Väsyttävä laihdutusmantra

Suomessa laihdutetaan innokkaammin kuin muualla, kertoo Valittujen Palojen tutkimus (Hesarin uutinen). Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän laihduttajia kuin missään muussa tutkimukseen osallistuneessa maassa.

En hirveästi ihmettele. Laihdutusmantra on meillä yleisesti hyväksyttyä ja jopa oikeamielistä puhetta. Suomalaiset ovat sisäistäneet liiankin hyvin olevansa lihavia ja epäterveellisiä. Tai ehkä ongelma on siinä, että sen ovat sisäistäneet ne, jotka eivät oikeasti ole lihavia ja epäterveellisiä.

Noin kolmekymppisissä ystävissäni on enemmän avomielisiä laihduttajia kuin niitä, jotka eivät painostaan paljon puhele. Joka ainoa laihduttaja on kohtuullisen solakka, liikkuva ja yleensä aika energinenkin. En ole koskaan oppinut ymmärtämään, mistä heidän vouhotuksessaan on kyse. Ehkä se johtuu siitä, että kuulun itse siihen ilmeisesti erikoiseen sakkiin, jonka on vaikea saada painoaan nousemaan, vaikka pitäisi.

Tuntemani laihduttajat puhuvat aina kiloista, eivät koskaan yleisestä hyvinvoinnista. Miksi? Nyökkäilin itsekseni lukiessani uusimman Nyt-viikkoliitteen Rasva palaa -juttua ja eritoten Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentierin kommenttia: "Itse lihavuus ei ole riski, vaan siihen liittyvät elämäntavat. Kehon muotoon tuijottaminen ei kerro mitään ihmisen terveydestä."

Yleisessä laihdutuspuheessa painotetaan hurjan paljon lihavuuden pahuutta tuon elintapakysymyksen kustannuksella. Välillä unohtuu, että hyvinvointihan on lopulta se, mitä tavoitellaan! Voisiko olla niin, että yksi voi hyvin vähän pyöreämpänä, toinen kapeampana? Minun on hirveän vaikea kuvitella, että kaalikeittokuuri lisäisi kenenkään hyvinvointia, tai että oma vointini paranisi merkittävästi kalja+makkara+pullakuurilla. Sellaisia eväitä nimittäin tarvittaisiin (paljon!), että minä mahtuisin normaaleiksi määriteltyjen kirjoihin.

Radikaalien kuurien sijaan ehdotan ruoka-asiaan panostamista: laadukkaita ja värikkäitä raaka-aineita, aikaa ruoan laittamiselle ja syömiselle ja seurassa ruokailua. Lisäksi kannatan ulkona käyskentelyä, kiireen välttämistä ja hyvää oloa lisäävien asioiden listaamista.

Ekaa kertaa

Maukasta uutta vuotta, hyvä lukijani!

Voisilmäpeliä-blogissa Eeva paljastaa, mitä on vuonna 2009 syönyt ensimmäistä kertaa: tryffeliä, ankeriasta, viiriäistä, jänistä ja silliä. Mielenkiintoista!

Mekin mietimme toisinaan miehen kanssa, milloin olemme ensimmäisiä kertoja maistaneet mitäkin. Olemme kyselleet sitä muiltakin. Todettu on, että aika moni nykyisin yleisesti käyttämämme ruoka-aine on sellainen, jonka olemassaolosta meillä ei 15 vuotta sitten ollut aavistustakaan. Suomalainen ruokakulttuuri ottaa vaikutteita, laajenee ja muuttuu. Hyvä!

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia ensimmäisiä maistokokemuksia muut muistavat. Jakakaa siis! Meillä on ihmetelty ainakin seuraavia juttuja:

Vaarini kertoi, että maistettuaan ensimmäistä kertaa kurkkua (tämän täytyi olla joskus 1930-1940-luvulla) hän piti sitä pilallisena ja heitti sen pois: ihmeellinen vetinen hedelmä! Kurkku tuli jäädäkseen, mutta vaari ei innostunut siitä koko elinaikanaan.

Meillä mätiä (tuota taivaallista herkkua!) on ollut joulupöydässä 90-luvulta asti. Sitä ennen en edes tiennyt sellaisen syötävän olemassaolosta. 50-luvulla Helsingissä syntyneellä tuttavalla mäti taas on kuulunut jouluherkkuihin jo lapsena.

Pastastakin alettiin minun kotonani puhua vasta joskus 90-luvulla. Sitä ennen oli vain makaronia, jota käytettiin lähinnä makaronilaatikkoon.

