Pikaruokaa pääsiäisenä

Teimme kauniin pääsiäinen kunniaksi retken Euroopan kulttuuripääkaupunki Turkuun. Siellä yhtenä kohteena oli Logomon näyttely. Näyttely avasi hyvin tulen teon historian sekä selitti Turun palon. Samalla pääsi näkemään monipuolisesti erilaisia kuvatataiteita. Kiinnostava yksityikohta oli Sis. Deli & Cafe Logomon sisääntulossa. Kahvilaan sisään mennessä tuntui kuin olisi asunut taideteoksen sisään.

Taideteos paikka olikin. Kahvilatila on saksalainen Tobias Rehbergin ja Artekin yhdessä suunnittelema. Mustavalkoisessa kokonaisuudessa oranssi pilkahdus loi huikean vastakohdan. Palvelu oli hyvää.

Päivän ensimmäinen pikaruoka oli Sis. Deli & Cafe´n taattu mozzarellatäytteinen sämpylä kera luomukahvin. Sämpylä maistui ihanasti viljalta ja täytteiden makuvivahteet säväyttivät. Kahvia sai santsata. Seuraavalla kerralla pukeudun oranssiin, kun menen tähän paikkaan. Sinne tekee mieli toisetkin. Vaikkapa lounasaikaan.

Matka jatkui ja pääsiäispäivänä oli moni paikka kiinni. Iltapäivällä Tampereelta tullessa nälkä yltyi ja auto piti tankata Toijalan ABC:llä. Siis tankataan itseäkin. Sananmukaisesti tankataan. Kello 4 iltapäivällä ABC:n lounaslinja ei houkutellut, siispä tiskille tilaamaan Hesen kanahampurilaista. Se on sopiva välipala. Ensimmäinen haukkaus maistui hyvältä. Vei nälkää. Kolmannella iski itseinho, joka kasvoi kun katseli paikkaa, jonka pöydissä tottakai näkyi nälkäisten perheiden jäljet. Ulos aurinkoon tullessa vatsa oli täynnä tyhjää energiaa ja suussa maistui majoneesi ja kevyt-Pepsin makeutusaine. Hmm.. pitäisikö moittia...Tankkaus käy nopeasti ja vessat ovat siistit. Matkalaisia piisaa. Hinnat sopivat kaikkien kukkarolle.

Kotiin palatessa kanahampurilaisen energia oli kulutettu. Nälkä kaiversi. Kylmiössä onneksi odotti edellisenä päivänä ostettu lohi. Kas siitä pikaruoaksi lohimedaljonki. Suolaa ja rosepippuria pintaan. Muutaman minuutin paisto voissa molemmin puolin. Vuohenjuustosilmät päälle. Rinnalle rucola-vuonankaali-salaattia vadelmilla höystettynä kera oikein mainion balsamicon. Olimme ruokapöydässä 15 minuuttia kotiin tulon jälkeen. Todellista pikaruokaa. Erittäin hyvää. Tuli onnistumisen kokemus.

Päivän opetus. Pikaruoasta syntyy monenlaisia elämyksiä ja kokemuksia.

Esteettisiä elämyksiä ja fenkolisalaatti

Tiedän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua ruokavieraita, koska ovat sitä mieltä, ettei heillä ole riittävää ruoanlaiton osaamista tai sopivaa tarjottavaa. He sanovat, että kutsuvat vieraita sitten, kun on uusittu astiasto tai olohuoneen matto. Tiedän myös ihmisiä, jotka kruusailematta tarjoavat, mitä talosta löytyy aina kun siellä poikkeaa tai kutsuvat pöytäänsä syömään ilman suurenpaa numeroa. Suurin osa ihmisistä on siltä väliltä: Kutsuvat ystäviä kotiinsa ja tekevät itselle ja vieraille maistuvaa ruokaa. Jokainen kokkaa ja kutsuu tyylillään - tai on kokkaamatta ja kutsumatta. On ihanaa päästä näkemään ja kokemaan, miten monella tavalla tunnelma syntyy. Kerron yhdestä - lyhyesti. Olin viikonloppuna kylässä ystävättären luona Hampurissa. Perjantaina oli toripäivä (kaupungin paras ruokatori, jossa lähes kilometrin mittainen ruokakäytävä täynnä tuoretta herkkua). Keräsimme torilta ja pikkukaupoista illallisen raaka-aineet. Pysähdyspaikkoja oli toistakymmentä. "Tästä kojusta saa kaupungin parhaat vihannekset, tässä parhaat juustot, tästä aivan tuoreet karitsanfileet, tässä on perjantaisin parhaat kalat...Fenkoli kannattaa hakea erikseen tuosta luomukaupasta..." Valikoimat olivat päätähuimaavat. En edes tunnistanut kaikkia raaka-aineita. Ruokakorin sisältö näytti niin hyvältä, että niistä olisi jo sinällään saanut kelpo syötävää. Mutta raaka-ainehankinta oli vasta alkua.

