lauantai 27. elokuuta 2011

Inspiraatio



Inspiraatio kirjoittaa pitkästä aikaa lähti nousuun alkuviikosta, polkiessani Lähiruokaviestiä Kyyjärveltä Alajärvelle Tarjoa tuoretta-sanomaa toistaen. Voi vain kiittää idean äitiä Immu Kärkkäistä innokkuudesta viedä lähiruokasanomaa ja viestiä. Sitä intoa on kestänyt jo viisi vuotta. Nyt tulos todella näkyy! Matkalaiset pääsivät perille ja luovuttivat tuoreussanoman päättäjille eilen Herkkujen Suomi-tapahtumassa. Upeaa, että Herkkujen Suomi-tapahtuma on saatu aikaan. Syystober-tapahtuma oli hyvä kaveri sille. Kommentokaa tähän kenelle kuuluu kiitos niistä! Ainakin MTK:lle. Kävin Rautatietorilla monta kertaa eilisen aikana. Koko ajan kova kuhina. Illalla tori näytti olevan Taiteiden yössä vieraileville lapsiperheille mieluinen paikka. Jonoiksi asti.




Paljon oli nähtävää ja maistettavaa. Ostettavaakin. Jotakin jäin kaipaamaan: tuoreutta! Tuoreita juureksia, marjoja ja omenoita kaikkien purkkien ja säilykkeiden joukkoon. Enemmän keskieurooppalaista torifiilistä ja vähemmän maatalousnäyttelyä.


Toivotaan, että Herkkujen Suomi-viikonlopusta tulee perinne, joka kehittyy vuosi vuodelta.


Pakko sanoa, että MakuMaku osaa markkinoinin ja viestinnän. Bloggareille jaettu tieto- ja herkkupaketti oli oiva. Kiitos.


Kun tänään huomasin, että kotiyrtit kukoistavat vielä ja omenapuiden sato on parhaimmillaan, innostuin etsimään resepetejä. Blogeista. Palaan niihin. Ruokabloggaus on ihana harrastus. Taidan jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Toikkasen Pirjo lähetti viestin että idean isä on Pekka Väisänen MMM:stä. Hän sai mukaansa monet muut, MTK:n muun muassa. Kiitos sinne minne se kuuluu!

    VastaaPoista
  2. Kuulin että yksi lähtökohta oli MTK:n Viertolan Paulan idea kekrijuhlasta...

    VastaaPoista