityöprojekteja voisivat olla vaikkapa Avotakan sivuilta löytyvät virkatut tabletit (kuvassa, joka on sieltä lainattu). Lisäksi innostuin uusimman Koti ja keittiö -lehden (6–7/2010) ideasta päällystää styroksinen kylmälaukku kernikankaalla. Meidän vanha rumilus ainakin kaipaisi uutta kuorta! Suunnittelin myös jo viime vuonna kassiksi koottavaa piknikalustaa, jonka alapuoli olisi kerniä. Ehkäpä sekin vielä toteutuu…

Muita inspiroivia ideoita otetaan ilolla vastaan.

Lahja, jolle on käyttöä

Olin viikonloppuna myymässä kirpputorilla. Ajattelin innolla luopua käyttökelpoisesta mutta meille ylimääräisestä tavarasta (josta iso osa on saatu lahjaksi). Onnistuin vähän huonosti: harva haluaa ostaa, vaikka hinta olisi 20 senttiä.  Kaikilla on liikaa kaikkea! Totesin (taas kerran), että kannattaa aika tarkasti miettiä, mitä kotinsa ovesta kantaa sisään. Siitä on nimittäin hyvin vaikea päästä eroon (ainakin kuormittamatta kaatopaikkoja).

Miten tämä liittyy ruokaan? Näin: ehdotan, että seuraavan kerran jollekin lahjaa miettiessänne ajattelisitte ensin ruokaa. Ruokalahjat ovat oivallisia, koska ne ovat kulutettavia ja herkullisia. Niitä ei tarvitse kantaa kirpputorille.

Silti: kyllä ruokalahjojenkin kohdalla kannattaa vähän miettiä. Ehkä ei ole paras idea antaa sitä kaikista eksoottisinta hillopurkkia (jolle vastaanottaja keksii kyllä käyttöä kerran, mutta joka on jo mennyt pilalle seuraavan mahdollisuuden koittaessa). Minua ainakin ilahduttavat ihan tavalliset, vähän luksuöösit ruokalahjat: yrtit näteissä purkeissa, sormisuola, ranskalainen marmeladi...

Yksi tuttu kertoi antaneensa päiväkodin ja koulun opeille eräänä vuonna luomuteetä ja -kahvia. Tänä vuonna hän aikoi lahjoa ihanissa pusseissa olevin Provencen yrttisekoituksin. Tuttava-lastentarhanopettaja kuulosti innostuneelta: vähemmän Tiimarin posliinia pölyyntymään nurkkiin! Opettaja voisi (luullakseni) ilostua myös luomujauhoista, reilusta sokerista tai hunajasta tai kesäisestä lähimehusta (sellaistahan voisi tehdä itsekin!). Tai sitten voi ottaa mallia Pieni kakkupuoti -blogissa tehdystä söpöstä kakusta päiväkodin tädeille. (Paras sokeri kakkupohjaan paljastetaan muuten tämän päivän Turun Sanomissa.)

Voisiko jopa ylioppilasta tai muuta valmistujaa lahjoa ruokaisasti? Itse yritin myydä kirpputorilla korkeaa pinoa elämänviisausopuksia, joita minulle ylioppilaaksituloni kunniaksi lahjoitettiin (eivät tahtoneet mennä kaupaksi, kuka haluaisi?), joten ainakin niille ruoka olisi hyvä kilpailija. Lahjakortti hauskaan ravintolaan, lahjakortti "meille illalliselle", sampanjapullo juhlan kunniaksi, leivontatarpeet hyvän ohjeen kera… Lopulta yksi arvokkaimmista asioista, mitä sukulaiset voivat nuorille antaa, ovat minusta sukupolvelta toiselle kulkeneet reseptit (tai ruisleivän juuri). Olen itse tosi tyytyväinen, että olen tajunnut kirjoittaa ylös joitakin lähes 90-vuotiaan mummoni ohjeista hänen vielä eläessään. Perinteet kunniaan! Niiden siivittämänä on hyvä ponnistaa omaan elämään.

Ranskalaisia huomioita

Kaksi viikkoa Ranskassa tarkoittaa ihan hillittömän hyviä ruokakokemuksia. Ei siitä vain pääse mihinkään. Etelärannikolla en jättänyt käyttämättä mahdollisuutta nauttia tuoreista merenelävistä, eikä hinnoistakaan ainakaan Marseillessa tarvinnut valittaa.