Isäntäväen keittiö oli rakennettu niin, että vieraitten oli helppo seurata pariskunnan yhteistö ruoanlaittoa. He halusivat vieraitten istuvan ja seurustelevan, ei osallistuvan. (Heille oli mieluisaa, että tuijoitimme ja kyselimme. Minua moinen tarkkailu olisi ärsyttänyt; itse häädän vieraat isännän kanssa kanssa muualle seurustelemaan, kun teen ruokaa).

Menu oli lupaava:

- thaimaalainen kookosmaito-vihannnes-äyriäiskeitto (jolla hieno nimi, jonka unohdin)

-mätiherkku sellofaanikääreestä (reseptin saatte myöhemmin)

-karitsanfile fenkolisalaatin ja vuohenjuustoperunoiden kera - tomaattisorbet ja jäätelö (tämän reseptin löydät Eeva-lehdestä syyskuulta 2010).

Kaikki oli katettu kauniisti. Jokaisen ruoan jokainen väri oli mietitty. Servetit oli juuri oikein taitettu ja lasit kiilsivät kirkkauttaaan kynttilän valossa. Ruokahetken puitteet olivat täydelliset. Sekä esteettinen ja kulinaarinen elämys oli huikea. Pääsiäistä varten kirjaan tähän fenkolisalaatin ohjeen. Se sopii lampaan kanssa täydellisesti. Laitan muut reseptit tähän myöhemmin.

Fenkolisalaatti

Ota iso kulho ja tee siihen liemi:

Purista 1-2 sitruunan mehu ja raasta siihen vielä yhden sitruunan kuori. Lisää hunajaa (emäntämme käytti laventelihunajaa, tavallinenkin käy). Lisää suolaa ja pippuria sopivasti. Raasta 1-2 isoa fenkolia ohuiksi suikaleiksi kulhoon liemen päälle. Lisää suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Sekoita ja tarkista, että salaatista tulee sopivan kosteaa. Pilko runsaasti tuoretta minttua joukkoon. Tarjoa heti tai anna vetäytyä pari tuntia.

Ruokakokonaisuus viineineen hiveli kaikkia aisteja. Keittiö oli ruoan laiton jäljiltä siisti. Keskustelu rauhaisaa ja valaistus sopiva.
Mitä opin? Sen, että jokainen meistä on omanlaisensa kokki. Jokaisella pariskunnalla on omat tapansa. Oli ihana kohdata ainutkertainen elämys, jonka valmistamisesta ja tarjoamisesta isäntäväkikin nautti. Upea tunnelma voi syntyä monella tavalla. Tärkeää on, että keskittyy siihen, mitä tekee. Lyhyeksi tai pitkäksi hetkeksi. Senkin opin, että jatkossa kuivaan viinilasit oikein kirkkaiksi. Se lisää juhlan tunnelmaa.

Kiitos ystävät, P&R, esteettisyyden ja moniaistillisuuden mestarit!

Kukkoa punaviinissä - miesten ruokaa

Tänään siirrettiin kelloja tunti eteenpäin. Maaliskuinen sunnuntai oli täynnä kevään tuntua, mutta pakkanen piti hanget kestävinä. Ilma houkutteli ulkoilemaan. Tottakai ennen kävelylenkkiä piti laittaa ruoka uuniin. Tällä kertaa valinta osui Kukkoon punaviinissä. En tiedä, olivatko koivet ja rintapalat kukkoa vai kanaa, mutta viini oli aitoa bourgognelaista. Resepti löytyi moneen kertaan kahlatusta ranskalaisesta keittokirjasta. Jaksan huonosti kirjoittaa reseptejä, mutta tässä kuva kirjasta. Suunnilleen sama resepti löytyy Umamin sivuilla. Kun tulimme kävelylenkiltä, olisimme osanneet kotiin myös tuoksua seuraten. Kuten monien muidenkin pataruokien, niin myös tämän rinnalle kypsytimme rikottuja esikypsytettyjä ohrasuurimoita. Ohraa saa hyvin luomuna. Jotenkin luomuohra tekee ruoasta erityisen täyteläisen. Mikä tästä ruoasta tekee miesten ruoan. Tietysti kukko itse ja pullo viiniä kukkoon lisättynä. Yksi miehinen elementti on tähän reseptiin kuuluva flambeeraus konjakilla. Meillä isäntä on innostunut yrttien kasvatuksesta erityisesti sen jälkeen kun hankki Zen Grow-laitteen. Siis laitteen, jonka eri ominaisuuksia voi testata arjessa. Tässä reseptissä tuoreita yrttejä ei tarvinnut säästää. Punaviini ja yrtit täydensivät toisiaan.