Siskoni kehitti 90-luvun puolenvälin jälkeen herkkupastan uutuustuotteista: siihen tuli fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja pestoa. Nämäkin tuotteet ovat sittemmin vakiinnuttaneet paikkansa ainakin meidän jääkaapissamme. Herkkupastaan voi turvautua edelleen silloin, kun kaipaa jotain tosi jytkyä nopeasti.

Mies tutustui tortilloihin vieraillessaan ensimmäistä kertaa lapsuuskodissani 2000-luvun alussa. Meillä ne oli löydetty muutama vuosi aikaisemmin. Ennen tortillojen aikaa syötiin tacoja.

Muutama vuosi sitten kauppojen hyllyihin ilmestyi villisuolaheinä (edit: se on muuten viinisuolaheinä). En ole vielä oikein innostunut. Tofusta sen sijaan olen innostunut: sitä laitoin ensimmäistä kertaa ehkä 2004.

Viime vuonna löysin pakastealtaasta mainiot valkosipulietanat ja ostin ensimmäistä kertaa elämässäni seesamiöljyä. Uutena vuotena kokattiin korealaista.

P.S. The Voice etsii vuoden parhaita nettielämyksiä, mm. Vuoden ruokablogia. Käy äänestämässä täällä 10.1. mennessä.

Hyvää joulua!

On aika toivottaa erinomaisen herkullista joulua kaikille! Sanoja lautaselta vetäytyy tänään joululevolle, vaikka ruoka-asioita tulee yleensä joulunaikaan ajateltua aika ahkerasti.

Pientä ajateltavaa vielä tulevan aaton varalle:
Brittiläiset tutkijat ovat huolissaan joulupukin elämäntavoista. Muistakaa siis, että lihava ja punaposkinen (ja etenkin alkoholinhuuruinen) pukki on huono esimerkki perheen pienemmille – ja vähän isommillekin. Tämä hassu uutinen kerrottiin Hesarissa. Pitäisiköhän alkaa ensi jouluna tekemään joulutienestiä toimimalla terveyspukkina, joka reippaana juoksee tuomaan lahjat joulukoteihin ja käärii paketteihin vain polkupyöriä ja joogamattoja? Sille pukille eivät tortut eivätkä glögit maistu, se katsokaas karppaa.

Parhaat ruokalahjat

Ystävä lähetti Facebook-viestin. Kysyi, millä ohjeella marinoin oliiveja syksyisiin juhliin. Uskoi vastaavien sopivan hyvin joululahjaksi vaikka äidille. Paljastin: hyvien oliivien seuraan paljon valkosipulia, persiljaa, oliiviöljyä ja vähän suolaa ja mustapippuria. Ja taisi siinä olla sitruunaakin. Hyvin yksinkertaista, mutta pari päivää marinoimalla tulee hyvää. Kikherneitä voi laittaa samaan liemeen.

Ruokalahjat ovat oikeastaan oiva keksintö. Niille on yleensä kaikilla käyttöä, eivätkä jää nurkkiin pyörimään. Vinkkejä on jo jaeltu blogeissa, lehdissä ja televisiossakin. Tässä Haarukan TOP 5.

1) Laventelikorput (kuvassa, joka on Strömsön kotisivuilta)
Jännittäviä laventeliherkkuja tehtiin Strömsössä marraskuun alussa. Kuivattua laventelia, tummaa suklaata, hasselpähkinää… Näitä teen varmasti. Jos laventeli epäilyttää, voi kokeilla samanhenkistä Voisilmäpelin suklaa-pistaasibiscottia.

2) Hunajapaahdettu pähkinäseos
Vegemisiä-blogin Nuoren Naisen juttu Kalevassa tarjoilee muitakin hyviä, tuoreita tuliaisvinkkejä. Voisin valmistaa pähkinöiden seuraksi vaikka meksikolaista kaakaojuomaa.

3) Piimäkakku piparimaustein
Perinteisemmän ystäville sopii Siskot kokkaa -blogin sovellus piimäkakusta. Joulun tuoksu seuraa kuulemma mukana! Ruokatieto puolestaan ehdottaa perinteistä maustekakkua, joka ei liene hullumpi sekään.

4) Erikoisglögi
Inspiraatiota voi etsiä vaikka Malitsulta (maistuisiko porkkanaglögi tai olutglögi?) tai aikaisemmasta glögi-postauksestani, johon sain monta hyvää kommenttia.

5) Luksus-suola
Ystävän kanssa himoitsimme ison kaupan suolaosastolla ihania purkkeja, jotka sisälsivät mitä erilaisempia variantteja suolasta. Sormisuolaa, vuorisuolaa, suolankukkaa, merisuolaa… Käyttökelpoista luksusruokatuotetta voisin itse toivoa joulupukilta!

Ruokaisten lahjojen ohella mietin, millä suolaisella herkulla kantaisin korteni kekoon joulupöytään. Jotain jouluista ja vaikkapa kalapitoista… Vinkkejä, anyone?

P.S. Hauska juttu: Taito-lehti kutsuu luomaan kansallispukuaiheisia leivonnaisia. Katso Turun Sanomien uutinen tästä!

Vastuullinen keittiö?

Minulta kysyttiin eilen, onko meidän perheessä vastuullinen keittiö. Vaikea kysymys.

Yrittää kyllä olla. Mutta miten keittiöstä oikeastaan tulee vastuullinen? Mitä enemmän näitä asioita seuraa, sitä hankalammaksi homma käy. Aina löytää kokkauskulttuuristaan uusia syntejä, eikä aina jaksa vastustaa kiusaustakaan.

Ainakin seuraavilla periaatteilla olen kuitenkin yrittänyt taikoa keittiöstämme vastuullisemman.

1) Yritän ostaa suomalaista. Ainakin useimmiten. Mutta onko suomalaisten tomaattien ostaminen talvella suorastaan megasynti? Tuntuu, että vastuullinen jättäisi talvella kaiken värikkään kauppaan terveydellisistä seurauksista välittämättä. Minä sen sijaan olen viime ajat ostanut hulluna satsumia.

2) Syömme kotona lähinnä kasvis- ja kalaruokaa. Silti en ole jaksanut perehtyä siihen, mitä kalalajeja eettisistä syistä pitäisi välttää, vaikka WWF tarjoaa asiaan oppaankin. Ja onko soijakin kuitenkin vähän paha juttu (sitä mietitään esim. täällä)? Suomalaista soija ei ainakaan ole.

3) Emme jätä ruokaa. Olemme kuitenkin hajamielisiä, ja jotain pilaantuu aina kaappiin huomaamatta. En tiedä miten se on toistuvasti mahdollista.

4) Uskon luomuun. Silti se näkyy ruokakorissani harvoin. Lähikauppojen luomuvihannekset eivät yhäkään vakuuta. Muiden ruoka-aineiden osalta tilanne on vähän parantunut, kun Pirkka on tuonut markkinoille monia houkuttelevia luomutuotteita: kaapissa on aika vakiona esim. luomuhiutaleita ja -mysliä.

5) Yritän vältellä lisäaineita. En oikein luota valmisruokiin enkä -marinadeihin. Teemme ruokamme mahdollisimman usein alusta asti itse. En tosin tiedä liittyykö tämä vastuullisuuteen vai ennakkoluuloihin. Syy on kuitenkin se, että haluan tietää ja olla vastuussa siitä, mitä suuhuni laitan.

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ruokaan liittyviä valintoja muut pitävät vastuullisina. Kun vastuulliselle syömiselle ei vielä ole yhteisiä mittareita (Ruotsiin tosin on tulossa ilmastosertifikaatti ruoalle, kerrotaan täällä), täytyy kuunnella hyviä mielipiteitä. Haastan siis sinut, joka olet lukenut tähän asti: paljasta edes yksi jollain tavalla vastuullisuuteen liittyvä keittiövalintasi!

P.S. Tänään on Älä osta mitään -päivä. Usein ostamatta jättäminen taitaa olla se vastuullisin valinta.

Wanted: täydellinen glögi

Jos minulla on ennustajan lahjoja, tänä vuonna alusta asti itse valmistetun ruoan liputtajat innostuvat myös sekoittamaan glöginsä itse. Ainakin minä huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni etsiskeleväni netistä sopivia suhteita kanelille, inkiväärille ja neilikalle.

Oikeastaan ihmettelen, miksi glögien sekoittelu on aikaisemmin ollut niin harvinaista. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että glögi on Suomessa varsin perinteinen joulujuoma, jota nautitaan melkein joka kodissa. Sitähän voisi kehittää vaikka kuinka!

Glögi on minun kokemukseni maistunut erinomaisesti myös ulkomaalaisille. Ranskassa asuessamme naapurimme olivat talvi-ilta toisensa perään ovellamme ehdottelemassa "taas pieniä glögikestejä". Sekoitimme heille glögiä suomalaisesta glögimausteesta, rypälemehusta ja punaviinistä. Ihastuneille oli aika vaikea selittää, että Suomessa tätä herkkua nautitaan hyvin tiukasti vain joulukuussa (tai ei ainakaan ennen marraskuun puoltaväliä!).

Ulkomailla muutkin suomalaiset ovat kehitelleet glögireseptejä, kun kaupasta ei saa sitä valmista tavaraa. Pariisissa asuva Maurelita perustaa alkoholillisen glögireseptinsä punaviinille ja alkoholittoman omenamehulle!