Eräällä lounaalla valitsin listalta moules frites, kattilallisen simpukoita seuranaan ranskalaisia (8 e). "Ei kai haittaa että simpukoilla kestää kymmenisen minuuttia, ne saapuivat juuri?" kyseli tarjoilija. Ei haitannut! Olimme jo vanhan sataman kupeessa sijaitsevaan ravintolaan istahtaessamme seuranneet ruskettunutta nuorta miestä, joka työnsi kärryissä valtavia säkkejä simpukoita. Tuoreus on eteläisessä Ranskassa niin läsnä, että Suomessa harvoin. Vai muistatteko syöneenne suomalaisessa ravintolassa jotain, jonka tiedätte saapuneen ihan vasta?

Silmiinpistävää oli – taas kerran – myös perheiden omistamien ravintoloiden paljous. Tarjoilemassa hääräilevät niin äiti, isä kuin lapset – ja kaikki juttelevat välillä asiakkaiden kanssa, pitävät taukoja, juovat kahvia. He vaikuttavat viettävän aikaa ravintolassaan. Monet ravintolat ovat samalla paikalla, jolla ne ovat olleet 20 vuotta sitten. Vaikea kuvitella, että Ranskassa omistajaperheet vaihtaisivat ravintolan nimen, tunnelman ja sisustuksen kolmen vuoden välein, kuten olen kuullut Suomessa tehtävän. Mistä tämä ero? Onko ravintolan pitäminen ranskalaisperheelle enemmän elinkeino, josta on tarpeen saada vain jonkinlainen elanto? Riittääkö Ranskassa vähempi? Asioisin Suomessa mieluusti mutkattomassa ravintolassa (nyt ei siis puhuta mistään Michelin-paikoista), jossa tarjoilijalle on aidosti väliä sillä, millainen minun ruokakokemukseni on.

Viimeinen huomio: kouluruoka. Ranskalaisessa koulussa on kai yleensä kunnollinen parin tunnin ruokatauko, ja monet oppilaat menevät kotiin syömään. Koulussakin kuitenkin voi maksusta ruokailla, ja tarjolla on jo lapsille usean ruokalajin lounas. Viikko sitten maanantaina marseillelaisessa koulussa tarjolla oli seuraavanlainen menu:

Kauden mimosasalaatti TAI
Linssisalaatti TAI
Lettu juustotäytteellä
 ***
Pekoni-kevätsipuli-kermapasta TAI
Sinappikanaa
 ***
Vihannesgratiini TAI
Pastaa
 ***
Edamia TAI
Valikoima luonnonjukurtteja
 ***
Hedelmäkori TAI
Hedelmäjälkiruoka TAI
Kuukauden jäätelö
 ***
Valikoima jukurtteja ja vanukkaita

Pakostakin tällaisen listan edessä oppii arvostamaan rauhallista ruokahetkeä, väitän minä! Ranskalaiset hakevat oppia Suomen loistavasta koulujärjestelmästä, mutta olisiko meilläkin kuitenkin jotakin opittavaa?

Uusien perunoiden odotus

Kertovat, että loppuviikosta tulee kesä. Suomalainen on kesällä erityisen onnellinen, kun kerrankin kotimaasta saa lähellä tuotettua, värikästä ja maistuvaa ruokaa! Vähän kademielellä luen usein ulkomailla asuvien suomalaisten blogeja (vaikka tätä ja tätä), kun etelästä tietenkin löytyy herkkuja vähän toiseen malliin ympäri vuoden. Toisaalta näin ollen voimme hyvällä syyllä vähän juhlia, kun kaikki ne ihanuudet taas nousevat maasta.

Syödään yhdessä -sivulla on tänään paljastettu, mitä sesonkiherkkua kukakin odottaa kesältä eniten.  Minä odotan uusia perunoita! Voisin syödä herkkusiiklejä vaikka pelkältään voin kanssa, paljon. Lisäksi odotan maistuvia tomaatteja. Odotan ruokia, jotka raakanakin tuoksuvat!