Keväinen aurinko paistoi, kun pienellä joukolla nautimme hyvästä ruoasta. Maailman murheet eivät tämän ruoan ääressä ole mielessä. Teki mieli katsella kesäkuvia. Ollaanhan taas tunti kesää lähempänä.

Kiitokset ja kukkia Tellolle!

Eilen kuulin suru-uutisen: Tello Anttila on siirtynyt tuonilmaisiin, kuten Päivi Palojoki sen ilmaisi. Puhuin viimeksi pari viikkoa sitten Tellon kanssa. Hän oli silloin sairaalassa. Sairaudestaan huolimatta hän halusi huolehtia, että Suomalaisen ruokakultttuurin edistämisohjelma Sre:n päätosjuhlan tarjoilu Kalevalanpäivänä 2011 tekee kunniaa sille, että hänen yksi suuri haaveensa toteutui: Suomeen saadaan ruokakulttuuriprofessuuri. Itse olin ohjelmassa viestinnän toteuttajana. Hänet Marja Innanen oli valjastanut näyttämään, mitä ruokakulttuurimme oikeasti on.

Se kunnianhimo, jolla Tello tätä juhlaa teki, ei poikennut mistään hänen tekemästään. Kaiken piti olla täydellistä! Niin täydellistä, että ne jotka eivät ymmärrä moniaistillisuuden merkitystä, jäivät paljosta paitsi. Ja ne, jotka ymmärtävät, haukkoivat henkeään. Tämän kokemuksen pääsivät tuntemaan monet Sren päätösjuhlaan kutsutut ruokabloggarit. Hyviä kuvauksia juhlasta on monissa blogeissa: Jokis eli Jokapäiväistä leipää , Pastanjauhajat, Kulinaarimuru-Jaana, Siskot kokkaa ja moni muukin bloggari kertoo blogissaan ruoasta sanoin ja kuvin.

Tello suunnitteli juhlaan kutsun, koristelun ja tarjoilun, jonka Kanrestan väki toteutti. Tilaisuudessa Jaana Husu-Kallio ja Sirkka-Liisa Anttila ojensivat pian valittavan professorin työhuoneen seinälle särkitaulun. Se oli Tellon tekemä, ehkä Tellon viimeinen. Sama kuva oli jokaisessa kutsussa. Tämä särki antaa järkeä, mutta myös uskoa siihen, että se työ mitä ihmiset tekevät sydämestään, ei valu hukkaan.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman päätösjuhlan ruokararjoilu oli yksi Tellon mestariteoksista. Täydellinen. Sen saivat kaikki noin 200 vierasta kokea. Paikalla oli ruokaihimisiä ja muita kutsuvieraita, joista muun muassa USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck palasi yhä uudelleen hakemaan lisää ruokaa. Voi miten iloinen Tello olisi ollut, jos olisi päässyt senkin näkemään ja kokemaan. Lähetimme juhlasta kiitosviestin Tellon puhelinvastaajaan. Sen viestin sanoma oli: Kiitos Tello. Olet upea. Toivomme, että hän ehti kuunnella sen viestin.

Bloggasin pari viikkoa sitten tämän Keskikirja-jutun, kiittelin kirjaa, jossa yhtenä tekijänä oli Tello. Kun olin sen kirjoittanut, Tello kiitti siitä.