Minun ensimmäinen kokeiluni itse sekoitetusta glögistä (viime viikolla) perustui Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja Hillopulla -kirjan reseptiin. Sen pohjamaku on mansikkainen mehu, josta en ollut ihan vakuuttunut. Taidan pitäytyä rypälepohjissa. Ensimmäisestä glögisatsista tuli muutenkin vähän hapan ja laihan makuinen – mausteita pitää kai käytellä erittäin rohkealla kädellä – mutta harjoitus tekee toivottavasti mestarin. Kiskolan resepti on seuraava:

Glögi (8 lasillista)

1/2 l pakastemansikoita
1 l vettä
1 dl raakaruokosokeria
1 kanelitanko (minä laitoin yhden tangon puoleen litraan, silti ei maistunut paljoa...)
1 vaniljatanko
pala tuoretta inkivääriä kuorittuna

Kiehauta ainekset ja anna hautua 30 min. Siivilöi ja nauti.

Jos minulla todella on ennustajan lahjoja ja muutkin ovat innostuneet glögikokeiluista, kuulisin mieluusti niistä kommenttilaatikossa. Nyt on nimittäin haussa täydellinen glögi, jota kelpaa nauttia läpi pimeän talven.

Trendikäs suomalainen ruokavalio

Toissapäivänä ilmestyi uutinen, jonka mukaan terveellinen suomalainen ruokavalio päihittää Välimeren ruokavalion. Siihen piti ehdottomasti tutustua. Myönnän nimittäin kuuluvani heihin, joihin kreetalainen kasvisten, oliiviöljyn ja palkokasvien kulutus on tehnyt vaikutuksen. Rena Salamanin Kreikkalainen keittiö on jo joitakin vuosia ollut keittiömme ehkä käytetyin opus.

Uutinen perustui SALVE-tutkimusohjelman erikoistutkija Iris Erlundin näkemykseen. Hänen mukaansa Välimeren maissa ei enää syödä lainkaan niin terveellisesti kuin ennen. Erlund muistuttaa myös, että suomalainen rypsiöljy on rasvakoostumukseltaan paljon oliiviöljyä parempaa, ja Suomessa terveellisesti syöminen on muutenkin helppoa: täysjyvävilja, marjat ja kala kuuluvat jo perinteiseen ruokakulttuuriin.

Tämäntapaisissa toteamuksissa jokin aina vähän pistää korvaan. Lähinnä siksi, että samaan aikaan puhutaan suomalaisten olevan lihavia ja sairaita. Aika harva siis oikeasti noudattaa tällaista terveellistä suomalaista ruokavaliota. Me noudatamme suomalaista ruokavaliota. Terveellinen ruokavalio olisi varmasti toimiva, vaikka sanaparin väliin laitettaisi mitä tahansa maantieteellistä aluetta kuvaava määre.

Terveellisen suomalaisen ruokakulttuurin ongelma on minusta usein siinä, että sitä ei osata myydä. Siskon poimimat marjat ja serkkupojan metsästämä hirven liha ovat aivan herkullisia, mutta mitä jos kukaan lähipiirissä ei poimi eikä metsästä? Pakastealtaan perusmarjat tulevat jostain Puolasta, hirvenlihaa näkyy kaupassa erittäin harvoin ja sieniäkin saa etsimällä etsiä. Koko syksyn olen himoinnut tatteja, mutta niitä ilmeisesti myydään pelkästään jonnekin Italiaan. Kunnon kalaa pitäisi kai mennä etsimään kauppahalleihin, mutta kun niitä ei tahdo löytyä pääkaupungistakaan. Ison kaupan ruokaöljyhyllyllä voi valita kymmenistä kiehtoviksi suunnitelluista oliiviöljypurkeista, mutta kotimaista rypsiöljyä on tarjolla muutamaa peruslaatua.

Tutkija Iris Erlund uskoo, että pohjoismaisesta ruokavaliosta voisi hyvinkin tulla trendikäs myös muualla maailmassa, koska Pohjoismailla muutenkin on maine hyvinvoinnin mallialueena. Toivon mukaan näin käykin – mutta ensin siitä kai pitäisi tulla ylpeydenaihe täällä. Terveellisten suomalaisten hyvien pitäisi olla ihmisten reittien varrella, niin maalla kuin kaupungissa. Suomalaisesta kaupasta olisi helppo olla ylpeä, kun siellä myytäisiin antimia "Euroopan puhtaimmasta luonnosta", niin kuin minun hirvenliha-ateriani takaava henkilö tapaa tarjoamisiaan mainostaa.