Yksi viime vuosina löytämämme uusia perunoita loistavasti juhlistava herkku on feta-perunasalaatti, joka alun perin on Rena Salamanin kirjasta Kreikkalainen keittiö. Sovellettuna resepti menee jotakuinkin näin:

kilo uusia perunoita
200 g fetaa
puska tuoretta persiljaa
puska tuoretta minttua
5 kevätsipulia
kalamataoliiveja maun mukaan
kapriksia
anjovista tai aurinkokuivattua tomaattia maun mukaan

Kastike (joka on jutun juju):
puska tilliä
paljon oliiviöljyä
vähän vähemmän sitruunamehua
enemmän tai vähemmän turkkilaista jukurttia
1 tl tai enemmän dijonin sinappia
mustapippuria

Aluksi keitetään perunat kuorineen. Ne kuoritaan keittämisen jälkeen heti, kun kädet kärsivät. Sekoitetaan kaikki kastikkeen ainekset huolella yhteen, ja kastike sekoitetaan perunoihin. Sitten lisätään joukkoon muut ainekset. Salaatti on hyvää heti, mutta parasta seuraavana päivänä. Suosittelen lämpimästi, tästä ovat tosi monet tykänneet!

Hiljaisia signaaleja ruokatottumuksista

Ruokablogeissa on se ihastuttava puoli, että niistä voi seurata hiljaisia – ja äänekkäitäkin – signaaleja.

Viime viikon äänekäs signaali: kun ruokaharrastaja vuonna 2010 viettää vappua, hän juo yhä simaa, mutta ei suinkaan sitä ihan tavallista versiota. Simalla pitää nyt olla määrite. Okriina teki intiaanisimaa, joka on intiaanisokerin hyviin ominaisuuksiin luottavaa "raakasimaa" ja lisäksi luomua. Omenaminttu värkkäsi nimensä mukaisesti minttusimaa. Mämmi luotti viimevuotiseen raparperisimaansa. Kuukauden ruokablogiksi tänään valittu Kulinaarimuruja sentään luotti perinteiseen malliin. Kehitelläänköhän valmissimoja samoihin suuntiin?

Viimeisen vuoden ajan blogeissa selkeästi erottuneita hiljaisempia signaaleja on minusta superruoka. Luulen, että nyt jo aika suuri osa ihmisistä on joskus kuullut käsitteen: siis näitä goji-marjoja, macajauheita ja kuivattuja mustikoita. Erityisen ravintotiheää ruokaa!

Kun viikonloppuna huomasin päälle viisikymppisen tuttavani kuivaruokahyllyssä gojimarjoja pussissa, jossa luki suurin kirjaimin "superfood", tajusin, että superruoka on muuttunut valtavirraksi. Siitä pitää olla jo perillä jokaisen, joka on kiinnostunut hyvästä syömisestä. Blogeissa superruoka-termiä on maisteltu jo pitkään, ja paljon sitä on pohdittukin. Esimerkiksi Kaisa kirjoitti aiheesta jo marraskuussa 2008, Noora analysoi sitä syyskuussa 2009 ja lopulta veti viime viikon lauantaina Yle Radio 1:llä keskustelun aiheesta. Uuden mustan superfood-lähetys on vieläkin kuultavissa Yle Areenassa.

Superruoan vanavedessä ovat kulkeneet raakaruoka ja vihersmoothiet. Ne ovat vallanneet palstatilaa blogeista ja keskustelupalstoilta erityisesti viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuoliskolla.

Raakaruoka on puolestapuhujiensa mukaan "kypsentämätöntä, luonnollista ja ravitsevaa", ja kerrotaanpa sen parantaneen niin allergioiden kuin aknen oireita. Asiaan paneutunut blogi raakaruoka.com valottaa perusasioita. Sen kirjoittajat ovat täysraakailijoita, mutta olen huomannut tämän trendin jo laskeutuneen myös tavallisempien ruokabloggaajien joukkoon. Aika moni suosii nyt kypsentämätöntä silloin kuin voi, koska se mielletään hyväksi valinnaksi. Kurkatkaapa vaikka Okriinan tai Iisan keittiöön.

Vihersmoothieissa – jotka usein liittyvät raakaruokailuun – kyse on siis siitä, että hyviä aineita tuodaan elimistöön mahdollisimman helpossa muodossa. Pirtelöiksi sekoitetaan kaikenlaista vihreää salaatinlehdistä avokadoihin. Esimerkiksi Heidin Quinoaa-blogi valottaa perusperiaatteita. Herkullisia pirtelöitä viherhenkeen on värkännyt myös lifestyle-bloggari Maijja.

Nyt odottelen, tuleeko raakaruokailusta ja vihersmoothieistakin superruokien kaltaista valtavirtaa. Ja mistä puhutaan seuraavaksi? Ruokablogistit ovat muiden blogistien tavoin paljastuneet edelläkävijöiksi ja trendsettereiksi, joita kannattaisi ruoka-alalla pitää silmällä. Se on kaiken muun hyvän lisäksi hauskaa!