Minä rakastan kukkia. Minusta on ihana saada niitä. On myös mukava lähettää niitä. Olin miettinyt etukäteen millaisen kiitoskimpun Tellolle ojennan. Olinhan tehnyt juhlia hänen kanssaan jo 80-luvulla, Cultorin aikaan. Jokaisesta kukasta olisin neuvotellut pitkään hyvän kukkakauppiaan kanssa. Tello olisi ymmärtänyt jokaisen kukan viestin. Mutta. Minulla oli seuraavana päivänä kiire. En ehtinyt kukkakauppaan. Ajattelin, että teen sen myöhemmin. Myöhemmin...

Vielä viikko sitten Tello olisi ehtinyt nähdä ne kukat. Hän olisi voinut lukea jokaisen kukan viestin.

Haudalle kukat lähettäessäni, muistan: Laita kiitoskukat heti. Koskaan ei tiedä tuleeko huomista.

Kiitos Tello.
Sinut muistetaan!

Ruokakokemuksia

Tänään lypsin ensi kertaa elämässäni mateen. En olisi ikinä uskonut, että kilon made tuottaa sellaisen määrän mätiä. Mateen ostimme - pakko myöntää - nyljettynä. Sellon Citymarketin osaajat laittoivat mätipussit nätisti laatikkoon ja pitivät myös maksan ehjänä.

Tutkailin monia reseptejä, mutta toteutin lopulta Maaseudun Tulevaisuudesta poimimani Kermaisen madekeiton. Se oli aika lailla samanlainen kuin oli Ruokatiedon resepteissä.

Madekeitto, keitetty maksa siihen lisättynä, maistui niin hyvältä.

Mateen valmistaminen oli Todellinen Sesongin Ruokakokemus tällaisena helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä (-20 astetta), kun valoa on niin paljon, että väkisinkin tuli keväinen olo.Seuraava ruokakokemus syntyy, kun teen oikein hyvät blinit kaikkien taiteen sääntöjen mukaan raskittaen tattarijauhoista. Blinit nautimme nyt pakkasessa odottavan mateen mädin ja smetanan kera. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Minkä uuden ruokaelämyksen olet itse viimeksi kokenut?

Burgundilaispata pysyy

Tänään sen tajusin. Ymmärsin, mistä ruokaharrastukseni oikeasti alkoi. Elettiin vuotta 1978, kun nuorena rouvana aloin järjestää kestejä vieraille. Ostin ensimmäisen oman keittokirjani: Kestikirjan (WSOY 1978).

Nyt yli 30 vuotta myöhemmin, otin taas kerran kirjan esiin. Jo rispaantuneesta Kestikirjasta avasin mielireseptini, burgundilaispadan. Valmistimme sen huolella, panimme padan uuniin ennen hiihtolenkkiä. Annoimme muhia. Muistan, että silloin 70-80-luvulla 3-5 tunnin haudutusajat olivat vielä harvinaisia. Ulkoa tullessamme kotona oli ihana tuoksu.

Katsoin kirjan takakantta entistäkin tarkemmin. Huomasin, että siellä olevat 1970-luvun tekijät - lähes kaikki heistä - ovat ruokakulttuurin tekijöitä edelleen. Vai mitä sanotte:

Burgundinpataa syödessäni päätin vastata Sre-kuukauden bloggareille annettuun tehtävään: "Mitä haluat säilyttää suomalaisesta ruokakulttuurista tuleville sukupolville?" Ainakin Pastanjauhajat, Sillä sipuli ja Perjantaikokki olivatkin jo oivallisesti vastanneet tähän tehtävään. Oma vastaukseni, kuukauden Sre-bloggaajien ulkopuolelta, on "Haluan, että säilytämme ruokakulttuurihuumassa kunnioituksemme niille ihmisille, jotka ovat tehneet töitä ruokakultuurimme eteen jo ennenkuin ruokakulttuurihypetystä on edes keksitty."

Ja siitä burgundinpadasta. Se maistui edelleen. Moni asia on 30 vuodessa muuttunut. Monet kestit on pidetty. Kaikki kolme lasta ovat jo omillaan, mieskin on vaihtunut, mutta burgundilaispata, se on ennallaan. Ja kirja on koossa edelleen. Kiitos Kestikirja.

On se hyvää. Ruoka.

Oli tulossa pöydällinen ruokavieraita. Piti pohtia kaikille sopiva menu. Jotenkin olin saanut päähäni, että jouluun on hyvä virittäytyä ruokalistalla, joka koostuu maa-artisokkakeitosta, jostakin hirviruoasta ja vadelmajäädykkeestä.

Kaikki lähti kahden kilon hirven paahtopaistista, joka odotti pakkasessa pataan pääsyä. Suhde tähän ruokaan oli varsin läheinen. Yksi vieraista oli elukan syksyllä ampunut. Tästä lisää myöhemmin. Ensin pitää valmistaa alkuruoka.

Aloitin tietysti maa-artisokkakeitosta. Kevyesti googlaten löytyi Kaikki äitini reseptit-blogista tarinaa Tajunnan räjäyttävästä keitosta. Resepti vaikutti hyvältä ja se oli niin lennokkaasti kirjoitettu ja kommentoitu, että pitihän sitä kokeilla. Keiton erikoisuus on siinä, että valmiin keiton pinnalle lisätään paahdettuja pekaanipähkinöitä ja savuporomurua. Keitto yhdessä Wolfbergerin Riesling Pinot Cris-viinin ja hyvän leivän kera oli varsin miellyttävä kokomus. Tajunnan räjäytys tuli myöhemmin.

Ja pääruoka. Se hirvi. Ohje löytyi metsästäjän keittokirjasta. Mukailin ohjetta, kun tein annoksen 10-12 hengelle.

Ensin valmistellaan lihat uuniin.

Leikataan noin 2 cm paloja, paistetaan pienissä erissä, lisätään kevyesti kuulotetut sipulit ja laitetaan muhimaan riistaliemessä uuniin.

- 2 kg hirvenlihaa

- sipulia (käytin 6 salottisipulia)

- suolaa ja pippuria

- n. 2 litraa tummaa riistalientä (käytin Puljongin valmista lientä)

Ohje ehdotti tunnin paistoaikaa. Pidin lihapataa ensi vaiheessa uunissa reilut kaksi tuntia. Sitten uunista ulos. Fressasin pilkotut kasvikset (6 porkkanaa, 3 paprikaa, purjoa, chilipaprikaa), lisäsin pataan ja laitoin lihan uuniin vielä tunniksi. Ohje ehdotti tässä vaiheessa vain 10 minuutin kyspymisaikaa. Silloin varmaan kasvikset olisivat olleet al`dente. Lihapadan kanssa tietysti ohraa.

Olen varsin ihastunut Chateauneuf-du-pape-viiniin. Myös tähän juhlahetkeen se toi tunnelmaa yhdessä kynttilöiden ja ulkona olevan sakean lumisateen kera.

Lihapadan maku oli hyvä. Suorastaan täyteläinen. Pata teki kauppansa. Mutta. Taas kerran vahvistui oppi siitä, että lihapataa pitää pitää uunissa vähintään 4 tuntia. Aina. Tässä tapauksessa pöydässä istunut hirven ampuja todisti, että kyseessä oli erittäin kypsään ikään ehtinyt sonni, joka vaatii padassa runsaasti yliaikaa. Seuraavana päivänä lämmitimme pataa. Nyt oli lihan mureus täydellinen. Yhteensä kuuden tunnin jälkeen.

Jälkiruokana oli vadelmajäädyke. Valinta on helppo, koska jäädyke on aina niin hyvä. Ja vadelmat ovat marjoista parhaat. Ohje löytyi Kotilieden sivuilta. Lisäsin pienen tujauksen marjalikööriä.

Laitoin mukaan purkin rahkaa keventämään kermaista vaikutelmaa.
Vuoasta irtoaminen on usein epätäydellista. Makuun se ei vaikuta.

Ruokailu sujui hyvässä tunnelmassa. Sopivan täyttävää, mutta ei ähkyn aiheuttavaa. Monen ruokalajin kanssa touhuaminen antaa aikaa istua pöydässä ja antaa puheenvirran soljua.

Tajunnan räjäytys tuli vasta illan pimetessä. Kun oli juustojen aika.

Juustojen osto ja tarjoilu on helppoa, kunhan muistaa kaksi asiaa:

- muistaa huolehtia, että juustot (varsinkin valkohomejuusto) on kypsää

- muistaa ottaa juustot lämpiämään monta tuntia ennen tarjoilua.
Juustolautanen tyhjeni vauhdilla. Suosikkeja olivat Juustoportin Viinitarhurin juusto ja Saint Agur-sinihomejuusto. Espanjan ylpeys Manchego- juusto on aina varma valinta juustotarjottimelle.

Kylmät päärynäviipaleet maistuvat kaikkien juustojen kera.

Rimmisen riimityksellä voi sanoa: On se hyvää. Ruoka.