Teimme kauniin pääsiäinen kunniaksi retken Euroopan kulttuuripääkaupunki Turkuun. Siellä yhtenä kohteena oli Logomon näyttely. Näyttely avasi hyvin tulen teon historian sekä selitti Turun palon. Samalla pääsi näkemään monipuolisesti erilaisia kuvatataiteita. Kiinnostava yksityikohta oli Sis. Deli & Cafe Logomon sisääntulossa. Kahvilaan sisään mennessä tuntui kuin olisi asunut taideteoksen sisään.Taideteos paikka olikin. Kahvilatila on saksalainen Tobias Rehbergin ja Artekin yhdessä suunnittelema. Mustavalkoisessa kokonaisuudessa oranssi pilkahdus loi huikean vastakohdan. Palvelu oli hyvää.
Päivän ensimmäinen pikaruoka oli Sis. Deli & Cafe´n taattu mozzarellatäytteinen sämpylä kera luomukahvin. Sämpylä maistui ihanasti viljalta ja täytteiden makuvivahteet säväyttivät. Kahvia sai santsata. Seuraavalla kerralla pukeudun oranssiin, kun menen tähän paikkaan. Sinne tekee mieli toisetkin. Vaikkapa lounasaikaan.
Matka jatkui ja pääsiäispäivänä oli moni paikka kiinni. Iltapäivällä Tampereelta tullessa
nälkä yltyi ja auto piti tankata Toijalan ABC:llä. Siis tankataan itseäkin. Sananmukaisesti tankataan. Kello 4 iltapäivällä ABC:n lounaslinja ei houkutellut, siispä tiskille tilaamaan Hesen kanahampurilaista. Se on sopiva välipala. Ensimmäinen haukkaus maistui hyvältä. Vei nälkää. Kolmannella iski itseinho, joka kasvoi kun katseli paikkaa, jonka pöydissä tottakai näkyi nälkäisten perheiden jäljet. Ulos aurinkoon tullessa vatsa oli täynnä tyhjää energiaa ja suussa maistui majoneesi ja kevyt-Pepsin makeutusaine. Hmm.. pitäisikö moittia...Tankkaus käy nopeasti ja vessat ovat siistit. Matkalaisia piisaa. Hinnat sopivat kaikkien kukkarolle.
Matka jatkui ja pääsiäispäivänä oli moni paikka kiinni. Iltapäivällä Tampereelta tullessa
nälkä yltyi ja auto piti tankata Toijalan ABC:llä. Siis tankataan itseäkin. Sananmukaisesti tankataan. Kello 4 iltapäivällä ABC:n lounaslinja ei houkutellut, siispä tiskille tilaamaan Hesen kanahampurilaista. Se on sopiva välipala. Ensimmäinen haukkaus maistui hyvältä. Vei nälkää. Kolmannella iski itseinho, joka kasvoi kun katseli paikkaa, jonka pöydissä tottakai näkyi nälkäisten perheiden jäljet. Ulos aurinkoon tullessa vatsa oli täynnä tyhjää energiaa ja suussa maistui majoneesi ja kevyt-Pepsin makeutusaine. Hmm.. pitäisikö moittia...Tankkaus käy nopeasti ja vessat ovat siistit. Matkalaisia piisaa. Hinnat sopivat kaikkien kukkarolle.
Kotiin palatessa kanahampurilaisen energia oli kulutettu. Nälkä kaiversi. Kylmiössä onneksi odotti edellisenä päivänä ostettu lohi. Kas siitä pikaruoaksi lohimedaljonki. Suolaa ja rosepippuria pintaan. Muutaman minuutin paisto voissa molemmin puolin. Vuohenjuustosilmät päälle. Rinnalle rucola-vuonankaali-salaattia vadelmilla höystettynä kera oikein mainion balsamicon. Olimme ruokapöydässä 15 minuuttia kotiin tulon jälkeen. Todellista pikaruokaa. Erittäin hyvää. Tuli onnistumisen kokemus.Päivän opetus. Pikaruoasta syntyy monenlaisia elämyksiä ja kokemuksia.
Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman päätösjuhlan ruokararjoilu oli yksi Tellon mestariteoksista. Täydellinen. Sen saivat kaikki noin 200 vierasta kokea. Paikalla oli ruokaihimisiä ja muita kutsuvieraita, joista muun muassa USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck palasi yhä uudelleen hakemaan lisää ruokaa. Voi miten iloinen Tello olisi ollut, jos olisi päässyt senkin näkemään ja kokemaan. Lähetimme juhlasta kiitosviestin Tellon puhelinvastaajaan. Sen viestin sanoma oli: Kiitos Tello. Olet upea. Toivomme, että hän ehti kuunnella sen viestin.
Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.
Tänään sen tajusin. Ymmärsin, mistä ruokaharrastukseni oikeasti alkoi. Elettiin vuotta 1978, kun nuorena rouvana aloin järjestää kestejä vieraille. Ostin ensimmäisen oman keittokirjani: Kestikirjan (WSOY 1978).
Burgundinpataa syödessäni päätin vastata Sre-kuukauden bloggareille annettuun tehtävään: "Mitä haluat säilyttää suomalaisesta ruokakulttuurista tuleville sukupolville?" Ainakin

Kaikki lähti kahden kilon hirven paahtopaistista, joka odotti pakkasessa pataan pääsyä. Suhde tähän ruokaan oli varsin läheinen. Yksi vieraista oli elukan syksyllä ampunut. Tästä lisää myöhemmin. Ensin pitää valmistaa alkuruoka.

Juustojen osto ja tarjoilu on helppoa, kunhan muistaa kaksi asiaa: